Seuraa 
Viestejä129
Liittynyt22.10.2014

Pakkoruotsi on maassa kummajainen, josta toivoisi päästävän, on ainakin puolen tusinaa hyödyllisempää kieltä opiskella.

Edes ruotsalaiset itse eivöt suostu ruotsia suomalaisen kanssa puhumaan, vaan vaihtavat heti englantiin, liike-elämässä tuon totesi yhtenään.

Mutta suomalaisten itsetunto on niin heikko, etteivät edes pidä oikeuksistaan kiinni. Esimerkkinä Lohja, jossa vuosi sitten ruotsia äidinkielenään puhuvien määrä laski alle sen prosentin, jolloin kunnan ei tarvitse olla kaksikielinen, Lohjan kaupunginvaltuusto äänesti pakkoruotsin säilyttåmisen puolesta ...

Älköön tätä käsitettäkö väärin, rasismina esimerkiksi. Busse on lukenut keskikoulunsa paikkakunnalla, jonka ruotsinkielinen enemmistö teki kaikkensa suomenkielisen oppikoulun tulon estämiseksi, se oli kielirasismia. Sen jälkeen Busse luki insinööritieteitä ruotsinkielisessä opistossa Helsingissä.

Kommentit (14)

jussipussi
Seuraa 
Viestejä40530
Liittynyt6.12.2009

"Tutkimusten mukaan ruotsinkieliset tekevät väestöosuuteensa nähden vähemmän rikoksia kuin suomenkieliset. Pohjanmaan käräjäoikeudessa käsiteltävistä jutuista 86 prosenttia on suomenkielisiä, vaikka väestöstä enemmistö on ruotsinkielisiä. Kukaan ei tiedä miksi.

Ruotsinkielinen on töissä eikä juo

Alkoholinkäyttö liittyy lähes kaikkiin väkivaltarikoksiin. Pohjanmaan valtaosin ruotsinkielisessä maakunnassa puhtaaksi alkoholiksi muutettuna juodaan selvästi alle kuusi litraa ihmistä kohden.

Etelä-Pohjanmaalla alkoholia kuluu noin seitsemän litraa henkeä kohden. Suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla rikollisuus on ollut koko 2000-luvun kasvavaa.

Alkoholi on yksi syy ja seuraus syrjäytymisessä. Syrjäytyminen puolestaan näkyy rikoksissa. Rikollisuuden kuva on Suomessa sosiaalisesti syrjäytynyt. Suomessa työttömyys ja alkoholi ovat rikostaustana Pohjolan korkeimmat."

http://yle.fi/uutiset/3-8608001 

Ihmeteltävää riittää.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä40530
Liittynyt6.12.2009

Yrjö Bushman kirjoitti:
Miten liittyy kieliasiaan?
Että mitenkö ruotsin kieli littyy ruotsinkieliasiaan, niinkö?

Onko ruotsin kieli rikoksilta suojaava tekijä ja jos on niin miksi/miten?

"Pohjanmaan käräjäoikeudessa käsiteltävistä jutuista 86 prosenttia on suomenkielisiä, vaikka väestöstä enemmistö on ruotsinkielisiä. Kukaan ei tiedä miksi."

Yrjö Bushman
Seuraa 
Viestejä129
Liittynyt22.10.2014

Tässä nyt menevät heti alkuun sekaisin puurot ja vellit. Pakoruotsi tuntuu olevan näitä aiheita, jotka tässä maassa ovat tabuja, homous, Venäjä, NATO etc.

Brainwashed kysyy, kuinka hyvin hallitsen ruotsinkielen. Vastaan että nykyisin käytön puuttuessa korkeintaan tyydyttävästi. Aikaisemmin pohjana oli oppikoulun määrä, kaksi vuotta ruotsinkielistä teknillistä opistoa (Tekniska Läroverket i H: jossa opin tekniikan ruotsin ja pari lyhyehköä työrupeamaa Tukholmassa, Sandwiken ja Teknillinen korkeakoulu.

Mutta tästähän ei ole kysymys, saati "hurreiksi" nimittelystä, vaan ainoastaan pakkoruotsista. Se ei tarkoita mitään vihamielisyyttä, vaan aivan käytännöllistä seikkaa, miksi pakko-oppia vierasta kieltä, jota maailmassa ei puhu juuri suurempi määrä ihmisiä kuin suomeakaan?

Uskon jopa että pakkoruotsin poistaminen lisäisi mielenkintoa sen vapaaehtoiseen opiskeluun ja vähentäisi vihamielisyyttä, jota sitäkin esiintyy, kielivähemmistöämme kohtaan.

Opettaja
Seuraa 
Viestejä1983
Liittynyt22.7.2011

Yrjö Bushman kirjoitti:
Mutta tästähän ei ole kysymys, saati "hurreiksi" nimittelystä, vaan ainoastaan pakkoruotsista. Se ei tarkoita mitään vihamielisyyttä, vaan aivan käytännöllistä seikkaa, miksi pakko-oppia vierasta kieltä, jota maailmassa ei puhu juuri suurempi määrä ihmisiä kuin suomeakaan?

Miksi siis opettaa suomeakaan?

Yrjö Bushman
Seuraa 
Viestejä129
Liittynyt22.10.2014

"Opettaja"

Tollo, sehän on valtakielemme.

Ei kysymys ole siitä, etteikö ruotsinkielisillä saisi olla kouluja omalla kielellään, mutta ei meitä valtaväestöä saa pakottaa opettelemaan sitä.

Kun palikat olivat toisinpäin, kuten aikanaan Lohjan Virkkalassa, kun ruotsinkielisiä oli enemmistö, nämä syrjivät surutta suomenkielisiä. Kun suomenkielistä koulua alettiin puuhata, paikkakunnan keisari, vuorineuvos Petteri Forström, Kalkki-Petteri" antoi potkut tehtaaltaan niille, jotka olivat jollain tavoin perustamisessa mukana.

Suomen Kuvalehti kirjoitti tuolloin otsikolla "Saako suomalainen sivistyä?"

Yrjö Bushman
Seuraa 
Viestejä129
Liittynyt22.10.2014

No, ei taida sytyttää täällä ...

Hurrit ovat kuin matut, vähemmistö sorsii enemmistöä joka kiltisti odottaa kaulun katkaisua.

Eipäs muuta kuin arrivederci taas!

Vaikkei edes tuo yksi törkyturpa ehtinyt foorumille, kaapissa liikaa sutinaa ;-)?

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä27856
Liittynyt13.5.2005

Siinä saa olla ammattitaito todella kohdillaan kun luku-ja ammattitaidottomat matut uhkaavat ihmisen yhteiskunnallista asemaa. Olet kieltämättä ansainnut kaiken myötätunnon.

Riittoisampi keskustelukumppani.

tammukka
Seuraa 
Viestejä3808
Liittynyt9.5.2010

Yrjö Bushman kirjoitti:
No, ei taida sytyttää täällä ...

Hurrit ovat kuin matut, vähemmistö sorsii enemmistöä joka kiltisti odottaa kaulun katkaisua.

Eipäs muuta kuin arrivederci taas!

Vaikkei edes tuo yksi törkyturpa ehtinyt foorumille, kaapissa liikaa sutinaa ;-)?

Otti niin voimille viime yö kanssasi. Kaikille muuten tiedoksi että Hannuseni on kielimiehiä viimeisen päälle.

Nature
Seuraa 
Viestejä8276
Liittynyt15.1.2014

Opettaja kirjoitti:
Yrjö Bushman kirjoitti:
Mutta tästähän ei ole kysymys, saati "hurreiksi" nimittelystä, vaan ainoastaan pakkoruotsista. Se ei tarkoita mitään vihamielisyyttä, vaan aivan käytännöllistä seikkaa, miksi pakko-oppia vierasta kieltä, jota maailmassa ei puhu juuri suurempi määrä ihmisiä kuin suomeakaan?

Miksi siis opettaa suomeakaan?

Koska se on Suomessa valtaväestön äidinkieli, ja äidinkeeltään on hyvä kunnolla osata. Tässä juuri jouduin toteamaan, että Suomen ruotsinkieliset eivät osaa sen vertaa suomenkieltä että edes potilasta koskevat perusasiat saisi kunnolla selvitettyä, syvällisemmistä asioista puhumattakaan. Ruotsinkieliset kyllä vaativat suureen ääneen hoitohenkilökunnalta ruotsinkielen taitoa, mutta toisinpäin ei sitä kieltä vaivauduta riittävästi opiskelemaan. Sitten vielä ihmetellään kun suomenkieliset menevät mieluummin hoitoon toisen sairaanhoitopiirin alueelle, vaikka sinne matkat olisivat pidempiä. Kyse on viime kädessä potilasturvallisuudesta. Tämä pätee tietysti molemmin päin, hoitoa olisi hyvä saada aina omalla äidinkielellään, jotta väärinkäsityksiltä mahdollisimman hyvin vältyttäisiin.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä40530
Liittynyt6.12.2009

Yrjö Bushman kirjoitti:
"Opettaja"

Tollo, sehän on valtakielemme.

Tämän hetken tilanne.

"Noin puolella maailman maista on virallinen kieli, yksi tai useampia. Yhden virallisen kielen valtioita ovat mm. Albania, Liettua, Ranska (vaikkakin kansallisia kieliä on useampia) ja Saksa. Virallisesti kaksikielisiä valtioita ovat Suomen lisäksi esimerkiksi Kanada ja Irlanti. "

https://fi.wikipedia.org/wiki/Virallinen_kieli .

tammukka
Seuraa 
Viestejä3808
Liittynyt9.5.2010

Vihdin kunnanhallitus on esittämässä valtuustolle Hannun patsaan pystyttämisestä Nummelaan. Alustavien suunnitelmien mukaan patsaan alaosassa olisi romuksi ajettu Sebring  ruotsalaisilla kilvillä ja alatyylinen Hannu-näköisveistos muodostaisi jyhkeän yläosan. Kansalaiskeräyskin kuuleman mukaan ehtisi ennen Joulua perinteisen patakeräyksen muodossa. Pelastusarmeija on luvannut auttaa. Olen niiiiiiiin ylpeä Hannustani.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat