Seuraa 
Viestejä9167
Liittynyt13.3.2015

Avataanpa tälläinen jokaista ihmistä koskettava keskutelu. Missä menee yksityisen ja ennekaikkea yhteisen raja ? Auringonvaloa ja hengitysilmaa tai sadetta on kohtalaisen vaikea yksityistää, mutta lähes kaikea muuta on omittu. Lähes kaikki pinta-ala, maat ja suurivesialueet ja ilmatilaskin on pyritty omimaan jonkun valtion, liittoutuman tai yhtiön omistukseen, mutta missä kulkee yhteisen rajat ja voisiko toimia päinvastoin kuin trensi on ollut, ja yhteistä kasvattaa ja lisätä ? Valtioilla on alueita joiden joille pääsyn estäminen on kielettyä ja ne ovat siten kaikkien vapaassa käytössä.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Sivut

Kommentit (18)

Titanic
Seuraa 
Viestejä945
Liittynyt10.5.2014

En tiedä. Hataria muistikuvia on lukion historiasta, että kun Saksassa oli vielä pieniä ruhtinaskuntia niin jokainen tienpätkäkin oli tavallaan yksityinen ja sillä kulkemisesta perittiin tullia. Monien mielestä tuosta on menty parempaan suuntaan sosialismin, kansallissosialismin yms. ansiosta. Tuli jopa Volkswagen..... ja moottoritiet.

Kun posti yksityistettiin niin olen odottanut viikon yhtä kirjettä. Siitä on aiheutunut minulle suurta harmia ja kustannuksia. Kapitalistinen hallinto ei välitä kovin paljoa muusta kuin omasta mahastaan.  Se menee boikottiin ja kieltäytyy yhteistyöstä, jos yksikin sosialisti pääsee paratiisiin. Ilmeisesti se siinä noudattaa Aristoteleen filosofiaa, joka määrää: Joka ei ole meidän puolellamme on aina väärällä puolella oli se sitten asioista mitä mieltä tahansa.

Mua ottaa pannuun, että yksityistämisestä voidaan vastuu siirtää esim. juuri Aristoteleen harteille eikä kukaan käytä omia aivojaan ajatteluun eikä ota vastuuta itse omista päätöksistään.

Kun lueskelin Popol Vuh teosta päättelin, että Etelä-Amerikassa aikanaan oli jokaisella luonnon kohteella oma suojelijansa. Hyönteislaji tai petoeläin ja kaikki luonnossa oli pyhitettyä ja tabua. Mitään luonnon kasvia ei saanut käyttää väärin tai ottaa omaan käyttöönsä. Conquistadorit ryöstivät puti puhtaaksi Etelän aarteet. Alkoi fysiokraatit voittaa alaa.  Ilmestys valottaa, että kaikki puut olivat enkelin suojeluksessa kunnes 144000 merkittiin. Sen jälkeen alkoi puiden ryöstökäyttö. Erään ennustuksen mukaan kaikki maapallon metsät tuhotaan ja muutetaan hedelmätarhoiksi. Se edellyttää metsien kohtelemista ikään kuin yhteisenä tai suuryrityksen omaisuutena eikä yksityisomaisuutena.

Tuskin on paluuta entisiin ruhtinaskuntiin ja tietulleihin.? Mutta se johtuu pelkästään siitä että on voimia, jotka tahtovat mullistaa koko maapallon luonnon. Esim. Monsanto.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä38059
Liittynyt6.12.2009

Miksi vuokra -asunnot on keskimäärin huonommassa kunnossa verrattuna omiin asuntoihin ?

Miksi velka/laina on veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa?

Miksi naisten neitsyyttä arvostetaan erityisesti muslimimaissa ?

jussipussi
Seuraa 
Viestejä38059
Liittynyt6.12.2009

Keijona kirjoitti:
Yleinen ilmastokin alkaa olla  saastainen ja jopa pilalla paikoittain.
Niin kauan kun sitä ei koeta "minun omaksi" sitä saastutetaan ja pilataan.  Kuviteltu omistaminen näyttelee isoa roolia ihmisen elämässä.

Keijona
Seuraa 
Viestejä9167
Liittynyt13.3.2015

Koska ihminen on eläimen tavoin itsekeskeinen jollei kehity ja jalostu inhimillisesti ajattelevaksi, ja siten  toiset ja toistenkin asiat huomioivaksi.

Tiedetään hyvin että itsekeskeisyys ja  hedonismi on pahoja ominaisuuksia, jotka johtaa tilanteeseen missä  kellään ei ole enää kivaa, silti lyhytnöisyydessään ja kehittymättömyydessään monet ihmiset toimivat niin.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä38059
Liittynyt6.12.2009

Keijona kirjoitti:

Tiedetään hyvin että itsekeskeisyys ja  hedonismi on pahoja ominaisuuksia, jotka johtaa tilanteeseen missä  kellään ei ole enää kivaa, silti lyhytnöisyydessään ja kehittymättömyydessään monet ihmiset toimivat niin.

Aivan liian yksinkertaista ja tavoitehakuista ollakseen totta.

Uudestaan vaan mietintämyssyyn aihe.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä38059
Liittynyt6.12.2009

Keijona kirjoitti:
Koska ihminen on eläimen tavoin itsekeskeinen jollei kehity ja jalostu inhimillisesti ajattelevaksi, ja siten  toiset ja toistenkin asiat huomioivaksi.

Tiedetään hyvin että itsekeskeisyys ja  hedonismi on pahoja ominaisuuksia, jotka johtaa tilanteeseen missä  kellään ei ole enää kivaa, silti lyhytnöisyydessään ja kehittymättömyydessään monet ihmiset toimivat niin.

Miksi  miehen neitsyyttä ei  suuremmin vaadita eikä arvosteta? 

Keijona
Seuraa 
Viestejä9167
Liittynyt13.3.2015

Voisi olla hyvä kartoittaa mitä julkisia palveluja ja mahdollisuuksia olisi mahdollista lisätä ilman kulujen kasvua, tavallaan priorisoida. Länsimaisen lääketieteen terveydenhoito on valtiolle valtava menoerä, sen tilalle voisi tuoda korvaavia "terveystuotteita", esim. jos olisi ilmaisia valtion tai kuntien, terveellisiin elämäntapaihin, liikuntaan ja tervelliseen ravintoon motivoivia asioita niin niistä voisi olla kauaskantoisia hyötyjä. Esim laadukkaampia ilmaisia kuntosaleja ja harrastuspaikkoja,  tai vaikka ilmaiset puutarhapalstat ja välineet kaikille siitä kiinnostuneille, maa kun on halpaa, olisi varmasti hedelmällistä. 

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä38059
Liittynyt6.12.2009

Keijona kirjoitti:
Koska ihminen on eläimen tavoin itsekeskeinen jollei kehity ja jalostu inhimillisesti ajattelevaksi, ja siten  toiset ja toistenkin asiat huomioivaksi.

Se voi olla niin että ensin pitää kasvaa itseksi jotta voi  oppia ottamaan toisetkin huomioon omina itsellisinä yksilöinä ja tasavertaisina .

"Individuaatio eli yksilöityminen tarkoittaa yksilön koko elämän jatkuvaa itseksi tulemisen prosessia. Siinä ihminen tutustuu persoonallisuuteensa ja pohtii merkittäviä asioita, kuten kuka olen ja mitkä ovat mielipiteeni. Individuaatio ei ole minkään tietyn tiedon tai taidon oppimista, vaan ihmisenä olemisen oppimista."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Individuaatio .

Raspu
Seuraa 
Viestejä13711
Liittynyt12.7.2010

jussipussi kirjoitti:
Raspu kirjoitti:
Yleiset vessat on epäsiistejä.
Jos kommunistit olisi tienneet tämä niin ei olisko koko ideologiaa kehitetty?

En tiedä, mutta helppo oli ryöstää karvalakkeja talvella, kun jengi istu kyykkypaskalla housut kintussa. Siitä loossin yli vaan nappasivat.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat