Seuraa 
Viestejä31

Onko aika fysikaalinen vai psykologinen olio?

Kello - hieno keksintö - mittaa lineaarista eli tasavälistä aikaa. Mitä jos kaikki kellot hävittäisiin, olisiko aika vielä olemassa? Mistä silloin näkisimme ajan kulun?

Ajassa on varmaankin enemmän ulottuvuuksia kuin esim. fyysikot olettavat. On trendejä, syklejä, kausivaihtelua ja satunnaisvaihtelua, eivätkä nämä ulottuudet ole de facto havaittavissa olevia asioita, ainoastaan estimoitavissa olevia asioita.

Missä määrin aikaa on olemassa de facto muutoin kuin ihmisaivojen sisällä - ja toki kellossa?

Mielestäni aika on vain mittayksikkö, jossa liike voidaan ilmaista aivan kuten kuin raha on mittayksikkö, jossa hinta voidaan ilmaista.

Tosiolevaisena aika on olemassa lähtökohtaisesti vain ihmisaivoissa. Ja kellossa. Ei luonnossa, ei maailmankaikkeudessa.

Näin siis luulen.

Anonyymi

Sivut

Kommentit (38)

Neutroni
Seuraa 
Viestejä35108

Aika on havaittu luonnonilmiö siinä missä pituusulottuvuudet, massa, energia, kvanttimekaaniset kvanttiluvut ym. Ei niiden pohjimmaisesta olemuksesta voida sanoa mitään. Myöskään olemassaolon kysymykset eivät kuulu luonnontieteen piiriin. Aika voi olla universumimme  perustavanlaatuinen ominaisuus tai sitten seuraus jostain vielä perustavammanlaatuisista luonnonilmiöistä, joka vain näyttää tältä kuin me voimme havaita.

Selvästikin se luonnonilmiö, jota fysiikassa kutsutaan ajaksi, on olemassa (siinä mielessä kuin mikään havaittava on olemassa) havaitsijoista riippumatta. Planeetta on kehittynyt ajassa miljardeja vuosia ennen kuin kukaan on keksinyt kelloa ja maailmankaikkeus vielä kauemmin.

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä12337

Ajalla ja tilalla on selkeä yhteys, joten ajan voidaan kiistatta sanoa olevan maailmankaikkeuden yksi ulottuvuus siten kuin tilaulottuvuudetkin. Se, mitä nämä pohjimmiltaan ovat, on, kuten Neutroni totesi, mahdoton nykytiedolla aukottomasti selittää, ne voivat olla vain heijastevaikutuksia jostain taustalla vaikuttavasta tuntemattomasta. Suhteellisuusteoria ja sähkömagnetismi avaavat hieman ilahduttavasti ajan suhteellisuutta ja siis sitä, että se ei varmaankaan ole mikään absoluutti. Sähkömagneettinen vuorovaikutus, jota voidaan myös fotoneina, eli vuorovaikutuksen kvantteina tai hiukkasina kuvata, mahdollistaa jänniä ajatusleikkejä.

Vaikka tämä voi olla hieman harhaanjohtavaa väärinymmärrettynä, tai voi olla jopa sitä itseään alkujaankin, niin tykkään kuvitella asioita ns. "fotonin näkökulmasta". Eli oletetaan rypäs ydinreaktioita kaukaisessa, kaukaisessa tähdessä. Niistä vapautuu energiaa, joka klassisen tulkinnan mukaan matkaa fotonihiukkasina valovuosien matkan ja käyttäen siis vuosia aikaa, kunnes osuvat kaukoputkea tihrustavan nörtin verkkokalvon valoherkkiin reseptoreihin ja nörtti tulkitsee katselevansa tähteä. Fotonin näkökulmasta mitään matkaa ei tapahdu eikä aikaa ole. Tähden fuusioituvista atomeista vapautunut energiakvantti reagoi "välittömästi" nörtin verkkokalvon kanssa. Siinä ei ole aikaa, vaan energia vain siirtyy atomista toiseen, vuorovaikutus tapahtuu ajattomassa tilassa, oikeastaan fotonikin suppenee pois, se on vain "hitaan ajan tarkkailijoiden" kehittämä abstraktio. Fotonille tai siis sen edustamalle energialle tai siis energian vaihtajahiukkasille maailmankaikkeuden mikä tahansa välimatka on litteä, nollan pituinen. Fotonit ja sähkömagneettinen säteily siis mielikuvituksellisesti kuroo kaikki maailmankaikkeuden etäisyydet olemattomiksi ja sitä kautta maailmankaikkeus fotoninäkökulmasta vastaa edelleen alkuräjähdyksen singulariteettiä. Se on äärettömän tiivis joukko alkeishiukkasia jotka koko ajan vuorovaikuttavat toistensa kanssa energiakvantteja vaihtaen. Nämä asiat voisi osaavampi ilmaista jotenkin eksaktin matemaattisena, mutta itse yritän vain maallikkofilosofisnojatuolillistamaan nyky-ymmärrystä, koska olen laiska. 

Edelläolevan kaltainen ajatusleikki voisi kuitenkin johtaa päätelmään, että sekä aika- että tilaulottuvuudet ovat ehkä pikemminkin jonkinlainen illuusio, eli jokin hassu projektio sellaisesta toisenlaisesta kokonaisrakenteesta, jossa singulariteetti vallitsee. Villillä kuvittelulla siitä voisi johtaa vaikka mitä. Äärettömiä multiversumeita tai aikamatkustusta tai kaikenmoista. Mutta ne menevät aina lopulta yli niiden rajojen, joista voimme edes teoriassa saada tietoa.

Se onkin kiehtova mysteeri, mikä sitten saa aikaan tila-avaruuden illuusion ja siinä tapahtuvan maailmankaikkeuden laajenemisen havaittavine vaikutuksineen. Niin ja äärettömät tihentymät työntymisineen pysykööt poissa tästä keskustelusta. 

I see...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä9450

Marco kirjoitti:
Onko aika fysikaalinen vai psykologinen olio?

Onko aika olio?

Ajatellaan esimerkkiä, jossa kävelet paikasta A paikkaan B. Siirtyminen tarkoittaa A:n ja B:n välistä sijaintien sarjaa... Mitä tarkoittaa sijainnin muutos? Onko liike jokin olio? Jos on, niin mikä?Toimiiko se olemassaolon kaikilla tasoilla, samalla periaatteella?

Marco kirjoitti:
Kello - hieno keksintö - mittaa lineaarista eli tasavälistä aikaa. Mitä jos kaikki kellot hävittäisiin, olisiko aika vielä olemassa? Mistä silloin näkisimme ajan kulun?

Uskon että kaikki biologiset systeemit ovat "eläviä kelloja", monitasoisesti... mutta virallinen ajankulu on pelkkä referenssi!?

Marco kirjoitti:
Ajassa on varmaankin enemmän ulottuvuuksia kuin esim. fyysikot olettavat.

Mitä fyysikot olettavat? Mitä sinä oletat?

Marco kirjoitti:
On trendejä, syklejä, kausivaihtelua ja satunnaisvaihtelua, eivätkä nämä ulottuudet ole de facto havaittavissa olevia asioita, ainoastaan estimoitavissa olevia asioita.

Mitä tarkoitat satunnaisvaihtelulla?

Marco kirjoitti:
Missä määrin aikaa on olemassa de facto muutoin kuin ihmisaivojen sisällä - ja toki kellossa?

Miten aika on olemassa ihmisaivoissa, tai kellossa?

Marco kirjoitti:
Mielestäni aika on vain mittayksikkö, jossa liike voidaan ilmaista aivan kuten kuin raha on mittayksikkö, jossa hinta voidaan ilmaista.

Entä ihmisaivot?

Marco kirjoitti:
Tosiolevaisena aika on olemassa lähtökohtaisesti vain ihmisaivoissa. Ja kellossa. Ei luonnossa, ei maailmankaikkeudessa.

Näin siis luulen.

Miksi ei luonnossa??

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä12337

Koska mielikuvitukseeni jäi pyörimään vielä tuo "fotoninäkökulma" jossa vuorovaikutukset ovat yhä välittömiä eikä tilaulottuvuutta ole, niin siitä sananen lisää nojatuolifilosofista horinaa. Laajeneminen ja punasiirtymä, jonka havaitsemme, on todellinen, mitattavissa oleva ilmiö. Fotoninäkökulmasta se tarkoittaa jonkinlaista energiahävikkiä. Eli vaikka se vuorovaikutus onkin tilaton ja välitön, niin jostain syystä hyötysuhde ei ole ikinä 100%, ja vaihtelee lisäksi sen mukaan, mitä me koemme etäisyytenä. Onpa lisukkeena vielä laajenemishorisonttikin, eli näkemämme laajenemisen ylittäessä määrittelemämme valonnopeuden, vuorovaikutukset hiukkasten kesken lakkaavat. Vuorovaikuttavien alkeishiukkasten näkökulmasta tämä tarkoittaa, että peräkkäisten vuorovaikutusten välillä mahdollisten vuorovaikutuksen kohteiden/partnerien määrä alati kutistuu. Lisäksi hävikki tarkoittaa, että peräkkäisten vuorovaikutusten sarjassa hävikin vuoksi hiukkasen vastaanottamien ja välittämien energiakvanttien keskimääräinen suuruus pienenee. Tämähän tarkoittaisi tosiasiassa sitä, että aika on kuin onkin absoluuttisesti määriteltävissä ja mitattavissa, ja sille on määriteltävissä suunta. Kenties laajeneminen on vain projektio ajasta. Eli aika onkin se universumin perustavanlaatuinen asia, ja sen seurauksena syntyy illuusio tilasta, tai siis ehkä niin, että tilaulottuvuudet ovat vain ajan tuottama ominaisuus tai osa aikaa itseään. Aika itsessään olisi energiakatoa tai jotenkin selvästi siihen sidoksissa. Energiakato näkyy omassa havaintopiirissämme tilana ja sen lisääntymisenä. Tämähän on hauskaa pohdiskeltavaa, tällä lailla puhtaasti raaka-ajatuksia vapaasti pyöritellen. 

I see...

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä12337

Jos energiakato on ajan oleellinen luonne tai samoista alkusyistä johtuva seuraamus, ja jos energian säilymisen laki pätee universumimittakaavassakin, iso kysymys on, mihin energia universumistamme häipyy? Kykyjen loppuessa kesken puhua asiasta, pitää siirtyä analogioihin. Jos universumimme olisi kuin paristo, johon on ladattu tietty energia, niin jossain on se virtapiiri, joka kuluttaa energiaa tehden sillä jotain työtä. Mihin tämä hiukkasnäkökulmasta hiipuva singulariteettimme hävittää energiansa? Latautuuko sillä multiversumissa toinen alkuräjähtävä rinnakkaisuniversumi, vai onko jokin superuniversumi, jossa jokin ylempi prosessi hyödyntää keksimäänsä rajatonta energianlähdettä esimerkiksi käsittämättömän superdimensionaalisen leivänpaahtimen kuumentamiseen? Jos aika onkin absoluutti ja perustavanlaatuinen suure, niin tällaisista pohdinnoista voi tulla mielekkäitä, eli siis esimerkiksi rinnakkaisilla ja peräkkäsiillä universumeilla voi olla määriteltävissä oleva ajallinen järjestys.

PS. En ole syönyt sieniä, ainoastaan valvonut pitkään yöllä ja lopultakin hirmu huojentunut siitä, että päiväkausien urakointi veroilmoitusten parissa päättyi juuri.  Niinpä puran tässä nyt patoutumia päästäkseni jälleen normaalin aivotoiminnan piiriin kirjanpitohelvetin syövereistä. :D

I see...

Eusa
Seuraa 
Viestejä18657

Totta kai avaruusaika on ajan osalta silleen harha, ettei aika ole kuitenkaan tilaulottuvuuksien kanssa tasavertainen vaan separoituva. Mutta avaruus ja aika erikseen ei ole mittaajalle harha, molemmista saadaan arvoja.

Aika on ainerakenteen vuorovaikutusta (itsensä kanssa) ja tila muodostuu niistä minimivapausasteista, jotka tarvitaan tuon vuorovaikutuksen pyörähtämiseen tasapainoisesti paikallisuuden isotropiassa.

Avaruusaikakuvauksissa siis absoluutti on itse asiassa ainerakenne. Mustan aukon fysiikan tutkimuksessa on käsittääkseni tavoiteltu keijuja, mutta samalla opittu ainerakenteen singulariteeteista.

Ajan suunta on turhaan mystifioitu kysymys.

Entropia voi lisääntyä tai vähentyä ja se muutoksen suunta pitäisi olla kiinnostavampi kysymys. Aikahan voi olla vain muistijälkiin perustuvaa siksi, että havaitsemme/mittaamme tapahtumia eli rakennumme osana muutosta ja voimme mitata vain sitä miten olemme rakentuneet - siis muutoshistoriassa taaksepäin. Muutosten tahdonalainen suunnitteleminen ja tulevaisuuden toteuttaminen on sitten toinen kysymys, mutta fysikaalisesti varsin samanvertainen...

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

käyttäjä-3779
Seuraa 
Viestejä1785

Ote aiemmasta (2013) aikakeskustelusta

Ehkä pitäisi erottaa fysikaalinen ja psykologinen aika. Enqvist tuossa huomauttaa, että fysikaalisena suureena aika on kytköksissä moneen ilmiöön, mm. sähkömagnetismiin. Esimerkiksi magneetti aiheuttaa sähkövirran johtimeen vain liikkuessaan - ja aika taas on välttämätön tekijä liikkeen kuvaamisessa.

Lopuksi Enqvist kuitenkin esittää, että aika ei ehkä olekaan perussuure, vaan emergentti aspekti - veikkaan, että joidenkin vielä tuntemattomien perussuureiden tai loogisten olioiden (vrt. Wittgenstein, TLP) kasautuma.

http://www.helsinki.fi/~enqvist/artikkeli.dir/aika.html

Psykologisesta ajasta tuli ensimmäisenä mieleen, että pitäisi selittää keston kokemus. Kestohan ei ole edes selkeästi verrannollinen kellolla mitattuun fysikaaliseen aikaan. Pitkä uni voidaan nähdä pienessä hetkessä. Keston kokemus on erilainen suuressa kuin pienessä huoneessa ja samoin miellyttävät hetket kuluvat nopeammin kuin tuskalliset.

Jos tietoisuutta ei pidäkään pelkkänä fysikaalis-kemiallisena aivotoimintana, jää jäljelle ainakin oletettu "muu", jonka ominaisuuksiin voisi kuulua keston kokemuksen tuottava "sisäinen viisari", jonka käynti ei olisi tasaista kuin fysiikassa, vaan tilanteesta riippuvaa.

Sisäinen aikakokemus laajenisi ympyräaallon tavoin lähtöhetkestä tavoitehetkeen tai joidenkin vähemmän tarkasti määrättyjen "hetkien" välillä. Tällaisia epäeksakteja aikakokemusviisareita olisi mieli täynnä. Niistä aina jotkut edustuisivat tietoisuudessa muiden jäädessä "alitajuisiksi".

Jos taas mennään materian olemuksessa pitemmälle ja oletetaan August Sternin tavoin fysiikankin olevan logiikkaa, voisi fysikaalisen ja psykologisen ajan ajatella pohjimmiltaan olevan eksaktiudeltaan erilaisia peruslogiikan kertymiä..

https://philpapers.org/rec/STEMLA

Jotkut fyysikot ovat olettaneet ajan alussa olleen 3-ulotteinen. Kaksi aikaulottuvuutta voisivat ehkä olla muuttuneet materian muototekijöiksi. Kvanttifysikaalinen, selitystä kaipaava Zitterbewegung-ilmiö saattaisi heijastaa kahden menetetyn aikaulottuvuuden, "menneisyyden" ja "tulevaisuuden" "pilkahduksia".

wisti
Seuraa 
Viestejä17662

Ihmisen kokeman pitkäveteisyyden tunteen ja suhteellisuusteorian muokkaaman aikakäsitteen välillä ei ole mitään yhteyttä.
Aika aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin, on nasevasti sanottu, mutta sitä ei pidä jatkaa näin.
Aika aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin ja kun tähän lisätään mustat aukot, kvanttifysiikkaa ja suhteellisuusteoria, niin jopa alkaa pelittää.

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä6436

Ab Surd Oy: Jos energiakato on ajan oleellinen luonne tai samoista alkusyistä johtuva seuraamus, ja jos energian säilymisen laki pätee universumimittakaavassakin, iso kysymys on, mihin energia universumistamme häipyy? 

Ei tietysti ole mitään ”energiakatoa”. Jos lähdemme siitä (ja monet kosmologit lähtevät) että kosmoksen kokonaisenergia on tasan nolla, niin on ymmärrettävää että mitään ei ”lähde” eikä mikään ”tule”. Matemaattisesti on helpohko osoittaa energian nollasumma (aine+sen ekvivalentti energia versus gravitaatio). Silti energia on nollassa lokaalisti vain keskimäärin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nollaenergiauniversumi

Sitten on vielä toinen asia, että laajenevassa kosmoksessa ei suhteellisuusteorian kokonaisenergia ole ”hyvin määritelty suure”.

Missään tapauksessa energia ei ole mikään itsellinen ”ötökkä”, jota joko on tai ei ole.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä61961

käyttäjä-3779 kirjoitti:
Ote aiemmasta (2013) aikakeskustelusta

Ehkä pitäisi erottaa fysikaalinen ja psykologinen aika. Enqvist tuossa huomauttaa, että fysikaalisena suureena aika on kytköksissä moneen ilmiöön, mm. sähkömagnetismiin. Esimerkiksi magneetti aiheuttaa sähkövirran johtimeen vain liikkuessaan - ja aika taas on välttämätön tekijä liikkeen kuvaamisessa.

Lopuksi Enqvist kuitenkin esittää, että aika ei ehkä olekaan perussuure, vaan emergentti aspekti - veikkaan, että joidenkin vielä tuntemattomien perussuureiden tai loogisten olioiden (vrt. Wittgenstein, TLP) kasautuma.

http://www.helsinki.fi/~enqvist/artikkeli.dir/aika.html

Psykologisesta ajasta tuli ensimmäisenä mieleen, että pitäisi selittää keston kokemus. Kestohan ei ole edes selkeästi verrannollinen kellolla mitattuun fysikaaliseen aikaan. Pitkä uni voidaan nähdä pienessä hetkessä. Keston kokemus on erilainen suuressa kuin pienessä huoneessa ja samoin miellyttävät hetket kuluvat nopeammin kuin tuskalliset.

Jos tietoisuutta ei pidäkään pelkkänä fysikaalis-kemiallisena aivotoimintana, jää jäljelle ainakin oletettu "muu", jonka ominaisuuksiin voisi kuulua keston kokemuksen tuottava "sisäinen viisari", jonka käynti ei olisi tasaista kuin fysiikassa, vaan tilanteesta riippuvaa.

Sisäinen aikakokemus laajenisi ympyräaallon tavoin lähtöhetkestä tavoitehetkeen tai joidenkin vähemmän tarkasti määrättyjen "hetkien" välillä. Tällaisia epäeksakteja aikakokemusviisareita olisi mieli täynnä. Niistä aina jotkut edustuisivat tietoisuudessa muiden jäädessä "alitajuisiksi".

Jos taas mennään materian olemuksessa pitemmälle ja oletetaan August Sternin tavoin fysiikankin olevan logiikkaa, voisi fysikaalisen ja psykologisen ajan ajatella pohjimmiltaan olevan eksaktiudeltaan erilaisia peruslogiikan kertymiä..

https://philpapers.org/rec/STEMLA

Jotkut fyysikot ovat olettaneet ajan alussa olleen 3-ulotteinen. Kaksi aikaulottuvuutta voisivat ehkä olla muuttuneet materian muototekijöiksi. Kvanttifysikaalinen, selitystä kaipaava Zitterbewegung-ilmiö saattaisi heijastaa kahden menetetyn aikaulottuvuuden, "menneisyyden" ja "tulevaisuuden" "pilkahduksia".

Huono selitys= helppo muuntaa/muunnella.

https://youtu.be/folTvNDL08A?t=660 .

Neutroni
Seuraa 
Viestejä35108

käyttäjä-3779 kirjoitti:
Jotkut fyysikot ovat olettaneet ajan alussa olleen 3-ulotteinen. Kaksi aikaulottuvuutta voisivat ehkä olla muuttuneet materian muototekijöiksi. Kvanttifysikaalinen, selitystä kaipaava Zitterbewegung-ilmiö saattaisi heijastaa kahden menetetyn aikaulottuvuuden, "menneisyyden" ja "tulevaisuuden" "pilkahduksia".

Menneisyys ja tulevaisuus ovat mielekkäitä vain, jos aika on yksiulotteinen. Ne edellyttävät, että sijainti ajassa voidaan merkata skalaarilla, joilla on suuruusjärjestys. Jos aikaulottuvuuksia on enemmän, pisteitä ajassa ei voi enää laittaa järjestykseen ja aikaisemmin, myöhemmin, menneisyys ja tulevaisuus käyvät mielettömiksi.

Lithops
Seuraa 
Viestejä322

"Kello - hieno keksintö - mittaa lineaarista eli tasavälistä aikaa. Mitä jos kaikki kellot hävittäisiin, olisiko aika vielä olemassa? Mistä silloin näkisimme ajan kulun?"

Tähän on helppo vastata. Vaikka kaikki kellot hävitettäisiin, niin aika on tietystikin vielä olemassa. Ihan jopa havaittavasti esimerkiksi vuorokauden kierrosta. Ei luolamiehelläkään ryhmysauvansa kaverina ollut rannekelloa tai edes paikallaan pönöttävää aurinkokelloa, mutta aika mitä varmimmin kulki silloinkin.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä61961

"This is how your brain tells time

It takes a whole lotta gray matter.

...1. Stopwatch

When your brain picks up a signal from its surroundings, such as a whiff of french fries, the supplementary motor area (SMA) acts as a timer: Its activity increases the longer a stimulus lasts. As long as the external signal remains, neurons within the SMA fire, retaining information for other areas of the brain.

2. Memory center

You can’t estimate time without a short-term memory, which lives in the right inferior frontal cortex, just behind your forehead. For example, to count the length of a baby’s cry, this area tracks when the sound starts and ends. Without memory, the wail’s beginning would disappear from the brain after only a few seconds.

3. Sequence sorter

To be productive, humans must be able to recognize the order of a series. The syllables in a word, the steps of a line dance, and the process of getting dressed in the morning all occur in set sequences. In MRI studies, the brain’s hippocampus lights up, which is a signal of activity, when we’re sorting this stuff out.

4. Beat keeper

The cerebellum coordinates your muscles’ movements, so it’s involved in all sorts of timing tasks—especially holding a beat. On research subjects, this area lights up like a disco ball during predictive timing tasks, such as tapping a rhythm: It helps you decide how long you should wait between taps.

5. Reward counter

If you love chocolate, you will probably wait a while if you know it’s coming. For that, you can thank a strangely shaped conglomerate of neuron clusters, or nuclei, known as the basal ganglia. It heads up a process dubbed delayed discounting, which tells you how long you should wait—or not—depending on the payoff."

Billions of ticking clocks

Neuroscientists are still debating exactly how a clump of cells manages to track time. The latest idea, called the population clock theory, suggests neurons all over the brain, rather than a central chunk of gray matter, tick away constantly. A stimulus—say the start of a walk to work—triggers neurons to start firing, creating a pattern of lit-up cells that indicates how much time has passed. Each circuit acts as a unique clock; the path might get one cluster while a passing car gets another, creating countless timers in our heads. Scientists think various brain areas read these circuits, which is why you can cross the street, listen to music, and text at the same time."

https://www.popsci.com/how-your-brain-tells-time#page-3 .

Vierailija

Keskustelin kaverin kanssa aiheesta. Hän sanoi aika on itkeä ja aika on nauraa. Päättelin, että aika on kun kahta eri vastakkaista ilmiötä esiintyy. Esim. väreissä on värejä ja vastakkaisia värejä. Sitten mietin taivaan sinistä väriä ja taivaalla kiitäviä valkoisia pilviä. Sininen väri näyttäisi kiinteältä taustalta ja valkoinen väri liikkuu sinistä taustaa vasten. 

Eli toinen noista vastakkaisista ilmiöistä on luonteeltaan pysyvää. Esim. perusluontona voi olla se että on aina itkevä eli surullinen ja välillä nauraa refleksinomaisesti on ohimenevä satunnainen ilmiö. 

Aika on kahden vastakkaisen ilmiön, joista toinen on vallitseva ja toinen vetäytyvä vuorovaikutusta.

Jos ajatellaan kaasupilveä, jossa täsmälleen samannäköiset ja väriset atomit liikkuvat kaaoottisesti pomppien joka suuntaan niin se olisi nimeltään kaaos ja kaaoksessa ajan mittaaminen voisi olla vaikeaa.

Koska ajan tajuamiseen riittää esim. kahden eri värin esiintyminen niin siinä mielessä astuu kuvaan mukaan myös psykologinen kokemus. Vielä kun toinen noista väreistä täyttää kaikki silmän reseptorit eli on vallitsevaa niin se vaikuttaa moniin eri fysiologisiin reaktioihin? Verenpaineeseen esim. ?

TÄMÄ NYT OLI TÄTÄ MUTUA TAAS. VAAN EHKÄ SIITÄ ON AJATUKSILLE JOTAKIN SIEMENTÄ. LÄHINNÄ AJATTELIN SITÄ ETTÄ JOS JOKU INTOUTUU AJATTELEMAAN VOIKO KAAOOTTISESSA VETYPILVESSÄ, JOSSA ATOMIT POMPPIVAT AJAN MITTAAMINEN OLLA HELPPOA VAI EI? ITSE EN VIITSI AJATELLA ASIAA : )

Vierailija

Oma henkilökohtainen kello kulkee äärimmäisen nopeaan ja aika liukuu käsistä pois hurjaa nopeutta. Mutta yhteiskunnan kello sen kuin vain seisoo. Yhteiskunnassa vallitsee pysähtyneisyys eikä mitään uutta suuren linjan asiaa tapahdu. Tieteen uutiset ovat vähäisiä ja omassa elämässä uutiset ovat suuria.

Yksi ihminen elää ja sen kello käy nopeaan. Kahdeksan miljardia muuta elää myös mutta niiden yhteinen maailmankello senkun vain seisoo.

Minä tässä kaupungissa yksin ja kokonainen Hämeenlinnan kaupunki 50000 asukkaineen tuolla kaukana eikä tuo Hämeenlinna saa mitään uutista elämääni, jolla olisi jotakin merkitystä. Tänään pelasin kolme shakkipeliä kaverin kanssa, mutta mitä on Hämeenlinna sillä aikaa tehnyt minun hyväkseni.

Ehkä siellä on ollut shakkikerhon järjestämä shakkipeliturnaus, jossa on pelattu 50 peliä, mutta mun aikani kulkee yhä nopeammin verrattuna siihen kuin mitä kului noiden 50 pelin pelaamiseen heiltä.

Kun liitetään sana shakkilauta kahteen kaverukseen niin tuon shakkilauta sanan painoarvo on 1/2 , mutta kun liitetään 25 shakkilautaa noin sadan hengen porukkaan niin painoarvo on 1 / 100. Minulle tuo yksi sana shakkilauta on merkityiseltään yhtä suuri kuin sadalle Hämeenlinnalaiselle.

Kun on asioita, jotka yhdistävät monia niin niiden asioiden painoarvo pienenee ja aika silloin ikään kuin pysähtyy vain käsittelemään ja prosessoimaan yhtä sanaa nimittäin sanaa: Shakkilauta.

Kun minä päiväni aikana käsittelen sanoja Suklaalevy, Ostolupa, Shakkipeli, Tietokone, Kirja, Vihko, Tupakka ja 100 Hämeenlinnalaista käsittelee tuona samana ajankohtana vain yhtä ainoaa sanaa Shakkipeli niin on selvää että Minun aikani kulkee nopeaan ja noiden Hämeenlinnalaisten aika on pysähtynyt.

Jos koko maailma olisi kellopeli, joka toimisi monen eri suuntaisen värähtelyliikkeen jatkuvalla toistamisella niin mielestäni silloin aika kulkisi erittäin hitaasti.  Mutta kun on muutakin kuin pelkkää värähdysliikettä niin aika kulkee silloin nopeasti. Mutta voin olla väärässä. Tälläinen intuitiivinen ajatusketju vain tuli mieleeni sen jälkeen kun olin tehnyt päätöksen olla kirjoittamatta mitään tähän ketjuun. Allah koettelee usein sillä tavoin, että antaa ajatuksia ja kiusauksia tehdä sitä minkä on luvannut olla tekemättä. Kiusaus kävi liian suureksi nyt olla kirjoittamatta näitä MUTU juttuja tähän ketjuun. Sori! Anteeksi.

käyttäjä-3779
Seuraa 
Viestejä1785

wisti kirjoitti:
Ihmisen kokeman pitkäveteisyyden tunteen ja suhteellisuusteorian muokkaaman aikakäsitteen välillä ei ole mitään yhteyttä.
Aika aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin, on nasevasti sanottu, mutta sitä ei pidä jatkaa näin.
Aika aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin ja kun tähän lisätään mustat aukot, kvanttifysiikkaa ja suhteellisuusteoria, niin jopa alkaa pelittää.

Minä en pysty täysin erottamaan kestona koettua aikaa ja aikaa fysiikan kaavassa. Esimerkiksi kaavalla s=vt laskiessa t ei edusta pelkkää reaalilukua, vaan siihen liittyy aina jonkinlainen keston tuntemus.

Alkeellisiin kelloihin kuten aurinkokelloon tai sekuntikelloon liittyy voimakas keston kokemus kellon "käyntiä" seurattaessa. Kuitenkin sekuntikellon ilmoittama jonkin tapahtuman kesto toimii myös  periaatteessa kaikessa fysiikassa.

Niinpä aika fysiikan suureena ja aika keston kokemuksena voivat olla sukua toisilleen.

e pelkkä

wisti
Seuraa 
Viestejä17662

käyttäjä-3779 kirjoitti:
wisti kirjoitti:
Ihmisen kokeman pitkäveteisyyden tunteen ja suhteellisuusteorian muokkaaman aikakäsitteen välillä ei ole mitään yhteyttä.
Aika aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin, on nasevasti sanottu, mutta sitä ei pidä jatkaa näin.
Aika aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin ja kun tähän lisätään mustat aukot, kvanttifysiikkaa ja suhteellisuusteoria, niin jopa alkaa pelittää.

Minä en pysty täysin erottamaan kestona koettua aikaa ja aikaa fysiikan kaavassa. Esimerkiksi kaavalla s=vt laskiessa t ei edusta pelkkää reaalilukua, vaan siihen liittyy aina jonkinlainen keston tuntemus.

Alkeellisiin kelloihin kuten aurinkokelloon tai sekuntikelloon liittyy voimakas keston kokemus kellon "käyntiä" seurattaessa. Kuitenkin sekuntikellon ilmoittama jonkin tapahtuman kesto toimii myös  periaatteessa kaikessa fysiikassa.

Niinpä aika fysiikan suureena ja aika keston kokemuksena voivat olla sukua toisilleen.

e pelkkä


Eräässä keskustelussa joku tarjosi Enqvistille ajan suhteellisuudesta esimerkkinä intialaista, meistä poikkeavaa aikakäsitystä. Sillä ei todellakaan ole suhteellisuusteorian kanssa mitään tekemistä, kuten E. selitti.
Fysiikan suureet määritellään niin, ettei niissä ole mitään subjektiivista, ihmisen kokemaa. Siksi kyse onkin fysiikasta!

JPI
Seuraa 
Viestejä29835

Ab Surd Oy kirjoitti:
Ajalla ja tilalla on selkeä yhteys, joten ajan voidaan kiistatta sanoa olevan maailmankaikkeuden yksi ulottuvuus siten kuin tilaulottuvuudetkin. Se, mitä nämä pohjimmiltaan ovat, on, kuten Neutroni totesi, mahdoton nykytiedolla aukottomasti selittää, ne voivat olla vain heijastevaikutuksia jostain taustalla vaikuttavasta tuntemattomasta. Suhteellisuusteoria ja sähkömagnetismi avaavat hieman ilahduttavasti ajan suhteellisuutta ja siis sitä, että se ei varmaankaan ole mikään absoluutti. Sähkömagneettinen vuorovaikutus, jota voidaan myös fotoneina, eli vuorovaikutuksen kvantteina tai hiukkasina kuvata, mahdollistaa jänniä ajatusleikkejä.

Vaikka tämä voi olla hieman harhaanjohtavaa väärinymmärrettynä, tai voi olla jopa sitä itseään alkujaankin, niin tykkään kuvitella asioita ns. "fotonin näkökulmasta". Eli oletetaan rypäs ydinreaktioita kaukaisessa, kaukaisessa tähdessä. Niistä vapautuu energiaa, joka klassisen tulkinnan mukaan matkaa fotonihiukkasina valovuosien matkan ja käyttäen siis vuosia aikaa, kunnes osuvat kaukoputkea tihrustavan nörtin verkkokalvon valoherkkiin reseptoreihin ja nörtti tulkitsee katselevansa tähteä. Fotonin näkökulmasta mitään matkaa ei tapahdu eikä aikaa ole. Tähden fuusioituvista atomeista vapautunut energiakvantti reagoi "välittömästi" nörtin verkkokalvon kanssa. Siinä ei ole aikaa, vaan energia vain siirtyy atomista toiseen, vuorovaikutus tapahtuu ajattomassa tilassa, oikeastaan fotonikin suppenee pois, se on vain "hitaan ajan tarkkailijoiden" kehittämä abstraktio. Fotonille tai siis sen edustamalle energialle tai siis energian vaihtajahiukkasille maailmankaikkeuden mikä tahansa välimatka on litteä, nollan pituinen. Fotonit ja sähkömagneettinen säteily siis mielikuvituksellisesti kuroo kaikki maailmankaikkeuden etäisyydet olemattomiksi ja sitä kautta maailmankaikkeus fotoninäkökulmasta vastaa edelleen alkuräjähdyksen singulariteettiä. Se on äärettömän tiivis joukko alkeishiukkasia jotka koko ajan vuorovaikuttavat toistensa kanssa energiakvantteja vaihtaen. Nämä asiat voisi osaavampi ilmaista jotenkin eksaktin matemaattisena, mutta itse yritän vain maallikkofilosofisnojatuolillistamaan nyky-ymmärrystä, koska olen laiska. 

Edelläolevan kaltainen ajatusleikki voisi kuitenkin johtaa päätelmään, että sekä aika- että tilaulottuvuudet ovat ehkä pikemminkin jonkinlainen illuusio, eli jokin hassu projektio sellaisesta toisenlaisesta kokonaisrakenteesta, jossa singulariteetti vallitsee. Villillä kuvittelulla siitä voisi johtaa vaikka mitä. Äärettömiä multiversumeita tai aikamatkustusta tai kaikenmoista. Mutta ne menevät aina lopulta yli niiden rajojen, joista voimme edes teoriassa saada tietoa.

Se onkin kiehtova mysteeri, mikä sitten saa aikaan tila-avaruuden illuusion ja siinä tapahtuvan maailmankaikkeuden laajenemisen havaittavine vaikutuksineen. Niin ja äärettömät tihentymät työntymisineen pysykööt poissa tästä keskustelusta. 

Ihan mielenkiintoista pohdintaa sulla tuossa. Tuosta ajan ja tilan illuusiosta ja singulariteetista: Tuo sinun singulariteettisi on/sisältää jo tavallaan ajatuksen tilassa olevasta singulariteetista, jolloin se aika ja avaruus jo ovat olemassa singulariteetista huolimatta. Jos ajatellaan ajan ja avaruuden olevan emergenttejä ilmiöitä jostakin syvemmästä, niin eikös sen syvemmän pidä olla ilmaistavissa turvautumatta ollenkaan niihin ajan ja avaruuden käsitteisiin, jotka se synnyttää?

3³+4³+5³=6³

käyttäjä-3779
Seuraa 
Viestejä1785

wisti kirjoitti:
käyttäjä-3779 kirjoitti:
wisti kirjoitti:
Ihmisen kokeman pitkäveteisyyden tunteen ja suhteellisuusteorian muokkaaman aikakäsitteen välillä ei ole mitään yhteyttä.
Aika aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin, on nasevasti sanottu, mutta sitä ei pidä jatkaa näin.
Aika aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin ja kun tähän lisätään mustat aukot, kvanttifysiikkaa ja suhteellisuusteoria, niin jopa alkaa pelittää.

Minä en pysty täysin erottamaan kestona koettua aikaa ja aikaa fysiikan kaavassa. Esimerkiksi kaavalla s=vt laskiessa t ei edusta pelkkää reaalilukua, vaan siihen liittyy aina jonkinlainen keston tuntemus.

Alkeellisiin kelloihin kuten aurinkokelloon tai sekuntikelloon liittyy voimakas keston kokemus kellon "käyntiä" seurattaessa. Kuitenkin sekuntikellon ilmoittama jonkin tapahtuman kesto toimii myös  periaatteessa kaikessa fysiikassa.

Niinpä aika fysiikan suureena ja aika keston kokemuksena voivat olla sukua toisilleen.

e pelkkä


Eräässä keskustelussa joku tarjosi Enqvistille ajan suhteellisuudesta esimerkkinä intialaista, meistä poikkeavaa aikakäsitystä. Sillä ei todellakaan ole suhteellisuusteorian kanssa mitään tekemistä, kuten E. selitti.
Fysiikan suureet määritellään niin, ettei niissä ole mitään subjektiivista, ihmisen kokemaa. Siksi kyse onkin fysiikasta!

Kyllähän monet tutut perussuureet ovat ihmisen kokemien vaikutustyyppien sopimuksenvaraisia arvoja. Esimerkiksi matkan perusyksikkö on metri, mutta metrin likiarvo on monelle subjektiivinen, ihmisen kokema välimatka.  Samoin ajan perusyksikkö on sekunti, mutta sen likiarvo voi olla subjektiivinen, kestona koettu asia. Eiväthän tarkoin määritelty perusyksikkö ja sen subjektiivisesti koettu likiarvo ole sama asia, mutta mielestäni sukulaiset kyllä.  Mutta..

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat