Ihminen ei syönytkään mammutteja loppuun

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tutkimus: Ilmastonmuutos tappoi mammutit

Mammuttien metsästyksellä ei ole ollut niin suurta osuutta eläimen häviämiseen maapallolta kuin mitä aikaisemmin on uskottu. Alaskan yliopiston tutkijoiden mukaan laji hävisi sukupuuttoon pikemminkin ilmaston lämpenemisen vuoksi.

Mammuttien sukupuutto johtuikin tuoreen tutkimuksen mukaan todennäköisemmin ilmastomuutoksesta kuin ihmisen harjoittamasta metsästyksestä. Mammutti ja monia muita lajeja hävisi sukupuuttoon reilut 10 000 vuotta sitten.

Alaskan yliopiston tekemässä tutkimuksessa on löytynyt viitteitä siitä, että mammutin asuinseudut muuttuivat näihin aikoihin kosteammiksi ja lämpimämmiksi varsinkin kesäaikaan. Tämä taas vaikutti siihen, että kasvillisuus muuttui mammutille sopimattomaksi.

Tutkijat ajoittivat tutkimusta varten 600 vanhan luun tarkan iän. Luut kuuluivat sekä hävinneille lajeille kuten mammuteille että säilyneille kuten ihmiselle, hirvelle ja biisonille.

Tulosten perusteella näyttää siltä, että sellaisten saaliseläimien kuten hirvien ja biisonien kannat kasvoivat ihmisen ilmaantumisesta huolimatta. Mammutille kävi kuitenkin huonosti.

Tutkijoiden mukaan metsästyksellä ei kuitenkaan ollut tähän niin suurta osuutta kuin aikaisemmin on uskottu.

(STT–Reuters)

Sivut

Kommentit (31)

Vierailija
Aslak
Jahaa ompa tutkimus,niimpä niin .
Siis se olikin ilmaston lämpeneminen joka "jäävytti mammutit".
Niitähän se kaivethan siperia ikirouasta, pysthönjäätynheitä täysin säilynheitä mammutteja.

Nimenomaan. Sen takia kamelit selvisivät hengissä.

Vierailija

Elokuvassa The Day After Tomorrow esitettiin mielenkiintoinen teoria siitä miten mamutit jäätyivät. Sääilmiö oli sellainen arktinen pyörremyrsky, jonka keskukseen laskeutui yläilmakehästä -70 asteista ilmaa nopeasti alas. Jäädytti elokuvassa helikopterit ilmaan ja ihmiset tietysti myös.
Uskoo ken tahtoo. Saattaahan sellainen sääilmiö syntyäkin poikkeuksellisissa oloissa.

Vierailija

Totta kai, -70C asteessa ihmisethän (ja tietysti myös mammutit) tunnetusti syväjäätyvät silmänräpäyksessä, ennen kuin kissaa ehtivät sanoa. Kyseisessä elokuvassa on muitakin erittäin mielenkiintoisia teorioita ja ihan hiukkasen liioiteltuja sääoloja..

Kyllähän se viihteenä menettelee, ja ehkä esittelemään leffateollisuuden viimeisiä taitoja tietokone-efektien ja kuvamanipulaation saralla. Mutta juuri mihinkään muuhun siitä ei sitten olekaan, parasta kun vaan pysyy mahdollisimman kaukana kyseisestä teoksesta tässä(kin) keskustelussa.

Vierailija

Tuulen vaikutuksen kun ottaa huomioon niin voipihan noin tapahtuakkin. Silmänräpäyskin on tommosessa myräkässä varmaan suhteellisen pitkä. Ja kissaakaan eivät osanneet sanoa.

Mutta muuten kyllä epäilyttää pyörremyrskyn mahdollisuus kierrellä jokaisen mammutin luona, jos näin ei olisi tapahtunut, mammuttejahan olisi jääny eloon. Jos niitä viimeisiä ei tapettukkaan.

Tai sitten pyörremyrsky ja nälkäinen luolamieslauma, erittäin tappava yhdistelmä

Vierailija

Tuo ylhäältä lasketuneen ilman syväjäädytys esiteltiin, oliko Valitut palat vai Jehovan todistajat, kun olin vielä koulupoika. Teoriassa oli ja on onnistuttu jääväämän semmoien pikku asia kuin ilmanpaineen laskun merkitys. Jos stratosfäärin harvaa ilmaa syöksyisi alas, se puristuesaan kokoon lämpenisi huomattavasti. Teoria on tarkoitettu tyhmää kansaa varten, ja sitä riittää tälläkin palstalla.

Olisiko teorian levittämisyritykseen provosoinut alkuräjähdyksen suurenmoien menestys noina aikoina? Se teoria ei ole sen tieteellisempi kuin nyt taas esiin kaivettu mammuttien pakastamisen teoria.

Mammutit upposivat pinnalta kesällä hiukan sulaneeseen ikiroutaan.
Tai ehkä ihmiset ajoivat niitä sinne. Joitakin ei vain saatu ylös. Nuo ihmiset eivät olleet neandereja. Nämä katosivat maapallolta jo paljon aiemmin.

Viimeiset mammutit elivät jopa varsin myöhään Wrangelin saarella.
Sinne olivat eristyksiin jääneet myös Venäjän kansalaissodan viimeiset kontrat, vuoteen 1924.

Kasvillisuus. Onhan niin, että että mammuttien mahtavat syöksyhampaat olivat tarkoitetut kaapimiseen. Siinä katkesivat tehokkaasti puuntaimet ja pensaat. Kun mammutit oli tapettu, ei mikään enää pitänyt näitä matalana.
Laajat ruohoaukeat metsittyivät. - Höpöttäkää viisaampia, USAlaiset!

Vrt. toisaalta mammutit ja toisaalta hirvet ja peurat, jossakin biisonitkin, vrt. nuoret pienehköt siat ja vanhat isot. Pienemmät tuottavat lihaa tehokkaammin. Jotta kasvava ihmisjoukko saisi ruokaa, se viimeisellä jääkaudella teloitti mammutit, jotka olivat haitaksi hirvien ja peurojen elämiselle ja liääntymiselle. Samoin aikoihin lämpimämmillä alueilla ihminen alkoi siirtyä maanviljelykseen.

Peurojen ja hirvien lisääntyessä lisääntyivät myös sudet, ja näistä ihminen kesytti koiran. Petoeläinkannassa havaitaan sama kokojen pieneneminen kuin kasvissyöjissä. Suurtenkaan petojen voima ei riittänyt ihmistä vastaan. Menestyivät ne, jotka kykenivät väistämään ihmistä.
Poikeuksia kaukana ihmisistä jääkarhut ja Alaskan oliko ne Kodiakin karhut. Jääkarhu ei pelkää ihmistä.

Heksu
Seuraa 
Viestejä5463
Liittynyt16.3.2005
K. K.
Elokuvassa The Day After Tomorrow esitettiin mielenkiintoinen teoria siitä miten mamutit jäätyivät. Sääilmiö oli sellainen arktinen pyörremyrsky, jonka keskukseen laskeutui yläilmakehästä -70 asteista ilmaa nopeasti alas.

Muuten ihan hyvä teoria, mutta leffantekijöillä on harvemmin mitään käsitystä fysiikasta. Liekö kukaan tullut ajatelleeksi miksis se ilma on siellä yläilmakehässä niin kylmää? Syy piilee kaasun tilanyhtälöstä: PV/T ~= vakio, ts. paineen laskiessa lämpötilakin laskee ja vastoinpäin. Jos tällaisessa hypoteettisessa pyörremyrskyssä ilmaa laskeutuisi yläilmakehästä maan pinnalle, sen paine luonnollisesti kasvaisi ja lämpötila laskisi - kas kas - aikas pitkälti samaan kuin mitä ilman lämpötila on muutenkin maan pinnan tuntumassaa. Joten ei se mitään jäädyttäisi. Jos ilman adiabaattinen lämpeneminen otetaan huomioon, lämpötilaero maan pinnan ja yläilmakehän välillä ei ole mitenkään erityisen dramaattinen. Joku voisi varmaan vaivautua laskemaan?

Vierailija

Koetin virkistää muistiani 1950-luvulta. Muistaakseni tuon ylhäältä syöksyneen pakasteilman teorian kehittäjä olisi ollut nimeltään Velikowski, nimestä päätellen alkuperältään puolalainen, vaikka vaikuttikin USAlaisena. - Tai muistanko hänet sittenkin jostakin muusta yhteydestä. - Teoria lie esitelty Suomessa ensiksi Valituissa paloissa.
Se kelpasi myös Jehovan todistajien julkaisuihin.

Tuolta ajalta myös avaruuden suuri musta pilvi, jolla oli myös eliön ominaisuuksia. Tässä tapauksessa ei kyseessä kuitenkaan ollut äärimmäinen laitostiede, vaan sen valtavirran vastustaja Fred Hoyle.
Musta pilvi taisikin olla hänen viimeinen merkittävä julkinen aivopinnistyksensä. Hän eli kyllä kauan, kuoli vasta ihan viime vuosina.
Saamatta aikaan silti loppulelämässään mitään merkittävää. Vrt. varhaisnerot ja huippu-urheilijat. Kuinkas vanhana, ja jo ihan sairaana, Eino Leino ja Pentti Saarikoski kuolivatkaan. Ja sitä ennen Aleksis Kivi.

Vierailija
Mammutit upposivat pinnalta kesällä hiukan sulaneeseen ikiroutaan.
Tai ehkä ihmiset ajoivat niitä sinne. Joitakin ei vain saatu ylös. Nuo ihmiset eivät olleet neandereja. Nämä katosivat maapallolta jo paljon aiemmin.

Varmaan on uskottavampi teoria, mutta kuinka ne jäätyivät niin äkkiä että ruohoakin oli vielä suussa ja liha olisi kelvannut syömiseen löydön jälkeen? Tämä siis osalle mammuteista, ei kaikille. Voiko pinnalta sulanut ikirouta jäätyä niin nopeasti, että syväjäädyttää ison eläimen?
Edit. Olen nöyrän kiitollinen valistuksesta. En minä siihen sääilmiöön uskonut, vaikka mieli olisi tehnytkin

Fred Hoylen teoksia olen lukenut. Musta pilvi oli muistaakseni varsin kiinnostava tieteisjännäri.

Vierailija

Voi se jäätää isonkin eläimen. Kysehän on myös alla olevan pakkasen
tilasta. Nollan tuntumasta ei varmaankaan jäädytä, mutta pakastearkun kymmenestäkin pakkasasteesta aika nopeasti. Toinen edellytys, että
jää sulan pinnan alla ei olekaan tasaista, vaan siinä on railo. Kolmanneksi, pinta, jonka läpi mammutti humahtaa, on märkä. Kuivana mammutti voisi kestää pakkasta pitkäänkin.

Jos kohta avaruuspakkasen teoria on täysin väärä, on takatalvia Siperiassakin, ja kovempia kuin täällä nyt lopullaan oleva. Siperiassa semoiselle säälle on myös usein ominaista kova tuuli. Mammutti ehkä kävelikin, juuri kevätkesän ruohoa aterioineena, takatalvisen jään pintaa, ja sitten vajosi, sillä välissä ikiroutaan oli sulaa turvetta ja vettä.

Vaikka takatalvena olisi tullut lunta paljonkin, mammuttihan talvellakin kykeni sen kaapimaan pois syöksyhampaillaan. Lumi pakkasellakin, se peittää ja säilöö kesäisen ruohonkin ihan tuoreeseen tilaan.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

No sekkoillee täällä ihan jokhainen näköijhäns.
Tosiasia on että Mammutit jäätyivät varsin hopusti.
Tämän tojistaa niitten mahasta löytynyt täysin sullaamaton ravinto.
Lehtikuusen oksija ja muitaki puitten ja penshaiten latvaosija.
(Son vishin seki se mammutin poikanen , mikä son Pietarissa
jossaki museossa, melko hopusti jäätyny, ku jostaki mie olen lukenu , että sillä olisi ollu löyvettäessä viheriä ruohotuppu suussa, ei ollu sitä kerinny nielassa , ko jo oli umpijäässä. )
Niin tietenki sullaamattomia , jotta ne on voitu varmuuvella lehtikuusen
vuosikasvaimiksi tunnistaa. No mammutti on tietenki iso elukka joka
riipi puista evästä, vähä niinku hirvi nykysin.
Muttako se hirviki on semmonen elukka , että se herrää aamulla syömhän päivällä vähäsen aikaa torkahtaa ja sulattellee aamulla syötyjä
raijanvesoja, ja taasen iltasella lappaa lissää tavaraa mahhansa.
Sunkhan se mammutti ole tuosta kovin paljoa poikennu .
Niin että se sulaamaton ravinto niijen mahassa meinaa sitä, että
elukat jäävythin melko hopusti. Sanothanko nuin tunti pari , ja koko
mammutti oli umpijäässä. Se mikä jäävytti mammutit tuli pirun hopusti.
Se ei kauvvoa nikotellu ku soli isokki elukat pakastettu.
Niin että oli se niillä Neanderdaalilla ja Gro Mangjoneilla paremmat pakasthet ku nykysin. Vai mitä pirkelhen hiipparia son siihen aikhan
Siperiassa hiippaillu ? Luultavasti paleltuivat ittekki.

Vierailija

MItä tiedetään ihmisenkin putoamisesta kylmään mereen, varsinkin toisen maalmansodan ajoilta pohjoislla vesillä, se on parista kolmesta minuutistakin kiinni, kun on saatava ylös, ennenkuin paleltuu. Onhan
mammutti suurempi eläin. Mutta ei sekään märkänä voinut kestää varsin pitkää aikaa jääkylmässä vedessä tai peräti jäähileen seassa.

Onhan kyse myös sydämen jaksamisesta. Joillakin suurilla eläimillä, kuten leijonilla, sydän on aika heikko. Jos sydän pysähtyi heti alkuunsa, eihän ollut enää mammutista nousijaksi.

Väsymisen merkitys ihnmiselläkin krampin aiheuttajana. Jospa mammuttikin oli ennen putoamista ajettu väsyksiin. Pudottuaan jäähän ei enää jaksanut. - Mikä ajoi, oli luultavimmin ihminen. Ukkonen tai maanjäristys myös joskus.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat