Seuraa 
Viestejä338
Liittynyt27.2.2015

Ei tyyliin Star Wars on hyvä, jotka kaikki ovat ostoelokuvia.

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

Sivut

Kommentit (18)

Jouni Aro
Seuraa 
Viestejä907
Liittynyt26.5.2016

Miksei Viaplayn Leffoja ja suositella? Varmaan saa ainakin minun suosituksissani.

Netflixissä varsinaisia helmiä ovat Bon cop, Bad Cop ja Bon Cop, Bad Cop 2. Kumpikin taattua Kanadalaista huumoria. Kun katsoo ykkösosan, perään on heti katsottava kakkos-osa.

Edelleen Red ja Red 2 ovat hauskoja toimintakomedioita. Bruce Willis ensin vähän etoo, mutta sopii yllättävän hyvin rooliinsa.

Sitten sangen vähillä näyttelijöillä toteutettu PASENGERS tuntuu aluksi mitäänsanomattaomalta, mutta jos ymmärtää draamaa, elokuva on loistava. Arkeensa kyllästynyt insinööri aukaisee erittäin kauniin ja älykkään naisen unikapselin, kun alus on matkalla tukikohtaan 80 vuoden päähän. Ensin kaikki menee hyvin, mutta kun muija saa tietää, että insinööri avasi hänen unikapselinsa rakkaudesta, alkaa tapahtumaan.

James Randi
Seuraa 
Viestejä338
Liittynyt27.2.2015

Brainwashed kirjoitti:
Ehdota tyylilaji.

No jos ensin vaikka Scifi

Muuten, kun löytää kohtalotoverin, joka tykkää samoista pätkistä, silloin kumpikin tykkää samoista pätkistä, ja suosittelusta on jotain hyötyä.

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä10433
Liittynyt20.1.2013

Kubrickin 2001: a space odyssey, 1968, putkahti hiljattain netflixiin, joten jos et ole sitä nähnyt, niin suosittelen.
On juonenkuvioiltaan hieman verkkaista ja töksähtelevää, eikä mainittavasti toimintaa, mutta silti on iästään huolimatta visuaalisesti niin upea katseltavaa, että on pelkästään siksikin useamman katsomiskerran arvoinen.

James Randi
Seuraa 
Viestejä338
Liittynyt27.2.2015

Brainwashed kirjoitti:
Kubrickin 2001: a space odyssey, 1968, putkahti hiljattain netflixiin, joten jos et ole sitä nähnyt, niin suosittelen.
On juonenkuvioiltaan hieman verkkaista ja töksähtelevää, eikä mainittavasti toimintaa, mutta silti on iästään huolimatta visuaalisesti niin upea katseltavaa, että on pelkästään siksikin useamman katsomiskerran arvoinen.

En ole enää Kubrickfani ja boikotoin hänen pläjäyksiään periaatteesta. Mm. Kellopeliappelsiini on sairas elokuva. Edelleen Full Metal Jacket ei ole sen viisaampi. Rasvaperse esitteli toisessa yhteydessä elokuvan Inception. Jos sinulla olisi sen kaltaista, missä on hyvät näyttelijät ja hyvä juoni. Saa olla tuntemattomiakin näyttelijöitä, kunhan tarina on hyvä.

Mutta tuosta 2001:stä vielä sen verran, että alussa kuvataan puolitoistatuntia kuinka apina hyppivät Maankamaralla. Mitään ei tapahdu, eikä kiinnosta vuoden 1968 Scifi-lavasteet.

Älä nyt lannistu tästä. Ehdota jotain muuta kuin Kubrickia.

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

Jouni Aro
Seuraa 
Viestejä907
Liittynyt26.5.2016

Jos tykkää toiminnasta, jossa ammutaan ja räjäytellään sitä sun tätä, ehdottomasti vuoden -17 kallein elokuva lienee: fast & fourious 8. Kallis urheuiluato, vaikkapa ferrari ei ole minkään arvoinen, vaan niitä räjäytellään ja upotetaan mereen surutta elokuvassa.

Fast & fourious -pläjäkset löytyvät Viaplay Storesta. 7, 6 ja viitonenkin olivat vielä katsomisen arvoisia.

James Randi
Seuraa 
Viestejä338
Liittynyt27.2.2015

Rasvaperse kirjoitti:

Katsottu on. Pitää muistaa että seiskasta alaspäin huononee nopeasti. Ei enää tavaroiden, autojen, lentokoneiden, helikoptereiden -räjäytyksiä.

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

Jouni Aro
Seuraa 
Viestejä907
Liittynyt26.5.2016

Kotimaisen komedian eräs helmi on Napapiirin Sankarit 2. Tiina Lymin ohjaamaa kolmosta ei kannata edes katsoa - sekava ja tapahtumaköyhä. Muistaakseni se ykkösosakin oli ihan katsottava, jossa oli myös Kittilän runkkarit. Kolmosessa Kittilän runkkareita ei nähdä ollenkaan.

James Randi
Seuraa 
Viestejä338
Liittynyt27.2.2015

Haamu kirjoitti:
Memento ja Kaunis mieli nyt tulevat ensimmäisinä mieleen, jotka ainakin löytyvät netflixistä.

Molemmat katsottu. Kaunis mieli useampaan kertaan, ennen kuin elokuvan jokaisen sopukan ymmärsi. Lähinnä Jennifer Conleyn seksikkyys oli se, jota elokuvassa tuli kyylättyä, mutta kyllä sitä sekopäistä laskukonettakin.

Mementon olen katsonut kerran, enkä tykännyt. Se oli jotenkin tehty lopusta alkuun ja siksi omituinen.

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

James Randi
Seuraa 
Viestejä338
Liittynyt27.2.2015

Onko vielä joku, joka ei ole katsonut Netflixistä: "Mies ja alaston ase". Olen katsonut sen DVD:ltä silloin kun se tuli, ja monta kertaa sen perään ja nyt sitten taas Netflixistä. 2½ ja 3¾ ovat hakuusessa.

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

James Randi
Seuraa 
Viestejä338
Liittynyt27.2.2015

Salimäki kirjoitti:
Hidden Figures. Mainio elokuva.

No katsotaan.

Poistuin elokuvan ajaksi.

Ja nyt tulin takaisin

Ihan hyvä pläjäys, kannattaa todellakin katsoa.

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

James Randi
Seuraa 
Viestejä338
Liittynyt27.2.2015

Ja lisää hyviä scifiä: TRANSCENDENCE ja SILMÄNKÄÄNTÄJÄ

https://www.netflix.com/watch/70266675?trackId=13752289&tctx=0%2C0%2C

https://www.netflix.com/watch/70043951?trackId=13752289&tctx=0%2C0%2C

Elämänkertoihin perustuvia elokuvia: THE IMIGATION GAME ja JOBS

https://viaplay.fi/store/the-imitation-game-2014

Ensiksi mainittu Alain Turingin elämänkertaan ja toinen APPLEN perustajan elämänkertaan.

https://www.netflix.com/watch/70267266?trackId=13752289&tctx=0%2C0%2C

Vihreä maili, jos ei ole katsonut, pakko katsoa:

https://viaplay.fi/store/vihrea-maili-1999

---Mielestäni seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole kysymys vaan Randin taustasta.Toisen maailmansodan aikana Randi tuli persraiskatuksi natsien toimesta jonka seurauksen Randi traumatisoitui ja lähti myöhemmin siitä selvittyään omalle "kostoretkelle" harjoittamalla samanlaista toimintaa alaisiinsa ja lähipiiriin. Randi miljoonan taalan "kostoretki"

---Paljastan matemaattiset valheesi!

Kyttääjä
Seuraa 
Viestejä469
Liittynyt4.1.2016

Jos Win Diesel käy, hyviä toimintspläjäyksiä:

https://viaplay.fi/store/xxx-2002

https://viaplay.fi/store/xxx-return-of-xander-cage-2017

Kannattaa katsoa nopeasti, koska enää kaksi päivää katsottavissa:

https://viaplay.fi/leffat/hitman-agent-47-2015

Melko aktiivisesti osallistuttu tähän ketjuun.

Koska minä osallistuin, joku sairas saa pian päähänsä, että minä olen sinä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat