Yrtit ja mausteet kotona kukkaruukussa ja parvekkeella

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen jo monen vuoden aikana kasvatellut itse mm. basilikaa, oreganoa, persiljaa ja timjamia kotona sisällä ja parvekkeella. Onko muilla tietoa muista yrteistä?

Keväällä ensin kylvö isohkoon laatikkoon sisällä, sitten kesän tullessa taimien "koulutus" ja istutus purkkeihin ja siirto parvekkeelle. Tuore basilika salaatissa, oregano tuoreena pizzan päälle, timjami ja persilja keittoihin... Ah mikä sen mahtavampaa.

Onko teillä muilla muita yrttejä/kasveja, joita tällainen amatööriparvekeviljelijä voisi kokeilla?

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

Minä ostan keväällä vihannestiskistä pieniä mausteyrittiruukkuja ja istutan ne pihalle. Yhtä hyvin ne käy parvekeruukkuun. Rosmariini on monivuotinen. Minulla on ollut se pihalla jo monta vuotta. Siitä kasvaa iso ja tuuhea pensas, joka tuoksuu hyvälle. Saattaisi talvehtia kukkaruukussakin parvekkeella.

Köynnöskrassi on kiva kasvi, joka on paitsi kaunis, niin myös syötävä. Lehdet käy salaattiin, ja myös kukat on syötäviä. Kukista saa kivoja koristeita vaikka booliin. Kun tekee jääpaloja niin krassin kukan voi jäädyttää sinne jääpalan sisään.

Vierailija

Olen kasvattanut parvekkeella minitomaatteja turvesäkissä, mutta vaatii aurinkoisen parvekkeen. Viilto pussinkylkeen, vettä rutkasti ja taimi siihen. Tosin kasteltava päivittäin.

Perunaakin viljelin: itäneet potut vanhaan ämpäriin, jossa ensin oli valepohja. Kun kasvaa, lisää turvetta, multaat siis varren. Kilohinta on sama kuin timanteilla, mutta lystiä etenkin lapsille. Voit anoa EU:n vuoristotukea, jos asut yläkerroksissa.

Rosmariinini kuoli talvella avoparvekkeella. Tänä vuonna aion kokeilla kaupan ruohosipulilla laakeassa ja vähäravinteisessa ruukissa.

Vierailija

Yrttimaallani oli viime talven ajan rakuunaa, timjamia, kirveliä ja ruohosipulia jotka kaikki selvisivät. Ruohosipuli on viimeisen viikon aikana kasvanut jo nyt syötävän kokoiseksi. Rosmariinikin oli, mutta se ei selvinnyt.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26841
Liittynyt16.3.2005
Nukkumatti
Olen jo monen vuoden aikana kasvatellut itse mm. basilikaa, oreganoa, persiljaa ja timjamia kotona sisällä ja parvekkeella. Onko muilla tietoa muista yrteistä?

Meillä on noiden lisäksi salviaa (vaimo kylvi kun sai joltain siemeniä, mitähän silläkin voi maustaa) ja ruohosipulia. Hyvin tuntuvat kasvavan.

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005

No Osso Buccoa tietenkin salvialla maustetaan, eihän sitä muuten syö edes naapurin koira ja silti se tulee kamalan kipeeksi.

Yksi loistava yrtti on lipstikka. Kestää talvet Simon leveysasteilla, itää aika aikaisin keväällä, kasvaa kahdesti kesässä valtavaksi puskaksi ainakin meidän piharakennuksen takana. Siinä vieressä kasvaa oreganopuska, joka niin ikään kestää talven yli. Ruohosipuli on vakio. Laatikoissa kotona kasvaa kuistin seinustalla basilikaa. Se vain heittää henkensä melkein ensimmäisistä yöpakkasista syksyllä.

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

D'oh
Seuraa 
Viestejä281
Liittynyt17.3.2005

Chilejä lähinnä tullut kasvatettua noista ravinnoksi kelpaavista. Kesällä pärjäävät erinomaisesti ulkona ja talvella voi joko laittaa valon alle tai pitää vain normaalina huonekasvina jolloin saavat tarpeeksi valoa elossa pysymiseen mutta eivät kasva juurikaan.
Paha vaan ovat todella tulista sukupuuta nuo chilini, enkä tulisesta ruoasta liiemmin välitä, joten lähinnä koristekäyttöön ovat hedelmät menneet.
Kuivatuista punaisista chileistä ajattelin tehdä koristeen maustehyllyyn.
Pitäisi normipaprikaa saada kasvamaan, niitä olisi kiva poimia omasta puutarhasta kokkailuihin. Ja kirsikkatomaatteja.

Basilikaa, persiljaa ja sitruunamelissaa oli myös joskus yrttitarhassa, mutta olivat vähän taipuvaisia heittämään veivinsä ennen kuin pääsivät kunnolla vauhtiin.

Alennuskoodi ensitilaajille @ iherb.com: RIX283

Vierailija
D'oh
Chilejä lähinnä tullut kasvatettua noista ravinnoksi kelpaavista...

Tyttökaveri osti mulle joskus chilipuun ja hyvin se kasvoi vaikka en usein muistanutkaan sitä kastella. Mikäs sen mukavampaa kuin noukkia puusta chilejä ja leikkoa ne nuudelikeiton sekaan.

Vierailija
Mummo

Perunaakin viljelin: itäneet potut vanhaan ämpäriin, jossa ensin oli valepohja. .

Samalla systeemillä voi kokeilla myös porkkanan kasvatusta, siis kylvää siemenet ämpäriin tai pari siementä vaikka maitotölkkiin. Myös erilaiset mintut pärjäävät hyvin parvekkeella. On vain muistettava, että aitoa piparminttua saa vain jakotaimesta, ei siis siemenestä. Tee tuoreesta mintusta on aivan lyömätön kesäjuoma. Mintut ovat kylläkin monivuotuisia, joten olisi hyvä saada ne syksyllä maahan talvehtimaan.
Mitäs vielä? Sitten tulee vielä mieleen syötävät kukat. Joku taisikin jo mainita krassin. Lisäksi esim. orvokki on syötävä ja orvokinkukilla koristeltu täytekakku on todella hemaisevan näköinen.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
geena
Minä ostan keväällä vihannestiskistä pieniä mausteyrittiruukkuja ja istutan ne pihalle. Yhtä hyvin ne käy parvekeruukkuun. Rosmariini on monivuotinen. Minulla on ollut se pihalla jo monta vuotta. Siitä kasvaa iso ja tuuhea pensas, joka tuoksuu hyvälle. Saattaisi talvehtia kukkaruukussakin parvekkeella.

Miten olet saanut rosmarinin säilymään ulkona talven yli? Kiinnostaa kovasti. Missä asut? Miten kovia pakkasia se sietää ja millaisessa kunnossa se talven jäljiltä on? Suojaatko sitä jotenkin? Kerro.

Meillä oli rosmariini viime kesänä ulkona ja siirsin sen talveksi ruukkuun sisälle. Se sitten kuoli joskus lopputalvesta ja kuivasin sen. Nyt on uusi rosmariini (tosi komea!) ruukussa ja aion laittaa toisen myös kasvipenkkiin. Mutta mitä teen niille talvella?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
Neutroni
Nukkumatti
Olen jo monen vuoden aikana kasvatellut itse mm. basilikaa, oreganoa, persiljaa ja timjamia kotona sisällä ja parvekkeella. Onko muilla tietoa muista yrteistä?



Meillä on noiden lisäksi salviaa (vaimo kylvi kun sai joltain siemeniä, mitähän silläkin voi maustaa) ja ruohosipulia. Hyvin tuntuvat kasvavan.

Lammasta sillä voi maustaa. Ja sianlihaa. Ja kokeilepa uunilohen pinnalle. Monikäyttöinen yrtti.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija

Kiitoksia hyvistä vihjeistä. Ruohosipuli tulee aivan varmasti valikoimiin ja chili varmasti, meillä pitävät kaikki tulisesta ruuasta.

Nyt minulla on muutamassa purkissa koristekurpitsoja (koristekurpizza ), saas nähdä mitä nistä tulee.

Amppelimansikka, täytyy ehdottomasti kokeilla, mistäsäniitä saisi?

Vierailija
Nukkumatti

Amppelimansikka, täytyy ehdottomasti kokeilla, mistäsäniitä saisi?

Niitä saa melkeinpä kaikista kesäkukka- ja puutarhamyymälöistä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat