Seuraa 
Viestejä1515
Liittynyt13.11.2014

Suomen Antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä vaati että norjalaisten hiihtävien astmaatikkojen lääkitystä olisi muutettava.

Tämä voi aiheuttaa sen, että norjalaisten jo meille lupaama Haltin huippu jää saamatta.

"Pääministeri Erna Solberg harkitsee paraikaa asiaa.

Rajaa ei tulisi siirtää kuin noin 40 metriä, jotta tunturin huippu saataisiin Suomeen. Kaivuonon kunta on perustellut lahja-asiaa sillä, että Suomi on ainoa maa, jonka korkein kohta ei ole tunturin tai vuoren huippu, vaan rinne.

- Asiassa on joitakin muodollisia esteitä, ja tähän mennessä en ole tehnyt päätöstä siitä, tuenko tätä. Mutta tarkastelemme asiaa, pääministeri Solberg sanoi Norjan TV2:lle." http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016072721964709_ul.shtml

Mitä luulette, antaakohan Norja huipun meille, kaiken tämänm jälkeen.

Minusta on vallan kummallista, että Neuvostoliitossa vallinnut hirmuvalta hyväksyttiin pelkkiä mantroja mumisemalla ja nöyristelemällä, ja sitten käydään näin toisen naapurin kimppuun pikkuasiassa vaikka maalahjoituskin olisi ollut tulossa.

Kommentit (5)

Opettaja
Seuraa 
Viestejä1983
Liittynyt22.7.2011

Mielenkiintoista. Ei tosiaan kannattaisi kansallisia etuja turhan takia vaarantaa. Mitäpä jos Venjä lupaisi Petsamon takasin, jos oltaisiin hissukseen heidän mömmöttelystään?

John Carter
Seuraa 
Viestejä9481
Liittynyt17.2.2006

Timo Seppälä on oman alansa huippuasiantuntija, jonka ammatillisilla kommenteilla ei pitäisi olla mitään tekemistä politiikan, tai varsinkaan geopolitiikan kanssa. Timo tekee vain työtään, niin hän teki myös Lahden tapahtumien aikaan, josta norjalaisilla ei liene mitään pahaa sanottavaa:)

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

George Hanson
Seuraa 
Viestejä1515
Liittynyt13.11.2014

John Carter kirjoitti:
Timo Seppälä on oman alansa huippuasiantuntija, jonka ammatillisilla kommenteilla ei pitäisi olla mitään tekemistä politiikan, tai varsinkaan geopolitiikan kanssa. Timo tekee vain työtään, niin hän teki myös Lahden tapahtumien aikaan, josta norjalaisilla ei liene mitään pahaa sanottavaa:)

Ei pitäisi, ei pitäisi niin.

Geopolitiikka on kuitenkin valtvan monien yksityiskohtien peliä. Joskus hyvitellään ja joskus painostellaan.

Siinä pelissä me suomalaiset olemme täysiä noviiseja, niinkuin Seppälä.

Huippuammattilainen ehkä, mutta miten ovat dopinghemmot saaneet jyrätä niin monissa maissa niin kauan ilman että käryjä on saatu?

Titanic
Seuraa 
Viestejä1041
Liittynyt10.5.2014

Status Quo on aina parempi tila kuin monetkaan uudistukset. Pitäköön Norja huippunsa ja astmalääkkeensä. Jos tilanne on menossa tähän suuntaan jonkun yksilön takia niin taustalla vaikuttaa kuitenkin jo Tähtien Sodassakin mainittu: Korkempi VOIMA. En näe syytä kaataa soppaa jonkun yksilön syliin, vaan kyse on ennemmin äiti maan eli Gaian reaktiosta?? Tai yhteiskunnassa vaikuttavista Marxin osoittamista historiallisista voimista.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6262
Liittynyt8.11.2012

Kyllä oikeudenmukainen tuomio olisi, että Norjalaiset hihhtäjät suljettaisiin vaikka aluksi viideksi vuodeksi ulos kansainvälisestä toiminnasta. Sinä aikana tarkkaan syynättäisiin järjestelmät ja mietittäisiin voiko heitä enää hiihtämään päästää ollenkaan.

http://yle.fi/urheilu/3-9054376

"Siri Halle saavutti junioreiden maailmanmestaruuden ja hiihti Norjan maajoukkkueessa 90- ja 2000-luvuilla. Nyt hän kertoo VG-lehdelle, että häntä pyydettiin käyttämään astmalääkettä, vaikkei hänellä ollut sairautta tai ylipäätään hengitysvaikeuksia."

"– Tunnen myötätuntoa Martinia kohtaan, hänhän teki mitä kuka tahansa meistä. Hän on luottanut lääkintäjärjestelmään."

Niinpä niin piippua käytetään ettei piiputettaisi. Tämän jälkeen alkaa perinteinen-vapaa tyhmän leikkiminen.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat