Seuraa 
Viestejä3768
Liittynyt13.1.2015

Nettilehti Uusi Suomi on kolmasti, ennen kuntavaaleja 2012, eduskuntavaaleja 2015 ja kuntavaaleja 2017 antanut minulle kirjoituskiellon. Syytä ei kahdessa ensimmäisessä tapauksessa kerrottu kysymälläkään, viimeisessä syyksi mainittiin yksi sana, "kot-kot" ja sanottiin kirjoituskieltoni olevan ikuinen.

Olen kysynyt asiaa joka kerran kustantajalta ja päätoimittajaksi itseään kutsuvalta henkilöltä, mutta en saanut vastausta. "Lehti" kuitenkin hurskaasti sanoo antavansa puheenvuoron kaikille vaaliehdokkaille. Tämähän on vale.

Olen kahdesti tehnyt valituksen JSN:lle, mutta se ei ota asia käsittelyyn, vaikka Uusi Suomi on ilmoituksensa mukaan sitoutunut JSN:n periaatteisiin.

Siis avoin kysymykseni kuuluu, miksi?

Olen ollut virallisena vaaliehdokkaana:

Kuntavaalit 2012 - Perussuomalaiset (valittiin)

Eduskuntavaalit 2015 - Muutos 2011

Kuntavaalit 2017 - Itsenäisyys takas! - yhteislistalla

Sivut

Kommentit (20)

Dr Strangelove
Seuraa 
Viestejä3768
Liittynyt13.1.2015

Tämä on tietekin hieman riskaabeli kysymys, kun tiedämme että Uuden Suomen kustantajalla on huomattava salkku Sanoman osakkeita. Mutta testataan nyt sananvapautta, onko sitä Suomessa?

Major_Breakthrough
Seuraa 
Viestejä12345
Liittynyt13.3.2017

Niin mutta saisi kai silti sanoa mielipiteensä vaikka olisi tyypiltään kuka tahansa ?

Tässä maassa on muitakin hyvin erikoisia systeemeitä...muun muassa kuntien hankintalaki jne jne.

Our ignorance is not so vast as our failure to use what we know !
- M. King Hubbert

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä10965
Liittynyt13.7.2015

AkuAnkka kirjoitti:
Niin mutta saisi kai silti sanoa mielipiteensä vaikka olisi tyypiltään kuka tahansa ?

Tottakai saa sanoa. Se on sitten ihan eri asia, jos ketään ei kiinnosta kuunnella saati toimia pöljäilyn megafonina. Siitä on turha vollottaa, kun on itsehankitulla karismalla liikenteessä.

Dr Strangelove
Seuraa 
Viestejä3768
Liittynyt13.1.2015

Jahas, vihervassarien esiinmarssi heti aluksi. Taitaa olla pari vihtiläistä ystävääni nimimerkein?

Ei tuo pidä ollekaan paikkaansa, olen keskustellut hyvinkin monista aiheista. Mitä sitten on sanottava päätoimittajasta, joka levittää puheenvuoroon sairaskertomuksensa?

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä10965
Liittynyt13.7.2015

Dr Strangelove neljännessä viestissään kirjoitti:
Jahas, vihervassarien esiinmarssi heti aluksi. Taitaa olla pari vihtiläistä ystävääni nimimerkein?

Ei tuo pidä ollekaan paikkaansa, olen keskustellut hyvinkin monista aiheista. Mitä sitten on sanottava päätoimittajasta, joka levittää puheenvuoroon sairaskertomuksensa?

Hih, hassua, mutta ihanan ennustettavaa. Lainaus: 

Hannun kaikissa kaikissa kirjoituksissa on yksi ja sama aihe: Hannu itse. Keskustelun avaus voi olla mitä tahansa, mutta viimeistään kolmannen viestin paikkeilla keskustelu kääntyy siihen kuinka monta kertaa ollaan käyty Amerikassa, ja että muut keskustelijat ovat vihervassarihomoja.

Dr Strangelove
Seuraa 
Viestejä3768
Liittynyt13.1.2015

Tässä on esimerkin vuoksi joukko kirjoituksiani usarissa, ei siis pidä paikkaansa mitä sanoitte. Toki kirjoituksen tekee elävämmäksi jos voi kertoa omia kokemuksia aiheesta, eikä vain linkata wikipediaa, kuten vaikkapa "jussipussi" tekee. Se on helpoa, googlataan vaan ja näytetään viisaalta. Surullista että tällainen kateus ajaa kaikki asiaa kirjoittavat pois täältä ja pelkät trollit josta pari hyvää esimerrkiä yllä, jäävät.

http://hannutapiotanskanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä10965
Liittynyt13.7.2015

Dr Strangelove kirjoitti:
Tässä on esimerkin vuoksi joukko kirjoituksiani usarissa, ei siis pidä paikkaansa mitä sanoitte.

Asetatko toisten väitteiden paikkansapitävyydelle omiasi korkeampia vaatimuksia?

Dr Strangelove
Seuraa 
Viestejä3768
Liittynyt13.1.2015

Olen toki vuosien varrella kirjoittanut paljon paljon enenmän usariinikin, mutta kun on heitetty ulos, satoja ellei tuhansia tiedeaiheisiakirjoituksiani on vuosien varrella hävitetty, niitä on kommentoitu erittäin paljon. Kateutta, komukat, kateutta vain!

Facepalm
Seuraa 
Viestejä240
Liittynyt27.4.2016

Dr Strangelove kirjoitti:
Jos ei tähän topickiin tule muita kuin nämä kaksi mulkeroa, en viitsi jatkaa.

Menikö tunteisiin? Ethän ole vielä ehtinyt edes mainostaa sitä maailmankuulua asiantuntemustasi ja kaiken maailman yliopistotutkintoja alalla kuin alalla. Heteroudesta nyt puhumattakaan.

Dr Strangelove
Seuraa 
Viestejä3768
Liittynyt13.1.2015

Facepal ja absurd, suora kysymys, oletteko homoja?

Nimimerkin takaa on helppo heitellä ja jos perse on vinossa on pääkin.

Samanlainen matolaatikko ja hinurien leikkikenttä tämä foorumi on edelleenkin, eipä viitsi jatkaa. Hurraa-huudot voi jättää, en tule tänne enää lukemaan.

Huuskosta ...no, parempi etten sano, voisi tulla syyte. Ihmettelen vain mistä mies on saanut päähänsä että on tuolla apukoulun kirjoitustaidolla lehtimies, äiti sanoi? Kustantaja voisi käyttää miljoonansa paremminkin kuin nettisivuun jollaisen alaa harrastava koulupoika laatisi välitunnillaan ja purkkapalkalla, uutisetkin aina päivän vanhoja.

offmind
Seuraa 
Viestejä15947
Liittynyt19.8.2008

Dr Strangelove kirjoitti:
Facepal ja absurd, suora kysymys, oletteko homoja?

Just joo. Eiköhän tuo selitä miksi sinua niin "syrjitään".

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Excalibur
Seuraa 
Viestejä3482
Liittynyt9.3.2017

Dr Strangelove kirjoitti:
Facepal ja absurd, suora kysymys, oletteko homoja?

On muuten ihan hyvä kysymys. Muistatko silloin kun hävisit kuin pieru Saharaan, kun kerroin sinulle että sivusto saa tietoonsa selaushistoriasi vaikket olisi kirjautuneena koneelle? Kerroin kuinka voit varmistaa asian ja sinne vaan hävisit!

Mitäs sieltä sivuhistoriasta oikeen löytyy?

Opeta lapsi ampumaan ja lapsi saa kokeista kiitettäviä
https://www.facebook.com/Channel4News/videos/10154717292226939/

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat