Vaihtoehtohistoriaa

Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

Ristiretki kommunismia vastaan alkoi 22. kesäkuuta 1941, ja rinnalleen Saksa oli saanut Suomen, Italian, Romanian, Unkarin ja Bulgarian. Lisäksi vapaaehtoisia saapui lähes kaikista Euroopan maista: Baltiasta, Belgiasta, Hollannista, Espanjasta, Norjasta, Tanskasta, Kroatiasta ja Ranskasta.

Puna-armeijan hyökkäysmuodostelmat lyötiin ylläköllä hajalle ja linjoihin muodostui ammottavia aukkoja, joista panssarit vyöryivät eteenpäin kohti tavoitteitaan. Myöhäiskesän ja alkusyksyn kuluessa neuvostokansalle aiheutettiin suunnattomia tappioita saarrostustaisteluissa. Pohjoisessa suomalaiset valtasivat takaisin menetetyt alueet ja vapauttivat Laatokan Karjalan. Ainoina aseinaan puna-armeijalla oli puolustettavan alueen laajuus ja lähes ehtymättömät miehistö- ja kalustoreservit.

Pelätty Venäjän talvi ei ehtinyt ajoissa pelastamaan Stalinin rikollisjoukkoa. Leningrad piiritettiin kolmelta suunnalta ja saksalaiset valtasivat Moskovan, jossa oli puhjennut työläiskapina. Vallatakseen pääkaupungin takaisin venäläiset heittivät tuleen talvisiin olosuhteisiin tottuneet siperialaiset kasakkajoukkonsa. Euroopan rintama kesti kuitenkin suurin uhrauksin talven yli.

Keväällä 1942 kelirikkoajan väistyessä käynnistettiin NL:n öljykenttiä vastaan suunniteltu hyökkäys. Ankarasti taistellen eteläinen armeijaryhmä saavutti tavoitteensa ja väänsi kommunistien öljyhanan kiinni. Nyt neuvostojohto tajusi olevansa pulassa ja keskitti kaikki voimavaransa öljykenttien takaisin valtaamiseksi. Itärintaman rajuimmissa taisteluissa, joissa puna-armeija tuhlasi viimeiset koulutetut reservinsä, ratkaistiin idän sotaretken lopputulos. Äärimmäisin ponnistuksin hyökkäysaalto toisensa jälkeen torjuttiin. Vastustajan taistelumoraali romahti täydellisesti vuoden 1943 alussa, jolloin piiritetty Leningrad antautui ja punainen sotakone pysähtyi polttoaineen puutteeseen. Stalinin edustaja Berija joutui neuvottelemaan Bulgarian välityksellä erillisrauhan.

Juutalaisten tiukassa hallinnassa olleet Amerikan Yhdysvallat olivat sekaantuneet sotaan aktiivisesti jo vuodesta 1940 lähtien. Amerikkalaiset hävittäjät hyökkäilivät saksalaisia sukellusveneitä vastaan Atlantilla ja aseistivat sekä Iso-Britanniaa että Neuvostoliittoa. Samaan aikaan he kuitenkin vetosivat muodolliseen puolueettomuuteensa. Yhdysvaltojen aloittama öljysaarto pakotti Japanin, joka joutui tuomaan 2/3 raaka-aineistaan ulkomailta, valtamaan angloamerikkalaisten hallitsemat kauko-idän öljykentät. 7.12.1942 Japanin keisarilliset ilmavoimat pommittivat Pearl Harborin satamaa Hawaijilla, ja sotatila vallitsi Yhdysvaltain ja Akselivaltojen välillä.
Pearl Harborin jälkeen japanilaiset suorittivat mielikuvituksellisen rynnäkkönsä halki Aasian valloittaessaan itselleen kokonaisen imperiumin kohtaamatta missään tehokasta vastarintaa. Filippiinejä ja Malakaa seurasivat Singapore, Hongkong, Sumatra, Jaava, Borneo, Celebes, Uusi Guinea, Thaimaa ja Burma. Tästä huolimatta Japani oli Saksaa paljon heikommin varustettu käymään pitkäaikaista sotaa. Japanin teollisuuden tuotantokyky oli vain 1/10 Yhdysvaltain vastaavasta. Sodan pitkittyessä sen lopputulos kävi selväksi.

USA:n liittyminen sotaan heilautti voimatasapainoa Euroopassa, kun amerikkalaisjoukot nousivat maihin Pohjois-Afrikassa 1942. Lukuisia voittoja saavuttanut marsalkka Rommel siirrettiin suunnittelemaan Euroopan puolustamista mahdollista länsivaltojen maihinnousua vastaan.

Kun Yhdysvaltain teollinen potentiaali valjastettiin liittoutuneiden käyttöön, alkoi varsinainen tuhoamissota. Liittoutuneiden häikäilemättömyys näkyi niissä hirvittävissä teurastuksissa, mitä Yhdysvaltain ja Englannin raskaat pommikonelaivueet toimeenpanivat Saksan kaupungeissa. Kuvaavinta näissä moraalittomissa terroripommituksissa oli se, että ne oli suunnattu nimenomaan siviilikohteita vastaan.

Vuoden 1942 toukokuussa britit tekivät "tuhannen koneen hyökkäyksen" Kölniin, joka tuhoutui hirvittävästi ja jossa 12.000 ihmistä menetti henkensä. Heinäkuussa 1943 brittiläiset lentäjät suorittivat jättiläishyökkäyksen Hampuria vastaan ja pudottivat kaupunkiin 7500 tonnia juoksevaa fosforia sisältäviä palopommeja. Yli 300.000 asuntoa tuhoutui ja 127.000 vanhusta, naista ja lasta paloi välittömästi elävältä.

Tämä oli vasta alkua. Amerikkalaisten terroripommituksissa keväällä 1945 tuhoutuivat Dresdenin ja Leipzigin vanhat kaupungit korvaamattomine kulttuuriaarteineen, ja yli 600.000 ihmistä sai surmansa. Tämän viimeisen, turhan vihanpurkauksen jälkeen Luftwaffen uudet suihkuhävittäjät ja ilmatorjuntaohjukset onnistuivat turvaamaan Valtakunnan ilmatilan.

Stalin oli jo pitkän aikaa vaatinut toisen rintaman avaamista länteen Valtakunnan selustaan. Liittoutuneet nousivatkin maihin ensin Sisiliaan 1943 ja myöhemmin Normandiaan 1944. Kummallakin rintamalla hyökkääjien eteneminen pysähtyi puolustajien päättäväiseen vastarintaan.

Normandiasta muodostui sodan käännekohta, jossa Churchill ja Roosevelt pelasivat kaiken yhden kortin varaan. Huonon sään ja vastustajien valppauden yhteisvaikutuksesta maihinnoususta muodostui liittoutuneille kymmeniä tuhansia mieshenkiä maksanut katastrofi. Luftwaffe onnistui ampumaan alas kenraali Eisenhoweria, liittoutuneiden ylipäällikköä kuljettaneen lentokoneen. "Euroopan Linnoituksesta" vastannut sotamarsalkka Erwin Rommel toi panssarireservinsä ripeästi maihinnousukaistaleelle ja torjui angloamerikkalaisten invaasion useissa verisissä taisteluissa.

Uusien sukellusveneiden avulla amiraali Dönitz onnistui lopullisesti pysäyttämään Iso-Britannian kauppamerenkulun. Edes liittoutuneiden terroripommitukset eivät estäneet sukellusveneiden toimintaa, sillä kaikki koulutuskeskukset ja tuotantolaitokset oli siirretty syvälle maan alle. Englanti oli jo pitkään ollut täysin riippuvainen Yhdysvaltojen varauksettomasta tuesta. Sukellusvenesaarto sai ennestäänkin kiristetyn Ison-Britannian teollisuuden romahtamaan raaka-aineiden puutteeseen. Saarto vaikutti dramaattisesti myös elintarvikehuoltoon.

Sodan pitkittyminen näytti katastrofaaliselta kaikille osanottajille. Siksi lopullista ratkaisua haettiin entistä kuumeisemmin, tällä kertaa tieteen ja tekniikan alalta. Saksan tiedemiehet olivat kehittäneet lukuisia uusia salaisia aseita, jotka otettiin käyttöön asteittain 1944-1946. Myös Yhdysvallat olivat valmistaneet salaisen aseen, atomipommin.

Saksan uusista aseista eniten kohua herättivät "Kostoaseet", eli V 1 ja V 2. Ne olivat reaktiokäyttöisiä raketteja, joiden torjuminen oli käytännössä mahdotonta. V-raketit olivat Saksan avaruusohjelman edeltäjiä, ja ne oli suunniteltu Peenemündessä, jonne Euroopan avaruustutkimuksen keskus myöhemmin kohosi. V-aseiden ja sukellusveneiden lisäksi saksalaiset olivat kehittäneet joukon aivan uudentyyppisiä suihkumoottorikäyttöisiä lentokoneita sekä ilmatorjuntaohjuksia, joiden avulla Luftwaffe palautti ilmaherruuden itselleen.
Angloamerikkalaisten pommikoneiden tappiot kasvoivat päivä päivältä, kunnes liittoutuneet joutuivat uudelleenorganisoimaan strategiset ilmavoimansa keväällä 1945. Osaltaan kunnia ilmavoitosta kuului sotamarsalkka Wolfgang Ritterille, joka tuki voimakkaasti suihkuhävittäjien ja "lentävien siipien" kehittämistä.

Tappiot maalla, merellä ja ilmassa olivat saaneet liittoutuneet harkitsemaan sodasta vetäytymistä. Englannissa maineensa menettänyt Churchill oli pakotettu eroamaan Normandian skandaalin jälkeen ja hänet korvasi lordi Halifaxin hallitus, joka alkoi puhua "kunniallisen rauhan" saavuttamisesta. Yhdysvalloissa Roosevelt hävisi vuoden 1944 vaalit ja hänen pikaisen kuolemansa jälkeen amerikkalaiset kuuntelivat mieluummin Charles Lindberghin kaltaisia poliitikkoja, jotka vastustivat sotaa Euroopassa. Uusi presidentti Harry S. Truman keskitti voimansa Japanin kukistamiseen.

Kaukoidässä sota jatkui edelleen, sillä huolimatta menetyksistään japanilaiset taistelivat yli-inhimillisen sitkeästi ja fanaattisesti uskontonsa ja ikivanhojen sotilasperinteidensä mukaisesti. Japani oli menettänyt kaiken paitsi omat kotisaarensa ja oli tosiasiallisesti voitettu; sen sota- ja kauppalaivastot oli pyyhitty pois merten pinnalta, se oli täysin ulkomaailmasta eristetty, eikä se voinut saada tarvikkeita, joista se oli täysin riippuvainen.

Amerikkalaiset saattoivat lähellä olevista tukikohdistaan käsin kohdistaa lentokoneillaan ja laivasto- osastoillaan emäsaariin tuhoavan pommituksen. Useat hyökkäykset olivat ennenkuulumattoman voimakkaita. Kaiken kaikkiaan Japanissa menetti pommituksissa henkensä 330 000 ihmistä, 2 500 000 taloa tuhoutui ja 10 000 000 japanilaista jäi kodittomiksi. Japani uteli Yhdysvalloilta mahdollisuutta kunnialliseen antautumiseen, jota sille ei suotu. Valmistauduttiin siis päättäväiseen vastarintaan kotisaarten puolustamiseksi, mikä olisi tullut merkitsemään liittoutuneille satoja tuhansia uusia uhreja.

Havaittuaan, etteivät heidän joukkonsa pystyisi voittamaan sotaa tavanomaisin keinoin, päättivät liittoutuneet turvautua jälleen uuteen terroritaktiikkaan. Truman antoi luvan käyttää amerikkalaisten luomaa hirvittävää uutta asetta. Elokuun 6. päivän aamulla 1945 käytettiin atomipommia ensimmäisen kerran sodassa. Sen pudotti amerikkalainen lentokone "Enola Gay", ja se räjähti laskuvarjon varassa riippuen 600 metriä Hiroshiman kaupungin yläpuolella. Kuumuus, paineaallot ja radioaktiivinen säteily surmasivat yhteensä yli 100.000 ihmistä. Elokuun 9. päivänä pudotettiin toinen atomipommi Nagasakiin. Se surmasi 40.000 ihmistä. Japani antautui välittömästi seuraavana päivänä, ja 2.9.1945 kenraali MacArthur otti vastaan antaumisvakuutuksen taistelulaiva "Missourin" kannella.

Amerikkalaisten yritys käyttää atomipommia Saksaa vastaan loppuvuodesta 1945 epäonnistui, kun pommia kantanut lentokone ammuttiin alas. Sota jatkui vielä seuraavaan kevääseen asti, jolloin Hitler paljasti viimeisen valttikorttinsa. Saksakin oli onnistunut luomaan oman ydinaseensa ja myös mannertenvälisen ohjuksen, joka saattoi kantaa tuhoisan lastinsa New Yorkiin asti. Sodan jatkaminen näissä olosuhteissa todettiin mielettömäksi, ja puolueettoman Ruotsin välityksellä käynnistyneet aseleponeuvottelut johtivat Zürichin rauhaan 22.4.1946.

Täten paljon uhrauksia vaatinut, joskin välttämätön Euroopan yhdentymiskehitys oli lopultakin asetettu päätökseen. Koko konflikti oli surkastunut muutamaksi veriseksi sissisodaksi uuden Valtakunnan reuna-alueilla. Alkoi ydinaseiden aikaansaama pattitilanne, jota diplomaatit nimittivät kylmäksi sodaksi.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Sivut

Kommentit (19)

Vierailija

Vaihtoehtohistoria ei jaksa innostaa. Tyhjänpäiväistä jossittelua. Ihan yhtä historiallista kuin mikä tahansa fiktioproosa.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Tuollaista sontaa, positiivisessä mielessä kuitenkin. En kerinnyt lukea kuin 3-4 kappaletta vielä. Olen bubissa ja katson jääkiekkoa jonkin verran ja seurustelen naisten kanssa kun ovat vapaana, tyhmät jätkät vain tuijottaa peliä. Koko homma on tänä vuonna kärsinyt inflaation, kun olympialaiset oli jo. Siinä mielessä hyvä idea installerilta, että saatanpa minäkin kirjoittaa vaihtoehtoisen historian. Näitä voitaisiin kuitenkin pitää tuolla "Tiedevitsit kiertoon osiossa". Mieluummin kuitenkin Vapaassa sanassa. Ehkäpä mode tämän siirtääkin sinne.

Lierikki Riikonen

Vierailija

Mitäs jos Suomi olisi olympiafinaalissa johtanut ensimmäisen erän jälkeen 3-0 ja ruotsi olisi saanut tehtyä vain 2 maalia sen jälkeen? Sitten Suomi olisi olympiavoittaja.

Eikös ollutkin mielenkiintoista? Mutta mikä olikaan pointti?

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

Ei tässä ole mitään pointtia,paskanjauhamistahan tämä on.
Teksti ei ole omaani vaan copypastea,so what?

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

[size=150:1wtcxfcg]Suur-Suomen poliittinen historia[/size:1wtcxfcg]

Kansalaisten elintaso nousi 30-luvun lopulla nopeasti ja Suomi astui ensi askeleitaan kohti germaanista hyvinvointivaltiota. Kansakunta eheytyi ja kansallista identiteettiä lujittivat suomalaisten urheiluvoitot ja saavutukset monilla henkisen kulttuurin aloilla. Ulkopoliittisesti Suomi oli kuitenkin tuuliajolla: Muuttuneessa maailmanpoliittisessa tilanteessakin se edelleenkin uskoi sokeasti puolueettomuuteen ja muiden pohjoismaiden tukeen. Maailmankatsomuksellinen kamppailu ei ollut vielä saavuttanut maamme rajoja. Sotamarsalkka Mannerheim huomautti useaan otteeseen puolustusvoimien heikosta varustelutilanteesta. Punamultahallitus piti kuitenkin kukkaronnyörit tiukalla. Erityisen kielteisesti puolustukseen suhtautuivat Cajander ja SDP:n Tanner. Suomen puolustus jäi täysin suojeluskuntien ja AKS:n aktivistien vapaaehtoisen työn nojaan.

Neuvostoliitto yritti koko kesän 1939 ajan sitkeästi saada vuokraksi Suomenlahden saaria linnoitettavakseen. Suomi torjui jyrkästi kaikki tällaiset suunnitelmat. Kesän 1939 uutispommi räjähti elokuun 23. päivänä: Saksa ja Neuvostoliitto olivat solmineet hyökkäämättömyyssopimuksen. Sen turvin Neuvostoliitto alkoi nyt voimallisesti levittäytyä Itä-Eurooppaan. Syyskuussa 1939 Puolan kriisi johti sotaan, jossa Ranska ja sitten Iso-Britannia julistivat sodan Saksalle. Neuvostoliitto miehitti ensin Itä-Puolan ja sitten Baltian maat valheellisten "avunantosopimusten" nojalla. Suomen vuoro oli 5. lokakuuta, jolloin hallitus sai kutsun lähettää edustajansa Moskovaan keskustelemaan "konkreettisista poliittisista kysymyksistä".

Mannerheimin esityksestä Suomessa aloitettiin ylimääräiset kertausharjoitukset ja kenttäarmeija siirrettiin puolustusasemiin Karjalan kannakselle. Cajanderin hallitus luotti edelleen sokeasti länsimaiden tukeen. Kun Neuvostoliiton aluevaatimuksiin ei suostuttu, puna-armeija ylitti rajan marraskuun 30. päivänä 1939. Hyökkääjät olivat ylivoimaisia: bolshevikit heittivät tuleen 19 jalkaväkidivisioonaa ja 7 panssariprikaatia. Suomi vetosi turhaan Kansainliittoon. Iso-Britannia ja Ranska pitivät yllä turhaa toivoa avustusretkikunnan tulosta; tämä oli tosiasiassa koko ajan bluffia. Avustusjoukot eivät olleet tulossa Suomeen, vaan matkalla miehittämään Norjaa. Taantumukselliset länsimaat yrittivät kalastella Stalinia liittolaisekseen kansallissosialistisen Saksan nujertamiseksi. Suomen sankarillinen taistelu ylivoimaista hyökkääjää vastaan päätyi kuitenkin kuin ihmeen kaupalla torjuntavoittoon. Maa joutui alistumaan ankariin rauhanehtoihin: Hankoniemi ja Karjalan lääni, Viipurin kaupunki mukaanlukien, oli luovutettava venäläisille.

Marraskuun puolivälissä 1940 Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov ilmoitti Berliinissä luottamuksellisesti NL:n haluavan "likvidoida" Suomen. Hitler kielsi tämän ehdottomasti. Välienselvittely Neuvostoliiton ja Saksan välillä oli lähellä. Hitler vahvisti joulukuun puolivälissä 1940 lopullisesti Operaatio Barbarossan, suunnitelman sotaretkestä kommunismia vastaan. Suomelle oli tässä suunnitelmassa varattu merkittävä rooli. Kolmen viikon sisällä Suomi sai Saksasta enemmän sotilaallista ja taloudellista apua kuin mitä se oli saanut koko Talvisodan aikana länsimailta. Suomi oli tehnyt viime hetkellä poliittisen täyskäännöksen ja liittynyt Uuden Euroopan eturintamaan.

Uuden sodan sytyttyä kesäkuun 22. päivänä 1941 yhteistoiminta saksalaisten kanssa lujittui. Professori Linkomies kokoomuksen puheenjohtajana esitti tyytyväisyytensä siitä, ettei Suomen tarvinnut käydä tätä kamppailua "ihmisyyden puolesta bolshevismia vastaan" yksin, vaan mahtavan Saksan rinnalla. SSS:n asema Suomen yhteiskunnallisessa elämässä sai virallisen luonteen: Siitä tuli hallituksen hyväksymä ja sen luottamusta nauttiva kulttuurinvälittäjä Suomen ja Saksan välille. SSS:n arvomaailman kolme peruskiveä olivat bolshevisminvastaisuus, saksalaismielisyys ja Suur-Suomi -aate. Seuran ruotsinkieliset jäsenet, Forsström, Åkerman ja Norrmén etunenässä, jättivät RKP:lle julkilausuman, jossa he arvostelivat puoluejohtoa vasemmistosympatioista ja Saksaa kohtaan osoitetusta pidättyvyydestä, joka tekisi suomenruotsalaisista Euroopan uudelleenjärjestelyssä "rotunsa pettäjiä".

Saksalaisin asein varustautuneen Suomen armeijan iskukyky oli kesällä 1941 aivan toinen kuin syksyllä 1939. Suomessa toteutettiin erittäin perusteellinen liikekannallepano, joka jätti tuki- ja huoltotehtävät suurelta osin naisten vastuulle. Suomalaisten edettyä heinäkuussa yli Tarton rauhan rajan ylipäällikkö Mannerheim antoi mahtipontisen päiväkäskyn, jossa hän toisti helmikuussa 1918 antamansa lupauksen, ettei panisi miekkaansa tuppeen ennen kuin koko Karjala olisi vapaa. SDP:n ministerit uhkasivat erota hallituksesta. Muutenkin vasemmisto suhtautui jatkosotaan paljon kriittisemmin kuin talvisotaan. Viranomaiset joutuivat pidättämään jo ensimmäisenä vuonna viitisensataa tihutyöläis-kommunistia.
Suomalaisten kärkijoukko saavutti 7.9. Syvärin, josta hyökkäys kääntyi pohjoiseen. Petroskoi vallattiin lokakuun alussa ja sille annettiin suomalainen nimi, Äänislinna. Äänisjärven pohjoispäässä sijaitsevan Karhumäen valtauksen 5.12.1941 jälkeen suomalaisten hyökkäys pysäytettiin. Jatkosodan alun hyökkäysvaihe vaati 25 000 miehen hengen. Uhraus oli suurempi kuin Talvisodassa, mutta sitä ei koettu läheskään yhtä raskaaksi. Vapautetun Itä-Karjalan väestöstä runsas neljäsosa, 85 000 henkeä, oli onnistunut jäämään asuinsijoilleen. 20 000 venäläistä internoitiin keskitysleireille odottamaan rauhan jälkeen siirtoa Venäjälle. Myös lähes satatuhatta inkeriläistä siirrettiin Suomeen Saksan miehittämiltä alueilta. Suunnitteilla oli myös virolaisen sivistyneistön laajamittainen muutto.

Joulukuussa 1941 kaikilla Suomen rintamilla alkoi asemasota. Kenttäarmeijasta kotiutettiin vuodenvaihteen jälkeen noin kolmannes. Vuosi 1942 kului rintamalla pääasiassa odotuksen merkeissä. Länsimielinen Mannerheim alkoi epäillä Saksan voittoa vuoden 1941 lopulla, kun venäläiset valtasivat uudelleen Tihvinän ja estivät saksalaisten pääsyn Laatokan eteläpuolitse Syvärille. Puna-armeijan talvitaisteluun erikoistuneet joukot saartoivat saksalaisten panssarikärjen Moskovaan, ja joulukuun puolivälissä myös Yhdysvallat liittyi virallisesti sotaan Saksaa ja Japania vastaan.

Suomi oli pohjoisella rintamalla ratkaisuasemassa. Kesäkuussa 1942 Hitler saapui yllättäen onnittelemaan Mannerheimia tämän 75-vuotispäivänä. Kolme viikkoa myöhemmin Mannerheim kävi vastavierailulla Saksassa. Siellä hän ilmoitti hyökkäävänsä Muurmannin radalle vasta sen jälkeen kun Saksa olisi vallannut Leningradin. Maailmansodan ratkaisu kypsyi toisen sotatalven aikana itärintamalla. Ukraina liittyi akselivaltoihin ja akselivaltain joukot saivat lopullisesti haltuunsa Neuvostoliiton teollisuuden ja rautateiden keskuksen Moskovan ja katkaistua öljykuljetukset Volgalla. Puna-armeijan "höyryjyrästä" ehtyi höyry ja se kulutti itsensä loppuun järjettömissä, suurtappiohin johtaneissa massahyökkäyksissä.

Saksalle oli tärkeää saada edelleenkin häilyväinen Suomi lujemmin sidottua Uuden Euroopan talous- ja turvallisuusjärjestelyihin. Tämä edellytti hallitusvaihdosta. Ulkopoliittinen kriisi syntyi helmikuussa 1943, jolloin Hitler vaati avustuskuljetusten katkaisemisen uhalla Mannerheimia jatkamaan hyökkäystä Leningradiin ja Muurmannin radalle. Valitsijamiehet kokoontuivat 15.2.1943 toimittamaan tasavallan presidentin vaalin. Eurooppapolitiikassaan ennenkin aktiivinen Risto Ryti valittiin uudelleen presidentiksi. Pääministeriksi tuli SSS:n ja Kokoomuksen oikeistosiiven Edwin Linkomies.

Linkomies kävi sodan aikana pitämässä Euroopassa huomiota herättäneen puhekiertueen, jossa hän toi selväksi Suomen halun osallistua aktiivisesti Uuden Euroopan kehittämiseen sen etunenässä. Hallitus painosti vanhan sotamarsalkan jatkamaan hyökkäystä Leningradin ja Muurmannin rintamilla Neuvostoliiton pakottamiseksi rauhaan. Uusi hyökkäysvaihe alkoi maaliskuussa 1943, ja se maksoi Suomelle yli 41 000 kaatunutta ja 100 000 haavoittunutta, kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 1941. Raskaista tappioista huolimatta hyökkäys johti menestykseen: Piiritetty Leningrad antautui epätoivoisen vastarinnan jälkeen ja Muurmannin rata katkaistiin. Sen myötä loppuivat myös amerikkalaisten aputoimitukset bolshevikeille.

Aseleponeuvottelut Saksan ja Neuvostoliiton välillä alkoivat jo huhtikuussa Bulgarian välityksellä. Hitler hyväksyi ehdot Leningradin antautumisen jälkeen heinäkuussa 1943. Baltian maat, Valko-Venäjä, Ukraina ja Kaukasus siirtyivät akselivaltojen etupiiriin. Sodan seurauksena syntyneen valkoisen "Vapaan Venäjän" valtionhoitajaksi tuli Smolenskista käsin hallinnut marsalkka Andrej Vlassov. Käytännössä itäalueet jaettiin määräämättömäksi ajaksi saksalaisten hallitsemiksi valtakunnankomissariaateiksi. Romania sai Ukrainalta Transnistrian. Myös suomalaisten aktivistien pitkäaikaiset haaveet toteutuivat, kun Itä-Karjala ja Kuollan niemimaa vihdoin pysyvästi liitettiin Suomeen ja maa sai "kolmen kannaksen rajat".

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

1918 Punaiset voittivat Tampereen ratkaisutaistelun. Sen jälkeen kansanarmeijan joukkoja pystyttiin siirtämään etelään torjumaan Von Göltsin saksalaista maihinnousua. Se kävikin helposti jo taistelukomusta saaneilla punaisilla joukoilla. Saksalaiset, joista monilla sotilailla oli muuten punainen jäsenkirja, laitettiin turvaan kansan vihalta internointileirille Hennalaan. Siellä pidettiin myös lukuisa joukko antauneita valkoisen armeijan sotilaita. Heitä ruokittiin hyvin, vallitsevasta elintarvikepulasta huolimatta.

Päälahtareita kuulusteltiin, mutta kansallisen vihan riistäjiä kohtaan ollessa voimissaan, kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Eetu Riikonen, sai aikaan, että tuomiot julistaa kansanvihollisille kansainvälinen tuomioistuin, niin kuin Haag nykyään. Mannerheim perusti Tukholmassa Tsaaria ihannoivan venäläismielisen varjohallituksen, joka ei saanut kuitenkaan tukea muita kansakunnilta, jotka olivat demokratian kannalla. Mikä Suomessa vihdoinkin alkoi toteutua.

Lierikki Riikonen

Vierailija
lierik
1918 Punaiset voittivat Tampereen ratkaisutaistelun. Sen jälkeen kansanarmeijan joukkoja pystyttiin siirtämään etelään torjumaan Von Göltsin saksalaista maihinnousua. Se kävikin helposti jo taistelukomusta saaneilla punaisilla joukoilla. Saksalaiset, joista monilla sotilailla oli muuten punainen jäsenkirja, laitettiin turvaan kansan vihalta internointileirille Hennalaan. Siellä pidettiin myös lukuisa joukko antauneita valkoisen armeijan sotilaita. Heitä ruokitiin hyvin, vallitsevasta elintarvike pulasta huolimatta.

Päälahtareita kuulusteltiin, mutta kansallisen vihan riistäjiä kohtaan ollessa voimissaan, kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Eetu Riikonen, sai aikaan, että tuomiot julistaa kansanvihollisille kansainvälinen tuomioistuin, niin kuin Haag nykyään. Mannerheim perusti Tukholmassa Tsaaarin venäläismielisen varjohallituksen, joka ei saanut kuitenkaan tukea muita kansakunnilta, jotka olivat demokratian kannalla. Mikä Suomessa vihdoinkin alkoi toteutua.


Miksi sinun täytyy kokoajan puhua punikeista? Aina kun näkee, että lierik on jättänyt viestin, niin eikös siellä vilise asiaa punikeista.

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

[size=150:3qszf5m7]Länsiliitto ja Eurooppa[/size:3qszf5m7]

Euroopan yhdistyminen lähti liikkeelle heti sotatoimien päättymisen jälkeen rinnan Yhdysvaltain ja Iso-Britannian liittolaissuhteen tiivistymisen ja Länsiliiton kehittymisen kanssa. Vuonna 1947 pidettiin Prahassa Euroopan valtojen ensimmäinen virallinen ulkoministerikonferenssi jatkona presidentti Risto Rytin aloitteesta 1943 pidetylle Uuden Euroopan valmistelevalle kokoukselle.

Taloudellinen integraatio oli alkanut jo sodan aikana, jolloin manner-Euroopan kansantaloudet sovitettiin kansallissosialistisen mallin mukaisesti ”Euroopan suurtalousalueeksi” (EG, Europäische Grossraumwirtschaft, L'ordre Économique Européen). Vuonna 1948, jolloin sisällissodat Italiassa ja Venäjällä virallisesti loppuivat, tähän tullimuurittomaan suurtalousalueeseen kuuluivat jo Suur-Saksan lisäksi Suomi, Norja, Tanska, Belgia, Hollanti, Ranska, RSI, Slovakia, Kroatia, Unkari, Romania ja Bulgaria. Neuvostoliitosta irroitetuille alueille perustetut Valtakunnankomissariaatit muodostivat Itäisen Suurtalousalueen, jossa noudatettiin kokonaan omaa talouspolitiikkaansa.

Zürichin rauhansopimus ja sen aiheuttama sisäpoliittinen kriisi sai Yhdysvallat uudellenmäärittämään omaa ulkopolitiikkaansa. Johtotähdeksi nostettiin kansallinen turvallisuus (National Security) ja amerikkalaisten ydinarvojen – demokratian, individualismin ja vapaakaupan – puolustaminen. USA:n merentakainen sotilaallinen läsnäolo nähtiin keskeiseksi kotimaan ja sen arvojen puolustamisessa. Heinäkuussa 1947 julkaistiin ”Trumanin oppi”, poliittinen ohjelma fasismin patoamiseksi. Sitä tuki ulkoministeri Marshallin taloudellinen suunnitelma.

Marshallin mukaan Yhdysvaltain tuli olla Arsenal of Freedom, ”vapauden asevarikko”, joka rahoittaisi ja aseistaisi kaikkia maailman ”demokraattisia voimia” tyranniaa ja Natsi-Saksaa, tuota ”pahuuden imperiumia” vastaan, ja näin epäsuorasti jatkaa maailmansotaa muilla rintamilla.

Britit näkivät paljon vaivaa pitääkseen kiinni Iso-Britannian ja Yhdysvaltain erityissuhteesta. Iso-Britannia saikin 1945-1947 kahdeksan miljardia dollaria taloudellista hätäapua sekä 3 miljardia humanitaarista apua sodan jäljiltä raunioituneen maan rakentamiseksi. Lisäksi USA:n parlamentti hyväksyi 14 miljardin dollarin apupaketin, jota alettiin kutsua ”Marshallin avuksi”. Tukea saivat Iso-Britannian lisäksi erityisesti Japani, Kreikka, Turkki, Islanti, Ruotsi ja Irlanti.

Kreikka irtosi Yhdysvaltain järjestelmästä 1948 sisällissodan päätyttyä fasistien voittoon ja samana vuonna erotettiin myös Irlanti, joka oli ryhtynyt neuvotteluihin Kolmannen Valtakunnan kanssa. Iso-Britanniaa huolestuttivat myös saksalaiset aseet, joita sukellusveneet toimittivat Ulsterin tasavaltalaisille. Eronneiden tilalle Marshallin järjestelmään liittyivät 1950 Kiina ja Neuvosto-Siperia.

Saksan ohjauksessa edennyt Euroopan integraatio näytti dollarimiljardeista huolimatta karkaavan Länsiliiton edelle. 1948 keski-Euroopan hiili- ja terästeollisuus yhtyi ylikansalliseksi ”Reichswerke Albert Speer” –kartelliksi. Euroopan uusi kansallissosialistinen makrotalous perustui korporatismille, etujärjestöjen ja valtiovallan yhtymälle. Korporatismin mukana saksalaisen hyvinvointivaltion malli ja vakaa, markkinavoimista riippumaton talousjärjestelmä levisi kaikkialle Eurooppaan. Toinen tärkeä oppi oli speerismi: Tuottavuusajattelu syrjäytti liikevaihdon yritysten menestymisen indikaattorina. Sodanaikainen säännöstely voitiin lopettaa 1949, jolloin aloitettiin myös uusi OSTPOL-ohjelma miehitetyn Venäjän uudelleenrakentamiseksi.

EG:n mukanaan tuoma nopea talouden kasvu veti pelokkaita läntisiä tarkkailijoita kuitenkin harhaan. Eurooppa oli kärsinyt sodassa niin suuria alueellisia tuhoja, että niiden korjaaminen söi merkittävän osan mantereen kansantalouksien resursseista. Lisäksi taloudellinen uudelleenorganisaatio vei suunnattomasti voimavaroja levitessään Balkanin ja itä-Euroopan heikosti teollistuneille ja alikehittyneille alueille. Siksi Yhdysvallat saattoivat vastustuksetta jatkaa asevarusteluaan ja levittää vaikutusvaltaansa ”tukikohtavaltioiden” muodossa ympäri maailmaa.

Kylmän sodan asetelmat sementoituivat nopeasti vuosikymmenen loppua kohti. Vandenbergin päätöslauselmalla kesäkuussa 1948 Yhdysvallat uudistivat turvatakuut Iso-Britannialle ja kaikille puolueettomille maille. 1949 entisten Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenet allekirjoittivat ”Hemispheric Defense Treatyn”. Uuden Euroopan yhteisö (UE) syntyi virallisesti Hitlerin kuoleman jälkeen vuonna 1951.

UE:ta olivat perustamassa Wienin konferenssissa mm. Espanjan generalissimo Francisco Franco, Ranskan presidentti Pierre Laval, Norjan presidentti Vidkun Quisling, Belgian pääministeri Leon Degrelle, RSI:n Fasistineuvoston pääsihteeri Alessandro Pavolini, Unkarin kansakunnanjohtaja Ferenc Szálas, Romanian marsalkka Ion Antonescu ja Ukrainan johtaja Pavlo Shandruk. Suomea edusti presidentti Edwin Linkomies; Kolmannen Valtakunnan puolesta peruskirjan allekirjoitti valtakunnanpresidentti Hermann Göring. Yhdysvaltain vastaiskua ei tarvinnut odottaa kauaa: 3.12.1951 kuudentoista valtion päämiehet kokoontuivat New Yorkiin allekirjoittamaan Transatlanttisen liiton, NATO:n peruskirjan. Lähi-Idän sota oli tuolloin jo täydessä vauhdissa, ja kylmä sota näytti voivan kuumeta minä hetkenä hyvänsä.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

[size=150:3kxixeuh]Valtakunnan sisäinen kehitys[/size:3kxixeuh]

Saksan Führerin Adolf Hitlerin (1889-1951) terveys heikkeni radikaalisti vuoden 1943 attentaatin jälkeen ja esti häntä hoitamasta tehtäviään valtionpäämiehenä. Mitä verisempää kulissien takainen valtataistelu oli, sitä yksimielisemmin kaikki osapuolet jatkoivat Führer-kultin ja kansallisen yhtenäisyyden ideaalin julistamista ulospäin.

Sota oli nostanut SS-johtaja ja sisäministeri Heinrich Himmlerin (1900-1955) vuoteen 1945 mennessä erääksi Saksan voimakkaimmaksi mieheksi. Hänen komentamansa organisaatio kontrolloi turvallisuuspalvelua, poliisia, kansainvälisiä Waffen-SS –joukkoja (joiden pääluku oli sodan loppuun mennessä noussut jo 900 000:een), lukuisia teollisuudenhaaroja miehitetyssä Itä-Euroopassa sekä pakkotyöhön perustuvia jättimäisiä työleirejä. SS oli kasvanut niin mahtavaksi, että se muodosti jo ”valtion valtiossa”. Himmler oli valtapelissä vahvoilla niin kauan kuin sotaa kesti, mutta Zürichin sopimus sekoitti poliittisen korttipakan.

Voiton Päivän juhlallisuuksien jälkeen sodan kuluttama ja attentaatissa vammautunut Hitler vetäytyi Obersalzbergiin, jossa hän saattoi vihdoinkin omistautua rakkaimpiin harrastuksiinsa: akvarellimaalaukseen ja arkkitehtuuriin. Hitler pysyessä edelleen Puolueen nimellisenä johtajana valtakunnankanslerin ja -presidentin virat siirtyivät hänen aiemmin valitsemilleen seuraajille: Albert Speerille (1905-1981) ja Hermann Göringille. Valtakunnankanslerina Speer muodosti puoluesihteeriksi kohonneen tri. Goebbelsin kanssa uuden hallituksen. Aivan ensimmäiseksi uusi hallitus näki välttämättömäksi rajoittaa SS:n vaaralliseksi kohonnutta mahtia. Liittolaisekseen tässä Goebbels ja Speer saivat RSHA:n (Valtiollisen turvallisuuden keskusviraston) lahjakkaan ja tehokkaan johtajan Reinhard Heydrichin (1904-1951).

Heydrich ja Goebbels yllättivät epävarman Himmlerin, joka nyt erotettiin sekä SS-johdosta että sisäministerin virastaan ja siirrettiin puuhastelemaan hänelle läheisempien asioiden pariin kansallista menneisyyttä luotaavaan SS-Ahnenerbeen ja RKFDV:en (Kansallisen yhtenäisyyden lujittamiskomissioon). Määrätietoinen Heydrich uudessa Reichsführer-SS:n asemassaan saattoi ryhtyä kitkemään teräshansikkain Puolueen sisällä rehottanutta korruptiota. Vanhat alkoholisoituneet 20-luvun puoluepamput siirrettiin varhaiseläkkeelle ja uusi sukupolvi valmistautui astumaan vallan kahvaan.

Uudeksi propagandaministeriksi nimitettiin Goebbelsin suojatti Otto Dietrich, varusteluministeriksi Karl Saur, ulkoministeriksi Martin Luther, sisäministeriksi Wilhelm Stuckart ja valtiovarainministeriksi hieman yllättäen vanha mutta kokenut tri. Johannes Popitz. Walter Schellenberg peri Heydrichin aseman RSHA:n johtajana. Myös asevoimien johto uudelleenorganisoitiin. Erich von Mansteinista tuli asevoimien ylipäällikkö ja panssarikenraali Heinz Guderianista armeijan komentaja.

Seuraava kriisi syntyi viisi vuotta myöhemmin (1951) Hitlerin poismenon myötä. Kansakunnan johtajan menettäminen oli kova isku Saksalle, sillä kaikille oli selvää, ettei Hitlerin karismaa ollut korvaaminen. Asevoimat, Puolue ja SS valmistautuivat kaikki vallan uusjakoon. SS:n johtajaksi kohonneen Reinhard Heydrichin väitettiin suunnitelleen aseellista palatsikaappausta, mutta hän menehtyi sopivasti kommunistien järjestämässä attentaatissa. NSDAP ja Saksan sotateollinen kompleksi (armeijan ja teollisuuden edustajat) jakoivat vallan keskenään ja aloittivat kolmannet suuret puhdistukset, joiden uhriksi sekaannuksen valtaan ajautunut SS joutui.

Aikaisemmin Himmler ja Göring olivat puhdistaneet "toista vallankumousta" vaatineen SA:n "Pitkien puukkojen yönä" vuonna 1934. Sodan aikana oli paljastettu laaja kommunistinen "Rote Kapelle" -vakoiluverkosto; Heydrichin ansiota oli Hitlerin sisäpiirissä toimineen huippuvakooja "Wertherin" eli Martin Bormannin kiinni saaminen. Heydrich huolehti myös Saksan kenraalikunnan ja tiedustelupalvelun järjestelmällisestä puhdistamisesta taantumuksellisista defaitisteista ja länsimielisistä pettureista. Nyt, Heydrichin kuoltua, järjestelmä kääntyi itseään vastaan.

Teollisuuden, armeijan ja NSDAP:n johtohenkilöt nostivat pitkällisten neuvottelujen jälkeen kompromissina Puolueen uudeksi johtajaksi pitkään taustalla pysyneen Rudolf Hessin (1894-1984), joka oli tullut tunnetuksi menneinä vuosina Hitlerin lähimpänä ystävänä ja apurina. Hess edusti ulospäin Puolueen jatkuvuutta samalla kun todellinen valta keskittyi Speerin, Goebbelsin ja valtiosihteerinä pitkään toimineen presidentti Hans Lammersin triumviraatille. Hermann Göring vetäytyi politiikasta tiluksilleen Karinhalliin nautiskelemaan sodan aikana keräämästään taidekokoelmasta. Vanhat puoluetoverit kohtelivat Göringiä silkkihansikkain, sillä hän sai pitää Valtakunnan Ylijahtimarsalkan viran ja mittavan eläkkeen.

Näin Hitlerin ja Heydrichin kuoleman jälkeen Valtakunnassa koitti poliittinen suojasää. Sensuuria ja vainoja hillittiin, 40-luvun lopulla alkaneet väkivaltaiset väestönsiirrot loppuivat ja valtakunnankanslerina Speer tuomitsi julkisesti Hitlerin ajan ylilyönnit. Pommituksissa kuolleen Freislerin "Kansantuomioistuimen" uhreja rehabilitoitiin ja vankileirijärjestelmää höllennettiin. SS puhdistettiin uuden johtajansa Karl Hanken johdolla sinne pesiytyneestä epätoivottavasta aineksesta, Gottlieb Bergerin, Odilo Globocnickin ja Oskar Dirlewangerin kaltaisista kansallissosialismin tahraajista.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

[size=150:1cvo2a7l]Kolonialismin loppu ja Lähi-Idän sota[/size:1cvo2a7l]

Ison-Britannian tappio nopeutti siirtomaiden itsenäistymistä. Intiassa vuonna 1942 alkanut "Quit India" -liike sai uutta pontta, ja Kansalliskongressi julisti maan itsenäiseksi vuonna 1948. Intiasta olisi voinut tulla Valtakunnan merkittävä liittolainen Aasiassa, mutta islaminuskoisten ja hindujen väliset ristiriidat johtivat islamilaisen Pakistanin irtautumiseen ja pitkälliseen konfliktiin, jonka aikana Intia etääntyi molemmista blokeista. Samana vuonna Etelä-Afrikassa nousee valtaan Kansallispuolue, joka irroittaa maan Brittiläisestä imperiumista ja ottaa käyttöön rotuerottelun. Etelä-Afrikka liittoutuu välittömästi Saksan kanssa.

Kansainliiton hajoaminen loi pysyvän epävakauden Lähi-Itään. Entiset Ison-Britannian ja Ranskan mandaattialueet olivat sodan aikana muuttuneet miehitysalueiksi, kun brittijoukot murskasivat Irakissa Rashid el-Galianin johtaman kansannousun ja Charles de Gaullen kapinallinen siirtomaa-armeija valtasi Syyrian Vichyn hallitukselta. Persia oli sodan loppuessa puoliksi puna-armeijan, puoliksi Iso-Britannian miehittämänä.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

[size=150:2fklapz9]Luftwaffe - 50 vuotta taktista ilmaherruutta[/size:2fklapz9]

Versaillesin nöyryyttävän sopimuksen ollessa vielä voimassa, kaikkinainen sotilaallinen ilmailu oli ehdottomasti kielletty Saksassa. Jopa siviilikoneiden rakentaminen oli estetty vuoteen 1922 asti. Weimarin Saksa pyrki kiertämään näitä kieltoja kaikin keinoin. Koska moottori-ilmailu oli pannassa, Saksassa luotiin lukuisia purjelentokerhoja joista tuli huomattavan suosittuja. 20-luvun puolivälissä Saksa sai luvan perustaa uudelleen Lufthansan, kaupallisen lentoyhtiön.
Työ uusien ilmavoimien rakentamiseksi oli aloitettava täysin tyhjältä pöydältä. Tämä osoittautui onnenpotkuksi. Kun taakkana ei ollut vanhaa kalustoa ja vanhoja teorioita, nuoret ja kunnianhimoiset suunnittelijat saivat päästää mielikuvituksensa valloilleen ja kokeilla ilmailualalla uusia menetelmiä ja materiaaleja. Kun länsimaissa lennettiin vielä puuta ja kangasta olevilla kaksitasoilla, saksalaisilta tuontatolinjoilta valmistui edistyneitä kokometallisia, yksitasoisia koneita. Lentokoneteollisuus kasvoi kohisten, ja 20-luvun aikana Lufthansasta muodostui maailman teknisesti kehittynein ilmailualan laitos. Lufthansa jatkoi purjelentokerhojen perintöä kouluttamalla laitoksissaan salaa myös Saksan tulevia sotilaslentäjiä. Osa lentäjistä koulutettiin myös Venäjällä Lipetskin salaisessa tukikohdassa.

Kun Adolf Hitler vapautti Saksan Versaillesin kahleista 1933, alkoi ankara työ modernien ilmavoimien uudelleenrakentamiseksi. Uuden Luftwaffen päälliköksi ja ilmailuministeriksi nimitettiin I maailmansodan lentäjä-ässä, Wolfgang Ritter. Hän keskittyi ystävänsä kenraali Erhard Milchin kanssa ilma-aseen kehittämiseen, jotta vuosikymmenen kuluttua Luftwaffe olisi ihmetys koko maailman silmissä. Ritter oli taitava organisaattori ja raudanluja tahtoihminen, joka osasi pitää pintansa myös Hitlerin edessä.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

[size=150:1i0ouj1c]Ensimmäiset vuodet[/size:1i0ouj1c]

Luftwaffen rakennustyö oli aluksi haparoivaa, kun koko lentokoneteollisuus oli luotava tyhjästä. Työtä helpotti kansallissosialistisen Saksan ennennäkemätön talouskehitys, joka takasi RLM:lle (Ilmailuministeriölle) riittävän budjetin. Luftwaffen yleinen strategiakaan ei ollut selvillä: Erhard Milch suosi hävittäjiä ja taktisia ilmavoimia, kun taas esikuntapäällikkö, kenraali Wever toivoi raskaita pommikoneita.
Hitlerin näkemyksen mukaan Neuvostoliittoa pidettiin Saksan tulevana vihollisena ja tähän myös perustuivat kaikki alkuperäiset Luftwaffen kehityssuunnitelmat. Saksassa NL:n varustautumista seurattiin kauhulla, sillä taantuneesta lännestä ei ollut kommunismin vastustajiksi ja aseistariisuttu Saksa oli NL:lle liian houkutteleva pala. Bolshevikeilla oli jo vuonna 1933 yli 400 raskasta pitkän matkan pommittajaa, ja neuvostoilmavoimien mahti kasvoi vuosi vuodelta.

Wever kuoli lento-onnettomuudessa 1936, eikä strategisille ilmavoimille löytynyt enää kannattajia. Varat olivat tiukalla ja naapurivaltoihin nähden Saksalla oli paljon kiinniotettavaa. Siksi Luftwaffesta päätettiin rakentaa pieni mutta tehokas; nopeisiin, taktisiin iskuihin erikoistunut koneisto, jonka valtteja olivat sen Stuka-syöksypommittajat ja nopeat Messerschmitt Bf-109 -hävittäjät. Tällainen ilma-ase nähtiin ihanteelliseksi sekä maanpuolustukseen että Hitlerin pelottelupolitiikan valttikortiksi. Lentäjien koulutus oli kovaa ja vaativaa, ja tekniikkaa hiottiin uudestaan ja uudestaan täydellisyyteen asti.

Varusteluohjelma joutui vastatuuleen 30-luvun lopulla. Saksan talous alkoi taantua ja maan kultareservit oli jo lähes loppuun käytetty. Lentokoneiden tuotanto laski, ja RLM joutui uudelleenorganisointien kohteeksi. Saksan varusteluteollisuutta rasitti erityisesti lukemattomien eri mallien ja alatyyppien tuotanto, epäyhtenäiset standardit ja liian pitkälle viety erikoistuminen. Varustelukilvassa Neuvostoliitolla oli edelleen jatkuva etumatka: 1937 se tuotti 3 432 lentokonetta verrattuna Valtakunnan 2 651 koneeseen. Saksalaisten koneet olivat tosin teknisesti ylivertaisia, mutta kärsivät vielä lukuisista lastentaudeista.

Saksan varustautuminen kommunismia vastaan tulkittiin lännessä jatkuvasti väärin. Kun Iso-Britannian päivälehdet olivat julkaisseet karmeasti vääristellyn ja liioitellun jutun Hitlerin ilma-aseesta, Milch kutsui RAF:n delegaation Saksaan tutustumaan Luftwaffen salaisuuksiin. Vastavuoroisuusperiaatteen mukaisesti joukko saksalaisia asiantuntijoita päästettiin tutustumaan Iso-Britannian lentokoneteollisuuteen. Tämä lievensi huomattavasti keskinäisiä pelkoja ja ennakkoluuloja, mutta vain sotilaspiireissä. Lännen taantumukselliset poliitikot pysyivät yhtä tietämättöminä, ja heidän järjettömyytensä syöksi Euroopan sivistyneet valtiot sotaan kahta vuotta myöhemmin.

Wolfgang Ritter onnistui täyttämään ilmailuministeriölle asetetut vaatimukset tiukasta aikataulusta huolimatta, ja Münchenin kriisin laukeaminen poisti sodanuhan taas hetkeksi. Luftwaffen piti suunnitelmien mukaan olla vuonna 1943 yksi maailman moderneimmista ilma-aseista. Ritter ajatteli kuitenkin pidemmälle. Ei riittänyt, että lentolaivasto täyttäisi kaikki nykyhetken vaatimukset - sen oli pysyttävä aina askeleen edellä. Siksi Ritter käynnisti useita tutkimusohjelmia erityisen tehokkaiden ja poikkeuksellisten lentokoneiden kehittämiseksi. Erityisen paljon painoarvoa annettiin Saksassa 30-luvulla kehitetyille suihkuturbiineille. Eri valmistajat - Heinkel, Messerschmitt, Arado - esittivät useita suunnitelmia ilmasodankäynnin mullistavan suihkuhävittäjän rakentamiseksi.

Kaikkein eniten odotettiin Messerschmittin prototyypiltä, P1065:lta, josta sitten tuli kaikkein kuuluisin Hitlerin "ihmeaseista" - Me-262A suihkuhävittäjä, lempinimeltään "myrskylintu" ja "turbo". Kun vaikeudet suihkumoottorien kanssa oli ratkaistu, se teki ensilentonsa kapteeni Fritz Wendellin komennossa 27. elokuuta 1939. Juuri Ritter ja ilmavoimien kenraali Galland uskoivat tämän koneen olevan se ase, joka tekisi Luftwaffesta voittamattoman, ja he onnistuivat vakuuttamaan myös Johtajan kiihdyttämään koneen kehittelyä kaikin voimin.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

[size=150:nvfopyph]Kalliiksi käyneet voitot[/size:nvfopyph]

Luftwaffen tulikaste tuli kuitenkin odotettua aiemmin. 1. syyskuuta 1939 syttyi sota Puolan kanssa. Saksalaiset koneet tuhosivat suurimman osan Puolan vanhentuneista ilmavoimista kentilleen, ja syöksypommittajat iskivät säälittä puolalaisten tykistöasemia, linnoituksia, rautatielinjoja, viestiyhteyksiä ja komentokeskuksia vastaan. Taisteluissa Luftwaffe menetti 285 konetta, mutta sitä paljon vakavampi asia oli, että 22 päivää kestäneiden taisteluiden aikana Luftwaffe oli käyttänyt 60% kaikista pommivarastoistaan.
Puolan kampanjan jälkeen Luftwaffen muodostelmat lepäsivät ja uudelleenvarustautuivat ennen kuin niitä tarvittiin taas, ensin Norjassa ja sitten Ranskassa. Taistelu lukumääräisesti ylivoimaisia liittoutuneita vastaan oli kovaa. Ranskan kampanjan aikana menetettiin 778 konetta. Kanaalin yllä Luftwaffe törmäsi ensimmäisen kerran RAF:n Supermarine Spitfireihin, jotka osoittautuivat saksalaiskoneita ylivertaisimmiksi. Ritter ei onnistunut estämään brittejä evakuoimasta armeijaansa Dunkirkista.

Nyt Luftwaffella oli edessään sen kaikkein vaativin tehtävä: Englannin ilmavoimien kukistaminen Iso-Britannian taivuttelemiseksi rauhaan. Kun "Taistelu Britanniasta" alkoi elokuun 13. päivänä 1940, Saksalla oli asettaa tehtävään 2 422 lentokonetta, mutta sen lentäjät olivat jo väsyneitä ja ylityöllistettyjä. Lisäksi kaikkia Ranskan ja Norjan sotaretkien aiheuttamia menetyksiä ei oltu läheskään pystytty korvaamaan.

Taistelu Englannin yllä raivosi monta kuukautta, ja Luftwaffen tappiot alkoivat kasaantua. Puolustajien etuna olivat sekä lyhyemmät matkat että tehokas tutkaverkko kanaalin rannikolla. Sitten Ritter antoi käskyn keskittää pommitukset brittien tutka-asemia ja lentokenttiä vastaan. Taktiikka alkoi tehota, ja RAF:n selkä oli jo taittumassa, kunnes Churchill pommitti yllättäen saksalaisia siviilikohteita. Raivostunut Führer päätti kostaa ja antoi käskyn, jonka mukaan kaikki lentokoneet oli suunnattava Lontoota vastaan.

Tällaiseen tehtävään ei Luftwaffea oltu suunniteltu, eikä se siinä menestynytkään. Sen sijaan RAF sai hengähdystauon, ja strateginen hetki Iso-Britannian kukistamiseksi ja verenvuodatuksen lopettamiseksi meni ohi. 1 636 konetta oli menetetty, ja kokeneiden lentäjien menetys oli vieläkin vaikeammin korvattavissa.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

[size=150:2nm8ecbi]Kriisi uhkaa[/size:2nm8ecbi]

Englannin ja Saksan ollessa sidottuja kamppailuunsa liikehti punainen karhu idässä. Stalin oli jo ahmaissut Baltian maat, Liettua mukaanlukien - vaikka tämä oli vastoin NL:n ja Saksan välistä turvallisuussopimusta. Stalin keksi koko ajan uusia vaatimuksia. Seuraavaksi hän kaappasi itselleen Bessarabian, mikä vaaransi Saksan ainoan öljylähteen - Ploestin öljykentät Romaniassa. Sitten Berliinissä vieraillut Molotov ilmoitti, että Neuvostoliittoi aikoi 'likvidoida' Suomen. Tätä ei Hitler enää voinut katsoa toimettomana. Hän asettui vastahankaan, ja alkoi varustautua sotaan.
Tuotantoluvut olivat jo muutenkin tappiollisia Saksalle. Englannissa tuotettiin vuonna 1940 yhteensä 15 049 lentokonetta, kun Saksassa päästiin vain 10 826 koneeseen, ja hävittäjien osalta brittien ylivoima oli kaksinkertainen. Samaan aikaan Yhdysvalloissa presidentti Roosevelt, joka tuki salaisesti sekä Neuvostoliittoa että Englantia, antoi käskyn tuottaa 24 000 konetta Saksan vihollisten käytettäväksi. Stalinin Neuvostoliitto oli yksi valtaisa, Eurooppaa vastaan suunnattu asevarikko: Puna-armeijalla oli asettaa taisteluun akselivaltoja vastaan 24 000 panssarivaunua ja 23 250 lentokonetta. Akselilla oli vain kymmenesosa tuosta määrästä.

Oli selvää, että koko Saksan teollisuus ja strategia kaipasi uudelleenorganisointia. Ritter puhdisti Ilmailuministeriön, joka oli jo kasvanut muodottomaksi byrokraattiseksi massaksi. Ylivoimaisten vihollisten uhkaamassa Saksassa ryhdyttiin totaaliseen mobilisaatioon. Tuotantoa rationalisoitiin, turhista malleista luovuttiin, teollisuutta hajautettiin ja resurssit keskitettiin tehokkaimmiksi ja taloudellisimmiksi tiedettyihin ratkaisuihin. Erityisesti Ritter uskoi uusin aseisiin: suihkuhävittäjiin ja ohjuksiin, jotka olivat tulossa massatuotantoon vuoden 1942 aikana.

Hitlerin ensi-isku Neuvostoliittoon aiheutti suunnatonta tuhoa punaiselle sotakoneelle, mutta aiheutti myös runsaasti omia tappioita jotka olivat paljon vaikeammin korvattavissa. 1941 odotti tuotannollinen kriisi: strategisten raaka-aineiden varastot olivat huvenneet vaarallisen alas. Mangaania, alumiinia ja kromia tarvittiin lentokoneiden ja panssarivaunujen tuotantoon. Lisäksi teollinen uudelleenjärjestely aiheutti kuukausien katkon varusteluun.

Tuotantoluvut saatiin nousemaan vasta 1942, jolloin Ukraina liittyi akselivaltoihin. Ukrainan runsaat malmivarat mahdollistivat sodan jatkamisen vielä vuosien ajan, kun taas Volgan liikenteen katkaiseminen häiritsi Neuvostoliiton öljyntuontia. Luftwaffen rasitukset olivat nousseet kuitenkin jo katkeamispisteeseen. Sen oli mahdotonta operoida tuhansien kilometrien laajuisella itärintamalla ilman kunnollisia lentokenttiä ja huoltolaitoksia, epävarmojen liikenneyhteyksien päässä, ja samaan aikaan taistella Länsi-Euroopan taivailla yhä kiivaammiksi käyviä liittoutuneiden massapommituksia vastaan. Lisäksi Luftwaffen koneita kaivattiin kipeästi myös Norjassa, Afrikassa ja Balkanilla.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat