Seuraa 
Viestejä9863
Liittynyt13.3.2015

Tasa-arvon ja darwinismin paradoksi on kaikille selkeästi havaittavissa. Tasarvo pyrkii että kaikilla olisi samat oikeudet, darwinismi taas perustuu kilpailuun, eriarvoisuuteen. Oletteko huomanneet, että kun ihminen saa koko ajan tahtomansa tullee hänestä itsekäs lellivauva, joka kiukuttelee ja mököttää pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Toiveajattelua on, että nyky ideologiassa valittaisiin johtajaksi sopivin, ei todellakaan vaan paras pyrkyri, sillä modernissa darwinistisessa kilpailuyhteiskunnassa johtajiksi muodostuu ne joilla on kovin tahto siis halu.

Tasa-arvon perus-ajatus on että kaikilla olisi samat mahdollisuudet ja sama lähtokohta. Peritty aseman ei saisi siirtyä, vaan kaikkien pitää alkaa aina alusta, joka sukupolvi alkaa lapsellisesta ja kehittymättömästä nollasta josta aletaan keräämään ja saavuttamaan, sitten kovan kilpailun ja kierouden keinoin saavutetaan se ihailtu, tavoiteltu ideaali ja status: tietoa, valtaa, rahaa ja omaisuutta. Joten yhteiskuntamme kantavat vallanpitäjä jäsenet ovat niintä jotka ovat saaneet haluamansa, siis niitä itsekkäitä lellivauvoja. Lapsellisia vallan ja oikeuden juovuttamia nousukkaita.
Jos ei ole hyvän aseman ja oikeudenmukaisuuden velvollisuuden tuhoavaa tasa-arvoa, vaan monarkia tai edes aristokratia niin johtoasemassa olevat ihminen syntyvät hyvään asemaan ja heidän ei tarvitsen taistella, haluta ja kerätä enempää.
Todellisuudetaju hämärtyy helpommin jos todellisuus ja olosuhteet muuttuvat.

Vallasta juopuu ja ja vallasta korruptoituu ainoastaan sellainen jolla valta lisääntyy. Tämä on helppo huomata näissä suomalaisissa savupirttiäisten tyttärissä.

Onhat tuo edellämainittu erilaista, vastakohtaa siihen mitä on opetettu. Paikallinen valtamedia on ollut kuin suomiäidin turvallinen nisä, mistä kaikki on saanut imeä tiedonjanoonsa turvallista ja kehitykseen sopivaan pilttiä. Mutta mitä sitten, kun huomataan että valheelista unohduksen myrkkyä on tiedon korvike ollut ja sokeat alkavat pimeydessä hamuta aitoa totuuta, räksyttävät suut tuskasta ja nälästä ammollaan.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Kommentit (12)

offmind
Seuraa 
Viestejä15947
Liittynyt19.8.2008

Keijona kirjoitti:
darwinismi taas perustuu kilpailuun, eriarvoisuuteen

Ei perustu.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Keijona
Seuraa 
Viestejä9863
Liittynyt13.3.2015

"Ei perustu."

Korjataan ja viilataan pilkun nusasua siis kirjoitusasuaniin, että ymmärtää vähäväkisimmätkin:

Darwinimin opettama vallitseva käsitys on, että elämä on kilpailua.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Keijona
Seuraa 
Viestejä9863
Liittynyt13.3.2015

Onko järjestys mielestäsi kaunista ? Vai arvostatko kenties enemmän sitä kun on sekaisin ?

Monet, varsinkin alhaista syntyperää olevat  ovat sitä mieltä että sekaisin on hyvä. Siksi sekaisin on  sukupuoliroolit, arvot,  arvojärjestys, ja sekaisin ovat myös tuollaisessa kasvuympäristössä kasvaneet ihmiset, joten päänsekoittaminen ja todellisuuspako on myös suosittua.

Hierarkia ja valtapyramidi perustuu eräälaiseen luonnolakiin, laadun ja määrän suhteeseen, totuutta on aina vähemmän kuin valhetta, sillä itä enemmän on tietoa sitä enemmän kosketuspintaa tiedostamattomaan. Siksi luonnollinen valtapyramidi aon perustaltaan laaja ja kärki osoittaa ylospäin valoon. Tasa-arvossa ja demokratiassa valta on enemmistöllä joten määrä johtaa laatua, pyramidi on ylösalaisin, kehityksen suunta laskusuunnassa ja arvot ovat sekaisin.

Hyväksi koetaan sekaisinolo, kun kaikki muutkin kerta on ja niin tuttua, turvallista on sopulien joukossa  kaaoksen hallitsemaa hajotusta edistää. Koska oma kotimainen opetettu arvomaailma on minun egoni oma, niin hyvähän sen täytyy olla ja siksisitä  voi puolustaa koskaan kyseenalaistamatta, ja samaan aikaan paradoksaalisesti kuvitella olevansa järkevä.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

BCK
Seuraa 
Viestejä6960
Liittynyt9.7.2010

Nuo ajatuksesi, jota yrität tunkea kuin käärmettä pyssynsuuhun, liittyvät kyllä enimmäkseen vulgaaridarvinismiin kuin darvinismiin. Vugaaridarvinismi on evoluutioteorian väärinymmärrystä, joko tahallista tai tahatonta. Vulgaaridarvinistissa harhoissa esimerkiksi perustellaan vahvemman oikeudella esimerkiksi heikompien alistamista ja sortoa tai jopa tappamista, natsitkin taisivat käyttää tätä. Kovin paljon sillä ei ole tekemistä evoluutioteorian kanssa,

- ensinnäkin siksi, että luonnosta löytyy paljon julmuutta, mutta sillä ei voi oikeuttaa ihmisen julmuutta toista kohtaan (jotkut hämähäkkinaaraat syövät uroksen pään parittelun aikana, ja ruumiin parittelun jälkeen, mutta tällä ei voi perustella kannibalismia)

- toisekseen siksi, että sillä, mitä luonnossa on, ei voi perustella sitä, mitä siellä pitäisi olla (vars. etiikkaa)

- kolmanneksi siksi, että vulgaaridarvinsmi ei lainkaan käsittele mm. altruismia, eikä myöskään ihmiselle lajityypillistä yhteistyötaipumusta, tai taipumusta hoivaamaan jälkeläisiään ja vaihtelevassa määrin avustamaan myös ei-sukulaisiakin.

offmind
Seuraa 
Viestejä15947
Liittynyt19.8.2008

Keijona kirjoitti:
"Ei perustu."

Korjataan ja viilataan pilkun nusasua siis kirjoitusasuaniin, että ymmärtää vähäväkisimmätkin:

Darwinimin opettama vallitseva käsitys on, että elämä on kilpailua.

Ei ole. 

Sekoilet käsitteiden kanssa eli (ilmeisesti tarkoituksella) sekoitat biologiaan kuuluvan asian sosiaalidarwinismina tunnettuun yhteiskuntapoliittiseen ideologiaan jolla Darwiniin viittaavasta nimityksestään huolimatta ei ole mitään tekemistä biologian kanssa.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Keijona
Seuraa 
Viestejä9863
Liittynyt13.3.2015

Sosiaalidarwinismi on darwinismin opetusten tulos, siksi sitä sosiaalidarwinismiksi kutsutaan. Siitä on kuulkaa varsin lyhyt aika kun "paras muuttui sopivaksi" ja  darwinismia siten muutettiin paremmin vallitsevaan arvomaailmaan sopivaksi ja  myyvemmäksi.  Ja jos joku väittää, että  kilpailua  ei ihmisen elämä olisi niin OSP aste olisi hyvä tarkastaa. Ja ymmärtää, että  lyhytnäköisyyteen kuuluu läheisesti se, että ongelman seuraukset nähdään ja niihin jopa puututaan,syihin taas ei.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

offmind
Seuraa 
Viestejä15947
Liittynyt19.8.2008

Keijona kirjoitti:
Sosiaalidarwinismi on darwinismin opetusten tulos

Ei ole. Vaan erikoisten tulkintojen ja epäasiallisen soveltamisen tulos.

https://en.wikipedia.org/wiki/Social_Darwinism .

Keijona kirjoitti:
, siksi sitä sosiaalidarwinismiksi kutsutaan. Siitä on kuulkaa varsin lyhyt aika kun "paras muuttui sopivaksi"

"Survival of the fittest" ei ole Darwinin luoma käsite vaan Herber Spencerin tulkinta luonnonvalinnasta vuodelta 1864. Darwin hyväksyi tulkinnan siten että fittest/sopivin tarkoittaa vain "better adapted for immediate, local environment" mutta ei siinä merkityksessä että käsite viittaisi parhaaseen fyysiseen kuntoon tai voimakkuuteen tms.

Darwinin luonnonvalinnan pointtihan oli siinä, että vain (muuttuvat) olosuhteet määrittelevät sen mikä ominaisuus milloinkin tarjoaa selviämisedun.

Keijona kirjoitti:
ja  darwinismia siten muutettiin paremmin vallitsevaan arvomaailmaan sopivaksi

Luonnonvalinnan ideaa ei ollut tarvetta muuttaa siksi että jotkut peelot ovat soveltaneet siihen kuuluvia käsitteitä asiayhteyksiin mihin ne eivät kuulu.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Keijona
Seuraa 
Viestejä9863
Liittynyt13.3.2015

"Ei ole. Vaan erikoisten tulkintojen ja epäasiallisen soveltamisen tulos."

https://en.wikipedia.org/wiki/Social_Darwinism .

Luitkohan linkittäjä linkkiä ollenkaan, jos luki niin aika moisen soveltamisen tulos on väittää ettei darwinismi ja sosiaalidarwinismi liittyisi toisiinsa.

Se mitä ihmisille opetetaan vaikuttaa ihmisten käytökseen ja arvomaailmaan. Syyseuraus fakta. Toimii aina, sillä ei ole merkitystä onko opetettu totta tai valhetta.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

offmind
Seuraa 
Viestejä15947
Liittynyt19.8.2008

Keijona kirjoitti:
"Ei ole. Vaan erikoisten tulkintojen ja epäasiallisen soveltamisen tulos."

https://en.wikipedia.org/wiki/Social_Darwinism .

Luitkohan linkittäjä linkkiä ollenkaan, jos luki niin aika moisen soveltamisen tulos on väittää ettei darwinismi ja sosiaalidarwinismi liittyisi toisiinsa.

Luin, eivät liity. Hämmennyksesi on kuitenkin ymmärrettävä, sillä tuo sinun väärinkäsityksesi on aika yleinen. Ja teikäläiset (eli uskovaiset) rinnastavat biologian ja ideologian myös tarkoituksellisesti.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat