Seuraa 
Viestejä18
Liittynyt25.12.2016

Kommentit (4)

Jyri T.
Seuraa 
Viestejä1348
Liittynyt12.11.2010

Näköjään voi. Kyse on kuitenkin kollageeni-proteiinin fragmenteista, eli mitään lihankappaleita siellä ei ole.

Kollageeni hajoaa luonnossa hyvin hitaasti, mutta silti sen säilyminen luun sisällä miljoonien vuosien ajan vaatii erityiset olosuhteet. Tavallisesti fossiilit syntyvät veden alla pohjasegmenteissä (eli mudassa), missä biologinen hajoaminen tuhoaa pehmeät kudokset ja proteiinit nopeasti.

Näissä fossiileissa, joissa on säilynyt orgaanista materiaalia luun sisällä, sellaista hajoamista ei ole päässyt tapahtumaan. Luu on ehtinyt kapseloitua jollakin tavalla ennen kuin pehmeät kudokset hajosivat ja mineralisoituminen alkoi.

Yksi mahdollisuus on kuivuminen tai muumioituminen ennen fossiloitumista. Dino on jäänyt esim. kivivyöryn alle, jossa ei ole ollut vettä eikä mutaa. Tai dino kuupahti aavikolle ja muumioitui ennen kuin peittyi maa-aineksien alle ja alkoi fossiloitua. Siten luut jäivät hajoamatta fossiloitumisen aikana ja proteiinit jäivät geologiseen säilykepurkkiin turvaan biologiselta ja kemialliselta hajoamiselta.

Suosikkiurheilulajini on nojatuolisarkasmi.

Vapaa radikaali
Seuraa 
Viestejä1705
Liittynyt26.8.2009

kokeellinen tiede kirjoitti:
Mutta kyllä kuulostaa erittäin uskomattomalta että mitään kudosta voisi säilyä miljoonia vuosia, se on valtavan pitkä aika.

Törmäsin tällaiseen hurjaan linkkiin

http://newgeology.us/presentation48.html[/quote]

Niinpä, internetissä voi törmätä vaikka mihin. Ja muuallakin. Ajatteles, just eilen aamulla kun olin kävelemässä kioskille, törmäsin pieruun, jonka joku oli juuri päästänyt. Aivan pahaa-aavistamatta ja hyvällä tuulella kävelin siihen pahki.
Yritin vilkuilla ympärilleni mutta en keksinyt välitöntä syyllistä ympärilläni pyörineen tavanomaisen katuhälinän keskuudesta. Niinpä päätin jatkaa elämääni ja antaa pierun haihtua, mikä kohtalo sille eittämättä fysiikan lakien mukaan oli jo varattukin.
Suosittelen samaa sinullekin, hyvää illanjatkoa.

Gentlemen, start polishing your tin foil hats!

kokeellinen tiede
Seuraa 
Viestejä18
Liittynyt25.12.2016

hurjassa linkissä sanotaan:

"Collagen: Proteins that are the main component of connective tissue.  It can be as high as 20% in normal bone but decomposes over time so that there should be none after ~100,000 years.  Yet it is found in four-foot long, nine-inch diameter dinosaur femur bones claimed to be greater than 65 million years old.  The "Modified Longin Method" is the normal purification method for bone collagen.  Dr. Libby, the discoverer of Radiocarbon dating and Nobel Prize winner, showed that purified collagen could not give erroneous ages."

Että kollageeni ei voi säilyä 100 000 vuotta enempää..tiedemiehet sanovat näin ja kuitenkin BBC:n uutinen väittää kollageenin olevan 200 miljoonaa vuotta vanha!

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat