Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Miten kannattaa toimia kun työnantaja "kusetti" 30 minuuttia palkasta pois. Olin siivousfirmassa perjantaina 5.8. siivoamassa ja työt saatiin muutamaa minuuttia vaille klo 15 tehtyä. Sitten lähdin tällä pakettiautolla ajamaan varastolle, mihin auto tietenkin palautetaan. No klo löi siinä vaiheessa jo 15.30. kun olin parkkirahat ja avaimet ja pyykit pesukoneeseen laittanut. Tästä oikeuttettuna työnantaja vei 30 minuuttia työajasta, eli palkasta. palkkaa ei ole maksettu vielä, niin ajattelin maanantaina valittaa asiasta. Olisinhan voinut pakettiauton ajaaa kotio ja vaikka iltapäivällä seuraavana maanantaina palauttanut sen. Mikään laki ei sitä varmaan olisi kieltänyt. eikä noin vähästä olisi autovarkaaksikaan voinut syyttää. Paljon olisi yrittäjälle tullut tappiota siitä, että olisi vasta maanantaina klo 12 jälkeen saanut auton kun eka olisi herännyt. Nyt se rokottaa 30 minuuttia pois, tuntipakka on 10.78. Uskoisin että selitän asian, niin saan tuon minun 30 minuuttia. Mutta lyhytnäköistä on yrittäjien toiminta. En enää ihmettele jos suomen talous on päin persettä.
Olisin auton jättämisellä kotio pystynyt noudattamaan säntillisesti työaikaa, että ei mene minuuttiakaan yli, mikä tuntuu olevan mörkö monelle yrittäjälle. Esim. torstaina lähdin tuntia aikaisemmin töistä, toki siitä saa yrittäjä rokottaa sen tunnin, vettä satoi vaakasuoraan ja työmaakopit oli sellasia että ulkokautta piti aina kiertää kun niitä siivosin. sain työt tehtyä ja ajattelin että saa ottaa vaikka palkasta pois, lähden kotio.
Perjantaina otti syyttä pois, koska auto oli vielä perseen alla, pitäähän se ajaa varastolle, että se saa sen seuraavana päivänä tai maanantaina käyttöön. Jos työt alkaa klo 7 ja minä herään maanantaina klo 12-14 niin enemmän se tappio saa kun auto olisi minun parkkiapaikalla .
Voi olla että ensi viikolla saan tervejärkisestä yrityksestä töitä, kannattaa säännöllisesti hakea sähköpostilla ja soittamalla firmoihin. samalla kun kun käyn vähän "venyttämässä" näkemystä tuolla edellisessä firmassa, niin treenaan siinä neuvottelutaitoja tulevia yrityksiä varten.

Sivut

Kommentit (27)

Munakas mies
Seuraa 
Viestejä145
Liittynyt30.9.2014

tiäremiäs kirjoitti:
joku 30 minuuttia, jo siitä on kiinni ei kannata olla edes yrittäjä.  

Eikä kannata olla työmieskään jos jää itkemään puolentunnin vuoksi, olisit kiitollinen että on antanut sulle edes töitä, älä marise ja käyttäydy kuin mies, elämästäsi tulee elämisen arvoista, eilen kuoli erittäin läheinen ystävä, hiukan on haikee olo kun ei voi enää koskaa tavata eikä edes soittaa.

Elämä on kovaa mutta 30 min palkka ei ole mitään.

Simplex
Seuraa 
Viestejä2908
Liittynyt26.1.2010

Olisihan se hienoa kun tekisi edellisenä päivänä neljä tuntia lyhyemmän työpäivän ja olisi seuraavana päivänä neljätuntia pidempään ja kuittaisi siitä ylityökorvaukset.

Lyde19
Seuraa 
Viestejä2904
Liittynyt7.7.2013

tiäremiäs kirjoitti:
"Olisinhan voinut pakettiauton ajaaa kotio ja vaikka iltapäivällä seuraavana maanantaina palauttanut sen. Mikään laki ei sitä varmaan olisi kieltänyt. eikä noin vähästä olisi autovarkaaksikaan voinut syyttää. Paljon olisi yrittäjälle tullut tappiota siitä, että olisi vasta maanantaina klo 12 jälkeen saanut auton kun eka olisi herännyt.
.

Kyllä verottajalle pitää maksaa autoedusta jos ajat kotimatkat firman autolla ja pidät autoa viikonlopunkin. Pitää myös täyttää ajopäiväkirjaa että verottaja osaa erotella työmatkat ja muut.

Windspeed
Seuraa 
Viestejä8411
Liittynyt14.4.2016

Seireeni kirjoitti:
Pane tilinumero laitan sulle 50€, ei ole niin tiukaa mulla!

Seireeni vaikuttaa reilulta. Mutta Seireenehin ei ole Odysseuksen luottaminen.

If it looks good it will fly good ! -Marcel Dassault

mdmx
Seuraa 
Viestejä4272
Liittynyt23.11.2009

Simplex kirjoitti:
Olisihan se hienoa kun tekisi edellisenä päivänä neljä tuntia lyhyemmän työpäivän ja olisi seuraavana päivänä neljätuntia pidempään ja kuittaisi siitä ylityökorvaukset.

Niin siis jos oikein ymmärsin niin se edellisen päivän tunti vähennettiin kyllä palkasta, mutta 30minuutin ylimääräisestä ei maksettu mitään. Eriasia sitten jos vähennettiin yhteensä vain 30minuuttia, sittenhän se meni tasan.

Creativity Is Intelligence Having Fun

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Siis tunti on vähennetty, mutta ylimääräistä 30 min. ei maksettu, en tiedä kirjoitinko epäselvästi.  Eli jokaisen päivän jälkeen työnantajan kanssa sujut, mutta viimeisenä päivänä yritti viedä 30 minuuttia. soitan maanantaina ja selvitän asian.  

Koska firman ohjeissa, annetaan ymmrtää että työpäivä loppuu sitten kun  työvälineet on palautettu ja työsopimuksessa pyydetään niin että jokainen osapuoli noudattaa sääntöjä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat