Kihomadot

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Hei,

tähän ketjuun asiallista keskustelua kiusallisesta vaivasta, kihomadoista.

Heitänkin heti alkuun vaikean kysymyksen; miten estää kihomatojen leviäminen työpaikalla? Töissämme nyt muutamalla henkilöllä heidän perheissään on esiintynyt kihomatoja. Koska ei ole tietenkään mahdollista lääkitä kaikkia työntekijöitä eikä kehottaa kaikkia "hysteeriseen" hygieniaan, pelkäänkin, että tästä tulee loputon noidankehä.

Keskeinen kysymys lienee onkin, miten herkästi kihomato tarttuu työpaikalla työntekijöiden keskuudessa? Olemme päivittäin tekemisissä toistemme kanssa, joten erilaiset kontatkit ovat väistämättömiä. Onko kuitenkin niin, että jnos noudatamma normaalia hygieniaa (käsien pesu WC käynnin jälkeen yms), eivät kihomadot pääsisi näin aikuisten keskuudessa leviämään? Esimerkiksi päiväkodissahan se on eri asia, koska pikkulapset työntää sormiaan suuhun koko ajan, käyttävät samoja leluja tms.

Onko palstalla esimerkiksi päiväkodissa töissä olevia henkilöitä? Heiltä varmaan saisi parasta faktatietoa, että jos/kun tarhan lapsilla todetaan matoja, että sairastutteko itsekin kyseiseen vaivaan ja kuinka suuri osa muista lapsista sairastuu kerralla?

Kommentit (8)

Vierailija

Ei ne tartu kuin samassa perheessä oleviin, joissa on yleensä 0...5 vuotiaita lapsia, jotka eivät aina muista käsienpesua. Vanhemmat niitä voivat saada telmiessään, mutta sen jälkeen käsienpesuketju katkaisee leviämisen.

Vierailija

Kihomadot tarttuvat parhaiten uimahalleista huonon laudehygienian ja huolimattoman alapesun seurauksena. Eli kertakäyttöiset laudeliinat aina mukaan vieraissa saunoissa ja huolellinen oman käsi- ja alahygienian vaaliminen pitävät mainitut ötökät parhaiten loitolla.

Vierailija

Ote Yliopiston apteekin kotisivuilta:

"Kihomato on ihmisen loinen ja tartunta saadaan yleensä toiselta ihmiseltä. Kihomatotartunta ei johdu liasta, vaikka käsienpesulla tartunta on ehkäistävissä. Kihomadon munat ovat ovat niin pieniä, ettei niitä voi nähdä paljaalla silmällä. Niitä voi olla huonepölyssä, leluissa tai vuodevaatteissa. Suuhun ne joutuvat yleensä käsien kautta. Ohutsuolessa munat kehittyvät madoiksi ja asettuvat asumaan paksusuoleen. Ulosteessa ei yleensä näy munia. Illalla peräaukon seudun kutinan yhteydessä voi peräaukon suulla nähdä noin sentin pituisia valkoisia matoja, jotka muistuttavat langan pätkiä."

Lääkitys löytyy apteekista ja samalla kannattaa hoitaa koko perheyhteisö.

Vierailija

Niin, kuten edellisessä viestissä mainitaan, aina puhutaan siitä että koko perhe tulee hoitaa samaan aikaan. Kysymykseni koski lähinnä tilannetta, jossa työpaikalla on muutamia henkilöitä, joiden perheissä on ollut kihomatoja (työtovereilla ei itsellään ole oireita ollut, mutta toki ovat kuurin syöneet). Koko 8 tuntisen työpäivän ajan olemme kuitenkin kuin "yhtä suurta perhettä". Onko siis oletettava, että me kaikki työtoverit olemme kuitenkin tartunnalta välttyneet, vai tulisiko meidänkin lääkitä itsemme ennen kuin kenellekään muille edes oireita tulee?

Sehän on selvää, että kotioloissa madot tarttuvat lapsista vanhempiin herkästi, mutta JOS kyseiset loiset tarttuvat niin herkästi, kuin annetaan ymmärtää, niin eikö ole perusteltua olettaa, että yksi ihminen pelkästään pystyy levittämään tartuntaa teoriassa kaikkiin ihmisiin joiden kanssa on tekemisissä?

Seuraava kysymys sitten kuuluukin, että mitä kaikkea tartuntaan vaaditaan. Nehän tarttuvat munista, tiedetään, mutta onko tosiaan niin, että huonolla tuurilla saat yhden kihomadon munan pölyn mukana hengitykseen josta tartunnan saa?

Itsestäni tuntuu, että kyseistä ongelmaa on hieman suurenneltu ja "hysterisoitu", mutta mielenkiinto aiheeseen heräsi joten tälle palstalle suuntasin...!

Vierailija
Tuppu L
Tietääkö muuten kukaan mitä erityista haittaa niistä kihomadoista on?

-HAM-, se on osaksi myös vähätelty asia, koska lähes 10 % lapsista sairastaa sitä.

http://www.health.fi/tartuntatautiliitto/kihomato.html

Käsittääkseni niistä ei sinällänsä terveydelle haittaa ole, sitäkin kiusallisempia ne taitavat olla. Itsekin olen joskus aikaisemmin lukenut/kuullut että kyseisiä loisia on jopa 10%:lla pikkulapsista. Kyseessä on siinä mielessä mielenkiintoinen ilmiö, että ilmeisesti kaikki loisia sairastavat eivät saa oireita lainkaan, ja näin ollen voivat tietämättään levittää matoja koska eivät tiedä vaivasta mitään. Mistä siis johtuu se, että kaikki eivät oireita saa? Käsittääkseni loisista aiheutuva kutina on kuitenkin yleensä melkoisen sietämätöntä, joten luulisi jokaisen oireet havaitsevan.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

Vierailija

Minulla noita kihomatoja on ollut pienenpänä. Ei niistä mitään haittaa ole kutittavat vain peräaukossa iltasin kun kihomadot munivat/lisääntyvät. Usein kun pienenpänä monena iltana rupesi kutittamaan peräaukosta niin sitten otettiin kihomadoille tarkotettuja pillereitä joita sitten annettiin painon mukaan ja usein kun huomattiin , että kihomato vaaraa oli havaittavissa niin hygieenia oli hyvin tärkeä. Kihomadoilta ei voi itseasiassa mitenkään välttyä.

Vierailija
Kihomadoilta ei voi itseasiassa mitenkään välttyä.

Itelläni ei ole noita ollut ikinä. Pesen kädet 2 kertaa päivässä maksimissaan ja olen pureskellut kynsiäni pienen elämäni, luulisi että olisi tuolla reseptillä jo tullut niitä.

Uusimmat

Suosituimmat