Seuraa 
Viestejä3581
Liittynyt13.1.2015

Todellinen pelko on turvallisessa nyky-yhteikunnassa ja läntisen sivilisaation maissa harvinainen vieras, sitäkin yleisimpiä ovat erilaiset kuvitellut pelon aiheet. Valitsin otsikoksi Tom Clancyn kirjan suomennetun nimen. Siinähän arabiterroristit räjäyttävät ydinaseen Yhdysvaltain maaperällä. Kirjasta on tehty elokuvakin, jonka kuitenkin raukkamainen ohjaaja vesitti laittamalla arabien tilalle uusnatsit.

Mutta aito kuolemanpelko on harvinaisuus turvallisessa ympäristössä, silti se voi iskeä ikävänä tilanteessa, josta et pääse karkuun. Koin tuon kerran elämässäni. Olin tulossa Lufthansan pitkällä lennolla Tokiosta Frankfurtiin, olimme tehneet välilaskun Karachissa Pakistanissa ja lensimme yöllä keskellä Intian valtamerta, kun koneeseemme, DC-10, alkoi tulla savua.

Se on pahin tilanne jonka lennolla voi kuvitella, tulipalo keskellä valtamerta, Swissairin New Yorkin - Zurichin MD-11 lennolla kului vain 21 minuuttia siitä kun perämies kysyi kapteeni Zimmermanlita "Tunnetko savun hajua?" siihen kun kone matkustajineen oli Halifaxin lahden pohjassa.

Pelko on tarttuvaa, matkustamon valot sammutettiin ja miehistö tutki taskulamppujen avulla penkkien alustat selvittääkseen savun lähteen. Kun näki pelon hien kiiltelevän stuertin kasvoilla se iski ykskaks matkustajaankin ja oli todella epämiellyttävä tunne, oikeaa kuolemanpelkoa ei länsimainen ihminen juuri koskaan koe.

Onneksi savu vähitellen hälveni, syy siihen ei selvinnyt ja matka jatkui, juomat tekivät kauppansa.

Onko vastaavia kokemuksia?

Sivut

Kommentit (23)

ID10T
Seuraa 
Viestejä2260
Liittynyt3.10.2007

Kerran luoti on mennyt pään ohi muutaman sentin päästä, mutta sitä ei oikein ehtinyt pelätä, koska kyseessä oli silkka vahinko ja koko asia tuli täysin "puun takaa".

Toisella kertaa olimme appiukon kanssa purjeveneessä keskellä myrskyä joka alkoi täysin varoituksetta. Alkuun sää oli auringonpaisteinen ja lähes tyyni, mutta hetken kuluttua viisimetrinen paattiimme kulki kokka kohisten jopa iman purjetta.

Sen jälkeen tyyntyi hetkeksi, koska olimme ns. myrskyn silmässä. Joka puolella salamoi ja jyrähteli, mutta me vain istuimme hiljaa pimeydessä (keskellä päivää) ja odotimme myrskyn seuraavaa siirtoa.

Kohta saimmekin "armoniskun", kun seuraava puuska kippasi veneen nurin. Kohta masto sojottikin suoraan alaspäin ja me sinnittelimme veneen päällä kölistä kiinni pitäen. Onneksi pahin  myrsky oli melko pian ohi ja sää alkoi selkiintymään.

Ensin meidät pelasti ohikulkumatkalla ollut kalastaja, mutta hänen meille heittämänsä pelastusköysi sotkeentui potkuriakseliin, joten tyydyimme soittamaan merivartioston hätiin ja nautimme samalla ensiavuksi lämmikettä kalastajan veneen hytissä.

Major_Breakthrough
Seuraa 
Viestejä9650
Liittynyt13.3.2017

Dr Strangelove kirjoitti:
Todellinen pelko on turvallisessa nyky-yhteikunnassa ja läntisen sivilisaation maissa harvinainen vieras, sitäkin yleisimpiä ovat erilaiset kuvitellut pelon aiheet. Valitsin otsikoksi Tom Clancyn kirjan suomennetun nimen. Siinähän arabiterroristit räjäyttävät ydinaseen Yhdysvaltain maaperällä. Kirjasta on tehty elokuvakin, jonka kuitenkin raukkamainen ohjaaja vesitti laittamalla arabien tilalle uusnatsit.

Mutta aito kuolemanpelko on harvinaisuus turvallisessa ympäristössä, silti se voi iskeä ikävänä tilanteessa, josta et pääse karkuun. Koin tuon kerran elämässäni. Olin tulossa Lufthansan pitkällä lennolla Tokiosta Frankfurtiin, olimme tehneet välilaskun Karachissa Pakistanissa ja lensimme yöllä keskellä Intian valtamerta, kun koneeseemme, DC-10, alkoi tulla savua.

Se on pahin tilanne jonka lennolla voi kuvitella, tulipalo keskellä valtamerta, Swissairin New Yorkin - Zurichin MD-11 lennolla kului vain 21 minuuttia siitä kun perämies kysyi kapteeni Zimmermanlita "Tunnetko savun hajua?" siihen kun kone matkustajineen oli Halifaxin lahden pohjassa.

Pelko on tarttuvaa, matkustamon valot sammutettiin ja miehistö tutki taskulamppujen avulla penkkien alustat selvittääkseen savun lähteen. Kun näki pelon hien kiiltelevän stuertin kasvoilla se iski ykskaks matkustajaankin ja oli todella epämiellyttävä tunne, oikeaa kuolemanpelkoa ei länsimainen ihminen juuri koskaan koe.

Onneksi savu vähitellen hälveni, syy siihen ei selvinnyt ja matka jatkui, juomat tekivät kauppansa.

Onko vastaavia kokemuksia?

Valujetin MD-80 koneella meni vain 3 min 20 sekkaan kun olivat Evergladesissa alligaattoreiden safkana siitä kun savu huomattiin matkustamossa.

Our ignorance is not so vast as our failure to use what we know !
- M. King Hubbert

Major_Breakthrough
Seuraa 
Viestejä9650
Liittynyt13.3.2017

Olen kokenut aidon kuoleman pelon ja käyttäytynyt erittäin päättäväisesti ja tehnyt sekunnin tuhannesosasssa toiminta suunnitelman jonka kehoni kykeni juuri ja juuri suorittamaan...aderenaliilia kehittyi niin paljon että meni minuutti ennekuin pystyin episodin jälkeen toimimaan..ja nukuin vuorokauden putkeen sen jälkeen. Pienikin virhe ilmalennossani olisi merkinnyt sitä että 90 senttisen törröttävä harjateräs olisi  puhkaissut kehoni ja olisin varmuudella kuollut erittäin ikävästi.

Our ignorance is not so vast as our failure to use what we know !
- M. King Hubbert

tammukka
Seuraa 
Viestejä3649
Liittynyt9.5.2010

Bussen ote herpaantuu. Aloituksessa vain yksi rasistinen herja. Vain yksi natsien kanssa kaveraaminen. Itsensä mainitsi vain pari kertaa antaen ilmi jopa yhden heikkoutensa. Meni lähes tunti ennenkuin ehti haukkumaan kaikki. On vissiin vävy paikalla kun pitää vaimoa vahtia noin tiiviisti.

Dr Strangelove
Seuraa 
Viestejä3581
Liittynyt13.1.2015

iD10T,

Oikealle seilorille myrsky ei ehkä pelota, mutta veneen kaatuminen jo? Aika rajua, minä pelkäisin, vaikka veneessä olen ollutkin ( kuvassa ruorissa Karhusaaren lähellä Suomenlahdella).

Major_Breakthrough
Seuraa 
Viestejä9650
Liittynyt13.3.2017

Mua ei pelottanut lainkaan purjehtiminen Sannamyrskyssä....ei missään vaiheessa. Hai veneellä Hangosta Helsinkiin kahdestaan kaverin kanssa. 24 m/s oli tuuli parhaimmillaan.

Our ignorance is not so vast as our failure to use what we know !
- M. King Hubbert

molaine
Seuraa 
Viestejä2012
Liittynyt3.8.2011

Tilanteissa, joissa on pakko toimia ei varmaan ehdi pelätä ja pelko tulee jälkikäteen. Tuollainen passiivinen onnettomuuden odottelu on varmaan pahin skenaario. Hikisiä tilanteita itsellä ollut muutama. Veneilyyn liittyen ohjauksen pettäminen kovassa merenkäynnissä juuri ennen vieraaseen satamaan ajoa oli kenkkua, kun oli vastuuta useammasta ihmisestä. Siinä oli kuitenkin sen verta puuhaa, ettei asiaa paljon ajatellut kuin vasta jälkikäteen.
Kerran olen joutunut istumaan pienessä opiskelija-asuntolan huoneessa itseä n. 40 kiloa isomman täysin seonneen kaverin kanssa, joka tuli koputtelemaan rautainen iso polkupyöränpumppu kädessä ja selittämään kuolemasta ja jumalasta. Siinä kävi muutama skenaario mielessä. Heppu toimitettiin myöhemmin hoitoon.

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.

Major_Breakthrough
Seuraa 
Viestejä9650
Liittynyt13.3.2017

Maapallon kohtalo alkaa olla nyt pelkästään ihmisten valintojen varassa...se hieman askarruttaa koska jää jälkikasvua.

Our ignorance is not so vast as our failure to use what we know !
- M. King Hubbert

tammukka
Seuraa 
Viestejä3649
Liittynyt9.5.2010

Dr Strangelove kirjoitti:
iD10T,

Oikealle seilorille myrsky ei ehkä pelota, mutta veneen kaatuminen jo? Aika rajua, minä pelkäisin, vaikka veneessä olen ollutkin ( kuvassa ruorissa Karhusaaren lähellä Suomenlahdella).

Tuon kuvan katsominen pelottaa aina. Näytin koirallenikin ja se alkoi peloissaan haukkua ja murista tuolle lehmän ilmeiselle  mursunnaamalle. Hyvä ettei kusaissut näytölle lopuksi.

Keijona
Seuraa 
Viestejä9157
Liittynyt13.3.2015

Lainaus:
Mua ei pelottanut lainkaan purjehtiminen Sannamyrskyssä....ei missään vaiheessa. Hai veneellä Hangosta Helsinkiin kahdestaan kaverin kanssa. 24 m/s oli tuuli parhaimmillaan.

Myrskyssä merellä oleminen kasvattaa luontoa, pelkoa kun ei isossakan myrskyssä oikeastaan tunne, se kun on jotenkin järjetöntä pelätä tai vastustaa väistätöntä ja niin voimakasta, täytyy vain luottaa kykyihin.  Jotenkin pelko vaati uskoa, sitä että ei tiedä varmasti tai luota riittävästi. 

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

tammukka
Seuraa 
Viestejä3649
Liittynyt9.5.2010

Major_Overhaul kirjoitti:
Aurinkokennoja on kosolti kuvassa.

Bussehan kannattaa selvästikin tuuli- ja aurinkovoimaa muttei oikein voi maineensa vuoksi tuoda julki sitä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat