Seuraa 
Viestejä140
Liittynyt2.1.2016

Kaikki tuntevat Jeesuksen vedenpäällä kävelyn eli Raamatun kohdan Markus 6:45-56 joka tapahtui pian 5000 ihmisen kestityksen jälkeen. Mutta siis tässä alla on nyt joitain kyseisen Raamatun jakson lukuja tarkasteltuna, tosin amatööri tasolta:

Gennesaretin järven halkaisija on noin 8 mailia ja pituus 21 mailia. Raamatun mukaan opetuslapset olivat matkalla Gennesaretin seudulle järven toiselle puolelle ja soutaneet jo iltaan mennessä siinä klo 18-20 maissa noin 3, 5 mailia (30 stad.) pois Betsaidasta, eli he olivat silloin suurinpiirtein siinä Kapernaumin edustalla. Lisäksi Jeesus tapasi opetuslapset vasta neljänen yövartion aikaan eli siinä klo 3 ja 6 välillä aamuyöstä. Oli siis kulunut vähintään jo noin 9 tuntia siitä kun opetuslapset olivat olleet noin 3,5 mailin päässä Betsaidasta. Siinä ajassa opetuslasten olisi jo luullut päässeen vastarannelle kovassakin myräkässä ja Jeesuksen hilpaista maitse odottamaan heitä Gennesaretin puolella, sillä myös kerrotaan että maitse oli nopeampaa kulkea kuin veneellä järven poikki. Betsaidasta on muutes noin 6 mailia Gennesaretin satamaan, joten matka ei ollut pitkä ja hyvällä säällä sen olisi voinut soutaa noin 3,6 tunnissa, sillä tavallinen soutu nopeus on noin keskimäärin 1,5 - 2 solmua (n.1,7mph). Mutta eiköhän tämä ollut tässä.

Rinnakkaiset kohdat:
Luukas (puuttuu)
Matteus 14:22-36
Johannes 6:16-71

Huom. Sekä muotokritiikki että vertailu ja tarkempi tutustuminen tekstiin osoittavat sen, että Matteus 14:28-33 on mahdollisesti myöhempi lisäys alkuperäiseen kertomukseen, sillä esim Jeesus kävelee suhteessa mereen (thalasis) kun taas Pietari kävelee suhteessa veteen (hydra). Myöskin episodin puuttuminen Luukkasta, kertoo kyseessä olleen vähemmän merkityksellinen siirtymäjakso paikasta A paikkaan B joita Luukkaasta on karsittu runsaalla kädellä.

Sivut

Kommentit (92)

PPo
Seuraa 
Viestejä13393
Liittynyt10.12.2008

Käyttäjä1200 kirjoitti:

Arkhimedeen lain omaksueena tarjoan seuraavan selityksen.

Ko tapahtuman vaiheessa Jeesus Jumalan poikana oli niin henkistynyt, että hänen tiheytensä  alitti veden tiiheyden ja siten pinnalla pysyi.

Lyde19
Seuraa 
Viestejä3876
Liittynyt7.7.2013

Jeesus on tosiaan voinut kyseisen tapahtuman aikaan vastata tiheydeltään korkkia joten kelluminen on ihan fysiikan lakien mukaista eikä siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä?

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

Jätkät oli juuttunu hiekkasärkkään. Jeesus käveli paatille hiekkasärkkää pitkin joka oli hieman veden peitossa ja neuvoi kääntämään kokkaa.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

tammukka
Seuraa 
Viestejä4060
Liittynyt9.5.2010

Käyttäjä1200 kirjoitti:
Kun lukee näitä kommenttwja, niin kaikkea sitä ihmiset osaavat naljailla. Ettekö osaa enään keskustella, vai johtuuko se aiheesta? Ja jos se johtuu aiheesta, niin miksi?

Minä en naljaile vaan ehdotan Jeesuksen kävelleen elohopeajärven päällä. Mistä hän sellaisen löysi niin eiköhän teologia-argeologit tuohonkin jossain dokumentissa keksi vastauksen.

o_turunen
Seuraa 
Viestejä14400
Liittynyt16.3.2005

Käyttäjä1200 kirjoitti:
Kun lukee näitä kommenttwja, niin kaikkea sitä ihmiset osaavat naljailla. Ettekö osaa enään keskustella, vai johtuuko se aiheesta? Ja jos se johtuu aiheesta, niin miksi?

Mistä aiheesta pitäisi keskustella? Siitäkö, ettet usko?

Korant: Oikea fysiikka on oikeampaa kuin sinun klassinen mekaniikkasi. Jos olet eri mieltä kanssani olet ilman muuta väärässä.

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

Käyttäjä1200 kirjoitti:
Kun lukee näitä kommenttwja, niin kaikkea sitä ihmiset osaavat naljailla. Ettekö osaa enään keskustella, vai johtuuko se aiheesta? Ja jos se johtuu aiheesta, niin miksi?

Eiks tää ollukkaa humoristinen avaus?

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

asdf
Seuraa 
Viestejä11749
Liittynyt16.3.2005

Käyttäjä1200 kirjoitti:
Kun lukee näitä kommenttwja, niin kaikkea sitä ihmiset osaavat naljailla. Ettekö osaa enään keskustella, vai johtuuko se aiheesta? Ja jos se johtuu aiheesta, niin miksi?

Johtuneeko siitä, että avaus on verrattavissa vaikka siihen, että tässä syyt, miksi en usko, että Teräsmiehellä on röntgenkatse? Vaikea on suhtautua vakavasti kenenkään fiktiivisiin kykyihin, ellei sitten ole uskovainen, kuten Chair tuolla kertoi olevansa. Mistä muuten pitää mainita, että vaikken ymmärrä, miten kukaan rationaalinen ihminen voi olla uskovainen, arvostan kyllä vilpittömästi tuota Chairin rehellisyyttä.

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä10433
Liittynyt20.1.2013

Käyttäjä1200 kirjoitti:
Kun lukee näitä kommenttwja, niin kaikkea sitä ihmiset osaavat naljailla. Ettekö osaa enään keskustella, vai johtuuko se aiheesta? Ja jos se johtuu aiheesta, niin miksi?

”Ja jos se johtuu aiheesta, niin miksi?”

Aiheesta puheen ollen, niin mikähän se olisi tässä tapauksessa, jos lähdetään siitä perusolettamasta että Uuden Testamentin Jeesus niminen päähenkilö olisi historiallisesta näkökulmasta ollut todellinen, mikä on minusta ainakin täysin mahdollista.
Sen sijaan en pidä mahdollisena että olisi toteuttanut kirjaimellisesti joitakin asioita joita Uudessa Testamentissa väitetään, kuten juurikin esim. ns. vetten päällä kävely, toisen kuolleista henkiin herättäminen, veden viiniksi muuttaminen jne. aina kuolleista heräämiseensä.
Jos siis oli todellinen olemassa ollut henkilö, niin noille nk. tarinoille pitäisi olla jokin rationaalinen ja tieteellinen selitys, kuten esim. että käveli matalassa rantavedessä, herätti nukkuvan ihmisen, sekoitti mehutiivistettä veden sekaan, heräsi unesta jne.
Jos taasen joku uskoo yliluonnollisiin kykyihinsä, niin sehän on pelkästään lapsellista uskoa mahdottomuuksiin, ja sellainen ansaitsee nälvimistä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat