Seuraa 
Viestejä930
Liittynyt10.5.2014

Ei paljoa ole arvoa yksittäisellä havainnolla unohtamisesta. Unohdin suolan kananmunia paistaessani henkilölle, joka oli saapunut yllättäen vieraaksi siten, että tiesin hänellä olevan tapaaminen eri paikassa kuin luonani täsmälleen samaan kellonaikaan. Hänen olisi pitänyt olla paikassa B ja minä tiesin sen. Sen sijaan hän oli paikassa A.

Mieleeni juolahti, että tästä alkoi ketjureaktio. Hän oli väärässä paikassa, mutta myös minä jouduin jäämään hänen seurakseen enkä mennyt paikkaan C, jonne olin sopinut meneväni. Paikassa C olevien päivärytmi luultavasti myös muuttui toiseksi kun en saapunut paikalle ja niin edelleen. Seurasi ketjureaktio, jossa useiden henkilöiden päivärytmi muuttui toiseksi.

Voiko osaltaan olla neuroottisen unohtamisen syynä se, että tietään jonkin ihmisen tai esineen olevan väärään paikkaa asetettu väärään aikaan?

Yleensä neuroottisesti tarkistetaan onko sähkölevy jäänyt päälle vai ei useita kertoja. Ainakaan tähän tapaukseen ei sovellu edellä mainittu havainto. Eli ei sovellu varsinaisen neuroosin tarkasteluun, mutta tuollainen pienikin muistikatko voi olla kuitenkin suuresta tilapäisestä ahdistuksesta johtuvaa. Ja ahdistuksen syynä, voi olla myös edellä mainittu ketjureaktio.

Kommentit (3)

mdmx
Seuraa 
Viestejä4332
Liittynyt23.11.2009

Muistikatko voi olla myös innostuksesta johtuvaa, usein käy niin että on täpinöissään jostain ja sitten unohtaa jotain muuta. Varsin hyvin tuon huomaa kaikenlaisessa ideoinnissa, keksii hyvän idean ja unohtaa syyn miksei se idea toimikaan. Vaikka varsin hyvin tietää sen syyn, miksei se toimi.

Sen takia vaikka työelämässä on tärkeää ettei huonoja ideoita tyrmätä 'halventavasti', koska sillon kun se idealamppu syttyy realiteetit voi hetkellisesti unohtua. Eli se idea voi olla täysin paska, mutta tuntua hetkellisesti hyvältä, kun unohtaa miksi se on paska.

Varmaan mikä tahansa tunnereaktio kelpaa, joka aiheuttaa sen ettei keskity siihen mitä tekee.

Joskus myös, ilman mitään sen kummempaa tunnereaktiota, keskittyy tiivisti johonkin asiaan A ja unohtaa tehdä asian B.

Eli varmaan voidaan tiivistää että unohtaminen usein johtuu siitä että keskittyy johonkin muuhun kuin siihen minkä unohtaa.

Creativity Is Intelligence Having Fun

mdmx
Seuraa 
Viestejä4332
Liittynyt23.11.2009

Titanic kirjoitti:

Voiko osaltaan olla neuroottisen unohtamisen syynä se, että tietään jonkin ihmisen tai esineen olevan väärään paikkaa asetettu väärään aikaan?

No siis jos sä rupeet kelaan miksei se kaveris oo sielä missä sen pitäs olla, sitten vaivaannut siitä, niin kyllähän se nyt herpaannuttaa sun oman keskittymisen aika tehokkaasti.

Titanic kirjoitti:

Yleensä neuroottisesti tarkistetaan onko sähkölevy jäänyt päälle vai ei useita kertoja. Ainakaan tähän tapaukseen ei sovellu edellä mainittu havainto. Eli ei sovellu varsinaisen neuroosin tarkasteluun, mutta tuollainen pienikin muistikatko voi olla kuitenkin suuresta tilapäisestä ahdistuksesta johtuvaa. Ja ahdistuksen syynä, voi olla myös edellä mainittu ketjureaktio.

No mitä oon neuroottisia ihmisiä kattellu niin ne ei yleensä oikein keskity siihen mitä tekee vaan on jossain voimakkaassa tunnetilassa ja ovat sivullisen silmin katottuna vaan tuijottavinaan sitä hellaa. Eli voisi kai sanoa että tavallaan unohtavat sen, että pitäisi katsoa onko se hella päällä vai ei, sitten unohtuvat siihen tilaan.

Jotain sielä on...

Creativity Is Intelligence Having Fun

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat