Seuraa 
Viestejä2972
Liittynyt13.1.2015

Sarjamme ihmeellinen tiede jatkuu, nyt peileillä.

Oletteko koskaan ihmetellyt, miksi vasemmassa kädessä oleva sormus peilikuvassa on oikeassa?

Kun peilikuva kääntää näinpäin, miksi ei kuvamme peilissä ole myös ylösalaisin? No, viisaat väittävät että onkin, aivomme vain kääntävät sen oikein päin. Kun ihmiselle laitetaan kaiken ylösalaisin käntävät peililasit, kuvan maisema noin vuorokauden katselun jälkeen kääntyy oikeinpäin ja päinvastoin kun lasit poistetaan.

Mutta onko noin? Jospa peilin takana onkin pelimaailma, jossa kaikki on peilikuvaa. Aikoinaan oli sarjakuva "Taika Jim", jossa tämä viiksekäs siliterihattuinen hypnotiseeraava herrasmies ja palvelijansa, leopardinnahkaan pukeutunut neekeri .. Ups, anteeksi, tumma, heittivät peiliin sitä liuottavaa nestettä (?) ja kävelivät sisään peilimaailmaan , jossa Lothar-palvelijan nimi oli tietenkin Rahtol ja Jim teki punainen viitta heiluen " maagisia eleitä".

Näin olivat sarjakuvat mielenkiintoisia Wanhaan Hyvään Aikaan, nyt lapsille tarjotaan vain homoankkaa ja muita pervotipuja.

Sivut

Kommentit (20)

JPI
Seuraa 
Viestejä24837
Liittynyt5.12.2012

Dr Strangelove kirjoitti:

Peili ei käännä vasenta oikeaksi eikä yläpuolta alapuoleksi. Tasopeili kääntää näyttää esineen juuri sellaisena kuin se olisi katsottuna kaksi kertaa peilin etäisyydeltä esineeseen päin.
Kirjoita vaikka nimesi paperille ja katso sitä: oikeinpäin on. Sitten mene peilin eteen ja käännä paperia 180 astetta, jotta näkisit tekstin peilistä. Käänsikö peili tekstin vai joko kerkis unohtumaan, että juuri käänsit sitä 180 astetta ihan itse?
:-)

3³+4³+5³=6³

JPI
Seuraa 
Viestejä24837
Liittynyt5.12.2012

Veli H. kirjoitti:
Miun mielestäin JPI vois jättää sekopäät ittekseen höpöttämään!

Mutta pitää korjata editointivirheeni tuossa:
Pitää olla:
"Tasopeili näyttää normaalinsa suunnassa inverttoidun esineen juuri sellaisena kuin se olisi katsottuna kaksi kertaa peilin etäisyydeltä esineeseen päin."
Eikä:
"Tasopeili kääntää näyttää esineen juuri sellaisena kuin se olisi katsottuna kaksi kertaa peilin etäisyydeltä esineeseen päin."

3³+4³+5³=6³

Kasvisruoka2
Seuraa 
Viestejä4237
Liittynyt29.8.2015

Tuli stalkkereista mieleeni.

Stalkkerit ovat välillä psykopaatteja, välillä ei. Yhjteistä heille on se, että heille ei sanota ei. He yrittävät hyvällä ja pahalla, mutta jos sanoo ei, niin mafiatyyliin tulee kosto, joskus kuolema. Siis jos sanoo ei tai torjuu...

Samoin heitä ei jätetä huomiotta. Jos heitä kiukuttaa, niin tämän kohteen huomio otetaan ihan millä keinolla hyvänsä. Jos se on rasistista suoltamista, niin sitten suolletaan rasismia. Sillä ei ole mitään väliä.

Kolmanneksi vastuu on aina muilla tai sillä kohteella, joka on saanut hänet vihaiseksi tai tekemään asian x tai c, joten hän on ansainnut turpiin. Itse ei kanneta vastuuta. Se joko siirretään tai selitetään pois.

Tuli vain mieleen.

Ruhollah.

mdmx
Seuraa 
Viestejä4331
Liittynyt23.11.2009

Kuten JPI jo sua valaisi, ei se peili mitään käännä. Se näyttää sut juuri sellaisena kun olet.

Jos jotain kääntyy, niin kääntyminen tapahtuu nimenomaan siellä korvienvälissä. Kääntyminen ei aina tapahdu oikeinpäin, joskus voi kääntyä myös väärinpäin.

Creativity Is Intelligence Having Fun

syytinki
Seuraa 
Viestejä9117
Liittynyt18.8.2008

mdmx kirjoitti:
Kuten JPI jo sua valaisi, ei se peili mitään käännä. Se näyttää sut juuri sellaisena kun olet.

Jos jotain kääntyy, niin kääntyminen tapahtuu nimenomaan siellä korvienvälissä. Kääntyminen ei aina tapahdu oikeinpäin, joskus voi kääntyä myös väärinpäin.

Todella mielenkiintoinen tieteellinen ongelma.

Mitähän sitten tapahtuu, jos peilin eteen pistää heliumpallon.

Dr Strangelove
Seuraa 
Viestejä2972
Liittynyt13.1.2015

Tällä ilmiöllä kuten monella muullakin itsestään selvältä näyttävällä on syvempi merkitys.

Biologiassa tämä ilmenee hienosti. Molekyylien nk. optiset isomeerit ovat toistensa peilikuvia, mutta niiden vaikutukset elävissä olennoissa ovat aivan erilaisia, elämä käyttåä vain toista optisista isomeereista.

Jopa universumin synnyssä tällä on ratkaiseva merkitys. Venäläinen nobelfyysikko Andrej Saharov selitti sillä materian syntymisen samoista määristä materiaa ja antimateriaa, niidenhän pitäisi tuhota toišensa täysin, mutta niin ei tapahtunut. Se meni suunnileen näin: Kun peilikuva materiasta muutetaan takaisin omakseen, eli kaksinkertaisella pelikuvalla, tuo palautettu peilikuva ei olekaan identtinen alkuperäisen kanssa.

Selitäpä tuo?

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005

Dr Strangelove kirjoitti:
Hei mutta ajatelkaas nyt, miten se sormus menee vasemmasta kädestä oikeaan?

Ei mitenkään. Se on samassa kädessä, mutta kuva on vain käännetty toisin päin.

Windspeed
Seuraa 
Viestejä8411
Liittynyt14.4.2016

Nyt oli kyllä todella hämmentävä avaus tohtori kummasexiltä.

Itse olen joskus ihmetellyt avaimenreiästä seinälle ylösalaisin tullutta kuvaa.

Leonardo kirjoitti peilikirjoitusta...ihmettelen millaiset aivot kykenee siihen.

If it looks good it will fly good ! -Marcel Dassault

mdmx
Seuraa 
Viestejä4331
Liittynyt23.11.2009

Dr Strangelove kirjoitti:
Hei mutta ajatelkaas nyt, miten se sormus menee vasemmasta kädestä oikeaan?

No mut eihän se mene. Mene peilineteen seisomaan ja nosta vasen kätesi. Nouseeko käsi lähempänä peilin vasenta vai oikeaa reunaa?

Äläkä nyt tee mitään rotaatioita sielä korviesi välissä.

Tää vaan tuntuu niin tyhmältä kun mä tiedän että sä tiedät tämän kaiken jo valmiiksi.

Creativity Is Intelligence Having Fun

mdmx
Seuraa 
Viestejä4331
Liittynyt23.11.2009

EDIT:

mdmx kirjoitti:
Dr Strangelove kirjoitti:
Hei mutta ajatelkaas nyt, miten se sormus menee vasemmasta kädestä oikeaan?

No mut eihän se mene. Mene peilineteen seisomaan ja nosta vasen kätesi. Nouseeko käsi peilissä näkyvässä kuvajaisessa lähempänä peilin vasenta vai oikeaa reunaa?

Äläkä nyt tee mitään rotaatioita sielä korviesi välissä.

Tää vaan tuntuu niin tyhmältä kun mä tiedän että sä tiedät tämän kaiken jo valmiiksi.

Creativity Is Intelligence Having Fun

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat