Seuraa 
Viestejä7632
Liittynyt9.9.2005

(Sisäministeri Paula Risikko Kokoomuksesta totesi yksikantaan, että suurin sisäinen uhkamme on nuorten syrjäytyminen |1. Kovin moni nuori ajelehtii – ei tiedä aamulla herättyään, mitä iltapäivällä tekisi)

Syrjäytyminen ja ajelehtiminen ovat pompanneet otsikoihin nyt oikein urakalla, vaikka herääminen olisi pitänyt alkaa jo 1990 – luvun laman alku- ja jälkihöyryissä. Niin moni lapsi jäi syrjään – oli vanhemmilla muutakin tekemistä: Ensin oli niin paljon työtä, ettei illaksi ehtinyt kotiin ja sitten ei ollut työtä, oli velkaa – tuli ero, vaimo lähti, lapsista riideltiin – oikeutta jaettiin, usein epäoikeudenmukaisesti. Kärsimykset jäytivät lasten mielissä. Olimme pahasti ajaneet ojaan – emme tienneet mitä piti tehdä.

|1 60.000 nuorta vaaravyöhykkeessä ~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016071221898298_uu.shtml -

Nyt lopputulos on käsissämme, ikään kuin yllättäen syliimme tipahtaneena

Koetimme lakaista vaikeuksia sinne kuuluisan keittiön maton alle. Nyt matto on niin kupruilla, että jopa sisäministeri oivalsi puuttua asiaan – aivan kuin ei olisi tiennyt ongelmista. Samaan aikaan muun muassa monet nuoret ajautuivat ruoho- ja huumekokeiluiden kautta kierteeseen, josta irtoaminen voi viedä vuosia – vuosikymmeniä |2.

|2 Miksi kemikaalein harhautamme aivojamme keinotekoisin ja ulkoisin ainein? ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=6432610 – linkin alta noin 1000 lukijakommenttia!

...jatkuu...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Kommentit (9)

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7632
Liittynyt9.9.2005

[2]

Tosin Kokoomus on kaukana näistä arkikansan vaikeuksista – ollaan ikään kuin parasta A-luokkaa ja keskustellaan Linnan juhlien pukuloistosta, rinnuksien antavuudesta ja kiilteiden kimalluksesta – samaan aikaan arkikansa jonotti ruokaa Helsingin Hakaniemen torilla Hurstin wurstia – nälkäkin oli, itse asiassa jo vuosia sitten |3. Joku lupasi pitää huolta kaikista |4. Kuka pitää huolta – vain minä ja sinä itse, lopulta!

Kansalaismielipide ja – kirjoittajat ovat nostatelleet vakavinta ongelmaa – nuorten pahoinvointia aika-ajoin esille, paljolti tuloksetta

[ … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/08/syrjaytyneet-ja-ajelehtivat-nuoret.html - ]

Nyt tapahtui ministeritasollakin herääminen, ehkä Imatralta |5, jossa kolme osatonta menetti henkensä – sattumanvaraisesti. Oliko tapahtunut sillä karmeimmalla tavalla hätähuuto, julmasti tappamalla, jopa murhaamalla – olihan tapahtuma todennäköisesti etukäteen suunniteltu, kun ei ollut enää mitään muuta.

Katsaus aiempaan,

 … mitä on kirjoitettu hädästä, osallistumattomuudesta, syrjäytymisestä, tarpeelliseksi tuntemisen puutteesta – hyväksymättömyydestä, yksinäisyydestä – jopa Pisa – tuloksista, joissa tyttöjen ja poikien ero kasvaa kasvamistaan.

Hätähuuto!

[ … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/10/nuoret-huutavat-aanettomasti-hataansa.html - ]

[... kansalainen Erkki kuuli omalta koulukaveriltaan, nykyiseltä kokeneelta opettajalta, että on niin paljon nuoria, jotka eivät osaa lukea, tai oikeastaan lukea, mutta eivät ymmärrä lukemaansa. Aika oli koululaisilta mennyt kaikkeen muuhun kuin kouluun ja opintoihin – tai sitten aikaa mennyt mihinkään …

 … kansalainen Liisa on pahanolon vallassa kun luki mieltä masentavan tekstin jutusta |1 - oli käynyt ilmi, että nuorisotakuujärjestelmä toi koulujen penkeille nuoria, joille itse koulunkäyntikin on jo liian vaikeaa. Liisa tajusi heti, että nuo nuoret ovat syyttömiä hätäänsä … ]

.jatkuu.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7632
Liittynyt9.9.2005

[3]

Osallistumattomuus

[... ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/10/peruskansalaiset-valitsevat-sosiaalisen.html - ]

 … Haemme muutosta ja odotamme suunnannäyttäjää, mikä kulminoituu myös henkilönä, joka sanoo ja pitää sen mitä lupaa. Suurin lupaus on yhteenkuuluvuuden viesti - vaikuttavin lupaus on välittäminen ja osallistuminen, ei välttämättä katteeton palkankorotus, verojen alennus, vaan oikeudenmukaisuus jaossa, tuessa ja huomioimisessa.

Huomisen aate ei ehkä ole puoluepolitiikkaa, vaan se saattaa olla kansalaistoimintaa, jossa osallistumisen riemu ja yhteenkuuluvuus nostavat ihmiset vaikuteryhmiin kukin mieltymystensä mukaisesti. Yksinäisyys, osallistumattomuus ja sivuraiteelle jäänti pelottavat eniten …

Syrjäytyminen

[ … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/11/elaman-pyha-kolmijako-miten-sina.html - ]

… A] Lapsuus ja nuoruus, jolloin opitaan leikkimään - yhdessä, lukemaan, kirjoittamaan ja googlettamaan sekä ymmärtämään yhteiskunnan säännöt ja lopulta tekemään työtä, kesto noin 23 – 24 ikävuoteen asti …

Tuntea itsensä tarpeelliseksi

[ … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/04/kansakunta-oppositioituu-ja-jakaantuu.html - ]

 … [2007]Demarit jäävät oppositioon keräämään aatettaan, voimaansa ja uutta linjaa, jossa kansakunta kohtaisi joukkohengen, yhteenkuuluvuuden ja tarpeelliseksi tuntemisen olotilan. Oikeudenmukaisuudesta ei tarvitse suuresti puhua - se ei koskaan täysin toteudu, sillä ihmiset ovat yksilöllisesti laumasieluja ja heillä on mielipiteensä. Vain koko kansakuntaa vahvasti uhkaava tekijä muodostaa kokonaishengen, jossa oikeudenmukaisuutta yhtenäisenä on helpompi jakaa. Yhtenäinen ja motivoitunut kansakunta kestää myös alenevan kulutusvoimakehityksen paremmin kuin hajallaan oleva …

..jatkuu..

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7632
Liittynyt9.9.2005

[4]

Kansalaiset samaistuvat yhteenkuuluvuuteen ja karismaan – pitää olla johtaja

[ … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2012/01/kansakunta-tarvitsee-johtajan.html - ]

Kriisitilanne vaatii karismaattisen johtajan, joka tietää mitä tekee. Tekemistä ennen tarkalla korvalla on suuri merkitys kansanjohtajalle, joka ymmärtää, mitä pitää kuulemansa pohjalta tehdä. Suuri johtaja ei ajattele itseään, vaan valtiota, jonka muodostavat kansalaiset.

Johtaja osaa tehdä myös "epämieluisia" päätöksiä - koska päämäärä ratkaisee. Päämääränä on kansallinen etuus ja hyöty, jossa itse kansalaiset saavat mahdollisuuden tehdä työtä ja kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Yksinäisyys

[ … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/11/vastikkeellinen-tyottomanolokorvaus.html - ]

 … ”Tässä piilee vaara tiettyjen tahojen noususta barrikadeille. Silti me elämme osallistuvassa verkostoyhteiskunnassa, jossa jokaisesta olisi huolehdittava ja päinvastoin kunkin olla mukana vastavuoroisuudessa. Erakoituva yksinäisyys pelottaa suurinta osaa ihmisiä. Tarvitsemme hyväksyntää

Yhteiskuntamme kaksi suurta ongelmapesäkettä ovat yksinäisyys ja ajelehtiminen

(Tämä tarkoittaa lähinnä vanhuksia ja nuoria – iällisiä äärilaitoja; toisella elämänkokemusta ja toisella toivottavasti halua oppia elämänkokemusta) …

Pisan harhat ja tasapainottomuus

[ … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/08/poikien-ja-tyttojen-pisa-tulokset-ja.html - ]

[ … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/12/tyttojen-ja-poikien-pisa.html - ]

[ … kansalainen Erkki mietti omaa kansakouluaan, karttakeppiä, jöröhattunurkkaa ja kynän ottoa vasemmasta oikeaan käteen. Oli kuri ja opettajalla auktoriteetti, jota jopa pelättiin. Erkki pohtii lapsenlapsiaan, jotka kertovat, ettei opettaja saa heille tehdä mitään – me teemme valituksen …

… kansalainen Liisa aprikoi miten poikien käy |*, kun kiinnostus ei herää lukemiseen – pojat haluavat temmeltää, kisailla ja ropaavat omia juttujaan sormet rasvassa. Käden työ on tärkeää ja eipä nuo meidän rakennelmat pysy kunnossa, jos ei joku niitä korjaa! … ]

Miten Te kehtaatte ja kyllähän te tosiaan kehtaatte!

[ … http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/06/miten-te-kehtaatte-ja-kyllahan-te.html - ]

Olisiko aika myllätä koko koulutusjärjestelmä, 

 … koska osa nuorisostakin jo sairastaa 24] – syrjäytyneitä on yli 60.000. Työttöminä on jo noin 100.000. Tässä on Sipilän suurin koetus, sillä nuo nuoret me kaikki tarvitsemme – olisi mukava saada joskus eläkettäkin. Voimme näin muodoin varautua kuluttamisen vähentämiseen ja muutoinkin materiaaliseen minimalismiin. On arvokeskustelujen aika *]…

...jatkuu...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7632
Liittynyt9.9.2005

[5]

Entä nyt – mitä ME teemme?

[ … ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/10/nuoret-huutavat-aanettomasti-hataansa.html - ]

 … Eduskunta voi oikeasti tehdä nyt jotain – ja kerrankin ohi puoluepolitiikan

Mitä jos eduskunta puhaltaisi nyt yhteen hiileen ja rakentaisi pelastusohjelman. Näyttäisi siltä, että yksityistä rahaa olisi tarjolla, kun valtion kassa toimii ulkomaalaisella velalla. Ministeriaitioon olisi hyvä ilmestyä oikea perheministeri, joka koppaa virkaministerinä – ohi puoluekoneistojen – kokopäivätyön vain ja ainoastaan perheiden hyvinvointia, yrittämistä, tulevaisuuden uskoa ja me – henkeä vaalimaan ja raivaamaan kaikki turhat esteet pois …

Missä mennään Suomi, jonka juhlavuosi luovutettuna itsenäisyytenä koittaa ensi vuonna – 2017?

Mikä onkaan meidän oleellisin kärkihanke – liikemies ja kirjeisiin sijoittaja – pääministeri Juha Sipilä? Juha, sinulla on lapsia, joiden elämä on turvattu isän ja äidin työllä – entä nyt, kun niin moni kansalainen on ilman työtä – miten näkisit hallituksen vetäjänä tilanteen, jossa kansakunnassa on niin paljon sairaita – syyttään ja/tai omasta syystään. Annatko kansakunnalle vastauksen? Tässä Sinulle haaste, kärkihaaste – tavalliset ihmiset odottavat.

Ehdotan lopuksi kansalaistalkoita – yhteisen ongelmamme ratkaisemiseksi!

Linkkinumerointi tekstistä

|3 Myllypuron leipäjono ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/05/aurinko-voisi-paistaa-mys-varjoisalle.html -

|3 Leipäjonot kasvavat! ~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612072200037464_uu.shtml -

|4 Pidetään mukana, mutta millaisessa kärsimyksessä? ~ http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004895932.html -

|5 ~ http://www.imatralainen.fi/artikkeli/462691-imatran-kolmoismurha-nama-ovat-joukkosurmaajien-yhteiset-piirteet -

The End

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Goswell
Seuraa 
Viestejä10996
Liittynyt8.3.2010

Kyllä tässä saatanan pörssikeinottelun kukkakedolla syrjäytyy helvetin moni muukin.

Otankin tässä kuvitteellisen haastattelun "työ"matkalta talosneuvos Pörssiseltä.

No niin aloitetaan. Hyvää päivää taluosneuvos Pörssinen, teidät on juuri valittu vuoden merkkihenkilöksi, mitä tuntoja se teissä herättää.

Päivää päivää, kas puhelin soi, jaa'a, tähän pitääkin vastata, ystävät panamasta soittaa, pälä pälä pälä...

No niin, hyvältähän se tuntuu, raadantaa yhteiskunnan hyväksi aamusta iltaan, kas puhelin taas , pakko vastata, ystävät caymansaarilta soittaa, pälä pälä pälä...

Loppuihan se, no niin Jatketaan. niin kädet verillä saa raataa, HEI, varovasti sen suklaan kanssa, eikä se ollut teille, se on kallista eikä kärpännahkaistuimet Bentleyssä tykkää suklaasta. Niin kädet verillä saa raataa yhteisen hyvän eteen, no, taas soi, päivää, mitäs, ai niin se manikyyri ja kynsinauhojen rasvaus, olikin sen unohtanut, juu kyllä ehdin kyllä, kauanko siihen hoitoon menee, kaksi tuntia, no hyvä, olen siellä, (soittaa Helsinki-Vantaan kentälle että laittavat koneen valmiiksi ja tyhjentävät kiitoradan rahvaasta)

Niin jatketaan, kädet verillä saa raataa yhteisen hyvän eteen, valtavia riskejä on otettava, valtavia riskejä, James pääsetkö yhtään kovenpaa, nyt on kiire kentälle, soita jotta laittavat vihreää liikennevaloihin. 

Niin kansakunta nousee vain kovilla tuotoilla, ei kun siis kovalla yrittämisellä, kas puhelin taas (rikospoliista), empäs vastaakkaan nyt, James tuolle oysäkille, haastattelu loppui ikävä kyllä nyt tähän, toimittaja menee nyt vaan ulos, tilatkaa taksi itsellenne tai kävelkää, ei pieni rännän rätikiminen vaakasuoraan mitään haittaa, ette te sokerista ole, hei, jättäkää se puoliksi syöty suklaa siihen, se ei ollut teille.

James, nyt nasta lautaa ja kentälle, otappas siitä samalla suklaata.

Minun mielestä noin.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7632
Liittynyt9.9.2005

... Koulu-, työpaikka- kuin some-kiusaamisen takana ovat blokkiutumiskulttuurit, eri muodoissaan, joissa on myös reviiriytymän merkkejä. Ihmisillä on tarve niin nuorina kuin aikuisinakin liittoutua kaltaisryhmiin kokemaan osallistumista turvallisissa ympäristöissä saadakseen huomiota ja joukkoon kuulumista. Ilmiö on parvihenkinen. On johtajia, seurailijoita, tarkkailijoita ja välittämättömiä. Usein erilaisuus on aihe joutua keskipisteeseen, niin hyvässä kuin pahassa. Massaryhmät haluavat tasapäisyyttä ja erityisosaajat joutuvat usein paineaallon alle. Poikkeavat ovat usein uhka ja monin osin myös kateuden aiheuttajia, koetaan alemmuutta paremmuuden puutteesta. Paremmuutta luovat luodut mitta-asteikot ja usein myös väärät tulkinnat!

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004998821.html

HS/ Koulukiusaamisesta, joka on yksi varhaissyistä, mistä voi seurata myöhempää syrjäytymistä. 

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Raspu
Seuraa 
Viestejä12768
Liittynyt12.7.2010

Oot sie Ilkka asioita funtsinu vuosieen saatossa. Oikeessakin ollu.
Särmää vaan hieman puttuu niin olis paukkuja kansanedustajaksi.

Liian pitkästi myös kirjotat rahvaan makuun.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7632
Liittynyt9.9.2005

SamikoKu kirjoitti:
Oot sie Ilkka asioita funtsinu vuosieen saatossa. Oikeessakin ollu.
Särmää vaan hieman puttuu niin olis paukkuja kansanedustajaksi.

Liian pitkästi myös kirjotat rahvaan makuun.

....

Vakava aihe pitää käsitellä perin pohjin. Kiitos kannustuksesta!

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Opettaja
Seuraa 
Viestejä1983
Liittynyt22.7.2011

Ilkka Luoma kirjoitti:
Massaryhmät haluavat tasapäisyyttä ja erityisosaajat joutuvat usein paineaallon alle. Poikkeavat ovat usein uhka ja monin osin myös kateuden aiheuttajia, koetaan alemmuutta paremmuuden puutteesta.

Eikös kuitenkin juuri tämä ole täälläkin toitotetun "kansan" ajattelutapa, jota ylläoleva Gosvelin purkauskin hyvin osoittaa. Ilmeisesti poikkeavia ovat kaikki sellaiset, jotka pärjäävät muita paremmin, ja tällaisia ei kansa siedä. Ei ihme, jos asenne kouluissakin on sama.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat