Kyllä taas komukat osaa.

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Nyt lähtee poika perhekotiin

Huostaanotto: Tavallisen perheen nettiriippuvuutta ja masennusta poteva 15-vuotias poika sijoitettiin perhekotiin vastoin vanhempien ja lapsen tahtoa.

Kun joensuulainen Jussi (nimi muutettu) aloitti kahdeksannen luokan, hänen elämänsä muuttui. Ennen hyviä numeroita saanut poika alkoi vältellä kouluun menemistä, uppoutui nettiin, alkoi kärsiä univaikeuksista - ja lopulta lintsata koulusta.
Lapsestaan huolissaan olevat vanhemmat yrittivät etsiä apua ja soittivat asiasta myös koululle pyytäen apua lukkiutuneeseen tilanteeseen
Siitä alkoi surullinen tapahtumaketju, jonka alkajaisiksi poika otettiin vastentahtoisesti huostaan tunnin varoitusajalla.
- Halusimme yhteistyötä sosiaalitoimen, koulun ja kodin välillä, jotta voitaisiin yhdessä kartoittaa pojan tilanne ja etsiä keinoja sen parantamiseksi. Koulusta oli kuitenkin otettu yhteyttä sosiaalityöntekijään, joka oli delegoinut asian sosiaaliohjaajalle, jonka valtuuksiin esimerkiksi huostaanotto ei kuulu. Sosiaaliohjaaja sitten yllättäen soitti meille ja ilmoitti tylysti, että nyt lähtee poika perhekotiin, pakatkaa kassit valmiiksi , Jussin äiti kertoo tammikuisesta perjantaista, 13. päivästä.

Poika pakotettiin
eroon vanhemmistaan

Juuri astmakohtauksesta toipunut äiti sai hyperventilaatiokohtauksen sosiaaliohjaajan tylystä ilmoituksesta. Hän alkoi silti nöyränä pakata pojan kamppeita.
- Poika ihmetteli, miksi pakkaan hänen kassiaan. Kerroin, että hän lähtee nyt perhekotiin, jossa yritetään saada pojan elämä taas mallilleen. Siltä seisomalta Jussi yritti karkuun ja pääsikin livahtamaan isoveljen estelyistä huolimatta.
- Kun perhekodin johtaja ja sosiaaliohjaaja tulivat, he aloittivat uhkailulla, että paha meidät perii, jos yritämme poikaa jotenkin piilotella. Poika oli koko yön poissa teillä tietymättömillä ja me vanhemmat huolesta mykkänä.
Kun Jussi sitten seuraavana päivänä saapui, äiti joutui kertomaan pojalle huonot uutiset. Poliisilla on pojan kiinniottolupa ja vanhemmilla velvollisuus raportoida heti pojan paluusta ja toimittaa tämä perhekotiin.
- Lähdimme sitten viemään Jussia perhekotiin, 15. tammikuuta pojan 15-vuotispäivänä. Perhekodissa jouduimme jättämään lapsen eteiseen. Emme saaneet nähdä, minkälainen huone hänellä on tai minkälainen henkilökunta hänen kanssaan toimii. Muutenkin kohtelu oli kovin töykeää ja on sellaisena jatkunut koko kevään, äiti suree.

Kiellettiin ulkoilu
ja tuuletus

Masentunutta ja unirytminsä kadottanutta poikaa hoidetaan neljän seinän sisällä huoneessa, jota ei saa tuulettaa. Tiloissa on kaksi koiraa, vaikka poika on vahvasti astmaattinen.
- Jouduimme luopumaan omistakin koirista astman takia. Jussi ei saa ulkoilla. Häneen ei anneta ottaa yhteyttä. Sekä tyttöystävä että me vanhemmat olemme joskus soittaneet 50 kertaa, ennen kuin olemme saaneet Jussin langan päähän.
Jussin vanhemmat ovat saaneet käydä katsomassa poikaansa kahdesti koko kevään aikana.
- Poika oli erittäin surullinen näky, kun hänet viimeksi helmikuussa näimme. Hänen univaikeutensa ovat jatkuneet, poika tuijotti vain seinään ja sanoi, että älä vaan äiti halaa, etten joudu arestiin . Lähdimme pois itkien.
- Soitin välittömästi hätäkeskukseen ja kysyin, mitä voin tehdä: lapseni voi entistä huonommin. Saimme neuvon ottaa heti yhteyttä sosiaalityöntekijään, joka on asiaamme hoitanut, äiti kertoo.

Edunvalvoja petti
pojankin luottamuksen

Kun vanhemmat menivät sosiaalityöntekijän työpaikalle, tämä pyysi noin 20 kertaa huolestunutta isää ja äitiä poistumaan.
- Hän kiljui, ettei sinne olisi saanut tulla. Hänellä ei ollut mitään halua alkaa selvittää asioita huostaanoton purkamisen suhteen. Kaiken aikaa olemme saaneet sosiaalitoimistosta hyvin epäasiallista kohtelua: ilkeilyä, härnäämistä, alistamista ja painostamista.
Jussille nimettiin edunvalvoja, joka menetti sekä pojan että vanhempien luottamuksen.
- Huostaanoton purkua käsittelevässä kokouksessa hän ei lupauksistaan huolimatta kertonut, miten monella tavalla olimme valmistelleet poikamme avohuoltoa erilaisine terapioineen. Näin ollen huostaanottoa ei purettu. Hävisimme äänestyksessä 3-2, äiti kuiskaa.

Jaksan uskoa
parempaan huomiseen

Jussin vanhemmat eivät voi ymmärtää, miten heidän perhe on joutunut tällaiseen tilanteeseen. Jussin ongelmat kärjistyivät viime syksynä ja jo tammikuussa hän oli vastentahtoisesti huostaanotettuna karuissa olosuhteissa rakkaimmistaan erossa.
- Ymmärtäisin paremmin, jos perheessämme olisi päihde- tai alkoholiongelmia. Mutta kun meillä ei edes tupakoida! Olemme aivan tavallinen perhe. Jussi on neljästä pojastamme nuorin, ja hänen murrosikänsä on kaikista vaikein. En silti koskaan uskonut, että tällaiseen taisteluun poikamme hyvinvoinnista joutuisimme, taistelusta itsekin uupunut äiti huokaa.

Nyt pitkästä aikaa
kotona käymässä

Juuri tällä hetkellä Jussi on päässyt ensimmäistä kertaa kuukausiin piipahtamaan kotonaan.
- Nyt suunta on vähitellen menossa parempaan, kun Jussi päästetään edes juhlapyhinä käymään kotona. Huostaanoton purkamisesta on valitus mennyt lääninoikeuteen, ja hallintokanteluitakin on tehty.
- Jussin koulu on alkanut taas sujua, vaikka poika vielä masentunut onkin. Jaksan uskoa parempaan huomiseen ja huostaanoton purkuun, äiti toivoo.

Lähde: http://www.karjalainen.fi/cgi-bin/vk?Ne ... SPage=True

Kommentit (13)

Vierailija

Eikös 16-vuotias voi jo omalla ja vanhempiensa suostumuksella purata tuon huostaanoton? Kuulostaa kyllä aivan kaamealta 2000-luvun Suomessa! Tuota vastaan pitäisi taistella aktiivisesti, koska omasta kokemuksestani tiedän että perhekodit ovat aivan hitonmoisia rahareikiä Ne kuluttavat rahaa kuin Neuvostoliitto kaiken maailman pelleilyyn, minkä lisäksi siellä on paljon häiriintynyttä porukkaa, jotka tekevät lapsen vieläkin häiriintyneemmän. Vaikka asia ei varsinaisesti minua koske, tuntuu niin kamalalta etten suusta mitään sanotuksi saa, edellyttäen että tuo kaikki on todella totta

Vierailija

Toinen törkeä sosialismin ja huostaanoton muoto on kansainvälinen adoptio. Tiesitkö, että kansainväliset adoptioluvut ovat Suomessa moninkertaistuneet? Eli vuonna 1986 Suomeen adoptoitiin yhteensä 50-lasta vuodessa, ja nyt määrä on jo 300-vuodessa, joista noin 100 syrjäytyy(pysyvästi) Että tällaistäkin tapahtuu, mutta harvemmimpa kukaan tuohon kiinnittää huomiota ,koska olemme "etnisiä"

Vierailija
Toinen tuleminen
Toinen törkeä sosialismin ja huostaanoton muoto on kansainvälinen adoptio. Tiesitkö, että kansainväliset adoptioluvut ovat Suomessa moninkertaistuneet? Eli vuonna 1986 Suomeen adoptoitiin yhteensä 50-lasta vuodessa, ja nyt määrä on jo 300-vuodessa, joista noin 100 syrjäytyy(pysyvästi) Että tällaistäkin tapahtuu, mutta harvemmimpa kukaan tuohon kiinnittää huomiota ,koska olemme "etnisiä"

Olihan se jo arvattavissa kun "saimme" valtaan sen DDR-Halosen.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Surullinen tarina. On uskomatonta millaista valtaa byrokraatit voivat käyttää kansalaisiin. Minulla on ollut sellainen luulo ettei 12v täyttänyttä lasta voi väkisin, omasta tahdostaan riippumatta, sijoittaa enää mihinkään. Luuloni on ilmeisesti väärä. 15 vuotiaan pojan koulupinnauskaan ei ole mitenkään harvinainen juttu, tulipa tuota harrastettua itsekin silloin tällöin tuossa iässä. ja eikö oppivelvollisuuskin pääty jo 16 iässä? Joku sosiaalialaa tunteva voisi kyllä vastatailla tähän, mitkä syyt lienevät johtaneet moiseen.

Aiheen otsikkosi on väärä. Mitä tekemistä komukoilla asian kanssa on? Jutusta se ei ainakaan selviä.

Lierikki Riikonen

Vierailija
Herrmann
Kaiken aikaa olemme saaneet sosiaalitoimistosta hyvin epäasiallista kohtelua: ilkeilyä, härnäämistä, alistamista ja painostamista.

Kuulostaa NIIN tutulta. Mikä ihme niitä työntekijöitä vaivaa?! Ymmärrystä ei löydy ketään kohtaan vaan kaikki yleistetään pummeiksi tai muuten vain ahneiksi ihmisiksi.
Tuossa taannoin sai kuulla kommentin jouduttauani ennenaikaiselle sairaslomalle raskaana ollessani "raskaus ei ole sairaus. Jos sulla olisi alkoholi tai muu päihde ongelma niin voisimme auttaa"
Eräs ystäväni haki lastesuojelun puolelta eräänlaista ennaltaehkäisevää(!) lomatukea vähävaraisille (tuki tarkoitettu siis esim. siihen, että työtön perhe pääsisi käymään jossain suomalaisessa lomakohteessa), vastauksena "emme voi auttaa. Tilanne olisi toinen, jos teillä olisi (päihde) ongelmia!"
Niinpä. Erittäin ennaltaehkäisevää...

Vierailija
lierik
Surullinen tarina. On uskomatonta millaista valtaa byrokraatit voivat käyttää kansalaisiin. Minulla on ollut sellainen luulo ettei 12v täyttänyttä lasta voi väkisin, omasta tahdostaan riippumatta, sijoittaa enää mihinkään. Luuloni on ilmeisesti väärä. 15 vuotiaan pojan koulupinnauskaan ei ole mitenkään harvinainen juttu, tulipa tuota harrastettua itsekin silloin tällöin tuossa iässä. ja eikö oppivelvollisuuskin pääty jo 16 iässä? Joku sosiaalialaa tunteva voisi kyllä vastatailla tähän, mitkä syyt lienevät johtaneet moiseen.

Aiheen otsikkosi on väärä. Mitä tekemistä komukoilla asian kanssa on? Jutusta se ei ainakaan selviä.

Kysyn samaa. Päinvastoin jutun vaiheista selviää, että kommunisteilla
tai vasemmiston keskustun väelläkään ei ollut asiassa mitään osuutta.

Päinvastoin tämä ylimpänä on sosdemien ja kepun ylimpänä hallituksessa säätämää ja ohjaamaan sosiaalipolitiikkaa. Käytännön portaana sossutantat.

Tulee mieleen, että sosiaalivirkakunnan terveydentila m. sielunterveys tuli säännöllisin väliajoin lääkäreiden tarkistaa, jota varmasti tiedetään väen kyky hoidella vastuullisia virkojaan.

Muutama oikeusjuttu, jossa mielivaltaan syyllsityneille lätkäsitäsii tuntuvat korvaukset aiehuitetuista kärsimyksistä, varmaan tekisi terää.

Tavanomainen toteamus. Liioitteluihin on syyllistynyt tietenkin vain pienehkäö osa alan työntekijöistä. Että niitä esiinty, osoittaa kuitenkin
sisäisen sosiaalsien kurinm ja tarkastuksen heikkoutta.

Päinvastainen ilmiö. Osa asiakkaista, tietenkin vian pienahkö osa, käy virkailijoiden kimppuun, smaa myös terveydenhoitolaitoksissa. Osa suomalaisista siis on sairaita. Ilmiöön ymmärrettäästi kuuluu sairauden tartumien myös osaan hoitajista.

Vanhusten pakkaaminen kuin sääilötyt kalat hoitokoteihin, henkilökunnan vähentäminen. Tässä ei enää ole kyse valvonnan puutteesta, vaan isokenkäisten ihna tahallisesti tekemistä päätöksistä.

Suomi säästää, jotta rikkailla menisi hyvin, jotta kilpailykyky säilyisi - sijoittamiseen vaikka puhtaan rajajoen varteen Etelä-Amerikkaan.

Hallituksen käyttöön tuli odottamatta oliko miljardi lisää rahaa.
Hallitus tuli, että siitä eri käyttöjen jälkeen jäävä oliko 350 miljoonaa on ihan liian pieni summa sosiaalisiin menoihin. Hallitus lyhentää
sillä hyödyllisesti velkaansa. Myös presidentin palkkaa päätettiin nostaa.
On tietrysti Formula-kuskeihin verrattuan palkkakuopassa.

Verohlepotukset edelleenkin surkeassa asemassa oleivn kilpailukyvyn ja rikkaiden helpottamisekis ovat edelleen vireillä. Niitä vahvasti ajanut Raimo Sailas on puoluekannaltaan sosiaalidemokraatti.

Vasemistoliitto rp. tässä vaiheessahan ajaa pienen ihmisen, ympäristön ja
vuokratyövoiman asiaa. Politiikka pois työväenliikkeestä!

Vierailija
lierik
15 vuotiaan pojan koulupinnauskaan ei ole mitenkään harvinainen juttu, tulipa tuota harrastettua itsekin silloin tällöin tuossa iässä. ja eikö oppivelvollisuuskin pääty jo 16 iässä? Joku sosiaalialaa tunteva voisi kyllä vastatailla tähän, mitkä syyt lienevät johtaneet moiseen.

Niin. Sosialistinen komukkayhteiskunta kannustaa pinnaamaan koulusta ja rettelöimään ja valittamaan asioista, jotta valtiolta saataisiin vaadittua sitä viinarahaa, niin ettei itse mitää tarvitse tehdä.

lierik
Aiheen otsikkosi on väärä. Mitä tekemistä komukoilla asian kanssa on? Jutusta se ei ainakaan selviä.

Sattuisikohan olemaan sitä tekemistä, että nykyajan sosialistinen Suomi (joka on siitä syystä häpeäpilkku koko EU:ssa) vasemmistoenemmistöineen ja komukoineen on onnistunut jälleen kerran keksimään erittäin ylivertaisen nerokkaan systeemin, jossa sosiaaliviranomaiset ohjaavat rehdin 15-vuotiaan koululaispojan perhekotiin. Taas varoittava esimerkki siitä, millaista käytöstä perhettä kohtaan nämä "yhteiskuntapalvelut" viljelevät ja kannustavat.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005
Herrmann

Sattuisikohan olemaan sitä tekemistä, että nykyajan sosialistinen Suomi (joka on siitä syystä häpeäpilkku koko EU:ssa) vasemmistoenemmistöineen ja komukoineen on onnistunut jälleen kerran keksimään erittäin ylivertaisen nerokkaan systeemin, jossa sosiaaliviranomaiset ohjaavat rehdin 15-vuotiaan koululaispojan perhekotiin. Taas varoittava esimerkki siitä, millaista käytöstä perhettä kohtaan nämä "yhteiskuntapalvelut" viljelevät ja kannustavat.

Vasemmistolla on eduskunnassa 72 paikkaa, oikeistolle jää siis 128. Millä laskuopilla saat tuosta vasemmistoenemmistön? Vai ovatko kaikki vasemmistolaisia jotka eivät ole vaikkapa:

http://www.kolumbus.fi/sinivalkoiset/

Lierikki Riikonen

Vierailija
Herrmann

Niin. Sosialistinen komukkayhteiskunta kannustaa pinnaamaan koulusta ja rettelöimään ja valittamaan asioista, jotta valtiolta saataisiin vaadittua sitä viinarahaa, niin ettei itse mitää tarvitse tehdä.

lierik
Aiheen otsikkosi on väärä. Mitä tekemistä komukoilla asian kanssa on? Jutusta se ei ainakaan selviä.



Sattuisikohan olemaan sitä tekemistä, että nykyajan sosialistinen Suomi (joka on siitä syystä häpeäpilkku koko EU:ssa) vasemmistoenemmistöineen ja komukoineen on onnistunut jälleen kerran keksimään erittäin ylivertaisen nerokkaan systeemin, jossa sosiaaliviranomaiset ohjaavat rehdin 15-vuotiaan koululaispojan perhekotiin. Taas varoittava esimerkki siitä, millaista käytöstä perhettä kohtaan nämä "yhteiskuntapalvelut" viljelevät ja kannustavat.

Eiköhän kapitalistinen markkinataloutesi ole tehnyt sen sosiaalisesta elmästä vieroittavan pelin jota vastuuttomasti lapsien annetaan pelata..

Vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsista. Markkinatalouden luoma kvartaalimallinen tuloksen teko pakottaa vanhemmat tekemään super-raskaita päiviä eikä jälkipolven hyvinvoinnille jää enää aikaa!

Tosin tässä tapauksessa vanhemmat olivat yrittäneet tehdä lapsensa eteen voitavansa, niin ainakin ymmärsin...

edit: referenssinä äsköiselle paatokselle..
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=567524

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005

Heti ensimmäisenä (kummastuksensekaisen ärtymyksentunteen jälkeen) pistää silmään, että tuossa kirjoituksessa ei ole annettu minkäänlaista puheenvuoroa vastapuolelle.

Eihän tuossa selvästikään ole asiaa hoidettaessa toimittu hyvin eikä oikein, mutta silti on merkillepantavaa että viranomaisilta ei edes kysytä mitään tuossa jutussa eikä heidän näkökantaansa tuoda julki. Tulee mieleen josko on ollut tarkoituksena kirjoittaa mahdollisimman raflaava juttu sillä kustannuksella, ettei kaikkia näkökulmia käsitellä.

Älkäätten minua nyt väärin käsittäkö. Jutun antaman vaikutelman perusteella en olisi lähtenyt poikaa huostaanottamaan, onhan niitä ongelmia paremmissakin perheissä silloin tällöin. Sanonpahan vain että lähdekritiikkiäkin voi harrastaa, ja tässä tapauksessa tuon jutun voi ihan suoralta kädeltä merkitä huonoksi journalismiksi, oli se totta tahi ei.

Enkä minäkään käsitä miten komukat tähän mitenkään liittyvät, tai edes vasemmistolaiset tai sosialidemokraatit, tai yleensä ottaenkaan minkään puolueen poliittiset näkemykset. Minun nähdäkseni kyseessä on enemmänkin enintään yksittäinen virkavirhe.

Kiinnittäisin huomion myös siihen että sosiaaliviranomaisten poliittisia näkökantojakaan ei jutussa kerrota. Noin niinkuin tilastollisesti on aika epätodennäköistä, että kaikki jutun osalliset viranomaispuolelta olisivat esimerkiksi SKP:n jäseniä.

[Tiedoksi siis muutamille keskustelijoille nimimerkkejä mainitsematta, että Suomen Kommunistisella Puolueella ei ole yhtään paikkaa eduskunnassa... ja esimerkiksi Vasemmistoliitto tai Suomen Sosialidemokraattinen puolue ovat todella kaukana kommunismista siinä mielessä kuin se useimmiten käsitetään. Tosin sehän teitä tuskin kiinnostaa, että se mikä yleensä kommunismina tunnettiin oli lähinnä bolshevikien perintöä. Erittäin karkeasti voisi sanoa että kaikki kommunistit ovat periaatteessa sosialisteja (stalinismi ei muuten ole kommunismia vaan oma aatesuuntauksensa jolla on enemmän yhteyttä natsismiin kuin sosialismiin), mutta kaikki sosialistit eivät ole kommunisteja. Eli, "komukka"- nimityksen käyttöä voitaisiin pitää parjauksena, herjauksena tai kunnianloukkauksena (mikä milloin parhaiten sopii tilanteeseen). Vaikka kuinka onkin kivaa kirjoittaa "Komukka! Komukka!" joka paikkaan mikä omasta ajatusmaailmastanne poikkeaa, voisiko sitä jotenkin vähentää? ]

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

Vierailija

O sancta simplicitas! Audiafur et altera pars!
Suomen lakiin on kirjoitettu, että kunnassa sosiaalihuollon toimivalta on
kunnan asukkaista valitulla toimielimellä, joka käytännössä on joko sosiaalilautakunta pienin variaatioin tai: sosiaalilautakunta, sosiaali- ja terveyslautakunta tai perusturvalautakunta. Jäsenet valitaan yleensä lautakuntiin poliittisten voimasuhteiden mukaan, yksin mikään poliittinen puolue ei voi miehittää koko lautakuntaa. Käytännön työn helpottamiseksi lautakunnat yleensä delegoivat päätösvaltaansa yksityisille virkamiehille. Virkamiehet tekevät aina päätöksensä (sosiaaliasioissa) lautakunnan nimissä, josta seuraa, että lautakunta valvoo alaisensa virkamiehen työtä ja se on ensimmäinen toimielin, jolle virkamiehen päätöksestä valitetaan. Lautakunnalla on oikeus muuttaa virkamiehen päätöstä (palauttaa uudelleen valmisteltavaksi). Jos lautakunta on yksimielinen virkamiehen päätöksen kanssa, niin asiakkaalle seuraava valitusaste on läänien hallinto-oikeudet, joissa virkatuomarit käsittelevät valituksen. Myös kunnan lautakunnassa on oltava edustettuna vähintäin kaksi asiantuntijajäsentä. Maaseutukunnissa on tätä nykyään lähes aina vallassa oikeistoenemmistöiset luottamuselimet (Kepu).
Lastensuojeluun kuuluvat asiat ovat aina sellaisia kysymyksiä, jotka nostattavat suuria tunteita. Selvennykseksi vielä,että lastensuojelu-
päätöksiä lautakunnan nimissä saa tehdä ainoastaan koulutukseltaan
pätevä sosiaalityöntekijä, sosiaalijohtaja tai sosiaalilautakunnan puheen-
johtaja (harvinaista). Ikävintä asiassa on, että virkamiehet tai lauta-
kunnan jäsenet eivät voi julkisuudessa perustella tekemiään päätöksiä,
jyrkkä salassapitovelvollisuus estää sen. Siksi julkisuuteen pääsee aino-
astaan yksipuolista, usein värittynyttä tietoa katkerilta omaisilta tai muil-
ta tahoilta, jotka eivät tahdo koko totuutta julki.
Lasten huostaanotossa on aina toteuduttava vähintäin kolme näistä kriteereistä, ennen kuin se voidaan laittaa toimeen:
lapsen terveys on vaarantunut, lapsen turvallisuus on vaarantunut, lapsen kasvuolosuhteet ovat vaarantuneet ja avohuollon tukitoimet ovat olleet
riittämättömiä.
Olen muuten sitä mieltä, että lapsen huostaanotto on tehtävä lapsen pienenä ollessa, jos siihen yleensä on tarvetta. Mitä vanhemmaksi lapsi
on päässyt, sitä traumaattisempi kokemus se lapselle on. Olen joutunut
silmätysten monen lapsena huostaanotetun aikuisen kanssa, jolla ei todellakaan ole pyyhkinyt hyvin myöhemmässä elämässä. Alitajunnassa
säilyy todennäköisesti hylkäämisen kokemus, alemmuuden tunne ja
juurettomuuden kokeminen, joita hyväkään sijaisvanhemmuus ei ole
pysty paikkaamaan. Vanhemmilla säilyy muuten vanhemmuus piilevänä huostaanotosta huolimatta, so. vanhempien oikeudet ja lapsen
sijoitus omien vanhempiensa luokse voidaan palauttaa, jos olosuhteet
vanhempien luona ovat muuttuneet suotuisiksi. Minulla on tunne, että
varsinkin kiireellisissä huostaanotoissa jää lapsen oman lähiverkoston
tarjoama mahdollinen tuki riittävää selvitystä vaille.

Vierailija

Minä olen nähnyt parhaimman mitä yhteiskunnalla on tarjota ihmiselle alaikäisenä, en halua tietää mitä on pahin. Niin mielisairaalat, perhekodit, koulukodit, lastensuojelu-yksilköt, vanhainkodit kuin vastaavat ovat vanhoillisten, uskovaisten, moralistien ja tiukkapipojen hallussa. Kova kuri ja simputus, jollaista armeijassa ei enää joudu kokemaan on näissä arkipäivää. Henkilökunta on myös uskomattoman yksinkertaisia ihmisiä ja nämä todellakin omaavat vain pinnallista tietoa asioista ja taipuvat mihin vain pelleilyyn, kun valtio maksaa ja "se on tapana meilläpäin".

Vierailija

Melkoinen kauhutarina, ja taatusti laitonta, jos noin on käynyt. Toivottavasti tekivät asialle jotain.

Eristettiinkö hänet koulustakin? En ymmärrä miten tuollaista toimintaa voi perustella. Tehdään masentuneen olo niin paskaiseksi, että varmasti tulee iloiseksi päästessään takaisin kotiin?

Uusimmat

Suosituimmat