Seuraa 
Viestejä3984
Liittynyt21.7.2017

Poimin netistä ohjeita somen käyttöön, jos perheessä on lapsia, joiden kanssa vanhemmat haluavat sopia selkeät säännöt netin käytöstä. En tiedä onko virallista sopimusmallia olemassa, tai mitä esimerkkejä listalta puuttuu; nämä ovat vain joitakin suomennoksia ja ehdotuksia.

1. En laita nettiin omia tai toisten henkilökohtaisia tietoja, kuten puhelinnumeroa tai osoitetta.

2. En kerro salasanaani muille kuin vanhemmilleni.

3. Kerron vanhemmilleni heti, jos netissä ilmenee jotain mikä saa oloni epämukavaksi. En vastaa viesteihin, jotka saavat oloni tuntumaan epämukavalta; kerron niistä heti vanhemmilleni.

4. En sovi tapaamista netissä tutustumani henkilön kanssa, juttelematta asiasta ensin vanhempieni kanssa; mikäli vanhempani suostuvat tapaamisen, teen sen ainoastaan julkisessa paikassa ja aikuisen valvonnassa.

5. Kun haluan laittaa kuvan nettiin, ilmoitan siitä ensin vanhemmilleni; mikäli vanhempani pitävät kuvan julkaisua sopimattomana, en laita kuvaa nettiin.

6. Juttelen vanhempieni kanssa Facebookista, Instagramista, Snapchatistä ja muista somen välineistä, sekä yksityisyyden suojelemisesta niiden käytössä. Noudatan palveluihin vaadittuja ikärajoja.

7. En rekisteröidy mihinkään, ilman vanhempieni suostumusta.

8. En tee nettiostoksia.

9. Jos haluan avata vieraasta lähteestä saatuja liitetiedostoja, tai asentaa laitteeseen uutta softaa, pyydän aina ensin vanhemmiltani luvan.

10. Keskustelen vanhempieni kanssa netin ja puhelimen käytöstä. Yhdessä päätämme, mihin aikaan päivästä saan olla netissä, kuinka pitkään, ja millä sivustoilla saan vierailla; en tee toisin ilman vanhempieni lupaa.

11. Käyttäydyn netissä asiallisesti: olen ystävällinen, ja teen ainoastaan asioita jotka tiedän laillisiksi.

12. Autan vanhempiani pysymään ajan tasalla netin käytössä.

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Kommentit (8)

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä3984
Liittynyt21.7.2017

NytRiitti kirjoitti:
Jokainen vanhempi muistaa , kuinka he itse noutattivat vastaavassa iässä vastaavia sopimuksia.

Ja muistavat myös seuraamukset? 

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

NytRiitti
Seuraa 
Viestejä2654
Liittynyt12.9.2012

Käyttäjä4499 kirjoitti:
NytRiitti kirjoitti:
Jokainen vanhempi muistaa , kuinka he itse noutattivat vastaavassa iässä vastaavia sopimuksia.

Ja muistavat myös seuraamukset? 

Aivan, onneksi nykynuoret ovat kuuliaisempia.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä3984
Liittynyt21.7.2017

Itse en lähtisi sopimaan mitään kellonaikoja, milloin netissä saa olla (kohta 10), koska mun mielestä netissä ollaan periaatteessa aina eikä sinne "mennä". Joku on katsonut tuon aikataulutuksen aiheelliseksi, mutta jos arki toimii  luontevasti (esim. lapsi saa suht säännöllisesti ruokaa), tuollaiseen kontrolliin ei pitäis olla mitään tarvetta. Päinvastoin, se on silloin pelkkä rasite, joka tekee elämästä turhan jäykkää.

Olen aina kannattanut "fiiliksen mukaan" menoa (tietäisitpä vain!), joten tuollainen sopimus ei olisi lainkaan mun tyylistä. Hyvä pointti tuossa listassa on kuitenkin kuvien ja nimen käyttö netissä. Näiden asioiden pitäisi tietysti olla itsestään selviä, ja pitäisi voida luottaa siihen, että fiksu lapsi ei joudu hankaluuksiin - mutta joskus käy niin, että porukassa saadaan päähänpistoja. Tai lapsi joutuu ajan mittaan väärään seuraan. Näiden varalta on hyvä miettiä, onko mitään asioita, joista haluaa lapselle edes kertoa. Ei ne ole välttämättä itsestään selviä juttuja alle 10-vuotiaille.

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä3984
Liittynyt21.7.2017

NytRiitti kirjoitti:
Käyttäjä4499 kirjoitti:
NytRiitti kirjoitti:
Jokainen vanhempi muistaa , kuinka he itse noutattivat vastaavassa iässä vastaavia sopimuksia.

Ja muistavat myös seuraamukset? 

Aivan, onneksi nykynuoret ovat kuuliaisempia.

En tiedä, onko mitään muutosta tapahtunut. Some vain tuo uusia mahdollisuuksia.

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä3984
Liittynyt21.7.2017

Nostan tämän vielä, koska mielestäni Suomessa olisi varaa kehittää nuorten turvallisuutta sosiaalisessa mediassa. On vain ajasta kysymys, milloin ”seksikiristys” yleistyy Suomessakin, jos vanhemmat jättävät lapsensa näissä asioissa täysin oman onnensa nojaan.

”Keskusrikospoliisi kertoi jo aiemmin kesällä, että rahan ja seksin kiristäminen nuorilta netissä on lisääntynyt räjähdysmäisesti Euroopassa.”

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201712192200614938_u0.shtml

Moni aikuinen tuntuu sekoittavan käsitteet ”saarnaaminen” ja TUKEMINEN…

Vanhemmilla on jo lain nojalla velvollisuus huolehtia lastensa turvallisuudesta.  Vastuuta ei tulisi kuitata asenteella ”meillä ei saarnata!” koska siitä ei edes ole kyse, vaan välittämisestä ja kasvattamisesta. Että antaa edes muutaman selkeän neuvon.

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat