Seuraa 
Viestejä2
Liittynyt25.2.2017

Hei!
Enneunista on käsittääkseni ollut jo keskustelua täällä, mutta anoppini ansainnee aivan oman aiheensa. Anoppi on suvussaan tunnettu enneunien näkijä ja ilmeisesti kaikki unet ovatkin käyneet toteen. Hänellä on tapana vitsailla, että hänelle jutellaan taivaasta. Itse olen muutaman unen toteutumisen päässyt todistamaan ja vahvasti tieteen puoleen kääntynyt mieleni ei tätä kaikkea purematta niele.
Unissaan (tai omien sanojensa mukaan hän on ollut unen ja valvetilan rajalla) hän on nähnyt läheistensä raskauden ja syntymättömien lasten sukupuolen. Ensin on siis tullut uni, josta on kertonut ympäri kyliä, ja kuukauden sisään joku on ilmoittanut olevansa raskaana. Samassa unessa on myös näkynyt lapsen sukupuoli ja sekin on aina mennyt nappiin. Kerran hän oli nähnyt unta tyttölapsesta ja tuleva ultra oli kertonut lapsen olevan poika - sitten paljastuikin, että napanuora oli hämännyt ja tyttöhän sieltä tuli. Myös oman lapseni sukupuolen hän oli "paljastanut" minulle vaimoni ollessa vasta raskauden alussa.
Toki ymmärrän, että sukupuolikysymyksissä vaihtoehtoja on vain kaksi (pois lukien nykyajan muotisukupuolet) ja on suhteellisen helppoa vain arvata yksi. Ja kenties tulevat raskaudetkin on helppo arvata, esimerkiksi jos perheessä vihjaillaan vauvahaaveista. Oman poikani kohdalla ei kuitenkaan tuollaista ollut. Vauvahaaveista olimme luopuneet, joten siitä emme puhuneet. Raskaustestin jälkeen ilmoitimme kaikille heti asiasta - kunnes anoppi sanoi puhelun alussa tietävänsä jo raskaudesta yöllisessä unessaan.
On hän kuulemma muitakin jännittäviä unia nähnyt, esimerkiksi autokolarista joka seuraavana päivänä tapahtuikin täsmälleen oikeassa paikassa.
Eli onko anopillani maaginen yhteys Jumalan kanssa, vai voiko näitä enneunia selittää paremmin kuin itse osaan? Tiede ei näitä ole vielä ratkonut, mutta voisimme pallotella ideoita. Luonteeltani olen sellainen, etten voi antaa minua häiritsevien asioiden vain olla. Tästä syystä tämä keskustelu.

Sivut

Kommentit (26)

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä27429
Liittynyt13.5.2005

Yleensä näitä yhteensattumia selitellään todennäköisyyksillä, eikä näistä suusanallisista kertomuksista voi tehdä juuri minkäänlaisia päätelmiä, mutta jos anopistasi on siihen niin suosittelen kääntymään Skepsiksen puoleen. He voivat testata onko kyseessä tieteelle tuntematon kyky vai onko tosiaan vain kyse otollisista todennäköisyyksistä.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Makipz
Seuraa 
Viestejä644
Liittynyt11.12.2016

Skeidaa sanon minä. Itsekin olen silloin tällöin rikkonut jonkinlaisia todennäköisyyksiä ajattelemalla jotain asiaa ja seuraavan päivän lehden kannessahan se on ollut juuri niin. Mitään yliluonnollistahan tuossa ei ole, sattuma iskee joskus likaiset näppinsä väliin. Pitää vaan hyväksyä, että se maailma on loppupeleissään tylsä paikka.

Siitä vain muuten hakemaan James Randilta miljoona dollaria.

Kynsilakanpoistoaine
Seuraa 
Viestejä16
Liittynyt18.8.2013

No siis mähän tiiän, et kaikki tapahtuu mielen tahdissa. Voisin sen "todistaa" kelle vaan, jos asiakas suostuu nauttimaan vaikka dekstrometorfaania minun kanssa kahdestaan :)). Mut minkäs teet, kun negatiivinen mielentila piilottaa yhteyden mielen ja maailman välistä ...

Makipz
Seuraa 
Viestejä644
Liittynyt11.12.2016

Nämä yliluonnolliset asiat (ennustaminen jne) keskittyvät lähes poikkeuksetta kliseenomaisesti "rahvaanomaisen elämän" pariin, joka korreloi aika hauskasti tiettyjen asioiden kanssa.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä28253
Liittynyt16.3.2005

Principia kirjoitti:
Valvotussa ympäristössä nuo yliluonnollisuudet tuppaa toimimaan aika huonosti.. Se on harmi sillä niillä tulisi rikkaaksi aika näpäkästi.

Kyllä niillä rikastuisi järkyttävän paljon paremmin kuin keräämällä todistelupalkintoja, jos ne toimisivat edes peräkamarissa kun kukaan muu ei näe. Ensin voisi ennustaa muutaman lottorivin saadakseen alkupääoman ja sen jälkeen oisi siirtyä ennustamaan pörssikursseja. Kyllä siinä varmaan omistaisi aika hyvin prosentin koko maailmasta, kun pörssit lakkautettaisiin toimimattomana.

Aloittajan anopin kannattanee ottaa yhteyttä Skepsikseen, jos haluaa selvittää asiaa. Ne ovat miettineet koejärjestelyjä tuollaisten ilmiöiden toteamiseksi. Muuten se jää hassuksi tarinaksi hassujen tarinoiden joukkoon ja kukaan vakavasti otettava ei ota sitä vakavasti.

Simplex
Seuraa 
Viestejä2911
Liittynyt26.1.2010

Missä olivat kaikki enneunien näkijät vuoden 2004 jouluna kun tsunamin alle jäi 230 000 - 280 000 ihmistä? Tai vuoden 2011 maaliskuussa kun tsunami iski Japaniin? Miksi nämä enneunien näkijät eivät pysty ennustamaan maanjäristyksiä ja muita luonnonkatastrofeja joissa kuolee satojatuhansia ihmisiä? Mikseivät ennustajat kykene ennustamaan näitä tapahtumia etukäteen kun heillä on kerta sellainen lahja? Jälkikäteenhän moni on tietenkin nähnyt vaikka mitä. ;)

massaton
Seuraa 
Viestejä2
Liittynyt25.2.2017

Välillä nämä toteen käyneet unet tuntuvat aika hurjilta, vaikka olisivatkin kuinka yksinkertaisia ja selviä tahansa. Hauskinta tässä on se, ettei "ennustajien" puheita voi koskaan kyseenalaistaa. Tai voi, mutta maailman loogisimmatkaan selitykset eivät koskaan kelpaa heille. On kokeiltu. Pakko olla jumalallisia kykyjä ja korkeampaa tietoisuutta.
Kiitoksia vastauksista. Hetken mietittyäni kaikki on alkanut tuntua vähemmän mystiseltä.

kretiini
Seuraa 
Viestejä1307
Liittynyt30.1.2015

Totta ne on. Vaan kuten Jees on pari kertaa todennut, niin ketään ei kiinnosta pätkääkään, eikä enää minuakaan.

Darwinismi on kuollut

syytinki
Seuraa 
Viestejä9116
Liittynyt18.8.2008

Neutroni kirjoitti:
Principia kirjoitti:
Valvotussa ympäristössä nuo yliluonnollisuudet tuppaa toimimaan aika huonosti.. Se on harmi sillä niillä tulisi rikkaaksi aika näpäkästi.

Kyllä niillä rikastuisi järkyttävän paljon paremmin kuin keräämällä todistelupalkintoja, jos ne toimisivat edes peräkamarissa kun kukaan muu ei näe. Ensin voisi ennustaa muutaman lottorivin saadakseen alkupääoman ja sen jälkeen oisi siirtyä ennustamaan pörssikursseja. Kyllä siinä varmaan omistaisi aika hyvin prosentin koko maailmasta, kun pörssit lakkautettaisiin toimimattomana.

Aloittajan anopin kannattanee ottaa yhteyttä Skepsikseen, jos haluaa selvittää asiaa. Ne ovat miettineet koejärjestelyjä tuollaisten ilmiöiden toteamiseksi. Muuten se jää hassuksi tarinaksi hassujen tarinoiden joukkoon ja kukaan vakavasti otettava ei ota sitä vakavasti.

Justiinsa niin. Nuo palkintorahat ovat ihan rupupenninkejä. Todellinen ennustaja/tietäjä rikastuu, jos sille päälle lystää. Otetaan vaikka Wahlroos. Ei hän niin rikas ollut alkujaan. Isi kyllä osasi ennustaa/tukea oikeat paikat tietenkin, mutta silti. Selvä paranormaali tyyppi.

Entäs sitten Trump. Mitä tuota julkisuuteen näkyy, on äkikseltään vaikea uskoa, että tuollainen tahvo pelaa itsensä sikarikkaaksi ja vielä USAn pressaksi. Paranormaali tapaus selvästi.

MooM
Seuraa 
Viestejä6057
Liittynyt29.6.2012

syytinki kirjoitti:

Entäs sitten Trump. Mitä tuota julkisuuteen näkyy, on äkikseltään vaikea uskoa, että tuollainen tahvo pelaa itsensä sikarikkaaksi ja vielä USAn pressaksi. Paranormaali tapaus selvästi.

Trump peri rahansa ja on lähinnä onnistunut olemaan hassaamatta niitä. Jossain oli arvio, että sijoitettuna varovaiseen indeksirahastoon perinnöksi saatu omaisuus olisi tällä hetkellä isompi kuin mitä se on nyt Trumpin hoitamana on.

syytinki
Seuraa 
Viestejä9116
Liittynyt18.8.2008

MooM kirjoitti:
syytinki kirjoitti:

Entäs sitten Trump. Mitä tuota julkisuuteen näkyy, on äkikseltään vaikea uskoa, että tuollainen tahvo pelaa itsensä sikarikkaaksi ja vielä USAn pressaksi. Paranormaali tapaus selvästi.

Trump peri rahansa ja on lähinnä onnistunut olemaan hassaamatta niitä. Jossain oli arvio, että sijoitettuna varovaiseen indeksirahastoon perinnöksi saatu omaisuus olisi tällä hetkellä isompi kuin mitä se on nyt Trumpin hoitamana on.

Tuota en tiennyt. Sehän osoittaa vielä selvemmin, että tyyppi on paranormaali. Henget ovat jotenkin onnistuneet pitämään sen rikkaana ja neuvoneet tuon USAn pressaksi asti.

Osaavat penteleet pitää salaisuutensa. Näyttää varsin selvältä, että meitä hallinnoi ja meitin rahat käyttää paranormaali eliitti. Ovat pelanneet varmaan päälle ja jopa maksaneet Rand:n todistamaan, että ne lusikat ei taivu itsestään.

Tämän keskustelun jatkaminen voi kyllä olla hyvin vaarallista. Nehän löytää meidät yliluonnollisilla kyvyillään.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä36438
Liittynyt6.12.2009

"Tiedemaailma on usein kääntänyt selkänsä yliluonnollisille kokemuksille ja niiden vaikutuksille. Nyt Suomessa on herätty tutkimaan torjuttua aihepiiriä. Yliluonnolliset uskomukset vaikuttavat olevan yllättävän yleisiä.

Turun yliopiston professorin Marja-Liisa Honkasalon johtama tutkimusryhmä on tutkinut yliluonnollisten ilmiöiden kokemista vuodesta 2013 lähtien. Tutkimus kuuluu Suomen Akatemian ”Ihmisen mieli” -tutkimusohjelmaan."

http://yle.fi/uutiset/3-9481631 .

jussipussi
Seuraa 
Viestejä36438
Liittynyt6.12.2009

jussipussi kirjoitti:
"Tiedemaailma on usein kääntänyt selkänsä yliluonnollisille kokemuksille ja niiden vaikutuksille. Nyt Suomessa on herätty tutkimaan torjuttua aihepiiriä. Yliluonnolliset uskomukset vaikuttavat olevan yllättävän yleisiä.

Turun yliopiston professorin Marja-Liisa Honkasalon johtama tutkimusryhmä on tutkinut yliluonnollisten ilmiöiden kokemista vuodesta 2013 lähtien. Tutkimus kuuluu Suomen Akatemian ”Ihmisen mieli” -tutkimusohjelmaan."

http://yle.fi/uutiset/3-9481631 .

"Aivokuvasi ennustaa, jaetaanko tätä juttua somessa vai ei

Innokkaimmin sosiaalisessa mediassa jaetaan artikkeleita, jotka aktivoivat koehenkilöiden aivoissa omaan itseen ja toisten aivoitusten ennakointiin liittyvää ajattelua, selvisi tutkimuksessa."

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005107386.html .

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat