Elintason kasvattaminen saa pahoinvointia elämisen tasoon

Seuraa 
Viestejä7181
Liittynyt9.9.2005

[size=150:bmcp7scu]Elintason rattaat nielevät energiaa muuntaen sen haitaksi elämisen tasolle[/size:bmcp7scu]

Venäjä on energian supervalta. Siperian kaasuvarat ovat suuremmat kuin tiedetäänkään. Venäjän pinta-ala suhteutettuna öljyn tiedettyyn jakaantumiseen maapallolla, vihjaa siihen, että Venäjän öljyarsenaali on suurempi kuin "tiedetään". Iran ei vakavasti rakenna ydinaseita, vaan tietoisina öljynsä nopeammasta loppumisesta huolehtivat oman tulevan energiasaannon uraanista ja samalla "uhitellen" George W.:lle. Suomi taas tarvitsee Venäjän energiaa. Suomalainen yhteiskunta ei ole valmis ratkaisevaan energian säästämiseen. Kiinassa uskotaan suomalaisten olevan taitavia energiankäytön hyötysuhteen parantajia.

Venäjä varoitti Putinin suulla heidän energian kelpaavan Kaukoitään, jos eurooppalaisia se ei kiinnosta. Kiina on jo nyt öljynkulutuksessa maailman numero kakkonen käyttäjänä, elintasokohokas ja -mahakas USA kylpee suorastaan bensiinin huuruisessa energiatuhlauksessa, siihen nähden maailman kakkonen on kääpiö. Venäjä on maapallon energiavaranto ja Kiinan maailman liukuhihna. Putin ja Kiinan presidentti Hu Jin Tao sopivat öljyputkesta suoraan Kiinan markkinoille. Hu on varmaan luvannut vastineena jotain, ehkä puunjalostuksen rahoitusta Siperiaan, ollen itse suotuisa ostaja.

Venäjä on maailman suurin maa pinta-alaltaan ja siellä on tutkimattomia alueita runsaasti. Venäläiset tietävät ehkä enemmän kuin arvaammekaan; he saattavat istua valtaisan öljytynnyrin päällä. Presidentti Putin haluaa Venäjästä energian supervaltaa, sillä mm. USA armeija ei toimi ilman tätä "liikuttelun eliksiiriä". Siperian kaasuvaranto lienee myös maailman suurin. Kaasu on lähes saasteetonta ja mm. Suomeen Venäjän toimittamalla kaasulla on ollut lähes 100% toimitusvarmuus. Suomi on maksanut kaasusta markkinahintaa vastoin kuin Ukraina.

Maailma valmistautuu energiasotaan, sillä energiaa ei riitä nykymuodossaan kaikille. Elämme taitekohdassa, jossa uusien energiamuotojen todellinen tutkimus- ja tuotekehitystoiminta on käynnistynyt. Nyt ei enää öljyteollisuuden voimat riitä jarruttamaan fuusion ja muiden uusien energialähteiden tutkimustyötä.

Markkinatalous on autoistanut läntiset kansakunnat kohta kaikki omiin autoihinsa. Ruuhkassa henkilöautot kuljettaen yhtä matkustajaa vievät huomattavat määrät tilaa, aikaa, polttoaineita ja hermoja. Maapallon autoistuminen on ylittänyt kaikki sietokynnykset. Nyt kun Kiina ja Intia saavat vielä autonsa, on katastrofi valmis. Kuka voi kieltää autot kiinalaisilta ja intialaisilta? Ei kukaan, sillä heillä on sama yksityisyyden ja nenänkaivuun autuuden oikeus kuin länsimiehillä liikennevaloissa. Raju autoistuminen kiihdyttää alkavaa energiasotaa niin niukkuudesta, saatavuudesta kuin hinnasta.

Energiankäyttö on elintasomittari; me tuhlaamme yhden ydinvoimalallisen energiaa täysin turhaan. Tuhlailevalla sähkönkäytöllä lihotamme vain ansiottomasti sähkökeisareita, joille luonto järjesti mittavimmat tulot ja palkkiot. Jos me emme opi käyttämään tasaisesti ja vain itsellemme lasketun määrän energiaa, tuloksena on maapallon luhistuminen päästökuorman alle.

Jos Venäjä tarjoaa meille sähköä, niin miksi se intohimoistaa tekemään mielikuvituksellisia laskelmia? Kun taas Viro tarjoaa "palavan kiven" sähköä kolmasosan verran (350MW/1.000MW), ei se saa keskustelua kuin kolmaskymmenesosan. Eikö Viron sähkö aikaansaa mitään investointeja Suomeen? Venäjä tietää, että heillä on energiaa muuallekin myytäväksi ja siitä he ammentavat elintasoansa länsimaalaisella kulutusmadralla. Venäjällä on monia edunvalvontaryhmiä, joiden ideana on mm. myydä Venäjän luonnonvaroja saaden omat siivunsa sievoisesti välistä. Projekti on osa suurempaa kokonaisuutta, jossa järjestyksenomaisesti nostetaan ihmisten ostokykyä. Projektilla lienee korkea siunaus. Venäläisilläkin on oikeus kaikkeen siihen "kivaan ja mukavaan", mihin me olemme itsestään selvyyksinä oppineet. Venäläiset ovat tulleet lopullisesti energiamahdiksi ja Suomella on maantieteellisesti erinomainen asema hyötyä siitä. Meillä on lisäksi paljon myytävää vastapainoksi öljylle, sähkölle ja maakaasulle. Pyöreää puuta Venäjä ei halua enää myydä ale-hinnalla.

Milloin Suomi saa riveihinsä venäläisten kaipaamaan neuvotteluvastineen heidän teräväotteiselle presidentilleen, jota varmaan venäläiset kansalaisjärjestöt pyytävät jatkamaan kolmannelle kaudelle. Ostetaan Venäjältä niin kauan energiaa kunnes opimme oikeasti säästämään sitä ja huomaamaan, että elintason kohotus pelkällä kuluttamisen mittareilla tuhoaa niin luontomme kuin meidät itsemmekin mihinkään tyytymättöminä sieluina vertaillessamme omaa ja naapurin autoa, kesämökkiä, golfsettiä tai muuta mukavaa kerskakulutushömpötystä.

Ilkka Luoma

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (38)

Vierailija
Ostetaan Venäjältä niin kauan energiaa kunnes opimme oikeasti säästämään sitä ja huomaamaan, että elintason kohotus pelkällä kuluttamisen mittareilla tuhoaa niin luontomme kuin meidät itsemmekin mihinkään tyytymättöminä sieluina vertaillessamme omaa ja naapurin autoa, kesämökkiä, golfsettiä tai muuta mukavaa kerskakulutushömpötystä.

Niinpä. Saas nähdä, koska kerskakulutus saavuttaa huippunsa ja aletaan kyselemään ihan tosissan, mistä se oikea hyvinvointi/hyvä olo syntyykään.

Voiko sitä muka ostaa kaupasta?

Vierailija

Elintasomuutos on länsimaihin väistämättä tulossa.
Amerikka kokenee suurimman kolauksen.
Öljyn aikakausi alkaa hiipua ja ihmisten elintaso pitää jatkossa repiä jostain muualta.

Säästäkää sähköä niin kaikki voivat keskimääräisesti paremmin

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7181
Liittynyt9.9.2005
Cosmic-Fairy

..........................................

Energiariittämättömyys tulee nostamaan aivan uusia ammattiryhmiä, koska me tarvitsemme oikeasti keinoja ja innovaatioita niin tekniikkana kuin asenteina ymmärtämään, että tyhjästä on paha nyhjästä. Energian "liikakäyttö" muuntaa liian nopeasti ympäristöämme, tällöin "luonto itse" ei ehdi muutoksiin mukaan...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma

Energiariittämättömyys tulee nostamaan aivan uusia ammattiryhmiä, koska me tarvitsemme oikeasti keinoja ja innovaatioita niin tekniikkana kuin asenteina ymmärtämään, että tyhjästä on paha nyhjästä. Energian "liikakäyttö" muuntaa liian nopeasti ympäristöämme, tällöin "luonto itse" ei ehdi muutoksiin mukaan...

Energian riittävyys ja sen hinta ovat olleet ongelmia toistaiseksi vain poikkeusaikoina. Energiaa riittää myös tulevina vuosikymmeninä, mutta hinta voi eri syistä tehdä siitä tulevaisuudessa nykyistä tärkeämmän niukkuustekijän.

Perinteisesti Suomen suurin energiankäyttäjä on ollut puunjalostusteollisuus, joka on kuitenkin ollut hyvin omavarainen energiansa suhteen.
Sellun valmistuksen yhteydessä syntyy huomattava määrä energiaa.
Metsäteollisuuden prosessit ovatkin suurin yksittäinen kotimainen energian tuottajaryhmä, suurempi kuin esimerkiksi vesivoimalaitokset.

Noin viidesosa energiastamme kuluu rakennusten lämmittämiseen, mikä on toiseksi suurin käyttökohde teollisuuden jälkeen. Tämä pystytään hoitamaan vaikka uusiutuvilla luonnonvaroilla ja tätä energiantarvetta voidaan pienentää monella tavalla.

Kolmantena on sitten liikenteeseen kuluva energia. Jos öljyn hinta moninkertaistuu niin vaihtoehtoja toki on. 50 -luvulla Suomessa harvalla perheellä oli minkäänlaista moottoriajoneuvoa ja silti liikuttiin. Yli puolet väestöstämme asui maalla, missä välimatkat olivat pitkät.
Nykyisissä taajamissamme toimivan julkisen liikenteen järjestäminen on paljon helpompaa kuin puoli vuosisataa sitten maaseudulla.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7181
Liittynyt9.9.2005
suuri kurpitsa

..........................

Energianiukkuus toiminnallistaa nimenomaan lähialueajattelua, kuten jo aikakausilla ennen 1950-lukua ja niin pitkälle kuin historian janaa riittää Nykyinen nuori sukupolvi joutunee kohtamaan säästöt, niukkuuden ja todellisen tiettyjen lajikkeiden loppumisen. Ja jos jostain syystä fuusio saadaan järkevästi käyntiin, uhkaakin nurkan takana "lämpöaalto" kaikkine luonnonmullistuksineen. "Suo siellä, vetelä täällä"

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
Ilkka Luoma

Energianiukkuus toiminnallistaa nimenomaan lähialueajattelua, kuten jo aikakausilla ennen 1950-lukua ja niin pitkälle kuin historian janaa riittää Nykyinen nuori sukupolvi joutunee kohtamaan säästöt, niukkuuden ja todellisen tiettyjen lajikkeiden loppumisen. Ja jos jostain syystä fuusio saadaan järkevästi käyntiin, uhkaakin nurkan takana "lämpöaalto" kaikkine luonnonmullistuksineen. "Suo siellä, vetelä täällä"

Tuosta ei nyt oikein saa tolkkua mitä Luoma yrittää selittää.
Mitä tarkoittaa "todellisen tiettyjen lajikkeiden loppumisen".
Mikä "fuusio" mahdollisesti saadaan käyntiin "järkevästi"? Miten muuten se voi käynnistyä?
"Lämpöaallolla" Luoma tarkoittanee ilmaston läpiämistä. Miten se vaikuttaa asiaan?

...........................................

Lajike on esim. polttonestepuolella erilaisia "muotoja" jalostuksesta, kuten bensiini, kerosiini, diesel, kevyt pö jne... lajikkeita ovat myös eri tyyppiset kaasut, kivihiilet.

Fuusio on vastakohta fissiolle. Arvellaan fuusion saavuttavan merkittävän aseman ehkä 50 vuoden kuluttua, tai sitten ei..., tätä tällä tarkoitettiin. Onko kirjoitusasu epäselvä ?, vai olisiko ymmärryksemme eri muotoista

Tuo "lämpöaalto" lienee suurin uhkamme, oletko lukenut ilmaston lämpenemisestä ja mahdollisesta laajemmasta jäätiköiden sulamisesta, tai ikiroudan muutoksista jne... ?? Lukeminen virkistää, suosittelen

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Mitäs tässä nyt muuta tarvitsee kuin asunnon ja ruokaa? Joo, ja jotain tuohustelua, omia proggiksia ja sen sellaista.

Kevätkin jo tänne ehtinyt, eihän sitä perhana tarvitse kesällä kuin saunan, makkaraa, olusta ja ystäviä niin jo riittää hauskaa.

Mmmh, ja eiköhän ne huippuhetket elämässä ole melkein juuri niitä joissa ollaan kavereiden kanssa nuotion äärellä ja lauletaan jotain "pyllyt yhteen pyllyä BUM BUM, siinä sitä jotakin on!".. ja nauretaan.

Kun on tätä politiikkaa.
On terveyspolitiikkaa, liikennepolitiikkaa, kaikenlaistapolitiikkaa, mutta kaikkein ylimpänä on valtapolitiikka. Valta siirretään aina vain toisille eikä siitä haluta päästää irti, ja niin kauan kun on tämmöinen meininki, se ikäänkuin pakottaa kaikenlaiseen. Katsokaas vaikka kuinka moni USA:n presidenteistä on tullut Skull and bones "sala"järjestöstä. Pelissä kun on maailmantalous melko kokonaisvaltaisesti mukana, niin ihmiset ovat vain tottelevaista laumaa siinä missä päätökset tehdään jossain kummissa suljettujen ovien kabineteissa; esim. bilderberg-kokoukset ja trilaterrean council.

Meinaten vain että eikö talouskasvujärjestelmän sijasta olisi parempi järjestelmä esimerkiksi sekatalousjärjestelmä? Semmoinen kelluva, kysynnän ja tarjonnan lain järjestelmä, eikä jatkuvasti korkeammalle korottava hullutus. Sanomattakin selvää kumpi vie vähemmän energiaa ja kumpi kuluttaa vähemmän luontoa. Myösen perusasiat ja itsenäisyys ovat asioita joista tulee pitää valtion/kuntien taholta kiinni, eikä niistä luovuttaa. Pakollisia ovat poliisi, sairaala, asunnot ja ruoka! - meistä jokainen tarvitsee näitä!

Näin planeetta oisi enemmän ihmisten, eikä tämän korporaatio/kabinnetipäätösvallan, oma.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7181
Liittynyt9.9.2005
kurremies

................................

Joskus arvot ovat hyvinkin edullisia ja mieltä piristäviä; asenne ja hyväksyntä ratkaisevat.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Ketjun otsikko on "Elintason kasvattaminen saa pahoinvointia elämisen tasoon". Väite pitänee paikkansa, koska elintason kasvaminen lisää vapaa-ajan määrää kun kaiken toiminnan ei enää tarvitse keskittyä perustarpeiden tyydyttämiseen. Jää aikaa lorvailuun ja maailman menon funtsailuun. Helposti tulee esitettyä kysymys "olenko onnellinen" mikä on erityisen tuhoisaa. Onni on sellainen, joka katoaa jos sitä alkaa analysoimaan. Elämä on pohjimmiltaan tarkoituksetonta ja siksi sen liiallinen analysointi aiheuttaa ahdistusta ja masennusta.

Taas kesäaika koittaa ja suomalaiset pakenevat sankoin joukoin kesämökeille askeettisiin oloihin, joissa kaikenlainen isompi ja pienempi puuhastelu täyttää päivät aamusta iltaan. Mieli lepää ja sielu lepää. Johan sen vanhakansa tiesi "joutilas mieli on paholaisen leikkikenttä".

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7181
Liittynyt9.9.2005
Deus Ex

........................................

Taisi jo "Ceasar Rooman Valtakunnasta" todeta: "leipää ja sirkushuveja", siis runsaasti työtä ja ohjatusti ajattelematonta huvia pitää kansan poissa barrikadeilta ja päättäjä saa touhuta tavallansa

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Sähkönhinta kalliimmaksi, että saataisiin kansa tajuamaan, että kannattaa säästää sähköä, kun joillekkin on vaikeata tehdä se esim. sammuttamalla kokonaan esim. TV kun useat ihmiset jättävät sen valmiustilaan jossa se vielä kuluttaa suhteellisen paljon sähköä ja kännykän laturin voisi irrottaa kun on ladannut kännykän, kun se kuluttaa sen saman verran sähköä mitä se käyttää kännykän lataamiseen. Näin se meni muistaakseni.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7181
Liittynyt9.9.2005
Aski42

....

Sähkö, bensiini ja ei-välttämättömyystavarat kuin myös välttämättömien "ylikulutus" hinnoiteltava käytön mukaan, mitä enemmän kulutat sitä enemmän maksat.

Elintaso on noussut huimasti, mutta elämisen taso laskenut. Elämme kulutushurmoksessa. Saattaapi tulla vielä "vilu"

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7181
Liittynyt9.9.2005

Mitähän tuolta sisarusten murhista/tapoista epäillyn "takaa" vielä löytyy - uutisoitiin unelmaperheenä, ja poika oli koulussakin niin hyvä ...?

Tämä tapaus tarvinnee huolellisen tutkimuksen, se voi kertoa pintaa syvemmällä olevista ongelmista, joita ei ole haluttu tuoda julkisuuteen.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat