Seuraa 
Viestejä101
Liittynyt2.2.2014

Otsikossa viitattu artikkeli:
http://www.aalto.fi/fi/current/news/2017-06-30/

Lainaus artikkelista:
"Aalto-yliopiston tutkijat osoittavat tuoreessa julkaisussa, miten valo etenee läpinäkyvässä väliaineessa. Tutkijat selvittivät, että jokaista läpinäkyvässä väliaineessa kulkevaa fotonia seuraa atomitiheysaalto. Atomien liike aiheutuu fotonin optisesta voimasta, joka saa esimerkiksi piin atomit kuljettamaan 92 prosenttia valon kokonaisliikemäärästä.

Tutkijoiden kehittämä valon massa-aaltoteoria ratkaisee satavuotisen valon liikemäärän paradoksin. Valon liikemäärälle läpinäkyvässä väliaineessa on aiemmin johdettu teoreettisesti kaksi tulosta, joilla on piin tapauksessa kymmenkertainen ero. Tämä ero johtuu siitä, ettei atomitiheysaaltoon liittyvää massan siirtymää ole otettu huomioon.

Vaikutus tähtienvälisten kaasujen ja laajentuvan maailmankaikkeuden tarkasteluun

Tutkijat tekevät työtä teorian mahdollisiin optomekaanisiin sovelluksiin liittyen. Uusi teoria kuitenkin kuvaa valon liikettä paitsi läpinäkyvissä nesteissä ja kiinteissä aineissa, myös tähtienvälisessä harvassa kaasussa. Yksinkertaisella kinemaattisella tarkastelulla voidaan osoittaa, että energiahäviö, joka syntyy atomitiheysaallosta, on suoraan verrannollinen fotonin energiaan ja sen kulkemaan matkaan.

”Tämä kannustaa jatkosimulaatioihin, joissa käytetään realistisia parametreja tähtienvälisen kaasun ja plasman tiheydelle ja lämpötilalle. Tällä hetkellä Hubblen lakia selitetään Dopplerin ilmiöllä. Etäisten tähtien osalta punasiirtymä näyttää kasvavan, mikä puolestaan tukee laajenevan maailmankaikkeuden hypoteesia. Uuden valon etenemistä koskevan teoriamme pohjalta tämä hypoteesi ei ole enää tarpeellinen, koska teoria tuottaa automaattisesti punasiirtymän, joka on suoraan verrannollinen havainnoijan ja tähden väliseen etäisyyteen”, selittää professori Jukka Tulkki."

Tutkimusartikkeli: Mikko Partanen, Teppo Häyrynen, Jani Oksanen, and Jukka Tulkki. Photon mass drag and the momentum of light in a medium. Physical Review A 95. DOI: 10.1103/PhysRevA.95.063850

Tarkoittaako tämä sitä, että maailmankaikkeus ei laajenekaan kiihtyvällä vauhdilla?

Sama artikkeli phys orgissa:
https://phys.org/news/2017-06-atomic-mass-photon-momentum-paradox.html

Sivut

Kommentit (101)

Eusa
Seuraa 
Viestejä15171
Liittynyt16.2.2011

On tämä ainakin tulossa hyvin kohti samoja tuloksia kuin joihin olen itsekin ohjautunut...

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

ekvivalentti
Seuraa 
Viestejä383
Liittynyt25.12.2012

Tämä Aalto-yliopiston tutkijoiden tulos saattaa ravistella vallitsevaa teoriaa, jos alkuräjähdys ja maailman laajenemismallien tärkeä todiste eli punasiirtymä voidaan selittää muulla tavalla ja se ei enää tue näitä malleja. Osaako joku avata maallikoille tämän löydön merkitystä?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä29582
Liittynyt16.3.2005

ekvivalentti kirjoitti:

Lopullista merkitystä ei tiedä kukaan. Ennen kuin siitä tulee valtavirtaa ja maailmankaikkeiden laajeneminen kyseenalaistetaan pitää satojen tutkijoiden tehdä lisätutkimuksia sekä teoreettisia että kokeellisia. Siihen tulee menemään vuosikymmen jos toinenkin, niin kuin isoihin paradigman muutoksiin aina menee. Se vaatii melkoisen määrän tuuria, että niin käy. Muuten se jää jonkinlaiseksi pienen alan erikoiseksi nippelitiedoksi. Ainakin tuon populaariartikkelin mukaan nuo tutkijat ovat keskittyneet valon kulkuun puolijohteissa, jolla on käytännöllisiäkin sovelluksia, ja tuo punasiirtymien selitys on hypoteettisempi idea.

Moonis
Seuraa 
Viestejä101
Liittynyt2.2.2014

Näinhän se on. Ja harvemmin näistä jaksaa innostua. Laajeneva maailmankaikkeus on vain masentava ajatus näin  Star Wars -fanin näkökulmasta. Miksi yrittää päästä muihin galakseihin jos ne painelevat karkuun vielä nopeampaa. Ja miksi edes yrittää jos kaikki loppuu joka tapauksessa ennen pitkää. Ajatus pysyvämmästä maailmankaikkeudesta kuulostaa lohdullisemmalta ihmisen kannalta. Ei sillä, että sillä olisi merkitystä asian kannalta. Tai olisimme vielä edes lähellä kyetä tähtien väliseen matkustamiseen, saati sitten galaksien. 

Mutta odotellaan mitä tästä seuraa, jos mitään.

wisti
Seuraa 
Viestejä12441
Liittynyt12.2.2013

Eusa kirjoitti:
On tämä ainakin tulossa hyvin kohti samoja tuloksia kuin joihin olen itsekin ohjautunut...

Olisinkin ollut hämmentynyt, ellet olisi asiaa etukäteen ratkaissut.

wisti
Seuraa 
Viestejä12441
Liittynyt12.2.2013

Ole kuitenkin Eusa varovainen voittajahevosen veikkauksessa. Muuten joudut toteamaan, että näit kyllä alun alkaenkin mallin rajoitukset.
Tulee mieleen vajaan parinkymmenen vuoden takainen kylmäfuusio. Tutkijat olivat saaneet aikaan energiaa yksinkertaisella töpseli-seinään-laitteistolla fuusiolla, joka ei siis vaatinut korkeita lämpötiloja. Malttamattomat tutkijaryhmät siellä ja täällä kertoivat myös onnistuneensa. Otaniemessäkin laitteisto koottiin, mutta suomalaisten kunniaksi on sanottava, että he eivät "outoja ääniä kuulleet". Myöhemmin paljastui, että hyvä uutinen perustui -ei onneksi vedätykseen- mutta väärään mittaamiseen kuitenkin.

NytRiitti
Seuraa 
Viestejä2851
Liittynyt12.9.2012

Jäähän tuosta jutusta mielenkiintoisiakin oireyhtymiä, vaikka karsiikin enimmät.

Näennäinen massa,kvasihiukkaset ja mikäs se fotoni oikeastaan onkaan vai onko sitä?

Eusa
Seuraa 
Viestejä15171
Liittynyt16.2.2011

wisti kirjoitti:
Ole kuitenkin Eusa varovainen voittajahevosen veikkauksessa. Muuten joudut toteamaan, että näit kyllä alun alkaenkin mallin rajoitukset.
Tulee mieleen vajaan parinkymmenen vuoden takainen kylmäfuusio. Tutkijat olivat saaneet aikaan energiaa yksinkertaisella töpseli-seinään-laitteistolla fuusiolla, joka ei siis vaatinut korkeita lämpötiloja. Malttamattomat tutkijaryhmät siellä ja täällä kertoivat myös onnistuneensa. Otaniemessäkin laitteisto koottiin, mutta suomalaisten kunniaksi on sanottava, että he eivät "outoja ääniä kuulleet". Myöhemmin paljastui, että hyvä uutinen perustui -ei onneksi vedätykseen- mutta väärään mittaamiseen kuitenkin.

Ks. vastauksestani rinnakkaisketju.

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

Neutroni
Seuraa 
Viestejä29582
Liittynyt16.3.2005

AkuAnkka kirjoitti:
Onko tämä vain julkaisu jolla on kahmittu rahaa vai tieteellisesti todistettu teroria ?

Ei kumpaakaan.

Ensinnäkin tuollaisella tieteellä ei kahmita rahaa. Ne joutuvat käyttämään puolet työajastaan korulauseiden keksimiseen rahoittajille, jotta saisivat muutaman kuukauden välttävän palkan ja vähän tietokoneaikaa.

Toiseksi tuo on tässä vaiheessa vain teoreettinen ennuste, niin kun artikkelissa sanotaan. Artikkelin pääaihe on kiinteän aineen fysiikka, ja seuraavaksi jonkun pitää kokeellisesti varmistaa, että tuollainen tiheysaalto todella syntyy, kun valo etenee aineessa. Kosmologiset seuraukset ovat hyvin kaukaa haettuja hypoteeseja, joiden varmistaminen on pitkän tien takana, vaikka teoria olisikin oikea.

Tokkura
Seuraa 
Viestejä3424
Liittynyt16.1.2016

ekvivalentti kirjoitti:
Tämä Aalto-yliopiston tutkijoiden tulos saattaa ravistella vallitsevaa teoriaa, jos alkuräjähdys ja maailman laajenemismallien tärkeä todiste eli punasiirtymä voidaan selittää muulla tavalla ja se ei enää tue näitä malleja. Osaako joku avata maallikoille tämän löydön merkitystä?

Täällä on taustoja, valon muka ehdoton vanhenemattomuus on aina epäilyttänyt ainakin joitakuita:

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/10/noopelin-valossa-onko-eurofy...

Jyri T.
Seuraa 
Viestejä1348
Liittynyt12.11.2010

Minulla ei ole kompetenssia matematiikan puolella lähellekään niin paljoa että ymmärtäisin tätä paperia millään syvällisellä tasolla, mutta herää kysymys siitä, eikö tuota punasiirtymä-efektiä olisi jo havaittu, jos se pitää paikkansa.

Havaintojen tarkkuus on kuitenkin jo sitä tasoa, että luulisi tällaisen efektin tuleen jo tietoon erilaisista havainnoista.

Esimerkiksi maailmankaikkeuden pitäisi näyttää hivenen erilaiselta sen perusteella, onko välissä vähemmän vai enemmän lähigalaksien kaasua.

Ja saattaa hyvin olla, että tuo paperin kuvailema efekti on van (pieni) osa totuutta, eli se ei välttämättä poista maailmankaikkeuden laajenemista, vaikka se pitäisikin paikkansa. Mutta tätä minä en osaa arvioida.

.

Jos maailmankaikkeus ei laajenekaan, on se entistä vaikeampi selittää. Miten on mahdollista, että äärellisen ikäinen (1) maailmankaikkeus on syntynyt näin laajana ja tasaisena (3).

(1) Jos maailmankaikkeus ei olisi äärellisen ikäinen, se olisi kasaantunut mustiksi aukoiksi tms, sillä ei tunneta mitään prosessia, jossa materia olisi päässyt syntymään nykyisenkaltaisiksi rakenteiksi.

(2) Eli tämä ongelma, joka on koko inflaatio-teorian taustalla, jäisi taas kokonaan ilman selitystä.

Suosikkiurheilulajini on nojatuolisarkasmi.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat