Sauronin ansa

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kirjassa "taru sormusten herrasta" alunperin hyvä velho Saruman valkoinen saa käsiinsä taikapallon, jolla hän voi nähdä sekä nykyisyyteen, menneisyyteen että tulevaisuuteen. Mutta taikapalloja on useita ja ne ovat yhteydessä toisiinsa, ja katsoessaan palloa hän kohtaa Sauronin, häntä mahtavamman mustan velhon, joka kietoo hänet pauloihinsa. Hän ei kirjaimellisesti saa katsettaan irti taikapallo "plantrista" kuin vain pieneksi hetkeksi kerrallaan.

Internet ja globaali tietoverkko alkoi yleistyä lännessä erityisesti vuoden 2000 jälkeen. Kuvaavaa kyllä, kyse on Amerikkalaisesta kylmän sodan keksinnöstä. Ajatuksensa oli rakentaa viestintäväylä, jota Neuvostoliitto ei saisi tuhottua "ensi-iskulla" esimerkiksi Noradiin. Näin syntyi "internet"

Internet on kuin plantir. Se sisältää valtavan potentiaalin sekä hyvään että pahaan. Internet eroaa kuitenkin merkittävästi muista sitä aiemmin edeltävistä medioista. 1700-luvun lopussa rajusti yleistyvät sanomalehdet olivat aina käytännössä äärimmäisen konservatiivisia ja kapitalistisia. Ne pitivät aina hallitsevan taloudellis-poliittisen yläluokan etua. Jopa Amerikan kaltaisissa "vapaissa" maissa sanomalehdet olivat aina hyvin valvottuja, eikä niihin voinut kirjoittaa mitä tahansa, mikä piti julkisen keskustelun "siistinä"

Radiot alkoivat yleistyä rajusti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Mediana radio tarjosi tärkeän tiedonhaku ja levityselementin. Ensi kertaa ihmiset sattoivat olla yhteydessä toisiinsa satojen, ellei peräti tuhansien kilometrien päästä käytännössä reaaliajassa.

Tietyssa mielessä radion vallankumous enteili jo uutta "internet vallankumousta" Kuitenkin niin sanotut "viralliset" radiokanat levittivät "yhtä ainoaa ja oikeaa totuutta" samalla lailla kuin sanomalehdet. Varsinkin 1960-luvulta lähtien televisioiden ja värielokuvien määrä alkoi kasvaa vauhdilla!

Televisio mediana on hyvin yksioikoinen, ja tarkoitettu hallitsemaan massoja. Televisio on yksioikoinen media, jonka toimintaan ei käytännössä juuri voi mitenkään vaikuttaa. Televisio-ohjelmat ja sarjat voivat käytännössä elää muuttumattomina vuosikausia. Ne elävät rahoituksista, ja usein rahoittajat ja mainostajat ovat äärimmäisen konservatiivisia. Tämä saattaa osittain selittää sellaisten sarjojen kuten "kotikadun" ja "salattujen elämien" menestyksen Televisio on media, joka pyörii kuukausien ja peräti useiden vuosien suunnittelulla etukäteen. Siksi sarjat ja elokuvat kuvaavatkin useimmiten mennyttä maailmaa, ja ovat kaukana nykyhetkestä.

Vuoden 2000 jälkeen uusi media internet alkoi kuitenkin yleistyä rajusti. Internet on alati kasvava ja voimistuva "reaalimedia" Televisiossa asiat eivät uutislähetyksiä lukuunottamatta käytännössä ikinä tapahtu reaaliajassa, mutta internetissä tämä kaikki on toisin.

Onko internetistä siis enemmän haittaa kuin hyötyä? Internet on käytännössä kuin plantir, joka vähitellen kutoo sen käyttäjän entistä enemmän omaan seittiinsä. Ihmisistä tulee vähitlelen nettiaddikteja kuten "Saruman valkoisesta"

Internet mediana ei ole vain addiktiota aiheuttava, vaan se on myös käytännössä(uutiskanavia lukuunottamatta)valheellinen. Internet ei tosiasiassa ole todellisuutta. Internetissä ihmiset tuovat avoimesti julki mitä he todella ajattelevat, mutta eivät mitä he tosiasiassa tekevät. Internet on maailma jossa käytännössä on vain ajattelijoita. Mitä enemmän ihminen viettää virtuaalimaailmassa sitä enemmän hän käytännössä ajattelee ja sitä vähemmän tekee.

Tämä virtuaaliverkosto voi myös pahimmillaan rakentaa käyttäjänsä ympärille eräänlaisen "valetodellisuuden" Televisiossa monella on yhä vain kourallinen kanavia mistä valita, mutta entä jos niitä olisikin valittavissa tuhansia ja taas tuhansia vain parilla napin painalluksella ja vaivaisella 20€ kuussa?

Mitä ihminen siinä tapauksessa tekee? Valitsee kanavan tuhansien joukosta jonka kokee olevan lähellä itseään ja omia mielipiteitään.

Näin netti ei enää levitäkkään "uutta tietoa" vaan vain vahvistaa jo aiempia ennakkoluuloja. Esimerkiksi rasisti ajautuu väistämättä rasistisille sivuille, jotka vahvistavat jo hänen aiemmin omaaviaan erittäin voimakkaita ennakkokäsityksiä. Samoin myös esim feministit, vasemmistolaiset, homoseksuaaliset, pedofiilit jne jne...

Mitä internet siis tekee? Mitä tekee viestintäväylä, joka on suunniteltu väittämään tietoa kaikista mahdollisista häiriöistä huolimatta?

No, sehän tekee juuri sitä, mutta se, onko tämä tieto todella TOTTA onkin sitten jo aivan toinen juttu! Ja levitessään ja laajetessaan internet vain voimistaa niin sanottua "väärää tietoa" Ihmiset verkottuessaan käytännössä "balkanisoituvat" Heistä tulee omien "totuuksiensa" mielukuviensa ja ennakkoluulojensa vankeja.

Plantir siis loppujenlopuksi voimistaa ihmisen omia harha-aistimuksia ja käsityksiä itsestään. "Sauron musta" on meidän sisällämme asuva yksinkertainen omahyväisyys. Ihmisestä tulee lopulta omien harhakuvitelmiensa vanki. Ja mikä pahinta, moni meistä ei ikinä pääse noista harhakuvitelmista eroon verkon kiristyessä ympärillämme. Näin alati verkottuva maailma ja entistä pienemmät, tehokkaammat ja helpommin käytettävät kommunikaattorit, jotka kyetkevät meidät tähän virtuaaliseen hämähäkin seittiin eivät oikeastaan aikaansaa mitään muuta kuin tekevät meistä alati entistä orjuutetumpia omiin paheisiimme ja ennakkoluuloihimme, kunnes lopulta menetämme viimeisenkin ihmisyytemme.

Kommentit (6)

Wolf
Seuraa 
Viestejä820
Liittynyt29.5.2005

Siis se on Palantir, kuten Nukkumatti tarkkana hiekankylväjänä huomioi!

Ja kaikki eivät ole yhteydessä samalla lailla toisiinsa vaan "ykkös"Palantir havaitsee muut ja hallitsee niitä, (oliko se siellä Angmarissa jossakin välissä?)

Navigare necesse est, vivere non necesse (Cicero)

Vierailija

Näin se taisi mennä, LOTR on erittäin tuttu teos, mutta "Silmarillion", jossa Palantireista kerrotaan enemmän on vain muutaman lukukerran jälkeen painunut unholaan. Mutta mielestäni ja muistaakseni Musta Ruhtinas kaappasi tämän kivien kiven, Pohjoisten kuninkaitten kiven, itselleen ja pystyi sen avulla vallitsemaan muita Palantireja.

Tuohon allegoriaan palatakseni, kenellä on tänään kivien kivi, Echelon. Sekö se on?

Vierailija
Nukkumatti
Palantir, hyvä ystävä, Palantir.

Tarkemmin palantír. Heittomerkki i:n päällä.

Nukkumatti
Näin se taisi mennä, LOTR on erittäin tuttu teos, mutta "Silmarillion", jossa Palantireista kerrotaan enemmän on vain muutaman lukukerran jälkeen painunut unholaan. Mutta mielestäni ja muistaakseni Musta Ruhtinas kaappasi tämän kivien kiven, Pohjoisten kuninkaitten kiven, itselleen ja pystyi sen avulla vallitsemaan muita Palantireja.

Ei, kyseessä oli Minas Ithilin kivi. Aivan "tavallinen" palantír, jota Sauron hallitsi vain voimiensa avulla. Pari suurempaa kiveä kyllä oli, ainakin Osgiliathissa sekä Annúminasissa pohjoisessa, josta se sittemmin siirrettiin Fornostiin. (Oliko tämä nyt sitten valtakivi vaiko vain Arnorin kuninkaan "oma" kivi, jäi vähän epäselväksi. Todennäköisesti jälkimmäinen.) Molemmat tuhoutuivat sittemmin; Osgiliathin kivi tipahti Anduiniin Gondorin sisällissodan aikana. Yksi kivi oli Amon Sûlin (Viimapää) vartiotornissa Arnorin voiman päivinä. Sekä Amon Sûlin että Fornostin kivet vajosivat Forochelin jäälahteen kuningas Arveduin mukana. Elostirionissa Tornikukkuloilla oli yksi ns. Elendilin kivi, joka katsoi pelkästään Länteen eikä voinut kommunikoida muiden kivien kanssa. Myöhemmin Círdan pisti sen laivaan Länteen matkaavien Sormuksen Ritarien mukaan. Kaikkiaan kiviä oli seitsemän.

http://www.tuckborough.net/palantir.html

Nukkumatti
Tuohon allegoriaan palatakseni, kenellä on tänään kivien kivi, Echelon. Sekö se on?

abel
Jaa kenelläkö?


Hehe. Entäpä tämä?

Vierailija
Toinen tuleminen
Kirjassa "taru sormusten herrasta" alunperin hyvä velho Saruman valkoinen saa käsiinsä taikapallon, jolla hän voi nähdä sekä nykyisyyteen, menneisyyteen että tulevaisuuteen. Mutta taikapalloja on useita ja ne ovat yhteydessä toisiinsa, ja katsoessaan palloa hän kohtaa Sauronin, häntä mahtavamman mustan velhon, joka kietoo hänet pauloihinsa. Hän ei kirjaimellisesti saa katsettaan irti taikapallo "plantrista" kuin vain pieneksi hetkeksi kerrallaan. - -

Teoriasi perusteella tämä ketju kuolee, koska netissä liikkuvat etsivät juurikin vahvistuksia omille käsityksilleen esim. "netti on hyvä ja upea". Tästä ketjusta ei löytynyt vahvistusta heidän mielipiteilleen, koska tässä ketjussa sinä esität päinvastaisia ajatuksia kuten "netti on ansa ja addiktoi". Noh, palantir ja lotr toivat hetken iloa, ja tarut ja sormukset viettelivätkin pari keskustelijaa sanomaan tähänkin ketjuun pari sanaa - pari korjaavaa sanaa ikäänkuin vahvistukseksi heidän omista käsityksistään.

Uusimmat

Suosituimmat