Seuraa 
Viestejä8857
Liittynyt13.3.2015

Siirto:

Keijona kirjoitti:
Aihetta sivuten.

"Kansainvälisten vertailujen luoma kuva vähäisestä korruptioista Suomessa ei ole koko totuus, väittää Vaasan yliopiston tuore tutkimus. Sen mukaan suomalainen korruptio piiloutuu verkostoihin ja yhteiskunnan rakenteisiin ja ilmenee esimerkiksi salailuna ja sukulaisten suosimisena."

http://www.sss.fi/2017/05/tutkimus-suomalainen-piilokorruptio-ilmenee-sa...

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Sivut

Kommentit (47)

Keijona
Seuraa 
Viestejä8857
Liittynyt13.3.2015

mdmx kirjoitti:

"Sen mukaan suomalainen korruptio piiloutuu verkostoihin ja yhteiskunnan rakenteisiin ja ilmenee esimerkiksi salailuna ja sukulaisten suosimisena.
Tutkijat keräsivät kansalaisilta satoja kertomuksia piilokorruptiosta. Kertomuksia tuli etenkin kuntapalveluista."

Niin korruptioo Suomessa tapahtuu nimenomaan kunnallisella tasolla. Isompiin hankkeisiin on vaikea saada rakennuslupia sun muita lupia (joita täälä vaaditaan aivan tautiset määrät) ilman lahjontaa, yms. Paitsi tietenkin sukulaisille/kavereille niitä lupia annetaan kevyemmin.

Tuon kaltaista korruptioo ei oikein voi edes tapahtua muuta kuin kuntasektorilla tai valtiollisella tasolla missä pitäisi lähtökohtaisesti ajaa sitä ns. "yhteistä hyvää". Se ei nyt vaan toimi niin.

Tärkeää on ymmärtää että esim. sukulaisten suosiminen kun ei normaalisti edes ole mitään korruptioo, siis jos haluaa palkata vaikka veljensä omaan firmaansa töihin. Tai jos haluaa suosia veljensä alihankintafirmaa.

Noita kutsutaan maailmalla perheyrityksiksi, ja niitä pidetään lähtökohtaisesti hyvänä asiana. :) Täällä Venäjän naapurissa joidenkin toimesta korruptioksi, propaganda puree? Aika sairasta settiä, jos ei saisi priorisoida läheisiä ihmisiä tuntemattomien  ohi. Tai jos pitäisi aina ajatella vaan pelkästään rahaa, ja palkata tehokkain mahdollinen ihminen jokaiseen toimeen. :) Ihan sairasta.
Mutta tuon artikkelin kaltainen korruptio liittyy aina siihen että oletetaan että ihmisen pitäisi ajaa ensisijaisesti jotain "yhteistä etua", tai että ihmisellä on vaatimus toimia tasapuolisesti ketään suosimatta.

Firmojen sisällä korruption voisi tavallaan ajatella olevan sitä että työntekijät eivät ajakaan firman etua vaan omaansa. Paitsi että järjissään oleva johtaja tajuaa että työntekijät ajaa omaa etuaan. :)

Taita korruptio kysymyksessä olla näkyvissä jäävuoden  huippu, silloin kun väitetään ettei korruptiota ole, on korruptiolle parhaat kasvuedellytykset.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä5970
Liittynyt8.11.2012

Väitänpä että eniten korruptiota Suomessa on korporaatioissa ja niihin läheisissä yhteyksissä olevissa julkisen sektorin toimijoissa. Suomessahan perinteisesti homma on mennyt niin, että se perinteinen ns. yksityinen sektori (suuryritysten osalta) pelaa täysin eri pelikentällä ja säännöillä kuin muut oikeastaan kaikessa. Kun haluavat niin yritystukea tipahtaa, tiet rakentuu jne. Ja kukaan ei perään huuda vaikka vetäisikin yrityksen veroprosentin todellisuudessa miinuksen puolelle.

Nuo toimijat ovat juuri niitä, jotka ovat aina kiristäneet ja ottaneet kaiken. Esittäen verhojen edessä jotain suurta vastuunkantajaa, ja vetäen verhojen takana pelin niin sikana kuin vaan millään pystyvät.

Koska nuo toimijat ovat muka yksityisiä, niin niissä pelataan harmaalla ja mustalla alueella koko ajan eikä perään huuda kukaan. Jotenkin vaan hupsista kupsista rahoituksista päättäneet julkisella puolella löytyy seuraavaksi edunsaajayrityksestä vihreältä oksalta. Sukulaisillekin töitä löytyy. Kaikkien huutaessa ääni käheänä, kuin juuri Suomessa kaikista maailman maista on vähiten korruptiota.

mdmx
Seuraa 
Viestejä4265
Liittynyt23.11.2009

Keijona kirjoitti:
mdmx kirjoitti:

"Sen mukaan suomalainen korruptio piiloutuu verkostoihin ja yhteiskunnan rakenteisiin ja ilmenee esimerkiksi salailuna ja sukulaisten suosimisena.
Tutkijat keräsivät kansalaisilta satoja kertomuksia piilokorruptiosta. Kertomuksia tuli etenkin kuntapalveluista."

Niin korruptioo Suomessa tapahtuu nimenomaan kunnallisella tasolla. Isompiin hankkeisiin on vaikea saada rakennuslupia sun muita lupia (joita täälä vaaditaan aivan tautiset määrät) ilman lahjontaa, yms. Paitsi tietenkin sukulaisille/kavereille niitä lupia annetaan kevyemmin.

Tuon kaltaista korruptioo ei oikein voi edes tapahtua muuta kuin kuntasektorilla tai valtiollisella tasolla missä pitäisi lähtökohtaisesti ajaa sitä ns. "yhteistä hyvää". Se ei nyt vaan toimi niin.

Tärkeää on ymmärtää että esim. sukulaisten suosiminen kun ei normaalisti edes ole mitään korruptioo, siis jos haluaa palkata vaikka veljensä omaan firmaansa töihin. Tai jos haluaa suosia veljensä alihankintafirmaa.

Noita kutsutaan maailmalla perheyrityksiksi, ja niitä pidetään lähtökohtaisesti hyvänä asiana. :) Täällä Venäjän naapurissa joidenkin toimesta korruptioksi, propaganda puree? Aika sairasta settiä, jos ei saisi priorisoida läheisiä ihmisiä tuntemattomien  ohi. Tai jos pitäisi aina ajatella vaan pelkästään rahaa, ja palkata tehokkain mahdollinen ihminen jokaiseen toimeen. :) Ihan sairasta.
Mutta tuon artikkelin kaltainen korruptio liittyy aina siihen että oletetaan että ihmisen pitäisi ajaa ensisijaisesti jotain "yhteistä etua", tai että ihmisellä on vaatimus toimia tasapuolisesti ketään suosimatta.

Firmojen sisällä korruption voisi tavallaan ajatella olevan sitä että työntekijät eivät ajakaan firman etua vaan omaansa. Paitsi että järjissään oleva johtaja tajuaa että työntekijät ajaa omaa etuaan. :)

Taita korruptio kysymyksessä olla näkyvissä jäävuoden  huippu, silloin kun väitetään ettei korruptiota ole, on korruptiolle parhaat kasvuedellytykset.

Voi olla. Mitä enemmän byrokraattisia virkoja, sitä enemmän tilaa korruptiolle. Mitä enemmän erilaisia lupia, eli mitä enemmän valtaa yhdellä virkamiehellä, sitä enemmän korruptioo.

Korruptio ylipäätään on mahdollista vain sellaisissa instansseissa joiden velvollisuus on tavoitella ns. "yhteistä hyvää".  Mitä enemmän tällaista "yhteistä hyvää" ajetaan valtiollisella tasolla, sitä enemmän korruptioo.

Ihmisten pitäisi huolehtia läheisistään. Kuntien pitäisi huolehtia kansalaisten elämisen perusedellytyksistä. 

Jos aletaan rahastaan ihmisiä luomalla helvetillinen byrokraattinen lupaviidakko, luodaan erittäin suotuisa kasvuympäristö korruptiolle.

Creativity Is Intelligence Having Fun

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä5970
Liittynyt8.11.2012

Toki kuntatason korruptioita, jossa suositaan suvun tai kaverin yrityksiä millään tavalla väheksymättä. Yleensähän nuo on lähes poikkeuksetta sellaisia asioita jotka kaikki tietää ja kylillä puhutaan, mutta minkäs sille tekee kun aina niin on kunnassa mennyt.

mdmx
Seuraa 
Viestejä4265
Liittynyt23.11.2009

HuuHaata kirjoitti:
Väitänpä että eniten korruptiota Suomessa on korporaatioissa ja niihin läheisissä yhteyksissä olevissa julkisen sektorin toimijoissa.

Korruptoitunut on se virkamies jonka velvollisuus olisi toimia objektiivisesti ja ajatella "yhteistä hyvää".

Se korporaation johtaja joka lahjoo tarvittaessa osaa vain sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. Katsos kukaan ei kai kuvittele että hänen pitäisi ajatella jotain "yhteistä hyvää" ja ryhtyä marttyyriksi kun koko ympäröivä järjestelmä on mätä?

Tietysti siinä vaiheessa kun nuo johtajat haluavat säilyttää nykyisen asiantilan sen sijaan että mätää järjestelmää purettaisiin ja avattaisiin avoimelle kilpailulle, ollaan pahan äärellä. Näitä on seassa, valitettavasti.

Onneksi on myös paljon niitä jotka tuovat epäkohtia esiin hyvinkin avoimesti, haluavat purkaa byrokraattista mätäpaisetta  Eivät tietenkään sano mitään mistä saisivat itse syytteet, se nyt olisi puhdasta typeryyttä uhrata itsensä mädälle alttarille.

Creativity Is Intelligence Having Fun

syytinki
Seuraa 
Viestejä9109
Liittynyt18.8.2008

HuuHaata kirjoitti:
Toki kuntatason korruptioita, jossa suositaan suvun tai kaverin yrityksiä millään tavalla väheksymättä. Yleensähän nuo on lähes poikkeuksetta sellaisia asioita jotka kaikki tietää ja kylillä puhutaan, mutta minkäs sille tekee kun aina niin on kunnassa mennyt.

Kyllä sille tekee. Lapualaiset aloittivat ja muut tulee perässä. Kepulla oli liikaa valtaa ja edustajia, niin saivat aikaiseksi yhdistää muut, ja kas, alkoi paikkojen uusjako. Tietenkin muodostuu uusi sulle mulle klikki, jos sopimukset pitävät. Happamia kuulemma ovat kepulaiset.

Lapualtahan sitä on ennekin lähtenyt uudistuksia kuten Lapuan liike, Kosola ja kyyditykset. Kirkkomaallakin on kaksi tykkiä valmiudessa.

mdmx
Seuraa 
Viestejä4265
Liittynyt23.11.2009

No nyt yleistin ite. Ei koko järjestelmä ole mätä.

Mut valitettavasti Suomessa on haastavaa saada vaikkapa rakennuslupaa kesämökille skutsiin ellei ensin vähän voitele "kyläpäälliköitä". Näin se vaan menee. Noille riittää hieno pitkä illallinen.

Kuntaliitokset onneksi ehkä vähän korjaa ongelmaa. Ehkä. Riippuu miten ne toteutetaan. Taitaa käydä samalla tavalla kuin järjestäytyneen rikollisuuden tapauksessakin, eli se korruptio menee vaan piiloon ja nousee ylemmäs. Kesämökkien rakennuslupia saa ilman voitelua, mutta uuden ostoskeskuksen perustamisessa pitää sitten voidella niin että rasva lentää pitkin peltoja.

Creativity Is Intelligence Having Fun

Keijona
Seuraa 
Viestejä8857
Liittynyt13.3.2015

"Ei koko järjestelmä ole mätä."

Niin, ihan sama juttu kuten minkä ihmisen rakennuksen kanssa,  kuntokartoituksen avulla selvitetään kunto. Onko korjattavissa vai pitääkö purkaa, voiko vanhasta rakennelmasta  kenties käyttää jotain uuteen ?

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Keijona
Seuraa 
Viestejä8857
Liittynyt13.3.2015

edit

Keijona kirjoitti:
"Ei koko järjestelmä ole mätä."

Niin, ihan sama juttu kaikkien ihmisen rakennelmien kanssa,  kuntokartoituksen avulla selvitetään kunto.sitten arvioidaan  onko korjattavissa vai pitääkö purkaa, voiko vanhasta rakennelmasta  kenties käyttää jotain uuteen ?

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Keijona
Seuraa 
Viestejä8857
Liittynyt13.3.2015

Korruptiota  on varmasti niin kauan kuin vallassaolevat erittelevät oman ja muiden oman.

Muistetaan kuitenkin, että oman keräämisestä elämälle tarkoituksen ja sisällön muosodtuminen on varsin uusia asia, ainakin nykymittakaavassa. Reilu satavuotta sitten lähes koko suomen väestö syntyi taloon, eli, asui ja kuoli sielä. Aika harva kuvitteli omistavansa asumansa paikan tai tilan, Ihminen kuului taloon eikä talo ihmiselle. Tuo yksityiseen ja omaan keskittyminen on saanut järjettömät mittakaavat ja sen jatkuvuus ei ole mahdollista, yksityisen kerääminen vähentää yhteistä, siten se murentaa yhteiskunnan ja lisäksi saastuttaa maapallon. Yksityinen ei ole ollenkaan välttämätöntä, sen tuoma onnellisuus ja turva on illuusio. onhan  kaikilla armeijan käyneillä  miehillä on kokemus elämisestä ilman yksityisyyttä ja yksityisomaisuutta, oliko se niin kamalaa?

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Jakob
Seuraa 
Viestejä896
Liittynyt11.7.2015

Keijona kirjoitti:
Aika harva kuvitteli Yksityinen ei ole ollenkaan välttämätöntä, sen tuoma onnellisuus ja turva on illuusio. onhan  kaikilla armeijan käyneillä  miehillä on kokemus elämisestä ilman yksityisyyttä ja yksityisomaisuutta, oliko se niin kamalaa?

No oli se armeija kyllä ihan pe*seestä.

Kaapelijehu
Seuraa 
Viestejä353
Liittynyt13.4.2009

Suomalainen korruptio saattaa johtua ihan piirien pienuudesta. Suomi on pieni maa ja täällä on vähän asukkaita, lisäksi suomalaiseen luonteenlaatuun  tuntuu kuuluvan  aika vahvasti ajatus siitä ettei yhteistä venettä saa keikuttaa. Tämä sitten johtaa siihen, että asioita hoidetaan hyväveli henkeen. 

Kaapelijehu

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä9007
Liittynyt13.7.2015

syytinki kirjoitti:
HuuHaata kirjoitti:
Toki kuntatason korruptioita, jossa suositaan suvun tai kaverin yrityksiä millään tavalla väheksymättä. Yleensähän nuo on lähes poikkeuksetta sellaisia asioita jotka kaikki tietää ja kylillä puhutaan, mutta minkäs sille tekee kun aina niin on kunnassa mennyt.

Kyllä sille tekee. Lapualaiset aloittivat ja muut tulee perässä.

Niin, Suomessahan on ihan aidosti toimiva demokratia, jolla vallanpitäjät voi oikeastikin vaihtaa. Huuhaatan käsitys perustuu putinilaiseen versioon jossa painetaan riittävä määrä sopivia äänestyslippuja valmiiksi pytyn pohjalle ja äänestäjiä rahdataan bussilla paikalle vain medialle kuvien saamiseksi. Sillä keinoin vallanpitäjien korruptiuo ei tietenkään poistu mihinkään.

Se, että verkostoja kutsutaan piilokorruptioksi, on mielestäni vähän määritelmien rajoilla hoippumista ja monissa tapauksissa enemmänkin tarkoitushakuista kapinointia. On toki selvä asia, että jonkinasteinen verkosto on usein edellytys korruptiolle, mutta pelkkä verkosto ei sinänsä tarkoita korruptiota. Verkostojen olemassaolo ja tiiveys on usein kiinni yhteisön koosta ja rakenteesta. Suomessa verkostot ovat väkisinkin aika vahvoilla, kun väkimäärä on pieni. Erityisesti kuntatasolla. Jos kunnassa on muutama tuhat asukasta, niin siitä populaatiosta ei oikeasti löydy kovin montaa kymmentä "silmäätekevää", jotka väkisinkin tulevat hyvin tutuiksi keskenään monissa eri yhteyksissä. Siis tarkoitan yhteiskunnallisesti aktiivisia ihmisiä, jotka voivat esim. lähteä paikallispolitiikkaan mukaan. Heistä suuri osa todnäk on myös liike-elämän kanssa tekemisissä, järjestötoiminnassa ja muissa luottamus- tai vastuutehtävissä. Lisäksi esimerkiksi päättäjien käytännön velvollisuushan on tuntea mahdollisimman monia ihmisiä ja olla perillä heidän asioistaan. J

Keijona
Seuraa 
Viestejä8857
Liittynyt13.3.2015

Korruptiota ja "kotiinpäin" vetämistä on monentyyppistä. Informaatiokorruptio on ehkä yleisintä, itselle mieluisaa ja sopivaa informaatiota suositaan: Hammaslääkärin lehtihyllyssä on  pelkästään me naiset lehtiä, toimistön  kahvihuoneen radiossa pauhaa radio nova, odotushuoneen telkkarissa pyörii vagisan mainos ava kanavalla. Ideologista valtakorruptiota on julkiset alueet ja tilat täynnä, muttakoska se standia ja paikalliseen moraaliin sopivaan, ei sitä havaita.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat