Seuraa 
Viestejä7632
Liittynyt9.9.2005

(Julkistettiin kirja ”Kasvun loppu” |1, miksi vasta nyt, kun ympäristömme eli hienosti sanottuna biosfääri huutaa hätäänsä – ”Gaia kuumenee, osaammeko vähentää reilusti kulutustamme |*. Samaan aikaan talousviisas, professori Sixten Korkman julkistaa – ”Strategia hukassa”|2, näilläkö selviämme?)

Emme halua kuluttaa enempää. Haluamme pelastaa maailman, josta elämme. On kysymys biosfääristä, joka toimii vain ja ainoastaan evoluution |3 antamin sopeumaohjelmahypyin – ennakoimatta mitään, vain eläen juuri nyt tässä hetkessä. Siinä oikeassa isossa kuvassa noilla edellisillä mennään.

Vähemmän tavaraa – enemmän mielenrauhaa, sanoo KonMari
[KonMari |** ~ http://yle.fi/uutiset/3-9246895 - ][Marie Kondo]

Me emme voi tarrautua, vaan luovumme turhasta. Poistuessamme lopullisesti muonavahvuudesta emme saa mukaan edes sitä ainoaa todellista elinaikamme omaisuutta – henkilötunnusta siitä sairasvakuutuskortista. Käärinliinoissa ei kuulemma edelleenkään ole taskuja.

Nyt ennakoimme kaikkea tapahtuvaksi, vaikka meitä lopulta ohjaava evoluutio ei mieti huomista, ainoastaan tätä hetkeä – juuri nyt. Evoluutio on reaalimaailman todellinen tosi-televisio ajassa nyt. Reaalimaailma kuumenee nyt.

|* ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/gaia-kuumenee-kytketaanko-jaahdyty... -

Evoluutio korjaa aina jälkensä, myös kaikki ne kokeilujen syrjähypyt sopeumapolulta

Sopeumapolulle ei ole tiekarttaa, koska huomista ei biosfäärille ole. Meille on vain se perintö, joka onkin ainoa perintö. Muu perintö on meidän keksimää turvajärjestelmää |4, jolla haluamme edesauttaa oman kuolemattomuutemme jatkumista geeniemme välityksellä. Meistä nyt elävistä jokainen on muuten suurempi lottovoittaja kuin suurinkaan rahamäärä, sillä kannamme perintönä kaikkea sitä mitä oli ja on ollut alun hamasta tapista saakka!

...jatkuu...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Kommentit (3)

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7632
Liittynyt9.9.2005

[2]

Tuon edellisen johdantoingressin jälkeen on helppo todeta, että muutos on nyt edessä

Me yksinkertaisesti emme voi jatkaa näin. Valkoinen lännenmies syö kehitysmaatoverin riisikupilta ja maapallon rikkain 10 prosenttia aikaansaa yli puolet koko hiilidioksidikuormasta |5 – jota voidaan sanoa ylellisyysindeksiksi ja merkiksi meidän luontoa tuhoavasta kulutustottumuksestamme.

Miksi jopa Sixten Korkman huutaa kasvua?

[ ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/03/kasvuhokeman-mahdottomuus-kay-luonnolle.html - ]

Eikö noin viisas mies oivalla, että on vain yksi tie – se tie on toimeliaisuuden tie |6, jossa kulutus on tarkassa tasapainossa biosfäärien biomassojen eliölajien jakaumakaavojen |7 kanssa. Emme voi syödä enempää kuin pallomme tuottaa.

Maapallo on suljettu systeemi, ollen siis rajallinen – ainoastaan energia (materian toinen esiintymismuoto) tulee ulkoa, sekin vain auringosta, ellemme ota huomioon epäsuosiossa olevia ytimien ”loputtomia voimia - ydinenergiaa”, jotka pitävät kasassa koko tätä universumia.

Olisiko ihmisen aika irtautua itsekeskeisestä kulutusvimmastaan?

[Näyttö- ja vertailutalousihminen – talous, jonka kestävyys on nyt romahtanut ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131588-nayttotaloudesta-sopeutumistalouteen - ]

Olisitko Sinä valmis puolittamaan kulutuksesi? |8. Mikä on se oikea ja riittävä määrä per henkilö? Entä se paljon puhuttu ihmispopulaation koko pallollamme – nyt meidän biomassa on suunnilleen muurahaiskolonioiden suuruinen.

Euromaiden yhteinen keskuspankki EKP painaa koneet punaisina uusia katteettomia seteleitä kiihdyttääkseen kansalaiskulutusta. Nyt lainaa annetaan jo ”ilmaiseksi” |9 ja miltei riskistä piittaamatta. Vain helikopteriraha puuttuu |0, siis suora rahan eli ostovoiman pudottaminen eurokansalaisten lompakoihin. Näin väkevästi olemme kulutusyhteiskunnassa ja kasvuhoennassa kiinni.

...jatkuu...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7632
Liittynyt9.9.2005

[3]

Entä kulutuksellinen käyttöjakauma –

 … tuo paljon puhuttu kulutuksen, päästöjäljen ja ympäristöhaittojen henkilökohtainen jalanjälki. Missä ovatkaan siivottomimmat ja missä vähäjälkisimmät? Siinäpä maailmanneuvostolle riittämiin pähkinöitä purtavaksi – missä tämä maailmanneuvosto on, ja pitäisikö olla?

|** Konmari! Onko se ratkaisujen ratkaisu - kyllä se on, sillä se harmonisoi (tai pitäisi harmonisoida) vähentämään ostamista, siis kuluttamista ja hyväksymään hallitun niukkuuden. Tosin valmistuskoneistojen tuotantomäärät eli lopulta työpaikatkin vähentyvät, jotka jo muutoin robotisaatio ja automaatio ovat viemässä meiltä pois. [R]

Voisitko Sinä puolittaa kulutuksesi nyt vapaaehtoisesti, ylihuomenna se saattaa olla pakko. Ympäristö tekee yltiökulutuksestamme lopun, sillä se pysähtyy ja lataa itsensä uudelleen meille ihmisille (liki) elinkelvottomaksi. Tilaammeko kotiimme vähentäjän? Onko Konmari jo ovella? Ympäristönmuutos on jo!

... Tavaramania. Markkinatalous elää ostamisesta. Ostamme ostamisesta päästyämme. Kertyy, yhä enemmän kertyy - kaupunkivarastoista on tullut hyvä liiketoimi, koska kellarit ja vintit täyttyvät. Nyt tarvitaan kaupunkivarasto, sen voi vuokrata. Peräkärrykin on kiva, niitä näkee maanteille autojen perässä yhä enemmän. Tavaraa kertyy yhä enemmän, pitää ostaa, me shoppailemme ja kiinalaiset saavat näin töitä. Kiinalaiset täyttävät maailmaa. Me elämme siirrelläksemme itseämme ja tavaroitamme paikasta toiseen ja usein takaisin. Tuovatko tavarat Sinulle turvaa ja Elämän täyttymystä; ainakin kodin ja kellarien täytettä se tuo. Nyt jyllää kierrätys, kirpputori ja Konmari! Konmari tyhjentää kotisi ja tuo Sinulle henkistä avaruutta. Voisitko Sinä ostaa vähemmän ja entä sen vaikutus kansantalouksille? Mikä on elintasoa ja mikä elämisentasoa, kysyy materialismista irtautuva hetkestä harmonisoituja!

...jatkuu...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7632
Liittynyt9.9.2005

[4]

Tekstin lisäkirjoituslinkit

|1 – Kasvun loppu 1-8 ~ https://youtu.be/oM0PkQy1Hus - [1.video][Youtube]

|2 Sixten Korkman ~ http://sixtenkorkman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224935-mika-on-suomen-strategia -

|3 Evoluutio ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/evoluutiolla-on-sittenkin-tiukka-kuri.html -

|3 Evoluutio ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/27913-evoluutiolla-ei-ole-tunteita-vain-syyn-ja-seurauksen-lait -

|4 Perintöoikeus ja velvollisuudet ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/04/perinto-velat-tasapaino.html -

|5 Kuva 5 – LINKKI - Yksilötason hiilidioksidipäästöt tuloluokittain - rikkain 10 % vastaa puolesta ja puolikas maapallosta 10 %!

|6 Toimeliaisuus ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221930-tyo-ja-toimeliaisuus-ratkaisevat-kansalliset-ongelmamme -

|7 Elämään sopeutumista ~ http://www.hollilla.com/threader.php?thread=6428154 -

|8 Puolitatko kulutuksesi? ~ http://www.hollilla.com/threader.php?thread=6461631 -

|9 Korkomiesten vaarallinen kokeilu ~ https://areena.yle.fi/1-3500891 -

|0 Velkaleikkaukset ja helikopteriraha ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/10/valtiollinen-velkaleikkaus-ja.html -

EKSTRAUnite The Armies” – emeritus professori Eero Paloheimo & Co ~ https://www.facebook.com/unitethearmiesnow/

The End

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat