Seuraa 
Viestejä3546
Liittynyt21.7.2017

Jonotin verotoimistossa. Edelläni olevani nainen kävi virkailijan kanssa saman keskustelun, jonka kuulin asioidessani kyseisessä virastossa... 10 vuotta aiemmin! Tiesin miten keskustelu tulee etenemään; millainen sukunimi naisella on; ja miten hän tilanteessa vitsailee. Ajattelin että naisella on jopa samat vaatteet ja kampaus, kun viime näkemällä - kaikki oli täsmälleen samaa. Osittain tunnistin tilanteen sen etenemisen myötä, osittain muistin jo etukäteen.

Seuraavaksi menin kopiointifirmaan. Siellä asioi brittiläinen mies, joka pyysi henkilökunnalta kännykkää lainaksi, hieman oudoin perustein; hänelle ei lainattu kännykkää, vaan hänet ohjattiin kioskille soittamaan. Tunnistin hitaasti miehen olemuksen ja erikoisen pyynnön - tilanne oli sama, kuin 10 v aiemmin..! En liieemmin huolestunut yhteensattumasta, askartelin omien papereideni parissa, ja ajattelin hieman omahyväisesti itsekseni: "mene vain sinne kioskille soittamaan, kuten viimeksikin teit". Poistuessani kopiointifirmasta, odotin näkeväni miehen kioskin luona. Mutta... kioskia ei enää ollut! Se oli outoa havaita. Spontaani reaktioni oli: "eihän tämä näin voi mennä, mitä nyt?" Aloin epäillä muistaneeni väärin: ehkä viimeksikin vain odotin näkeväni hänet kioskilla, ja siksi kuvittelin nyt loput. Alue oli autio. Hetken jo mietin, missä ajassa mahdan elää. Tuumasin seuraavaksi, että olin vain patikoinut liikaa auringossa ja ylirasittunut.

Sitten kävin pankissa. Koin siellä tuttuja tilanteita, mutta arvelin niiden olevan vain tavallista paikallista toimimattomuutta - ainahan se asiointi siellä tuntuu samalta... Tosin nyt kun mietin kyseisessä pankissa asiointia, eivät tilanteet olisi olleet edes mahdollisia 10 v aiemmin, sillä ne liittyivät pankin omistajan vaihtoon joka oli vain muutamaa vuotta aiemmin. En tiedä, miksi tilanteet tuntuivat niin koomisen tutuilta.

Neljänneksi menin apteekkiin. Siellä oli yhtenä farmaseuttina punahiuksinen, hieman ylipainoinen nainen, joka heitti työtoverilleen täsmälleen saman vitsin kuin 10 v aiemmin, sattuesani asioimaan samassa apteekissa. Outoa asiassa oli se, että ennen vitsin kuulemista ajattelin itsekseni: "kohta hän sanoo vitsin, jonka muistan kuullessani." Ja sitten kaikki oli samaa hänen liikehdintäänsä myöten. Aloin jo huolestua. Ostin korvatulpat ja poistuin apteekista nopeasti.

Viidenneksi menin matkatoimistoon, kohtaloani uhmaten: toimisto oli uusi ja käyntini siellä ensimmäinen, joten ei huolta? Mutta koin jälleen jotain tuttua, ehkä jo pienen turhautumiseni seurauksena... Ehkä kysyin matkatavarasäännöistä, vaikka olin jo vuosia aiemmin kysellyt jossakin samaa.. koska alitajuisesti minua lohdutti ajatus siitä, että tilanteet johtuivat ainoastaan aiemmista kokemuksistani?

Lopulta päätin mennä kukkulalle vähän tuulettumaan. Onneksi luonto tuntuu ajattomalta, ja aina yhtä ihanalta.

Onko kukaan kokenut mitään vastaavaa?

Sivut

Kommentit (39)

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä3546
Liittynyt21.7.2017

ksuomala kirjoitti:
Kannattaa soittaa Mulderille. Tai sit käydä tutkituttamansa päänsä lääkärillä ettei ole epilepsiaa.

En tiie kuka on Mulder.
Eikä mulla oo ollut mitään neurologisia oireita, tämän kokemuksen jälkeen 1 v sitten - niin, ehkä se oli joku epilepsian kaltainen, päivän kestoinen juttu!

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä3546
Liittynyt21.7.2017

AkuAnkka kirjoitti:
Tämä on myös hauska ilmiö...ihmiset herää kuolleista.

http://www.thedailybeast.com/real-life-lazarus-when-patients-rise-from-t...

Suomessa 6 tapausta ...vuosittain jos oikein muistan.

Tästä tuli mieleen se, että koomapotilaita voidaan herättää antamalla heille... Unilääkettä!

http://www.nature.com/news/2006/060522/full/news060522-9.html

Raspu
Seuraa 
Viestejä12782
Liittynyt12.7.2010

Käyttäjä4499 kirjoitti:

Onko kukaan kokenut mitään vastaavaa?

Itsellä on ollut vastaavia kokemuksia aikaisemmin usemammin, mutta nykyisin harvemmin. Ei tosin noin montaa samana päivänä, mutta sellainen fiilis että tämä on tapahtunut jo aikaisemmin, on tullut varsin usein. Juuri niin että joku keskustelu on käyty muka menneisyydessä ja tiedän tarkalleen seuraavat sanat.
Tai joku muu tapahtuma.

Jostain luin että noi kokemukset on huomattavasti yleisempiä ihmisillä jotka ovat matkustaneet paljon. Oletko matkustellut?. Mä oon matkustanu koko ikäkäni todella paljon.

En muista tarkalleen, mikä se juttu aivoissa oli joka noita yhdistelee.
Olikohan se jostain "viivästymisestä" kyse. Eli jotkut signaalit tulee väärässä järjestyksessä jostain syystä. En muista tarkalleen.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä3546
Liittynyt21.7.2017

Poistunut kirjoitti:

Ok. Kokemus on niin todellinen, ettei sitä osaa aluksi edes epäillä omasta pääkopasta johtuvaksi. Yksittäisiä vastaavia kokemuksia on ollut ehkä muutamia elämäni aikana, mutta ei sarjoina/noin pitkäkestoisena.

Esim. sellainen tilanne, että näkee äidin moittimassa lastaan, ja huomaa ajattelevansa: "Ei noin! Ei noin... Just, tuo sama tapahtuma - toteuttaako hän juuri muistiani? Milloin tämä tapahtuikaan viimeksi. Vai ovatko ihmiset niin ennalta arvattavia, että olen 'askeleen edellä'. Ei, kyllä tuo tapahtui ennenkin juuri tuossa kohtaa, sama äiti, jne. Mikä yhteensattuma... Vai olenkohan rasittunut, joku tunnistukseen liittyvä "antenni" aivoissa vähän vinossa? Mutta vain "vinon maailman" tunnistukseen..!? ;) Niin, se kokemus tuntuu tosiaan aidolta.

Voi olla myös joku erikoinen tarina, jonka joku kertoo uutena kokemuksenaan, ja ajattelen itsekseni: "et ehkä muista, että kerroit tuon saman muutama vuosi sitten... Äärimmäisen epätodennäköistä, että tilanne toistuisi, joten taidat nyt juksata." Mutta taitaakin olla omat aivot, jotka tekee temput!

Poistunut kirjoitti:
Jostain luin että noi kokemukset on huomattavasti yleisempiä ihmisillä jotka ovat matkustaneet paljon. Oletko matkustellut?. Mä oon matkustanu koko ikäkäni todella paljon.

Olen matkustellut paljon, ennen saatoin tehdä neljäkin reissua vuodessa. Kyseinen kokemus oli 3 viikon matkalla (ei aikaeroa), olin rasittunut koska retkeily ei oikein sujunut: nukuin taivasalla! Ja patikoin kuitenkin 20-30 km päivässä, osittain päiväsaikaan kuumassa. Joskus en saanut riippukeinua mihinkään, rojahdin pellolle tai rannalle... Yöunet jäi vähiin jos tyynyn alla mönki hepokatti, hengitys katkoili kovassa tuulessa, tai mitä milloinkin. Ja söin vain mitä luonnosta löytyi. Lopulta tulin järkiini, ja menin hotelliin.

Poistunut kirjoitti:
En muista tarkalleen, mikä se juttu aivoissa oli joka noita yhdistelee.
Olikohan se jostain "viivästymisestä" kyse. Eli jotkut signaalit tulee väärässä järjestyksessä jostain syystä. En muista tarkalleen.

Joku tuollainen se voi olla. Ehkä tilanteessa on sama ominaisuus tunnistuksen kannalta... Mutta jokin menee käytännössä väärään kohtaan? Tälläiset aivojen "toimintahäiriöt" voisivat ehkä paljastaa jotain myös aivojen toimintaperiaatteesta normaalisti.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä1484
Liittynyt10.10.2011

Poistunut kirjoitti:
Käyttäjä4499 kirjoitti:

Onko kukaan kokenut mitään vastaavaa?

Itsellä on ollut vastaavia kokemuksia aikaisemmin usemammin, mutta nykyisin harvemmin. Ei tosin noin montaa samana päivänä, mutta sellainen fiilis että tämä on tapahtunut jo aikaisemmin, on tullut varsin usein. Juuri niin että joku keskustelu on käyty muka menneisyydessä ja tiedän tarkalleen seuraavat sanat.
Tai joku muu tapahtuma.

Jostain luin että noi kokemukset on huomattavasti yleisempiä ihmisillä jotka ovat matkustaneet paljon. Oletko matkustellut?. Mä oon matkustanu koko ikäkäni todella paljon.

En muista tarkalleen, mikä se juttu aivoissa oli joka noita yhdistelee.
Olikohan se jostain "viivästymisestä" kyse. Eli jotkut signaalit tulee väärässä järjestyksessä jostain syystä. En muista tarkalleen.

Tulee tai tulkitaan väärässä järjestyksessä. Itse lähes kärsin deja-vu-ilmiöstä nuorempana. Nyttemmin jäänyt melko lopullisesti (sen jälkeen kun lakkasin juopottelemasta). Myös minä olen matkustellut melko huomattavan paljon.

https://fi.wikipedia.org/wiki/D%C3%A9j%C3%A0-vu

Ah, this is obviously some strange usage of the word 'safe' that I wasn't previously aware of.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä3546
Liittynyt21.7.2017

Minijehova kirjoitti:
Poistunut kirjoitti:
Käyttäjä4499 kirjoitti:

Onko kukaan kokenut mitään vastaavaa?

Itsellä on ollut vastaavia kokemuksia aikaisemmin usemammin, mutta nykyisin harvemmin. Ei tosin noin montaa samana päivänä, mutta sellainen fiilis että tämä on tapahtunut jo aikaisemmin, on tullut varsin usein. Juuri niin että joku keskustelu on käyty muka menneisyydessä ja tiedän tarkalleen seuraavat sanat.
Tai joku muu tapahtuma.

Jostain luin että noi kokemukset on huomattavasti yleisempiä ihmisillä jotka ovat matkustaneet paljon. Oletko matkustellut?. Mä oon matkustanu koko ikäkäni todella paljon.

En muista tarkalleen, mikä se juttu aivoissa oli joka noita yhdistelee.
Olikohan se jostain "viivästymisestä" kyse. Eli jotkut signaalit tulee väärässä järjestyksessä jostain syystä. En muista tarkalleen.

Tulee tai tulkitaan väärässä järjestyksessä. Itse lähes kärsin deja-vu-ilmiöstä nuorempana. Nyttemmin jäänyt melko lopullisesti (sen jälkeen kun lakkasin juopottelemasta). Myös minä olen matkustellut melko huomattavan paljon.

https://fi.wikipedia.org/wiki/D%C3%A9j%C3%A0-vu[/quote]

Ok luen ensin Wikipediat...

Raspu
Seuraa 
Viestejä12782
Liittynyt12.7.2010

Olen joskus miettinyt tätä muutoinkin. Itellä toi on siis ollut yleisintä duunissa ulkomailla. Silloin aivoille tulee paljon kamaa joka on uutta. Ympäristö, mutta myös haastavat tilanteet saattaa jossain vaiheessa sen käynnistää. Eli ehkä paljon yksittäisiä ärsykkeitä lyhyen ajan sisällä ja aivot koittaa jäsennellä asioita "ylikuormalla" tai "rinnakkain" jolloin voisi syntyä näitä "ohituskaistoja".

Olishan toi sinänsä mielenkiintoisa jos aikamatka olis mahdollista.
Toki tulee myös mieleen kohtalo ja se että kaikki olisikin kiveen hakattua, me vain matkustamme siinä putkessa.
Tieteellinen käsitys nykyisin ei kuitenkaan tue tätä joten siitä lienee turha puhua.
Mielenkiintoista kuitenkin spekuloida.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat