Alttius uskottomuuteen paljastuu katseesta

MooM kirjoitti:

Raspu kirjoitti:

Mä jollain tapaa uskon järjestettyihin avioliittoihin, jossa vanhemmat ja sukulaiset punnitsee asioita ja eri vaihtoehtoja.

.

Ensimmäinen reaktio järjestettyihin liittoihin on näin känsimaisen kulttuurin kasvatilla negatiivinen. Mutta jutellessani muutaman tutun (intialaisia ja malesialainen) kanssa olen vähän muuttanut fiilistäni. En paljon, mutta positiivisemmaksi.

Ongelmana tuossa on, että vanhemmilla voi olla hyvin erilaisia motiieja. Jos liitto solmitaan suvun taloudellisen aseman tai jonkun muun nuoriin (tai voihan se sulhanen olla hyvinkin iäkäs) littymättömän asian takia, lopputulos voi olla  karmea. Ja vanhempien kyky arvioida lastaan ja sulhas/morsiankandidaattia ei välttämättä ole kaikilla ihan kohdallaan.

Kyllä ne vanhemmat lapsiaan rakastaa intiassakin ja haluavat että lapsella olisi onnellinen perhe ja elämä.

Länsimaissa ajatellaan tuota juuri pahimman vaihtoehdon mukaan että nuori nainen naitetaan jollekin rikkaalle pervolle alaikkäsenä taloudellisen hyödyn toivossa.

Valtaosa kuitenkin noista avioliitoista on ihan järkeviä ja mietitty, joissa lasten tarpeet on otettu huomioon monelta kantilta ja tulevaisuutta ajatellen myöskin. Usein vahemmat saattaa tuntea lapsensa ominaisuudet paremmin kuin lapsi itse. Ei noissa usein myöskään ole mitään vastustusta lasten pulelta vaan saattavat jopa pitää ensisilmäyksellä toisistaan.

Käyttäjä4499 kirjoitti:

Raspu kirjoitti:

Mä jollain tapaa uskon järjestettyihin avioliittoihin, jossa vanhemmat ja sukulaiset punnitsee asioita ja eri vaihtoehtoja.

Kaikki ei käyttädy samalla tavalla kaikkien kanssa. Eli ei pelkät yksilön ominaisuudet vaan kuinka ne mätsää vastakappaleeseen.

Valokuvista näkee usein myös paljon.

Niissä on se etu, että yksilöt tunnetaan lapsuudesta asti. Muiden sukujen ominaisuudet ovat tiedossa.  Omia jälkeläisiä ei anneta kenelle tahansa.

Kotisaarellani avioliitot oli ennen vanhaan aina järjestettyjä. Naapuripariskunta oli nähnyt toisistaan ennen häitä vain valokuvat. Ehkä se poistaa ihmisiltä illuusiot ja vastuun täydellisen kumppanin löytämisestä. He voivat keskittyä arkielämän rakentamiseen, sen sijaan, että ahnehtisivat yhä parempaa, tai odottaisivat unelmien kumppanin osuvan omaan muottiin.

Toisaalta vanhemmat voivat yrittää löytää lapselleen puolison mutulla. Muutaman  kerran minulta on ulkomailla kysytty, olisinko kiinnostunut tapaamaan naimattoman pojan. Esim. kerran kysyin vieraalta mummolta missä on kalakauppa, mummo neuvoi ja kyseli olisinko kiinnostunut tapaamaan hänen poikansa. Kertoi hänen työstään. En noteeraannut tarjousta, vaan kysyin vielä jotain kalakaupasta. Mummo oli silmiin nähden pettynyt. Hän oli siro, valkotukkainen, ja hänellä oli smaragdinvihreät silmät; hän oli jo iäkäs, eikä hänellä  ollut yhtään lapsenlasta. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olisin voinut olla kohteliaampi.

Kerran olin nettikahvilassa Hanian satamassa, kun ulkomaalaistaustainen omistajapari tuli ehdottamaan tapaamista heidän poikansa kanssa, jolta puuttuu vaimo. Siinä sitten lueteltiin perheen omaisuutta. En tavannut tätäkään poikaa. Kielitaitoni varmaan vaikutti tarjoukseen, kreikka on toinen äidinkieleni. Saarella voi olla pula puolisoehdokkaista.

Toinen tapaus oli, jossa perhetuttu äiti suorastaan panttasi mua kodissaan, kun odotti poikansa saapumista Johannesburgista. "Teidän täytyy tavata!" Kun vaihdoin paitaa, hän katsoi pitsiliivejäni, mutta minusta tuntui kun hänen ilmeensä olisi kertonut: "noista minun lapsenlapseni saa ravintonsa".  Karkasin, vaikka toisessa jalassa oli rakkula.

Nykyään hyvissä piireissä on yleistä  järjestää naimattomille naisille tilaisuuksia, joissa he voivat tutustua ehdokkaisiin. Esim. liike-/perhetuttavat kutsutaan kotiin syömään. Ei  painostusta, vaan pelkkä mahdollisuuden tarjoaminen tuomalla ihmisiä yhteen. (Harmi, ettei minulla ole suhteita!)

Tätini siskontytär muutti aikoinaan Amerikasta vuodeksi Kreikkaan, tavoitteena päästä hyviin naimisiin (tästä kirjoitinkin jo kesällä, mutta kertaan tässä). Hän kävi kielikurssia, ja treenasi päivittäin uimalla ja käymällä salilla. Roleksit oli ja tyyli aina vimpan päälle. Suvun tehtävä olis järjestää tapaamisia menestyneiden miesten kanssa. Mulle on jäänyt tämä tapaus mieleen, koska muistan miten hieno yrttikirja hänellä oli... Kysyin, missä hän yrttejä viljelee; hän vastasi, että viljelee niitä tietysti sitten kun on päässyt naimisiin.  Viisas nainen. Moni myy ittensä käsittämättömän halvalla, tavallisessa palkkatyössä, parhaimmat vuotensa tuhlaten.

Itse olin nuorena sellainen, että mieluummin patikoin kuin etsin seuraa. Setäni kerran sanoi: "Lopeta jo se puissa kiipeily, ja etsi itsellesi aviomies!" Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, kuinka iso asia elämässä on löytää hyvä elämänkumppani... Nuorena ne  yleensä viedään. Keskustelua setäni kanssa, kun aiheesta puhuttiin:

- "Miksi et koskaan laittaudu? Olet kaunein, mutta muut naiset näyttävät paremmilta, koska he laittautuvat naisellisiksi."

- "Minusta se on teeskentelyä."

- "Kaikki tässä maailmassa on. Elämä on yhtä teatteria."

- "Viihdyn paremmin vuohien kuin ihmisten seurassa."

-"Mitä!?"

- "Katsotaan, jos joskus löydän miehen, josta pidän enemmän kuin viikunoista."

-"---"

No, minä olenkin puusta pudonnut.

Enosi on viisas mies.

Boldasin mielestäni olellisia pointteja. Juuri tuo sukutuntemus ja perheen taustojen tunteminen on ollut pienissä yhteisöissä luultavasti merkittävä etu.

Kaikki tietää kaikista, mikä kenelläkin viiraa jne.

Yritetään tehdä hyviä kompromisseja jossa on myös hyvät onnistumisen mahdollisuudet.

Täällä meidän kyllällä myös erään varkkaamman perheen äiti tuli poikansa puolesta "kosimaan" nykyistä vaimoani, siis silloin nuorempana. Eipä vaimo kuitenkaan kiinnostunut suvun rahoista, kun poikakin oli lyhyt ja paksu. Nykyisin pulska poika on jo naimisissa. Ihan on kaunis vaimo ja kaksi lastakin heillä. Tarina ei kerro kävikö äiti kosimassa vai tekikö poika itse työt.

Tuossa toki on epäsuhtaa, mutta ei järjestettyjen avioliittojen tuollaisia tarvitse olla.