Seuraa 
Viestejä3768

Naisia on alkanut ilmaantua liikennekoneiden ohjaamoihin. Minäkin olen ainakin kahdesti ollut sellaisessa kyydissä, kerran Finnairilla Pariisiin ja kerran Pariisista Genovaan, Noilla kerroilla meni hyvin.

Tosihan on, että koneet nykyisin lentävät itsestään, ohjaamossa voisi olla vaikka Aku Ankka. Mutta jos jotain poikkeuksellista sattuu, toivoisin puikoissa olevan miehen. Miksikö? No, vaikkapa siksi ettei nainen aivojensa rakenteen johdosta tajua, mihin päin hana aukeaa, paniikkitilanteessa tämä voi ratkaista.

Tämä tasa-arvohömppä on mennyt liian pitkälle silloin, kun vain pr-syistä vaarannetaan ihmishenkiä. Naisilla on toki paljonkin arvokkaita ominaisuuksia vaikkapa lastenhoitoon ja keittiöpuolella.

Menisitkö kuvan koneeseen, koko lentävä miehistö hunnutettuja naisia (Jeddah Airlines)?

Minä en.

Sivut

Kommentit (54)

Berthel
Seuraa 
Viestejä686

Dr Strangelove kirjoitti:

Olipa vaikea arvata kenen aloitus. Eipä silti, eiköhän tästäkin toki keskustelua synny.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä11739

Lähteen mukaan miehet ovat vaarallisempia lentoBUSSEIn kuskeja. Mikä on ihan intuitiivista. Sama logiikka kuin vaikkapa autoliikenteessä. Naisille tulee enemmän peltilommoja parkkialueilla ja miesten sekoilun vuoksi kuolee matkustajia ja syyttömiä sivullisia kolareissa ja ulosajossa satasen vauhdin pahemmalla puolen.

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä11739

Dr Strangelove kirjoitti:
Ei vaan naiset pilotteina tunaroivat taitamattomuuttaan, miehet huolimattomuuttaan.

Ihan sama. Huolimattomuus ja siitä johtuva korkeampi onnettomuusalttius ei ole positiivinen ominaisuus kaupalliselle lentäjälle. Tiedetoimittajana ja ameriikantohtorina ymmärtäisit kyllä lukemaasi, joten valehtelet siis tahallasi trollaustarkoituksessa. Pölvästi.

Kasvisruoka2
Seuraa 
Viestejä4452

Itseasiassa miehinen tyyli ottaa fyysisiä riskejä ja yli-itsevarmuus ovat koituneet monien kohtaloksi liikenteessä ylipäätään.

Naisten välillä liiankin varovainen ajotyyli näkyy siinä, että naiset ovat turvallisempia kuskeja, kun ei ole Mika Häkkinen -syndroomaa lähellekään yhtä usein.

Ruhollah.

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä11739

Kasvisruoka2 kirjoitti:
Itseasiassa miehinen tyyli ottaa fyysisiä riskejä ja yli-itsevarmuus ovat koituneet monien kohtaloksi liikenteessä ylipäätään.

Naisten välillä liiankin varovainen ajotyyli näkyy siinä, että naiset ovat turvallisempia kuskeja, kun ei ole Mika Häkkinen -syndroomaa lähellekään yhtä usein.

Jees. Kuten tutkimus ihan suoraan kertoo, miehet tekevät koneen ohjaajina virheellisiä päätöksiä. Niitä ei automatiikkakaan korjaa. Pahimmillaan miehet sekoilevat vastoin koneen ohjeita tai automaattiohjausta tai estävät sen toiminnan. Siinä vaiheessa ei ole väliä onko jalkojen välissä nakki vai piirakka, tai kuinka hyvä lentotaito on, kun jumbojetti putoaa pystysuoraan vapaassa pudotuksessa kohti maata, eikä mitään enää ole tehtävissä. Kun siihen tilanteeseen johti väärät päätökset. Joita naisohjaajat ei olisi koskaan tehnyt. Lisäksi monen vuosikymmenen tilastot koneiden manuaalisesti paremmasta hallinnasta ovat kovaa vauhtia mitätöitymässä kun automaatio korvaa pilotin motoriikan perusohjauksessa jokseenkin täysin. Miesten pääsy piloteiksi pitäisi melkeinpä kieltää, jos jotain sukupuolirajan halutaan hakea. Lennelkööt taitolentoa, siihen on edellytykset eikä synny turhia uhreja.

Dr Strangelove
Seuraa 
Viestejä3768

Päinvastoin, ongelma on juuri, ettei peruslentotaitoja enää opeteta, vaan pilotit on pelkkiä nörttejä. Kuten Air France Rion koneessa, vetävät nokkaa ylös ja koneen täyteen sakkaukseen, vaikka tuo on jo alkeislentokoulutuksen "ei koskaan" listalla korkeimmalla. Suomalaiset liikennekentäjätkin ovar arvostelleet koulutuksen tätä suuntausta.

Jo perus A2:ssa 1974 Malmilla harjoittelimme helevetin monta kertaa sakkauksesta oikaisua 2000 jalassa Sipoonlahden yllä. Se kouraisee alussa ikävästi vatsasta, jos sitä ei ole harjoitellut ja oppinut tunnistamaan eli oikeita toimenpiteitä, voi mennä holtti pois ja toimintakyvyttömäksi.

Eli lyhyesti, kun penkki lähtee alta ja tekee mieli panna silmät kiinni ja huutaa yrjöämisen lomassa äitiä, sen sijaan työnnetään moottorin kierrokset täysille, painetaan nokka alas ja kun nokka menee horisontin läpi, aletaan hiljaa kiskoa sitä ylöspäin nopeutta tarkkaillen.

Juu, kyllähän ainakin noissa lentoturmatutkinta-sarjan jaksoissa oli toinenkin tapaus jossa lentäjä sakkaustilanteessa täysin käsittämättömästi nosti nokkaa vielä lisää. Tosin tässäkin tapauksessa puikoissa oli mies.

Dr Strangelove
Seuraa 
Viestejä3768

Useampiakin. On tietenkin huomattava, että puhuin WFR-lentämisestä, mittarilennossa pimeässä tilanne on toinen eikä aisteihin voi luottaa. Rion tapauksessakin pitot-putket olivat jäässä vain 58 sekuntia ja autopilotti/moottorien tehonohjaus manuaalilla, tekivät virheen tarttuessaan puikkoihin, olisi tarvinnut vain rauhassa vähän odottaa eikä koskea mihinkään. Surullista.

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä11739

Dr Strangelove kirjoitti:
Päinvastoin, ongelma on juuri, ettei peruslentotaitoja enää opeteta, vaan pilotit on pelkkiä nörttejä. Kuten Air France Rion koneessa, vetävät nokkaa ylös ja koneen täyteen sakkaukseen, vaikka tuo on jo alkeislentokoulutuksen "ei koskaan" listalla korkeimmalla

Niinpä. MIEHET tekivät tuollaisen kohtalokkaan hölmön päätöksen. Lentokoneen hallintataidosta ei ollut kyse, vaan huonosta päätöksenteosta. Tyyppiesimerkki siitä, mitä mies pilottina saa aikaan. Juuri kuten lähteesikin osoitti. 

Dr Strangelove kirjoitti:

. Suomalaiset liikennekentäjätkin ovar arvostelleet koulutuksen tätä suuntausta.

Jo perus A2:ssa 1974 Malmilla harjoittelimme helevetin monta kertaa sakkauksesta oikaisua 2000 jalassa Sipoonlahden yllä.

NIin. Sakkauksen oikaiseminen olisi onnistunut AF:n piloteilta jos he eivät olisi olleet miehiä, ts. olisivat ylipäänsä tajunneet lentotilan ja kuinka siitä selviydytään. Tällaiset harkintavirheet ja väärät päätökset ovat niitä syitä, miksi kone ylipäänsä sakkaukseen joutuikin alkuaan. Naispilotti olisi siis sekä onnistunut välttämään sakkauksen, että ymmärtänyt korjata sen ajoissa. Miehillä sytytti vasta kun oli jo auttamatta myöhäistä. Miehinen ylikäsitys omista kyvyistä ja jumahtaminen puutteellisen tiedon vuoksi väärään päätökseen, arvatenkin silkan egoilun takia, tappoi satoja.

Dr Strangelove kirjoitti:

Se kouraisee alussa ikävästi vatsasta, jos sitä ei ole harjoitellut ja oppinut tunnistamaan eli oikeita toimenpiteitä, voi mennä holtti pois ja toimintakyvyttömäksi.

Eli lyhyesti, kun penkki lähtee alta ja tekee mieli panna silmät kiinni ja huutaa yrjöämisen lomassa äitiä, sen sijaan työnnetään moottorin kierrokset täysille, painetaan nokka alas ja kun nokka menee horisontin läpi, aletaan hiljaa kiskoa sitä ylöspäin nopeutta tarkkaillen.

AF:n tapauksessa ei mitään tuolllaista tietenkään tapahtunut. Siitähän sinä vänkäsit pitkän tovin kunnes ymmärtämättömyyttäsi häveten luikit häntä koipien välissä pois koko palstalta. AF:n pilotit eivät tunteneet painottomuutta, koska koneella oli vaakasuuntainen hidastuvuus nokka pystyssä, joka jäljitteli jokseenkin normaalia vakaata lentotilaa. MIESpilotit eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet tätä, koska varmaan laillasi kuvittelivat sakkauksen olevan yrjöttävää painottomuutta, mitä se ei ollutkaan tässä tapauksessa. He eivät miehisessä jääräpäisyydessään uskoneet, vaikka koneen sakkausvaroitin huusi kurkkunsa käheäksi. Sinä olisit tehnyt saman typeryyden ja tappanut satoja. Olethan mies ja uskothan kaikkivoipaisuuteesi koska alkeislentotunnilla olet kokenut yhdenlaisen sakkaustilanteen ja kuvittelet että muuta ei ole.

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä11739

Dr Strangelove kirjoitti:
Useampiakin. On tietenkin huomattava, että puhuin WFR-lentämisestä, mittarilennossa pimeässä tilanne on toinen eikä aisteihin voi luottaa. Rion tapauksessakin pitot-putket olivat jäässä vain 58 sekuntia ja autopilotti/moottorien tehonohjaus manuaalilla, tekivät virheen tarttuessaan puikkoihin, olisi tarvinnut vain rauhassa vähän odottaa eikä koskea mihinkään. Surullista.

Tyypillinen miehen tekemä virhe. Täydellistä omien kykyjen yliarviointia, hutiloivaa päätöksentekoa ja sen jälkeen kierre, jossa omaa virhettä ei suostuta havaitsemaan saati korjaamaan vaan pidättädytään ensihätäiseen tehdyssä mokassa lähinnä koska ego ei salli myöntää erehdystä. 

Major_Breakthrough
Seuraa 
Viestejä21659

Ab Surd Oy kirjoitti:

Pelkkä munien puuteko olisi auttanut tässä oikaisemaan koneen ?

Our ignorance is not so vast as our failure to use what we know !
- M. King Hubbert

Lyde19
Seuraa 
Viestejä5494

AkuAnkka kirjoitti:
Ab Surd Oy kirjoitti:
Dr Strangelove kirjoitti:
Useampiakin. On tietenkin huomattava, että puhuin WFR-lentämisestä, mittarilennossa pimeässä tilanne on toinen eikä aisteihin voi luottaa. Rion tapauksessakin pitot-putket olivat jäässä vain 58 sekuntia ja autopilotti/moottorien tehonohjaus manuaalilla, tekivät virheen tarttuessaan puikkoihin, olisi tarvinnut vain rauhassa vähän odottaa eikä koskea mihinkään. Surullista.

Tyypillinen miehen tekemä virhe. Täydellistä omien kykyjen yliarviointia, hutiloivaa päätöksentekoa ja sen jälkeen kierre, jossa omaa virhettä ei suostuta havaitsemaan saati korjaamaan vaan pidättädytään ensihätäiseen tehdyssä mokassa lähinnä koska ego ei salli myöntää erehdystä. 

Pelkkä munien puuteko olisi auttanut tässä oikaisemaan koneen ?

Ei olisi tarvinnu oikaista. Olisi vaan minuutin harkinnut tilannetta.

Lyde19
Seuraa 
Viestejä5494

Lyde19 kirjoitti:
Nykyaikaisia koneita ohjataan Oraksen vipuhanoilla eikä perinteisillä pyöritettävillä hanoilla kuten luulet.

Onnettomuuksia on sattunut myös niin että miespilotti on apinan raivolla yrittänyt vääntää tällaista Oraksen hanaa alaspäin jolloin vipu on katkennut. Vastaavassa tilanteessa naispilotit ovat simulaatiossa ensin kokeilleet kääntää alaspäin ja sitten heti perään ylöspäin jolloin kone on oiennut.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat