Seuraa 
Viestejä8011
Liittynyt9.9.2005

Mitä tuo kuuluisa ”sopimus”|1 todellisuudessa tarkoittaa? Pöytäkirja uitettiin ohi eduskuntamme ja sen allekirjoittajaksi löydettiin Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg. Kenraali Lindbergin esimies on istuva presidentti, joka oli allekirjoitushetkellä Sauli Niinistö.

Nyt meneillään oleviin presidentinvaaleihin 2018 presidenttiehdokas ja europarlamentaarikko Paavo Väyrynen nosti pöytäkirjan estradille syyllä, että kansakunnan on viimein saatava täysi tieto mihin Nato-Isäntämaa pöytäkirja meitä sitoo ja mihin se velvoittaa, sekä kuka/ ketkä pöytäkirjan pohjalta kutsuvat vieraiden valtioiden sota- ja hyökkäysvoimat maahamme – kriisin yllättäessä.

Kriisi voi olla sisältä syntynyt ja/tai ulkoa johdettu

Ulkoa johdettuja kriisejä on synnytetty koko historian sivu – esimerkkeinä Syyria vuonna 2013, jolloin Yhdysvaltain CIA aloitti Syyrian kapinallisterroristien salaisen aseistamis- ja rahoitusoperaation |2, jonka, kuten kurdikapinallistenkin aseistamisen US presidentti Donald Trump lopetti käskyllään 2017 |3.

Toinen esimerkki suurella todennäköisyydellä ulkoa johdetusta kapinasta, kriisistä ja laittomasta vallankaappauksesta on Ukrainan Kiovan Maidan-aukion verimellakat, joiden taustaksi on myös löydetty Georgiasta paennut sen entinen presidentti Mikheil Saakasvili [LINK]

...
Helsingin Sanomat paljasti erittäin salaisen – osa II
[~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005495120.html - ]

Entä nyt, kun Helsingin Sanomat nosti pintaan Puolustusvoimien alla tapahtuvan salaisen – erittäin salaisen tiedustelu- eli kansankielisesti vakoilulaitoksen olemassaolon – kansalaistemme tietoisuuteen?

Laitos tunnusti salaisissa papereissaan jo 10 vuotta sitten vakoilukohteen olleen oikeastaan vain Venäjä |4. Eikä tässä vielä kaikki – HS jatkaa kakkososalla rikostutkintaan johtanutta julkistustaan ja tuo esille, että nämä ”vakoilulaitokset” operoivat tiedonvaihtomenettelyillä |5 – ehkä myös siten, että Suomi luovuttaa vakoilutietojaan Venäjästä Yhdysvalloille – ja tässä syntyi nyt se presidentti Niinistön pelkäämä vakava paikka |6 - venäläiset nimittäin muistavat jo vuodelta 1939 suomalaisten ilmavakoilun |7 ---

|5 ~ https://yle.fi/uutiset/3-6994181 – US NSA ja herra Edward Snowden
|6 ~ http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201712172200610723_u0.shtml - Tätä Sauli Niinistö pelkää!
|7 ~ http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-tiedustelua.html - ¤

Pitkin vuotta 1939 suomalaiset Blenheim tiedustelu- ja vakoiluvalokuvauskoneiksi muutetut koneversiot lensivät Leningradin puolustusvyöhykkeen yläpuolella valokuvaten sen puolustusjärjestelyjä – eikä tässäkään vielä kaikki, sillä Suomi luovutti näitä vakoilukuvia saksalaisille – Saksan kolmannelle valtakunnalle. Arvailujen osalle on jäänyt tiesikö Neuvostoliiton yksinvaltias Josif Stalin näistä kuvaluovutuksista. Uusimman vielä vahvistamattoman tiedon mukaan tiesi – ja päivämäärä oli 15.11.1939. Mikäli näin, voi jokainen pohtia tuosta eteenpäin historian kulkua |8.

.
Jatkuu

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (20)

o_turunen
Seuraa 
Viestejä14387
Liittynyt16.3.2005

Kyllä nyt Putleria ja varsinkin ryssäntrollia harmittaa.

Korant: Oikea fysiikka on oikeampaa kuin sinun klassinen mekaniikkasi. Jos olet eri mieltä kanssani olet ilman muuta väärässä.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä8011
Liittynyt9.9.2005

[2]

Nyt kun eletään yli 70 vuoden pituista rauhanjaksoa täällä idän ja lännen vedenjakajalla, herää kysymys miten venäläiset ottavat tämän HS-paljastuksen, jossa on annettu vihje, että Suomi vaihtaa tiedustelu- ja vakoilutietoja Yhdysvaltojen kanssa luovuttaen radiovakoilutietoja Venäjältä USA' han.

Voimme olla liki varmoja, että Venäjä ja Kreml tietävät tietoluovutukset, kuten Stalin sai aikanaan selville vakoilukuvien luovutuksen Saksalle, joka oli kuitenkin silloisen Neuvostoliiton pahin vastustaja! Nythän Kreml on lukenut viholliskandidaateikseen Naton ja sen myötä sen toisen ydinasesuurvallan Yhdysvallat.

Miksi Paavo Väyrynen todellisena Niinistön vaihtoehtona otti tämän Natoon liittyvän pöytäkierjan esille – ja julkisuuteen?

Motiivi on selkeä. Ruotsi toimi vastaavan paperin osalta toisin. Ruotsi allekirjoitti, mutta ei ratifioinut heti – vaan meni liki vuosi, ja sen jälkeen kun heidän vastinpöytäkirjaa oli pohdittu riittävästi, ehkä muutettu sisältöä – se ratifioitiin.

Suomessa eduskunta ei päässyt pöytäkirjaan kiinni, sitä ei edes ennen allekirjoitusta käännetty kummallekaan viralliselle äidinkielellemme – ei suomeksi eikä ruotsiksi. Nato-Isäntämaa pöytäkirja on protokollana Puolustusvoimien ylipäällikön vastuupostissa – ja tämän postin vastaanottaja on nyt toiselle kaudelle pyrkivä presidenttiehdokas Sauli Niinistö.

Paavo haluaa kansan tietävän , mitä on tehty tai tekemättä jätetty – on kuitenkin kyse todellisesta maamme turvallisuuskysymyksestä. Kansakuntamme on ilmaissut jykevän tahtonsa Natosta; jo yli 10 vuotta suomalaiset ovat aina yli 50 prosentin voimalla sanoneet ei Natolle [kuva 1].

Emme halua olla Naton asevarikko, ponnahduslauta sotiin – ja pahimmillaan taistelualusta itään. Kansa on näin asian selvästi ilmaissut ja puhunut sekä saanut riittävästi tietoa mitä merkitsisi Nato-jäsenyys.

.

Jatkuu

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä11392
Liittynyt13.7.2015

Mutta mitäs mieltä olette itseään puukottaneista lottomiljonööreistä jotka lakkasivat käymästä suihkussa? Eikös tämä nyt vaadi ainakin kolmekymmentä blogipostausta muutamaan kertaan toistettuna ja itsenosteltuna sekä ristiinlinkitettynä kaikkialle nettiin ja lehtiin?

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä8011
Liittynyt9.9.2005

[3]

HS-paljastukset, oliko se vaalipuffaus istuvalle presidentille?

[ US_Puheenvuoro – Ilkka Luoma ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247781-vakoilua-ja-paljastuks... - ]

HS-paljastukset peittosivat totaalisti julkisuuteen tulleet kiusalliset Paavo Väyrysen rehelliset vaaliteesit; niin EMU |9, jossa Suomelta vietiin arveluttavin, jopa ”valtiopetoksillisin” keinoin markka ja itsenäinen Suomen Pankki ja tämä nyt aiheena ole Nato-Isäntämaa pöytäkirja

Molempiin Väyrysen asiakohtiin istuva presidentti on osallinen. Paavo lupasi ennen valikampanjansa aloitusta tuoda esille kansakunnallemme tärkeitä asiakohtia, katsovansa tulevaisuuteen ja hakevansa mahdollisena presidenttinä Suomelle takaisin itsenäisyyttä päättää aidosti omista asioistaan, eikä vain olla noin 2,5 proseentin vaikuttaja EU-Brysselissä.

Vaaliuurnilla äänestäjät päättäkööt haluavatko he itsenäisyyttä vai EU-Bryssel byrokratiaa ja ohjailua, miten meidän pitäisi toimii 13 edustajalla kaikkiaan 751' sta. Huomattakoon kuitenkin, että presidenttimme ei päätä EU-asioista. Uusi valittava presidentti voisi olla aloitteentekijä kansanäänestykselle miten haluaisimme suhteemme Euroopan Unioniin.

Viitenumerot tekstistä

|1 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/02/nato-isantamaa-mou-poytakirja.html -

|2 ~ https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005297252.html -

|3 ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005464810.html -

|4 ~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005492284.html -

|8 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2017/04/talvisota-taustaa-ja-yllattava-paa... -

|9 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247657-vayrysen-kiusalliset-e... - [62]

.

Jatkuu

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Neutroni
Seuraa 
Viestejä30412
Liittynyt16.3.2005

Kyllä se on nyt niin, että kaikki tuo kertoo vain yhdestä asiasta. Armeija suunnittelee sotilasvallankaappausta, minkä jälkeen se anoo Suomen liittämistä Yhdysvaltojen merentakaiseksi territorioksi ja uusien ydin- ja biologisten aseiden kokeilukentäksi. Trump nimitetään Suomen suuriruhtinaaksi 1.1.2018 alkaen ja valtakunta kansalaisineen siirtyy hänen henkilökohtaiseksi omaisuudekseen.

Jos minä olisin maanpetturitrolli, pakkaisin jo kiireesti kamojani lähteäkseni kauas Uralin taakse uusiin hommiin. Armeijan salaisella viestikeskuksella on tietenkin kaikki tietoliikenne trollien ja isännän agenttien välillä tallessa. Paavo kääntää takkinsa pitkän linjan konkaripoliitikon ottein 7.7 mikrosekunnissa, liittyy republikaanipuolueen täkäläisen haaraosaston änkyräsiipeen ja jatkaa reaalipoliittista uraansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä8011
Liittynyt9.9.2005

Osa [3]¨' ssa väärä kuva piti olla --- tämä

[4]

¤ ” … Tiesivätkö venäläiset?

Yhdysvaltain viestitiedustelulaitoksen NSA:n julkaisemissa avatuissa venäläistiedustelun viesteissä, niin sanotuissa Venonan papereissa, on Suomeakin koskevaa aineistoa. Viestien mukaan Neuvostoliitolla näyttää jatkosodan aikaan olleen tiedottajia korkeissa suomalaisissa hallitus- ja sotilaspiireissä.

Juuri ennen talvisotaa venäläisten sotilastiedustelu oli sekasorrossa, kun sen luoja, Jan Berzin, oli menettänyt henkensä puhdistuksissa. Aiemmin Berzinin johtama laitos oli selvittänyt agenttinsa, valokuvaajaluutnantti Vilho Pentikäisen, avulla Viron ja Suomen salaisen sotilasyhteistyön Suomenlahden sulkemiseksi.

Tiedetään, että suomalaisten Blenheim-ohjelma kiinnosti punatiedustelua erityisesti ja että nuo pommikoneet olivat sabotointikohteiden listalla. Voi kuitenkin olla aiheetonta epäillä, että Eskolan koneen venttiilijousien viallisuus olisi johtunut tihutyöstä.

Mutta jos suuren vainoharhaisuuden ja tuholaisjahdin huumaama Josif Stalinin diktatuurihallinto oli saanut jostain - ja mahdollisesti korkeasta lähteestä - vihiä suomalaisista vakoilulennoista, tiedolla saattoi olla vaikutuksensa myöhempiin tapahtumiin.

Tiedustelukuvausten lentäjä, everstiluutnantti evp. Armas Eskola, tapasi vielä elossa olevia kollegojaan Tikkakosken ilmailumuseossa vuonna 1989 … ” [LINK]

.

The End

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä8011
Liittynyt9.9.2005

... Niinistön uskottavuus, kyky huolehtia todellisista tilanteista ja rehellisyys voivat kampautua esille Paavo Väyrysen nostamista alun kärkiteemoista, nimittäin EMU-kytkennästä, jolloin markka menetettiin sekä Nato-isäntämaa pöytäkirja, jonka vastuuposti ulottuu armeijan ylipäällikköön asti, siis presidentti Niinistöön. Nyt tuotiin Helsingin Sanomien toimesta esille myrskynä vesilasissa, armeijamme niin sanottu radiovakoiludraama, joka lässäytti mediassa oraalle nousseet asiapohjoiset Väyrysen kärkiteesit. Miten on, jos osoittautuu, että Suomi on luovuttanut vakoilutietoa Venäjästä amerikkalaisille.

.

~  https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005495346.html

" ... 

Paavo Väyrysen nousu presidenttiehdokkaaksi sähköisti presidenttikisaa joulukuun alussa. Sähköä kisa kaipasikin. Presidentti Sauli Niinistön  ylivoima vei vaaleista aidon valinnan tuntua.

Väyrynen teki heti vaaliväittelyistä terävämpiä. Politiikan konkarista ollaan montaa mieltä, mutta ainakin hänessä on sitä jotain, kun muilla haastajilla ei ole ollut esittää Niinistön horjuttamiseksi yhtään mitään 

... "

.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä8011
Liittynyt9.9.2005

Anomalia++ kirjoitti:
Toisaalta huvittavakin ilmiö, nämä Ilkka Luoman loputtomat paskapölötykset.

...

Sanallinen ylivertaiskristallisoitunut verbaliikkakoreus saisi jopa äidinkielenopettajan kyynellin - haltioituneisuudessaan ;-) 

.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä11392
Liittynyt13.7.2015

Niinistön suosiohan vain kasvaa. Väyrynen möyrii marginaalien pohjamudissa ja kilpailee enintään kretsu-hörhö Huhtasaaren äänistä. Hesarin rötöstelystä ei nyt kyllä taida Tehtaankadun pelastajaksi olla, vaikka varmasti tämä onkin toimiva tapa nostaa esiin Venäjän haluamia puheenaiheita ja tarjoaa rutkasti tilaisuuksia levittää valeuutisia Venäjän sisällä Suomen vihamielisyydestä.

o_turunen
Seuraa 
Viestejä14387
Liittynyt16.3.2005

Ilkka Luoma kirjoitti:
Anomalia++ kirjoitti:
Toisaalta huvittavakin ilmiö, nämä Ilkka Luoman loputtomat paskapölötykset.

...

Sanallinen ylivertaiskristallisoitunut verbaliikkakoreus saisi jopa äidinkielenopettajan kyynellin - haltioituneisuudessaan ;-) 

.

Mahtaisiko Ilkan äidinkielenopettaja ymmärtää tuosta yhtään mitään.

Korant: Oikea fysiikka on oikeampaa kuin sinun klassinen mekaniikkasi. Jos olet eri mieltä kanssani olet ilman muuta väärässä.

Anomalia
Seuraa 
Viestejä1654
Liittynyt9.2.2012

Ilkka Luoma kirjoitti:
Anomalia++ kirjoitti:
Toisaalta huvittavakin ilmiö, nämä Ilkka Luoman loputtomat paskapölötykset.

...

Sanallinen ylivertaiskristallisoitunut verbaliikkakoreus saisi jopa äidinkielenopettajan kyynellin - haltioituneisuudessaan ;-) 

.

Sinulla on ihmeellinen pakkomielle tyrkyttää pitkäpiimäisiä kirjoituksiasi joka paikkaan, etenkin kun niissä ei ole kiinnostavan ajatuksen tai analyysin tynkääkään mukana. Lisäksi et suostu millään ymmärtämään, että ne häiritsevät ja haittaavat keskustelupalstan käyttöä.

Joko olet niin taukki ettet vaan ymmärrä tai sitten floodaat vain häirinnän ilosta. 

En tiedä kummasta on kyse. 

Uudistunut virkamies: jokainen päivä on samankaltainen.

ovolo
Seuraa 
Viestejä6208
Liittynyt7.7.2007

Anomalia++ kirjoitti:
Ilkka Luoma kirjoitti:
Anomalia++ kirjoitti:
Toisaalta huvittavakin ilmiö, nämä Ilkka Luoman loputtomat paskapölötykset.

...

Sanallinen ylivertaiskristallisoitunut verbaliikkakoreus saisi jopa äidinkielenopettajan kyynellin - haltioituneisuudessaan ;-) 

.

Sinulla on ihmeellinen pakkomielle tyrkyttää pitkäpiimäisiä kirjoituksiasi joka paikkaan, etenkin kun niissä ei ole kiinnostavan ajatuksen tai analyysin tynkääkään mukana. Lisäksi et suostu millään ymmärtämään, että ne häiritsevät ja haittaavat keskustelupalstan käyttöä.

Joko olet niin taukki ettet vaan ymmärrä tai sitten floodaat vain häirinnän ilosta. 

En tiedä kummasta on kyse. 

No, kun Kremlistä on luvattu Ilkalle kuvernöörin virka ansiokkaasta trollauksesta, jos Suomelle käy samoin kuin  Krimille. Ja rupliakin tulee tilille sitä enemmän, mitä enemmän trollaa.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä8011
Liittynyt9.9.2005

Tämä on se kyseisen pöytäkirjan oleellisin osio --- 

2.

2.Tarkoitus

2.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tarkoitus on sopia periaatteet ja menettelytavat toiminnallisten kohteiden perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi NATO-joukoille isäntämaassa, tai isäntämaan tukemana, NATOn sotilaallisten toimien aikana.

2.2. Tämä yhteisymmärryssopimus ja sen jatkodokumentit on tarkoitettu suunnittelun pohjaksi asianomaisille isäntämaan tahoille ja NATOn johdolle ennakoimaan isäntämaatukea erilaisille NATOn sotilaallisille toimille. Nämä tehtävät sisältävät toimet, joihin lähetettävät joukot ovat tiedossa, sekä ne, joihin joukot eivät vielä ole tiedossa.

Täältä koko pöytäkirja ~  https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/02/nato-isantamaa-mou-poytakirja.html  - 

.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat