Seuraa 
Viestejä338
Liittynyt27.2.2015

Aion lähettää tämän äänestyksen tuloksen eduskunnan kyselytunnille ja kirjoittaa äänestyksen tuloksesta HS:n mielipideosastolle. (Älkää kommentoiko tätä viestiä turhaan.)

Haluatko pakolaisia lisää Suomeen
Ei
Ei
91.2%
Kyllä
Kyllä
8.7%
Ääniä yhteensä: 412

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

Sivut

Kommentit (141)

Principia
Seuraa 
Viestejä1787
Liittynyt16.4.2016

Tarkennusta tämä kysymyksesi vaatisi.

Jos puhut pakolaisista, eli oikeassa hädässä olevista lapsista joilta vanhemmat kuollut tms pakolaisstatukseen oikeuttavaa niin kyllä niitä pitää ottaa. Ei sillä että niitä kukaan haluaisi, tietenkin kaikki toivoisi että heillä olisi kaikki hyvin omissa maissaan.

Jos taas puhut näistä turvapaikkahuijareista jotka valehtelevat ikänsä ja tulevat ainoastaan iilestämään sosiaaliturvaamme niin ei todellakaan haluta tai tarvita yhtä ainoaa.

James Randi
Seuraa 
Viestejä338
Liittynyt27.2.2015

Principia kirjoitti:

Hyvä pointti. Harmi, ettei tämä epäkohta ilmene äänestyskysymyksessä, mutta tarkoitin juuri näitä saatanan elintasopakolaisia, jotka tulevat kuppaamaan tänne. Pitää olla iPhone, läppäri, untuvatakki, muodikkaat alus ja päällysvaatteet, yms.

Perkele, ei tässä ole itselläkään varaa varustaa itseään niin hyvin, kuin namut on varustettu. Jos menee soskuun pyytämään almuja, se tehdään mahdottomaksi helevetinmoisella paperipinolla, joka sinne pitäisi toimittaa.

Esimerkiksi minulta kysyttiin kolmen viimeisen vuoden apteekkikuitit, kun hain lääkekorvausta. Haistatin virkailijalle saman tien paskat, koska en ole säilyttänyt ainuttakaan apteekkikuittia.

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

Kyttääjä
Seuraa 
Viestejä447
Liittynyt4.1.2016

Pelle Svenson kirjoitti:

Esimerkiksi minulta kysyttiin kolmen viimeisen vuoden apteekkikuitit, kun hain lääkekorvausta. Haistatin virkailijalle saman tien paskat, koska en ole säilyttänyt ainuttakaan apteekkikuittia.

Niinpä. Namut ajavat kirkkaasti ohi sosiaaliluukulla. Rahaa tippuu kuin taivaasta, kun namu on oppaansa kanssa luukulla. Siinä ei paljon papereita kysellä, vaan lyödään rahat kouraan.

Varmasti lähes jokainen meistä on kokenut, että sosiaaliluukun virkailija on kuin Jumalatar, joka tekee päätökset reaaliajassa pärstäkertoimen mukaan. Tummahipiäiset namuthan ovat suomalaisnaisten mielestä mielekkäämmän nököisiä - jopa seksikkään näköisiä.

En yhtään ihmettele suomalaisnaisten turistimatkoja, jotka poikkeuksetta suuntautuvat johonkin ählämimaahan. Miehet taas suuntaavat Phukettiin - minkähän vuoksi? Perverssit haluavat maata pikkupoikien kanssa, ja normaali ostaa seksiä.

Ja maailman asukasluku kasvaa exponentiaalisesti. Maapallo ei voi kestää sellaista raiskausta, kun eliitti repii hupenevista luonnonvaroista kiihtyvällä vauhdilla seteleitä.

Star Trek -visio ei tule koskaan onnistumaan Maapallolla, jossa kaikki puhaltaisi yhteen hiileen yhteisen hyvinvoinnin takaamiseksi. Ei. Tulevat sukupolvet syntyvät entistä pahempaan maailmaan, ja kiroavat varmaan meidät historioissaan. Pitäisi ajatella jälkeläisiä, millaiseen maailmaan he syntyvät. Näillä näkymin kohdusta tunkiolle.

Rasvaperse
Seuraa 
Viestejä552
Liittynyt26.5.2016

Öläskiperse kirjoitti:

Star Trek -visio ei tule koskaan onnistumaan Maapallolla, jossa kaikki puhaltaisi yhteen hiileen yhteisen hyvinvoinnin takaamiseksi. Ei. Tulevat sukupolvet syntyvät entistä pahempaan maailmaan, ja kiroavat varmaan meidät historioissaan. Pitäisi ajatella jälkeläisiä, millaiseen maailmaan he syntyvät. Näillä näkymin kohdusta tunkiolle.

Ja syynä on maailantalous, jota casinoa eliitti pelaa. Köyhien ja rikkaiden kuilu kasvaa koko ajan. Rikkaiden kasvuennuste on paljon pienempi kuin köyhien kasvu. Niinpä jossain vaiheessa köyhät saavat tarpeeksi ja hirttävät rikkaat munistaan. Raha ja talous ja talouskasvu poistuvat kokonaan. Elämän arvot johtavat takaisin luontoon.

Venäjällä köyhät ovat jo nyt yhdistäneet voimansa, ja selviytyvät auttamalla toisiaan. Uusi maailmanjärjestys voi hyvinkin lähteä ja laajentua Venäjästä.

Olen minäkin matkustellut ja nähnyt raiskattuja sademetsiä, jotka nyt koristavat länsimaiden parvekkeilla parvekekalusteina. Kyllä maailma on tyhmä - niin tyhmä, etten aio edes vilkaista RION olympialaisia, jossa leikitään, että koko maailma on saman katon alla, ja vittua kanssa.

James Randi
Seuraa 
Viestejä338
Liittynyt27.2.2015

Taitaa jäädä haaveeksi lähettää tämä gallup eduskuntaan saati HS:n mielipidesivulle. Ääniä on vasta 25 kpl, kun pitäisi olla vähintään tuhat ääntä, jotta gallup kertoisi jotain ihmisten mielipiteistä.

Jos ei ole liikaa pyydetty, niin äänestäkää, kiitos.

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

Toope
Seuraa 
Viestejä23735
Liittynyt23.7.2006

Kuka ihme haluaisi elintasopakolaisia lisää tänne? Eikös se ole ihan stanan typerää?

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

Pelle Svensson

Suomi on allekirjoittanut Geneven Pakolaisopimuksen, joten olemme velvollisia ottamaan pakolaisia, mikä myös sopii varsin hyvin omaan moraaliini. Tietenkin Suomi voisi irtisanoutua tuosta sopimuksesta.

Itse haluaisin Suomen myös ottavan vastaan valtavasti enemmän työperäisiä siirtolaisia. Ottaen huomioon demografiset trendit, Suomi tarvitsee satoja tuhansia uusia uusia kansalaisia tulevien vuosien ja vuosikymmenien aikana. Tietenkin olen sitä mieltä, että tuon prosessin tulisi olla hallittu, eli vaikka sitten muutama kymmenen tuhatta vuodessa.

Tietenkin Suomen tulisi myös vapauttaa työmarkkinansa, jotta uudesta työvoimasta saadaan hyödyt paremmin irti, mutta vaikkei tuotakaan tehtäisi, on Suomen tulevaisuus todella ankea, jos emme saa tänne valtavasti uutta porukkaa.

Principia
Seuraa 
Viestejä1787
Liittynyt16.4.2016

L kirjoitti:

Tarvitseeko tosiaan loisivia ihmisiä? Tarvitseeko Afrikka lisää kansalaisia? Tarvitseeko Lähi-Itä lisää kansalaisia?

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä9572
Liittynyt20.1.2013

L kirjoitti:
Pelle Svensson

Suomi on allekirjoittanut Geneven Pakolaisopimuksen, joten olemme velvollisia ottamaan pakolaisia, mikä myös sopii varsin hyvin omaan moraaliini. Tietenkin Suomi voisi irtisanoutua tuosta sopimuksesta.

Itse haluaisin Suomen myös ottavan vastaan valtavasti enemmän työperäisiä siirtolaisia. Ottaen huomioon demografiset trendit, Suomi tarvitsee satoja tuhansia uusia uusia kansalaisia tulevien vuosien ja vuosikymmenien aikana. Tietenkin olen sitä mieltä, että tuon prosessin tulisi olla hallittu, eli vaikka sitten muutama kymmenen tuhatta vuodessa.

Tietenkin Suomen tulisi myös vapauttaa työmarkkinansa, jotta uudesta työvoimasta saadaan hyödyt paremmin irti, mutta vaikkei tuotakaan tehtäisi, on Suomen tulevaisuus todella ankea, jos emme saa tänne valtavasti uutta porukkaa.

Geneven pakolais-sopimuksen mukaan Suomi on sopinut olemaan velvoitettu vastaanottamaan ja auttamaan oikeassa hädässä olevaa, esim. rajallemme eksynyttä aitoa sotapakolaista, kuten ovat miltei kaikki maailman muutkin maat, joilla on sellaiselle edellytyksiä, mutta tämä EU:n määräämä ja mm. Merkelin aloitteesta lähtöisin oleva EU-maitten tietyn pakolaiskiintiön, olipa oikea hätä taikka ei (useimissa tapauksissa ei)  vastaanottamisvelvoite on jotain ihan muuta, jolle sana aivopierukin on aivan liian lievä ilmaisu.

L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

Principia

Kirjoitit:

“Tarvitseeko tosiaan loisivia ihmisiä? Tarvitseeko Afrikka lisää kansalaisia? Tarvitseeko Lähi-Itä lisää kansalaisia?”

En tietenkään tarkoita loisivia ihmisiä. Emme tarvitse yhtään lisää työnvieroksujia, jotka eivät edes suostu ottamaan vastaan siivoojan taikka dösakuskin hommia. Onneksi maassamme on paljon uusia tulokkaita, joille kelpaavat nuokin ihan asialliset työt.

Oletin, että kaikki olisivat ymmärtäneet, mitä tarkoitin sillä, että demografiset trendit vaativat uusia työntekijöitä. Oletukseni oli turhankin rohkea.

Ensinnäkin, Suomen eläkejärjestelmähän ei perustu rahastointiin, vaan siihen, että kullakin hetkellä töissä olevat maksavat sen hetkisten eläkeläisten eläkkeet. Tuohan tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa, kun työikäisten määrä jatkuvasti vähenee ja eläkeläisten kasvaa.

Toisekseen, eläkeläisten määrän kasvu itsessään lisää julkisen sektorin kustannuksia ja kasvattaa tarvetta uudelle työvoimalle hoitioallalla.

Sitten vähän perspektiiviä teille kansalliskiimaisille, rasistisille junteille (vaikka asuisi kaupungissa, voi olla henkisesti umpijuntti, kuten noin 95% helsinkiläisistä ja vähintäänkin 99% Espoolaisista) ja ksenofobeille (s.o. erilaisuuden pelko).

Kautta ihmiskunnan historian, työvoiman ja työvoiman tarpeiden maantieteellinen jakautuminen on muuttunut jatkuvasti. Siksipä kautta historian ihmiset ovat siirtyneet paikasta toiseen ja homma tietenkin on ollut win-win. Lähtihän Suomestakin muutama sata tuhatta ihmistä aikoinaan Amerikkaan. Lähtijäthän olivat lähinnä nuoria miehiä, joilla oli melkoisiakin sopeutumisvaikeuksia, päihdepongelmineen, alkuvaiheessa Uudealla Mantereella. Kuitenkin USA ja Kanada saivat tarvitsemaansa työvoimaa ja Suomi, joka ei kyennyt työllistämään noita vihaisia nuoria miehiä, pääsi eroon porukasta, joka olisi voinut radikalisoitua entisestään (ns. puukkojunkkariushan oli oire noista talousongelmsta aikoinaan). Kuitenkin jo toinen ja kolmas sukupolvi olivat täysin integroituneita noihin Pohjois-Amerikan valtioihin ja USA ja Kanada hyötyivät valtavasti uudesta työvoimastaan.

Ei saisi olla vihainen teille, vaan tulisi ymmärtää, että mielipiteenne juontuvat lähinnä pelosta ja tietämättömyydestä (toki joukoissanne on myös ihan aitoja ihmisvihaajia, uskonnollisia sekopäitä ym. todellista paskajengiä). En oikeastaan olekaan vihainen; tunteet jotka ovat mielessäni päälimmäisinä, kun luen tällaisia keskusteluja, ovat sääli ja halveksunta. Keskimääräinen ihminen on typerä, ahne, laiska, itsekäs ja lyhytnäköinen kusipää, eikä sille mitään voi.

L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

Brainwashed

En aio keskustella tästä tämän enempää.

Teidän, että tästä asiasta ei voi keskustella täälläkään järkevästi. Ne ihmiset, jotka vaahtoavat pakolais- ja siirtolaishommista ovat havaintojeni mukaan täysin kyvyttömiä rationaaliseen ajatteluun ja empatiaan. En halua olla sellaisten kanssa tekemisissä, tulee likainen olo jo pelkästä kommunikoinnista kaltaistenne kanssa.

Toinpahan vaan mielipiteeni julki, kuten olen muutamasakin muussa vastaavassa aiheessa tehnyt. Kerta per rasistipaskaääliöketju saa riittää.

Principia
Seuraa 
Viestejä1787
Liittynyt16.4.2016

L kirjoitti:
Principia

Kirjoitit:

“Tarvitseeko tosiaan loisivia ihmisiä? Tarvitseeko Afrikka lisää kansalaisia? Tarvitseeko Lähi-Itä lisää kansalaisia?”

En tietenkään tarkoita loisivia ihmisiä. Emme tarvitse yhtään lisää työnvieroksujia, jotka eivät edes suostu ottamaan vastaan siivoojan taikka dösakuskin hommia. Onneksi maassamme on paljon uusia tulokkaita, joille kelpaavat nuokin ihan asialliset työt.

Oletin, että kaikki olisivat ymmärtäneet, mitä tarkoitin sillä, että demografiset trendit vaativat uusia työntekijöitä. Oletukseni oli turhankin rohkea.

Ensinnäkin, Suomen eläkejärjestelmähän ei perustu rahastointiin, vaan siihen, että kullakin hetkellä töissä olevat maksavat sen hetkisten eläkeläisten eläkkeet. Tuohan tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa, kun työikäisten määrä jatkuvasti vähenee ja eläkeläisten kasvaa.

Toisekseen, eläkeläisten määrän kasvu itsessään lisää julkisen sektorin kustannuksia ja kasvattaa tarvetta uudelle työvoimalle hoitioallalla.

Sitten vähän perspektiiviä teille kansalliskiimaisille, rasistisille junteille (vaikka asuisi kaupungissa, voi olla henkisesti umpijuntti, kuten noin 95% helsinkiläisistä ja vähintäänkin 99% Espoolaisista) ja ksenofobeille (s.o. erilaisuuden pelko).

Kautta ihmiskunnan historian, työvoiman ja työvoiman tarpeiden maantieteellinen jakautuminen on muuttunut jatkuvasti. Siksipä kautta historian ihmiset ovat siirtyneet paikasta toiseen ja homma tietenkin on ollut win-win. Lähtihän Suomestakin muutama sata tuhatta ihmistä aikoinaan Amerikkaan. Lähtijäthän olivat lähinnä nuoria miehiä, joilla oli melkoisiakin sopeutumisvaikeuksia, päihdepongelmineen, alkuvaiheessa Uudealla Mantereella. Kuitenkin USA ja Kanada saivat tarvitsemaansa työvoimaa ja Suomi, joka ei kyennyt työllistämään noita vihaisia nuoria miehiä, pääsi eroon porukasta, joka olisi voinut radikalisoitua entisestään (ns. puukkojunkkariushan oli oire noista talousongelmsta aikoinaan). Kuitenkin jo toinen ja kolmas sukupolvi olivat täysin integroituneita noihin Pohjois-Amerikan valtioihin ja USA ja Kanada hyötyivät valtavasti uudesta työvoimastaan.

Ei saisi olla vihainen teille, vaan tulisi ymmärtää, että mielipiteenne juontuvat lähinnä pelosta ja tietämättömyydestä (toki joukoissanne on myös ihan aitoja ihmisvihaajia, uskonnollisia sekopäitä ym. todellista paskajengiä). En oikeastaan olekaan vihainen; tunteet jotka ovat mielessäni päälimmäisinä, kun luen tällaisia keskusteluja, ovat sääli ja halveksunta. Keskimääräinen ihminen on typerä, ahne, laiska, itsekäs ja lyhytnäköinen kusipää, eikä sille mitään voi.

Että sellainen itkuraivari tälläkertaa ja oikein rasistikortti pelattu...

Sinäkö sinisilmäisesti ja lapsenomaisesti kuvittelet että nämä 30 000 turvapaikkahuijaria tulivat tänne töihin ja yhteiskuntaamme rakentamaan?

L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

Principia

Lupauksestani huolimatta, jatkan vielä hieman.

Kirjoitit:

“Sinäkö sinisilmäisesti ja lapsenomaisesti kuvittelet että nämä 30 000 turvapaikkahuijaria tulivat tänne töihin ja yhteiskuntaamme rakentamaan?”

Totta kai valtaosalla tänne pyrkivistä on toiveena saada töitä, eli rikastua kun verrataan lähtömaan olosuhteisiin. Toive paremmasta tulevaisuudesta on se moottori, joka on siirtolaisuutta pyörittänyt läpi historian.

Totta kai joillekin saattaa riittää pelkkä soskun fyrkka, kuten riittää niille kymmenille tuhansille suomalaisille, jotka eivät tee töitä eivätkä haluakaan tehdä töitä (dösäkuskeina tai siivoojina ei näy juuri muita kuin ulkomaalaistaustaisia ainakaan Pääkaupunkiseudulla, vaikka kotoperäinen taatusti olisi etusijalla työhönotossa).

Ihmiset kaikkialla haluavat suhteellista menestystä; se lienee lajityypillinen piirre Homo Sapiensilla (kuten monilla muillakin laumassa elävillä kädellisillä). Kovin harvalle riittää juuri ja juuri hengissä pysyminen; valtaosa tänne tulevista haluaa tietenkin menestyä suhteessa muihin. Ilmiselvästi esimerkiksi jopa dösäkuskin asema kehittyneessä maassa on varsin haluttu niiden keskuudessa, jotka tänne tulevat. Tietenkin seuraavat sukupolvet pääsevät sitten kielen ja kulttuurin opittuaan pidemmälle ja pidemmälle.

On niin kovin koomista kun teidän kaltaisenne puhuvat sinisilmäisyydestä. Ihmiset, joilla ei ole mitään halua talouden toiminnasta, yhteiskunnasta ylipäänsä, historiasta, psykologiasta jne., eivät kerta kaikkiaan ole kykeneviä muodostamaan mitään järkevää mielipidettä näinkin monimutkaisesta asiasta. Siksipä teistä jokin mielipide voi näyttää sinisilmäiseltä, vaikka kyseesä on vain se, että te ette voi kyetä ymärtämään mitään, mistään ettekä ikinä. Puratte vaan pahaa oloanne, epäonnistumisen tunteitanne, pelkojanne ym. paskaa äärimmäisen huonossa tilanteessa oleviin saman lajin edustajiin.

Sitten tietenkin on se, että osa meistä vaan on empaattisempia kuin toiset; jotkut näet kykenevät järkyttymään tilastoista. Jotkut meistä veronmaksajista ovat valmiita hyväksymään pieniä tilapäisiä ongelmia, kuten sosiaalimenojen kasvua, jos sillä autetaan todella pahassa jamassa olevia ihmisiä. Vaikka ne ihmiset olisivat eri värisiä, puhuisivat kovin äänekkäästi ja käyttäisivät hassuja vaatteita, tai jopa tekisivät enemmän väkivaltarikoksia (kuten muuten tekivät suomalaiset ensimmäisen polven muuttajat Pohjois-Amerikassakin). Joillekuille meistä nuo ovat niin pieniä juttuja, että emme hämmenny emmekä anna tuollaisten vaikuttaa empatiakykyymme. Kenties tuo sitten on sinulle sinisilmäisyyttä. Minä kutsuisin sitä inhimillisyydeksi.

Kuinkas ahkerasti muuten itse teet töitä? Ettet vaan olisi yhteiskunnan elätti, joka vain pelkää, että  muille, todellisista ongelmista kärsiville, annettu on sinulta pois. Et kuitenkaan tietenkään voi edes kyetä ymmärtämään, että sinunkin sossurahasi ovat pitkällä tähtäimellä pahan kerran uhattuna, jollei maatamme uhkavaa demografista kriisiä ratkaista. Suomen huoltosuhteen (työikäisten suhde ei-työikäisiin) kehitysnäkymät ovat muistaakseni OECD -maiden huonoimmat (en jaksa googletella).

Lopetanpa kuitenkin positiivisempaan sävyyn. Mielestäni on hienoa nähdä, miten nykynuoret (ainakin Pääkaupinkiseudulla) hengailevat hyvinkin monikulttuurisissa porukoissa; ystävyys ei ole kiinni ihonväristä taikka uskonnosta. Toivoa siis kenties on.

L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

Pelle Svensson

Kirjoitit:

“Esimerkiksi minulta kysyttiin kolmen viimeisen vuoden apteekkikuitit, kun hain lääkekorvausta. Haistatin virkailijalle saman tien paskat, koska en ole säilyttänyt ainuttakaan apteekkikuittia.”

Olisiko meidän veronmaksajien sitten pitänyt maksaa sinulle sen perusteella, mitä sinä väitit lääkkeisiin käyttäneesi?

Ja miksi piti haistatella virkailijalle, joka ei noita lakeja ja säädöksiä ole luonut? Miksi sinun piti pahoittaa pelkkää tyotään tekevän mieli? No, ehkä et tiedä ,että työnteko on monasti ihan riittävän paskamaista ja rasittavaa ilman, että kaikenmaailman nilkit vielä alkavat haistattelemaan. Ja se veroja maksava virkailijakin vielä osaltaan maksaa noita sinun yhteiskunnalle aiheuttamiasi kustannuksia.

No, se että olet tyhmä ja itsekäs kusipää, ei tosiaankaan yllätä.

Principia
Seuraa 
Viestejä1787
Liittynyt16.4.2016

L kirjoitti:
Principia

Lupauksestani huolimatta, jatkan vielä hieman.

Totta kai joillekin saattaa riittää pelkkä soskun fyrkka, kuten riittää niille kymmenille tuhansille suomalaisille

On niin kovin koomista kun teidän kaltaisenne puhuvat sinisilmäisyydestä. Ihmiset, joilla ei ole mitään halua talouden toiminnasta, yhteiskunnasta ylipäänsä, historiasta, psykologiasta jne., eivät kerta kaikkiaan ole kykeneviä muodostamaan mitään järkevää mielipidettä näinkin monimutkaisesta asiasta. Siksipä teistä jokin mielipide voi näyttää sinisilmäiseltä, vaikka kyseesä on vain se, että te ette voi kyetä ymärtämään mitään, mistään ettekä ikinä. Puratte vaan pahaa oloanne, epäonnistumisen tunteitanne, pelkojanne ym. paskaa

 Jotkut meistä veronmaksajista ovat valmiita hyväksymään pieniä tilapäisiä ongelmia, kuten sosiaalimenojen kasvua, jos sillä autetaan todella pahassa jamassa olevia ihmisiä. Vaikka ne ihmiset olisivat eri värisiä, puhuisivat kovin äänekkäästi ja käyttäisivät hassuja vaatteita, tai jopa tekisivät enemmän väkivaltarikoksia (kuten muuten tekivät suomalaiset ensimmäisen polven muuttajat Pohjois-Amerikassakin).

Kuinkas ahkerasti muuten itse teet töitä? Ettet vaan olisi yhteiskunnan elätti, joka vain pelkää, että  muille, todellisista ongelmista kärsiville, annettu on sinulta pois. Et kuitenkaan tietenkään voi edes kyetä ymmärtämään, että sinunkin sossurahasi ovat pitkällä tähtäimellä pahan kerran uhattuna

Oletkohan hieman narsistinen?

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat