Seuraa 
Viestejä376

En oikein ymmärrä, että elokuva-alan 20 vuotta sitten tapahtuneet mielensäpahoitus asiat nostetaan esiin juuri ennen Jussi-Gaalaa, jossa Tuntematon sotilas (uusin, Louhimiehen versio) on s.aamassa Jussinssa ja ansaitusti.

Muutama (alle 10 naista) on päättänyt, että juuri nyt on oikea aika muistella "musta tuntui pahalta" -kommentteja. Ja ikivanhoista asioista saadaan aikaan jos ei nyt sotaa, niin ainakin toverituomioistuin.

Minusta paha poika Pääkkönen, kertoi IS-haastattelussa asian toisen, tärkeämmän huomion. Louhimies on kaikkia kohtaan vaativa, ajaa äärirajoille.

Hän ei kähmi tai kosketa, vaan haluaa näyttelijältä aidon tunteen ja siksi metodi on ollut traumauttava (oma tulkinta).

Ei elokuvaa voi tehdä niin, että näyttelijä sanoo että "musta kohtaus olisi parempi näin ja näin.... voi nyt musta tuntuu pahalta, tehdään kohtaus näin ..."

Nyt illalla nähdään voidaanko erottaa somekohu ja taide sekä ikivanhat tapaukset sekä taide erottaa toisistaan.

Tuntematon sotilas on ehkä paras koskaan Suomessa tehty elokuva, ja ohjaaja ja tiimi ovat Jussinsa ansainneet.

Sivut

Kommentit (55)

hcesar
Seuraa 
Viestejä13039

Jep jep, Jussi-palkintojen saajathan päätetään vasta siellä gaalassa, joten Louhimiehen ympärillä oleva kohu on vaikuttanut todella ratkaisevasti palkintojen saajiin.

bdbdbd
Seuraa 
Viestejä238

getrud kirjoitti:
En oikein ymmärrä, että elokuva-alan 20 vuotta sitten tapahtuneet mielensäpahoitus asiat nostetaan esiin juuri ennen Jussi-Gaalaa, jossa Tuntematon sotilas (uusin, Louhimiehen versio) on s.aamassa Jussinssa ja ansaitusti.

Muutama (alle 10 naista) on päättänyt, että juuri nyt on oikea aika muistella "musta tuntui pahalta" -kommentteja. Ja ikivanhoista asioista saadaan aikaan jos ei nyt sotaa, niin ainakin toverituomioistuin.

Minusta paha poika Pääkkönen, kertoi IS-haastattelussa asian toisen, tärkeämmän huomion. Louhimies on kaikkia kohtaan vaativa, ajaa äärirajoille.

Hän ei kähmi tai kosketa, vaan haluaa näyttelijältä aidon tunteen ja siksi metodi on ollut traumauttava (oma tulkinta).

Ei elokuvaa voi tehdä niin, että näyttelijä sanoo että "musta kohtaus olisi parempi näin ja näin.... voi nyt musta tuntuu pahalta, tehdään kohtaus näin ..."

Nyt illalla nähdään voidaanko erottaa somekohu ja taide sekä ikivanhat tapaukset sekä taide erottaa toisistaan.

Tuntematon sotilas on ehkä paras koskaan Suomessa tehty elokuva, ja ohjaaja ja tiimi ovat Jussinsa ansainneet.

Niin. Ehkäpä ne asiat nostetaan esille juuri siksi. Ei kai se mikään ihme nykypäivänä jos itkuparku nousee siitä kun elokuva glorifioi heteromiesten nationalistista taistelua kommunisteja vastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
loimulumo
Seuraa 
Viestejä376

Louhimiehen elokuvien aiheet ovat tyypillisesti synkkiä, jopa lohduttomia. Paha maa (2005) kertoo pahan kierteestä ja kostosta, Valkoinen kaupunki (2006) isästä, joka joutuu vankilaan ja yrittää itsemurhaa, Vuosaaressa (2012) risteilevät ahdistavat ihmiskohtalot ja 8-pallo (2013) kuvaa huumeiden käyttäjien väkivaltaista arkea.

Louhimiehellä on maine tinkimättömänä ohjaajana, joka pyrkii fiktiivisissä elokuvissaan todellisuuden illuusioon. Hän on useissa yhteyksissä todennut ihannoivansa metodinäyttelemistä, sitä, että näyttelijä ei näyttele vaan kokee tilanteet niin realistisesti kuin mahdollista.

"Olen kiinnostunut ajatuksesta, että tämä tunne on totta", hän kuvaa pyrkimyksiään viime syksynä ilmestyneessä kirjassa Elokuvaunelmia. Kirja kertoo Louhimiehen urasta ja elämästä, ja sen on tehnyt toimittaja Satu Jaatinen.

8-pallossa näytellyt Kristo Salminen vahvistaa toisen tilanteen, jossa ohjaaja oli halunnut Grabowskyn potkaisevan häntä oikeasti rintakehään. Salmisella on taistelukoordinaattorin koulutus, ja hän tietää, kuinka tarkkaan ja varoen väkivaltakohtaukset täytyy tehdä.

Hän kertoo vastanneensa Louhimiehelle, että potku todennäköisesti murtaisi hänen kylkiluunsa. Grabowsky kieltäytyi ehdottomasti potkimasta Salmista tosissaan.

Louhimies kommentoi, että näyttelijän pitääkin sanoa, jos jokin tuntuu väärältä tai uhkaavalta.

– Sitten todetaan, että tehdään toisin. Ohjaaminen on dialogia. Kenellekään en ole raivonnut, hän sanoo.

--------------

Louhimies on saanut maineensa ansioittensa ja tekemisensä kautta.  Kukaan ei ole syyttänyt häntä muusta kuin siitä, että hän ohjaa elokuvia "omalla tavallaan".   Adjektiivit keksiköön kukin itse.

Ydin tässä tapauksessa on ajoitus, ja se että kaikki naiset jotka ovat kokeneet asiat traumaattisesti, ovat nimenomaan "musta tuntuu asialla".  Minusta on silloin tuntunut tuolta ja tältä.  

Eräs toinen suosittu tarina on tuttu "mielensäpahoittaja" ja ei voi olla vetämättä suoria viivoja näitten keissien välille. 

Omassa työssäni olen ollut naispomon alaisena, ja hän ei nähnyt mitään väärää siinä, miten tiimiä johti.  Kuitenkin hän oli  alaistensa mielestä täysi narsisti joka vaati palvontaa.

Nyt jäädään odottamaan #meetoo  tiimoilta tapauksia, joissa nainen on  johtavassa asemassa ja nöyryyttänyt ja  häpäisee alaisiaan, miehiä. Olen sata varma, että löytyy muitakin työpaikkoja kuin omani, jossa nainen käyttäytyy täsmälleen kuten #metoo porukan naiset kertovat asita. Nyt vain on kyse miehistä.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä7799

Kuka katsoo Suomi elokuvaa?. Kyllä naisnäyttelijät täysin tietää, että myynti korreloi tissien ja tossujen näyttämisen kanssa.

Haluavat lisää näkyvyyttä narsisteina, niin tällä kertaa tälläinen tärisevä kohu. Sitten kanssa pitäisikin yhtäkkiä kiinnostaa 100 kertaa enemmän, kuin oman lähipiirinsä kärsimät vääryyden.

Tokkura
Seuraa 
Viestejä6962

OHO! #metoo onkin "stalinismia"!?

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252782-taisteluun-metoo-stalinismia-vastaan

" Taisteluun #Metoo -stalinismia vastaan!

24.3.2018 09:06 Veikko Huuska

Aku Louhimies

metoo

Punavihreä kupla

Stalinismi

63 kommenttia

ilmoita asiaton viesti

Metoo-kampanja on vuoden vaarallisin ja tuhoisin kampanja. Ja nimenomaan siltä osin miten sujuvasti ja luonnollisesti se edustaa täydellistä kulttuuristalinismia.​

Metoo -kampanja on riistäytynyt käynnistäjiensä käsistä, tai ainakin sen julkilausutusta hyvästä tarkoituksesta.

Siksi on aika käydä taisteluun tätä "oikeamielisten" kollektiivista tuholiikettä vastaan.

Metoo tuottaa heppoisin perustein epäihmisiä, leimallisia konnia ja epäkelpoja bastardeja, jotka suljetaan yhteisön ulkopuolelle, mitättömyyteen ja unohdukseen, vaille vähäisimpiäkään mahdollisuuksia saada asiansa oikeudelliseen käsittelyyn - ja ihan normaaliin kohtuullisuusharkintaan.

Nythän näyttää vakiintuvan aivan hyväksyttäväksi - ja suorastaan hurmioituneen ihailtavaksi menettely, jossa uhriksi ilmoittautunut toimii omassa asiassaan yleisenä syyttäjänä, ja samanhenkiset älyn jättiläiset ja kulttuuri kohokkaat äänekkäänä kuorona julistavat peruuttamattoman tuomionsa, josta ei ole oikaisun eikä armahduksen mahdollisuutta.

Tuomitut, nuo kollektiivisen näytösoikeudenkäynnin uhrit, retusoidaan elokuvista, tajunnasta - ja kohtapitäen kai varsinaisesta elämästäkin..

Jäljet pelottavat. - Siksi vastaiskun paikka. "

QS
Seuraa 
Viestejä5719

Jossain mielessä vastapaino olisi kyllä paikallaan, esim. #huomiohuora, jossa valheella toisen ihmisen elämän tuhonneet mies/naispuoliset huomiohuorat teloitettaisiin julkisesti ;). Menetelmä on heidänkin mielestään sallittua, joten ongelmaa ei pitäisi olla. Esim tämän tapaiset voisi hashtagata: http://vintti.yle.fi/ohjelmat.yle.fi/poliisitv/raportit/peraton_rikosilm...

Tällä en ota kantaa Aku Louhimiehen tapaukseen.

Kaavani ovat lähtökohtaisesti yliluonnollisissa yksiköissä c = ħ = 1/2π = ε = μ = -1 = 1

apassi
Seuraa 
Viestejä1250

Niin. Vähän oman käden oikeudelta tuo vaikuttaa. Meillähän on työsuojelulaki, joka suojelee työntekijää, alasta riippumatta.

Suuresti ihmetyttää, että miksi näyttelijät eivät ole aikanaan tehneet Louhimiehestä tutkintapyyntöä / käsitelleet asiaa muuten esim. esimies keskusteluissa, jolloin käsittelyssä olisi ollut esim. jotain oikeusvoimaa., sen sijaan näyttelijät päättävät lynkata henkilön julkisesti, jonka seuraukset ovat varmasti pidemmän päälle pahemmat, kuin että asia oltaisiin aikanaan käsitelty prosessien  mukaisesti, ja annettu myös Louhimiehelle mahdollisuus puolustaa itseään ja muuttua.

Nythän tämän ihmisen ura, maine tuhottiin täydellisesti, ja tavalla jolla se tehtiin, kärsii aivan varmasti myös Louhimiehen lähipiiri / perhe. Jotain projektejahan on jo peruttu, ja jäikö se palkintokin nyt saamatta.

Voisin kuvitella, että tempulla on hyvin pitkälle ulottuvia negatiivisia vaikutuksia koko alaa kohtaan. Vaikeutuuko esim. näyttelijöiden työnsaanti tulevaisuudessa kun yksi harvoista suomen hyvistä ohjaajista lynkattiin?

En osaa arvioida onko #metoo -kampanjalla mitään tekemistä asian kanssa, mutta vähän tällainen "someraivo", julkinen lynkkaus, kostaminen, tuntuu olevan ajan henki, varsinkin hameväellä, kun ei toimita silloin kun pitäisi, koska sitä ja tätä ja kälä kälä..

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239

Ottamatta nyt kantaa nimenomaan Louhimieheen vaan ehkäpä enemmänkin sterotyyppiseen kuvitelmaani, mikä minulla on "vanhan kansan" ohjaajista, jollaista Louhimies edustaa, onhan se  aikalailla epäluottamuslause näyttelijälle jos ohjaaja ei usko, että näyttelijä saisi itsestään irti kohtausta varten oikeaa suoritusta vaan että se edellyttäisi ohjaajalta psykologista sodankäyntiä näyttelijää vastaan. Yleensä missä tahansa muussa ammatissa, jossa panostetaan siihen, että työntekijä onnistuu, toimintaympäristö on tunnelmaltaan kokonaan toinen. Minusta on omitusta että juuri näyttelemisessä hyvän tuloksen edellytyksenä olisi esimeihen aiheuttama posketon stressitila.

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

apassi
Seuraa 
Viestejä1250

-:)lauri kirjoitti:
Ottamatta nyt kantaa nimenomaan Louhimieheen vaan ehkäpä enemmänkin sterotyyppiseen kuvitelmaani, mikä minulla on "vanhan kansan" ohjaajista, jollaista Louhimies edustaa, onhan se  aikalailla epäluottamuslause näyttelijälle jos ohjaaja ei usko, että näyttelijä saisi itsestään irti kohtausta varten oikeaa suoritusta vaan että se edellyttäisi ohjaajalta psykologista sodankäyntiä näyttelijää vastaan. Yleensä missä tahansa muussa ammatissa, jossa panostetaan siihen, että työntekijä onnistuu, toimintaympäristö on tunnelmaltaan kokonaan toinen. Minusta on omitusta että juuri näyttelemisessä hyvän tuloksen edellytyksenä olisi esimeihen aiheuttama posketon stressitila.

En tunne elokuvamaailmaa juurikaan, mutta voisin kuvitella, että filmaukset ovat hyvin intensiivisä ja lyhyiä 3-6kk puristuksia per näyttelijä. Siinä ei varmaan kauhen syviä ystävyyssuhteita keretä luomaan näyttelijöiden ja ohjaajien väillä. Lisäksi ohjaajan pitää vielä toimi filmauksiss "piiskana", joka varmasti rajoittaa edelleen tuon henkilökohtaisen suhteen kasvattamista.

Mutta nythän se on kuitenkin jo sanottu julkisesti, mitä olenkin epäillyt:

"Näyttelijöitä on paljon enemmän kuin rooleja, ala on kovasti kilpailtu ja uhka jäädä ilman seuraavaa työtä ja saada hankalan tai kitisijän maine on aito, niin kuin on nytkin huomattu"
http://www.iltalehti.fi/pinnalla/201803242200835171_iq.shtml

Mielestäni tässä on nyt ohjaajan harrastama tyrannia  konkludenttisesti hyväksytty, mutta ei unohdettu. Näyttelijät ovat odottaneet ensin omia palkkapusseja ja julkisia ylistyksiä suorituksistaan ( ketäpä jonkun luuserin vinkuminen kiinostaisi.. ) , jonka jälkeen on sitten helppo kostaa. Ei asianmukaisin oikeustoimin, koska reklamaatiolla ei olisi enää ollut oikeuskelpoisuutta, vaan julkisesti, lynkkaamalla.

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239

apassi kirjoitti:
Mielestäni tässä on nyt ohjaajan harrastama tyrannia  konkludenttisesti hyväksytty, mutta ei unohdettu. Näyttelijät ovat odottaneet ensin omia palkkapusseja ja julkisia ylistyksiä suorituksistaan ( ketäpä jonkun luuserin vinkuminen kiinostaisi.. ) , jonka jälkeen on sitten helppo kostaa. Ei asianmukaisin oikeustoimin, koska reklamaatiolla ei olisi enää ollut oikeuskelpoisuutta, vaan julkisesti, lynkkaamalla.

Ymmärrän tässä kyllä enempi näyttelijöitä kuin kyseenalaisia metodeita käyttävää ohjaajaa. Yksittäinen random-näyttelijä on korvattavissa aina toisella random-näyttelijällä, mutta kun näyttelijällä on nimeä, on se korvaaminen hievenen vaikeampaa, kun fanit haluavat nähdä juuri kyseisen näyttelijän valkokankaalla. Ja tämähän vain korostuu, mitä nimekkäämmästä ohjaajasta on kyse sillä fanit haluavat juuri myös kyseisen ohjaajan ohjaamia elokuvia. Samaten ryhmän antamalla palautteella on enemmän painoarvoa kuin yksilön antamalla palautteella. Julkisuudessa annetulla palautteella on luonnollisesti vieläkin suuremmpi painoarvo, sillä se ei enää kohdistu pelkästään kritiikin kohteena olevaan vaan tulee kohdustuneksi varoituksena kaikkiin, jotka käyttävät kyseenalaisia keinoja. Näin ollen minun on helppo ymmärää näyttelijöitä, että tulevat asian tiimoilta julkisuuteen vasta kun on hieman nimeä ja vasta kun saavat tuekseen muita näyttelijöitä, joilla samoja kokemuksia. Tosin sen voisin kyseenalaistaa, missä määrin tämä oli asia, joka tuli puida nimenoman julkisuudessa. Vai puuttuuko elokuvalalalla keinot ottaa kyseisiä asioita keskustelun alle, niin etteivät ne päätyisi julkisuuteen?

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

mdmx
Seuraa 
Viestejä6415

-:)lauri kirjoitti:
Ottamatta nyt kantaa nimenomaan Louhimieheen vaan ehkäpä enemmänkin sterotyyppiseen kuvitelmaani, mikä minulla on "vanhan kansan" ohjaajista, jollaista Louhimies edustaa, onhan se  aikalailla epäluottamuslause näyttelijälle jos ohjaaja ei usko, että näyttelijä saisi itsestään irti kohtausta varten oikeaa suoritusta vaan että se edellyttäisi ohjaajalta psykologista sodankäyntiä näyttelijää vastaan. Yleensä missä tahansa muussa ammatissa, jossa panostetaan siihen, että työntekijä onnistuu, toimintaympäristö on tunnelmaltaan kokonaan toinen. Minusta on omitusta että juuri näyttelemisessä hyvän tuloksen edellytyksenä olisi esimeihen aiheuttama posketon stressitila.

Kun näyttelemisessä työsuorite on se että välittää tietyn tunteen kohtauksen aikana, on aika ymmärrettävää että juuri siinä hyvään tulokseen voidaan päästä aiheuttamalla näyttelijässä voimakas tunnereaktio. Negatiiviset tunnereaktiot on paljon helpompia aiheuttaa nopealla aikataululla, ja ovat voimakkaampia, ja sen jälkeen kun ihminen sen seurauksena ns. avautuu sieltä löytyy muitakin tunteita ihan toisella tavalla.

Vastakohtana tälle vaikka joku joukkuehenki urheilussa (ja myös työelämässä missä tehdään tiimitöitä), missä jokainen haluaa antaa kaikkensa tiimin eteen, ja yksilöt saadaan ylittämään itsensä tätäkautta. On siinäkin se kavereiden pettämisen pelko läsnä, negatiivisena tunteena, mutta se syntyy luonnostaan kun joukkuekavereihin ehtii muodostumaan tunneside.

Tietenkin huippu näyttelijä saa kaivettua ne voimakkaat tunnereaktiot itsestään muutenkin. Sellasia ei ole ohjaajan mitään syytä potkia, koska he potkivat itse itseään. Paitsi kun vaaditaan vieläkin enemmän. Ihan terävimman kärjen metodinäyttelijät välillä tarvitsevat vuoden toipumisen mielisairaalassa vaikean roolin jälkeen. Mut Suomessa on niin pienet piirit (ja palkat) ettei täältä sellasia löydy.

Louhimies yrittää tehdä laadukkaampaa elokuvaa mitä Suomessa keskimäärin tehdään. Onhan se Suomen mittapuulla huippu, mutta globaalisti silti aika keskiverto jos edes sitä. Ei tää kohu mitään muuta siinä mielessä että sen pitäisi muuttaa jotain. Tää muuttaa sen että seuraavalla kerralla jokainen näyttelijä tietää mihin ryhtyy kun ottaa roolin Louhimiehen leffasta, eli sillä on vielä vapaammat kädet.

Kyllä monet huippu ohjaajat ovat saaneet näyttelijöistä irti ihan uskomattomia roolisuorituksia käyttämällä henkistä (ja joskus ennen fyysistäkin) väkivaltaa.

Four Directors Who Torture Their Actors, from Hitch to Trier (CLIPS)

http://www.indiewire.com/2014/03/four-directors-who-torture-their-actors...

Hyvä kiva jeesjees fiilis harvoin jos koskaan johtaa huippusuorituksiin yhtään missään. Mestarit ruoskii itse itsensä verille, ja ne ketkä ei niin tee, niitä ruoskii ohjaaja. Paitsi jos ohjaaja tyytyy keskinkertaisuuteen. 

Tietty ton voi ajatella myös niinpäin että hyvä ohjaaja ei valitse rooleihin ihmisiä jotka ei siitä suoriudu ilman kyseenalaisia metodeja. Eli virhe on tapahtunut jo roolituksissa. Tai näyttelijän kannalta, oma suoritus vaan on liian paska, jos ohjaaja joutuu käyttää henkistä väkivaltaa.

Mut Kidman ei itkenyt miten väärin häntä kohdeltiin Dogvillen kuvauksissa tai miten paha sadisti Lars von Trier on. Kidman tajus että kohtelemalla häntä nöyryyttävästi hän pystyy näytteleen kohtauksen paremmin. Whatever it takes.

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239

mdmx kirjoitti:
-:)lauri kirjoitti:
Ottamatta nyt kantaa nimenomaan Louhimieheen vaan ehkäpä enemmänkin sterotyyppiseen kuvitelmaani, mikä minulla on "vanhan kansan" ohjaajista, jollaista Louhimies edustaa, onhan se  aikalailla epäluottamuslause näyttelijälle jos ohjaaja ei usko, että näyttelijä saisi itsestään irti kohtausta varten oikeaa suoritusta vaan että se edellyttäisi ohjaajalta psykologista sodankäyntiä näyttelijää vastaan. Yleensä missä tahansa muussa ammatissa, jossa panostetaan siihen, että työntekijä onnistuu, toimintaympäristö on tunnelmaltaan kokonaan toinen. Minusta on omitusta että juuri näyttelemisessä hyvän tuloksen edellytyksenä olisi esimeihen aiheuttama posketon stressitila.

Kun näyttelemisessä työsuorite on se että välittää tietyn tunteen kohtauksen aikana, on aika ymmärrettävää että juuri siinä hyvään tulokseen voidaan päästä aiheuttamalla näyttelijässä voimakas tunnereaktio. Negatiiviset tunnereaktiot on paljon helpompia aiheuttaa nopealla aikataululla, ja ovat voimakkaampia, ja sen jälkeen kun ihminen sen seurauksena ns. avautuu sieltä löytyy muitakin tunteita ihan toisella tavalla.

Vastakohtana tälle vaikka joku joukkuehenki urheilussa (ja myös työelämässä missä tehdään tiimitöitä), missä jokainen haluaa antaa kaikkensa tiimin eteen, ja yksilöt saadaan ylittämään itsensä tätäkautta. On siinäkin se kavereiden pettämisen pelko läsnä, negatiivisena tunteena, mutta se syntyy luonnostaan kun joukkuekavereihin ehtii muodostumaan tunneside.

Tietenkin huippu näyttelijä saa kaivettua ne voimakkaat tunnereaktiot itsestään muutenkin. Sellasia ei ole ohjaajan mitään syytä potkia, koska he potkivat itse itseään. Paitsi kun vaaditaan vieläkin enemmän. Ihan terävimman kärjen metodinäyttelijät välillä tarvitsevat vuoden toipumisen mielisairaalassa vaikean roolin jälkeen. Mut Suomessa on niin pienet piirit (ja palkat) ettei täältä sellasia löydy.

Louhimies yrittää tehdä laadukkaampaa elokuvaa mitä Suomessa keskimäärin tehdään. Onhan se Suomen mittapuulla huippu, mutta globaalisti silti aika keskiverto jos edes sitä. Ei tää kohu mitään muuta siinä mielessä että sen pitäisi muuttaa jotain. Tää muuttaa sen että seuraavalla kerralla jokainen näyttelijä tietää mihin ryhtyy kun ottaa roolin Louhimiehen leffasta, eli sillä on vielä vapaammat kädet.

Kyllä monet huippu ohjaajat ovat saaneet näyttelijöistä irti ihan uskomattomia roolisuorituksia käyttämällä henkistä (ja joskus ennen fyysistäkin) väkivaltaa.

Four Directors Who Torture Their Actors, from Hitch to Trier (CLIPS)

http://www.indiewire.com/2014/03/four-directors-who-torture-their-actors...

Hyvä kiva jeesjees fiilis harvoin jos koskaan johtaa huippusuorituksiin yhtään missään. Mestarit ruoskii itse itsensä verille, ja ne ketkä ei niin tee, niitä ruoskii ohjaaja. Paitsi jos ohjaaja tyytyy keskinkertaisuuteen. 

Tietty ton voi ajatella myös niinpäin että hyvä ohjaaja ei valitse rooleihin ihmisiä jotka ei siitä suoriudu ilman kyseenalaisia metodeja. Eli virhe on tapahtunut jo roolituksissa. Tai näyttelijän kannalta, oma suoritus vaan on liian paska, jos ohjaaja joutuu käyttää henkistä väkivaltaa.

Mut Kidman ei itkenyt miten väärin häntä kohdeltiin Dogvillen kuvauksissa tai miten paha sadisti Lars von Trier on. Kidman tajus että kohtelemalla häntä nöyryyttävästi hän pystyy näytteleen kohtauksen paremmin. Whatever it takes.

Mielestäni on edelleen täysin kyseenalaista, että ammatilaista tarvitsisi erikseen psykologisesti kuormittaa, jotta hän pystyisi keskittymään työhönsä niin hyvin, että siinä onnistuisi. Koko mentaliteetti kun on vahvasti ihmisen psykologian vastaista. Kaikkien ihmisten - siis myös näyttelijöiden - aivot kun toimivat niin, että voimakkaan pelon tai ahdustuksen aikana operoidaan vain primitiivisillä pakene, hyökkää tai lamaannu -reflekseillä vieläpä niin että rationaalinen  järjenkäyttö pääsääntöisesti estyy. On siis olemassa ensinnäkin varsin kapea ja toisekseen varsin sattumanvarainen tunnekirjo, mitä ihminen pystyy psykologisesti kuormitettuna ilmentämään "hallitusti" ja silloinkaan asian osainen ei keskity elokuvan juoneen pätkääkään vaan vain selviytymiseen.

On sitten kokonaan eri asia jos ohjaaja ja näytelijä sopivat kyseenalaisiista menetelmistä keskenään, mutta minään lähtökohtana mielestäni ei ole mitään perustetta lähteä siitä, että ohjaaja saisi ottaa itselleen taiteellisen vapauden "ohjata" näyttelijöitä keinoja kaihtamatta vain sellaisen uskomuksen perusteella, että kun tässä on nyt tätä niin kutsuttua "tunnetta" ja sen vuoksi "omistautumista" mukana, että juuri nyt oikeat tunteet jotenkin myös välittyisivät elokuvan katsojillekin, ikään kuin näyttelijä ei onnistuisi tehtävässään ilman tuota psykologista kuormitustakin tai ikään kuin näyttelijä ei osaisi sitä tarvittaessa sitten erikseen pyyttää.

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239

Ja mitä tulee mdmx tuohon urheilijoiden tsemppaamiseen, siinä on ensiarvoisen tärkeää, ettei urheilijan/urheilijoiden itseluottamusta ja uskoa omaan kykyyn tehdä peliälykkäitä päätöksiä murenneta, päinvastoin kuin millaisia kokemuksia näytelijöillä on ollut Louhimiehen kaltaisten ohjaajien käsittelyssä.

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

mdmx
Seuraa 
Viestejä6415

-:)lauri kirjoitti:
mdmx kirjoitti:
-:)lauri kirjoitti:
Ottamatta nyt kantaa nimenomaan Louhimieheen vaan ehkäpä enemmänkin sterotyyppiseen kuvitelmaani, mikä minulla on "vanhan kansan" ohjaajista, jollaista Louhimies edustaa, onhan se  aikalailla epäluottamuslause näyttelijälle jos ohjaaja ei usko, että näyttelijä saisi itsestään irti kohtausta varten oikeaa suoritusta vaan että se edellyttäisi ohjaajalta psykologista sodankäyntiä näyttelijää vastaan. Yleensä missä tahansa muussa ammatissa, jossa panostetaan siihen, että työntekijä onnistuu, toimintaympäristö on tunnelmaltaan kokonaan toinen. Minusta on omitusta että juuri näyttelemisessä hyvän tuloksen edellytyksenä olisi esimeihen aiheuttama posketon stressitila.

Kun näyttelemisessä työsuorite on se että välittää tietyn tunteen kohtauksen aikana, on aika ymmärrettävää että juuri siinä hyvään tulokseen voidaan päästä aiheuttamalla näyttelijässä voimakas tunnereaktio. Negatiiviset tunnereaktiot on paljon helpompia aiheuttaa nopealla aikataululla, ja ovat voimakkaampia, ja sen jälkeen kun ihminen sen seurauksena ns. avautuu sieltä löytyy muitakin tunteita ihan toisella tavalla.

Vastakohtana tälle vaikka joku joukkuehenki urheilussa (ja myös työelämässä missä tehdään tiimitöitä), missä jokainen haluaa antaa kaikkensa tiimin eteen, ja yksilöt saadaan ylittämään itsensä tätäkautta. On siinäkin se kavereiden pettämisen pelko läsnä, negatiivisena tunteena, mutta se syntyy luonnostaan kun joukkuekavereihin ehtii muodostumaan tunneside.

Tietenkin huippu näyttelijä saa kaivettua ne voimakkaat tunnereaktiot itsestään muutenkin. Sellasia ei ole ohjaajan mitään syytä potkia, koska he potkivat itse itseään. Paitsi kun vaaditaan vieläkin enemmän. Ihan terävimman kärjen metodinäyttelijät välillä tarvitsevat vuoden toipumisen mielisairaalassa vaikean roolin jälkeen. Mut Suomessa on niin pienet piirit (ja palkat) ettei täältä sellasia löydy.

Louhimies yrittää tehdä laadukkaampaa elokuvaa mitä Suomessa keskimäärin tehdään. Onhan se Suomen mittapuulla huippu, mutta globaalisti silti aika keskiverto jos edes sitä. Ei tää kohu mitään muuta siinä mielessä että sen pitäisi muuttaa jotain. Tää muuttaa sen että seuraavalla kerralla jokainen näyttelijä tietää mihin ryhtyy kun ottaa roolin Louhimiehen leffasta, eli sillä on vielä vapaammat kädet.

Kyllä monet huippu ohjaajat ovat saaneet näyttelijöistä irti ihan uskomattomia roolisuorituksia käyttämällä henkistä (ja joskus ennen fyysistäkin) väkivaltaa.

Four Directors Who Torture Their Actors, from Hitch to Trier (CLIPS)

http://www.indiewire.com/2014/03/four-directors-who-torture-their-actors...

Hyvä kiva jeesjees fiilis harvoin jos koskaan johtaa huippusuorituksiin yhtään missään. Mestarit ruoskii itse itsensä verille, ja ne ketkä ei niin tee, niitä ruoskii ohjaaja. Paitsi jos ohjaaja tyytyy keskinkertaisuuteen. 

Tietty ton voi ajatella myös niinpäin että hyvä ohjaaja ei valitse rooleihin ihmisiä jotka ei siitä suoriudu ilman kyseenalaisia metodeja. Eli virhe on tapahtunut jo roolituksissa. Tai näyttelijän kannalta, oma suoritus vaan on liian paska, jos ohjaaja joutuu käyttää henkistä väkivaltaa.

Mut Kidman ei itkenyt miten väärin häntä kohdeltiin Dogvillen kuvauksissa tai miten paha sadisti Lars von Trier on. Kidman tajus että kohtelemalla häntä nöyryyttävästi hän pystyy näytteleen kohtauksen paremmin. Whatever it takes.

Mielestäni on edelleen täysin kyseenalaista, että ammatilaista tarvitsisi erikseen psykologisesti kuormittaa, jotta hän pystyisi keskittymään työhönsä niin hyvin, että siinä onnistuisi. Koko mentaliteetti kun on vahvasti ihmisen psykologian vastaista. Kaikkien ihmisten - siis myös näyttelijöiden - aivot kun toimivat niin, että voimakkaan pelon tai ahdustuksen aikana operoidaan vain primitiivisillä pakene, hyökkää tai lamaannu -reflekseillä vieläpä niin että rationaalinen  järjenkäyttö pääsääntöisesti estyy.

No käytäntö kuitenkin osoittaa ihan muuta. Ja ainahan noissa on kyseessä rooli, jossa pitää nimenomaan tuntea voimakasta pelkoa tai ahdistusta. Tai vihaa joissain tapauksissa.

Rationaalinen järjenkäyttöhän on viimenen asia mitä sellasessa kohtauksessa näyttelijältä halutaan. Se mitä halutaan on että näyttelijä tuntee tunnetta jota ohjaaja haluaa hänen tuntevan. Se tunne voi löytyä joko näyttelijän itsensä työstämänä, tai sitten ohjaajan avustuksella.

-:)lauri kirjoitti:

On siis olemassa ensinnäkin varsin kapea ja toisekseen varsin sattumanvarainen tunnekirjo, mitä ihminen pystyy psykologisesti kuormitettuna ilmentämään "hallitusti" ja silloinkaan asian osainen ei keskity elokuvan juoneen pätkääkään vaan vain selviytymiseen.

Niin, eli kuulostaa juuri siltä että lopputulos on paljon autenttisempi ja vahvempi. Eihän se tietenkään sovellu kaikkiin elokuviin tai kohtauksiin.

-:)lauri kirjoitti:

On sitten kokonaan eri asia jos ohjaaja ja näytelijä sopivat kyseenalaisiista menetelmistä keskenään, mutta minään lähtökohtana mielestäni ei ole mitään perustetta lähteä siitä, että ohjaaja saisi ottaa itselleen taiteellisen vapauden "ohjata" näyttelijöitä keinoja kaihtamatta vain sellaisen uskomuksen perusteella, että kun tässä on nyt tätä niin kutsuttua "tunnetta" ja sen vuoksi "omistautumista" mukana, että juuri nyt oikeat tunteet jotenkin myös välittyisivät elokuvan katsojillekin, ikään kuin näyttelijä ei onnistuisi tehtävässään ilman tuota psykologista kuormitustakin tai ikään kuin näyttelijä ei osaisi sitä tarvittaessa sitten erikseen pyyttää.

Käytäntö osoittaa kuitenkin ihan muuta.

mdmx
Seuraa 
Viestejä6415

-:)lauri kirjoitti:
Ja mitä tulee mdmx tuohon urheilijoiden tsemppaamiseen, siinä on ensiarvoisen tärkeää, ettei urheilijan/urheilijoiden itseluottamusta ja uskoa omaan kykyyn tehdä peliälykkäitä päätöksiä murenneta, päinvastoin kuin millaisia kokemuksia näytelijöillä on ollut Louhimiehen kaltaisten ohjaajien käsittelyssä.

Niin toi joukkueurheilun mukaan nimenomaan vastakohtana näyttelemiselle. Eli tämä on selvä.

Näyttelijältä ei läheskään aina odoteta "peliälykkäitä päätöksiä" tai mitään muitakaan älyä vaativia ponnisteluja, vaan tunnetta. Dialogia todella voimakkaan tunteen saattelemana.

Ja jos roolihahmo on kässärissä aivan paskana, itsetunto ihan murusina, niin ahdistunut ettei meinaa pystyä puhumaan, niin miksi ihmeessä ei näyttelijän itsetunnon romuttaminen henkisellä väkivallalla olisi hyvinkin toimiva metodi?

Teennäiset hahmot sopii salkkareihin ja kauniisiin ja rohkeisiin. Niissä pitää jaksaa vuosikausia samaa roolihahmoa ja ketään ei kiinnosta.

mdmx
Seuraa 
Viestejä6415

Eikä toi ikinä yhteistyössä tapahdu, eihän se sillon ole ollenkaan sama asia.

Viittauksella Nicole Kidmaniin tarkoitin sitä että jälkikäteen hän ymmärsi, että nöyryyttämisellä ja orjuuttamisella hänestä saatiin kaivettua esiin tunnetila johon ei ehkä olisi muuten pystynyt. Tuskin se sillähetkellä siltä tuntui, jos olisi tuntunut niin ei se olisi toiminut.

mdmx
Seuraa 
Viestejä6415

Ja siitä eteenpäin, kun Kidman on vastaavassa roolissa, hän muistelee traumatisoivaa tilannetta Trierin kanssa, ja  pääsee samaan tunnetilaan kuin silloin.

On perin hankalaa ellei jopa mahdotonta näytellä uskottavasti tunnetta jota ei ole koskaan oikeasti tuntenut. Koska sitä tunnetilaa ei aivosopukoista löydy, ei sitä voi palauttaa.

Eli vois sanoa että traumat on näyttelijöiden työkaluja. Ja noi ketkä itkee ei koskaan tuu menestyyn isosti.

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239

mdmx kirjoitti:
-:)lauri kirjoitti:
mdmx kirjoitti:
-:)lauri kirjoitti:
Ottamatta nyt kantaa nimenomaan Louhimieheen vaan ehkäpä enemmänkin sterotyyppiseen kuvitelmaani, mikä minulla on "vanhan kansan" ohjaajista, jollaista Louhimies edustaa, onhan se  aikalailla epäluottamuslause näyttelijälle jos ohjaaja ei usko, että näyttelijä saisi itsestään irti kohtausta varten oikeaa suoritusta vaan että se edellyttäisi ohjaajalta psykologista sodankäyntiä näyttelijää vastaan. Yleensä missä tahansa muussa ammatissa, jossa panostetaan siihen, että työntekijä onnistuu, toimintaympäristö on tunnelmaltaan kokonaan toinen. Minusta on omitusta että juuri näyttelemisessä hyvän tuloksen edellytyksenä olisi esimeihen aiheuttama posketon stressitila.

Kun näyttelemisessä työsuorite on se että välittää tietyn tunteen kohtauksen aikana, on aika ymmärrettävää että juuri siinä hyvään tulokseen voidaan päästä aiheuttamalla näyttelijässä voimakas tunnereaktio. Negatiiviset tunnereaktiot on paljon helpompia aiheuttaa nopealla aikataululla, ja ovat voimakkaampia, ja sen jälkeen kun ihminen sen seurauksena ns. avautuu sieltä löytyy muitakin tunteita ihan toisella tavalla.

Vastakohtana tälle vaikka joku joukkuehenki urheilussa (ja myös työelämässä missä tehdään tiimitöitä), missä jokainen haluaa antaa kaikkensa tiimin eteen, ja yksilöt saadaan ylittämään itsensä tätäkautta. On siinäkin se kavereiden pettämisen pelko läsnä, negatiivisena tunteena, mutta se syntyy luonnostaan kun joukkuekavereihin ehtii muodostumaan tunneside.

Tietenkin huippu näyttelijä saa kaivettua ne voimakkaat tunnereaktiot itsestään muutenkin. Sellasia ei ole ohjaajan mitään syytä potkia, koska he potkivat itse itseään. Paitsi kun vaaditaan vieläkin enemmän. Ihan terävimman kärjen metodinäyttelijät välillä tarvitsevat vuoden toipumisen mielisairaalassa vaikean roolin jälkeen. Mut Suomessa on niin pienet piirit (ja palkat) ettei täältä sellasia löydy.

Louhimies yrittää tehdä laadukkaampaa elokuvaa mitä Suomessa keskimäärin tehdään. Onhan se Suomen mittapuulla huippu, mutta globaalisti silti aika keskiverto jos edes sitä. Ei tää kohu mitään muuta siinä mielessä että sen pitäisi muuttaa jotain. Tää muuttaa sen että seuraavalla kerralla jokainen näyttelijä tietää mihin ryhtyy kun ottaa roolin Louhimiehen leffasta, eli sillä on vielä vapaammat kädet.

Kyllä monet huippu ohjaajat ovat saaneet näyttelijöistä irti ihan uskomattomia roolisuorituksia käyttämällä henkistä (ja joskus ennen fyysistäkin) väkivaltaa.

Four Directors Who Torture Their Actors, from Hitch to Trier (CLIPS)

http://www.indiewire.com/2014/03/four-directors-who-torture-their-actors...

Hyvä kiva jeesjees fiilis harvoin jos koskaan johtaa huippusuorituksiin yhtään missään. Mestarit ruoskii itse itsensä verille, ja ne ketkä ei niin tee, niitä ruoskii ohjaaja. Paitsi jos ohjaaja tyytyy keskinkertaisuuteen. 

Tietty ton voi ajatella myös niinpäin että hyvä ohjaaja ei valitse rooleihin ihmisiä jotka ei siitä suoriudu ilman kyseenalaisia metodeja. Eli virhe on tapahtunut jo roolituksissa. Tai näyttelijän kannalta, oma suoritus vaan on liian paska, jos ohjaaja joutuu käyttää henkistä väkivaltaa.

Mut Kidman ei itkenyt miten väärin häntä kohdeltiin Dogvillen kuvauksissa tai miten paha sadisti Lars von Trier on. Kidman tajus että kohtelemalla häntä nöyryyttävästi hän pystyy näytteleen kohtauksen paremmin. Whatever it takes.

Mielestäni on edelleen täysin kyseenalaista, että ammatilaista tarvitsisi erikseen psykologisesti kuormittaa, jotta hän pystyisi keskittymään työhönsä niin hyvin, että siinä onnistuisi. Koko mentaliteetti kun on vahvasti ihmisen psykologian vastaista. Kaikkien ihmisten - siis myös näyttelijöiden - aivot kun toimivat niin, että voimakkaan pelon tai ahdustuksen aikana operoidaan vain primitiivisillä pakene, hyökkää tai lamaannu -reflekseillä vieläpä niin että rationaalinen  järjenkäyttö pääsääntöisesti estyy.

No käytäntö kuitenkin osoittaa ihan muuta.

miten tätä on tutkittu? 

Lainaus:
Ja ainahan noissa on kyseessä rooli, jossa pitää nimenomaan tuntea voimakasta pelkoa tai ahdistusta. Tai vihaa joissain tapauksissa.

Ei mitä tahansa pelkoa, ahsitusta tai vihaa vaan kyseisen roolihahmon ilmentämää pelkoa, ahdistusta tai vihaa. Hyvä en näyttelijäsuoritust eroaa huonosta näyttelijäsuorituskesta siinä, että roolihahmo on sisäisesti johdonmukainen. Jos laatuvaatimuksia ei hilata erityisen koekrella tietysti mikä tahansa suoritus kelpaa ohjaajalle huippusuoritukseksi. 

Lainaus:
Rationaalinen järjenkäyttöhän on viimenen asia mitä sellasessa kohtauksessa näyttelijältä halutaan. Se mitä halutaan on että näyttelijä tuntee tunnetta jota ohjaaja haluaa hänen tuntevan. Se tunne voi löytyä joko näyttelijän itsensä työstämänä, tai sitten ohjaajan avustuksella.

Rationaalinen päätöksenteko on nimenoman se mitä ensisijaisesti tarvitaan, jotta näyttelijästä saataisiin ulos roolihahmolle sopivaa käyttäytymistä, Jos tämä ei onnistu näyttelijä voi käydä menetelmistä keskustelua ohjaajan kanssa. Ovathan he näyttelijätkin helvetti vieköön täysin  järkevään ajatteluun kyeneviä ihmisiä ja ammattilaisina tietävät/ymmärtävät varmasti mitä mikäkin suoritus voisi heiltä vaatia.

Lainaus:
-:)lauri kirjoitti:

On siis olemassa ensinnäkin varsin kapea ja toisekseen varsin sattumanvarainen tunnekirjo, mitä ihminen pystyy psykologisesti kuormitettuna ilmentämään "hallitusti" ja silloinkaan asian osainen ei keskity elokuvan juoneen pätkääkään vaan vain selviytymiseen.

Niin, eli kuulostaa juuri siltä että lopputulos on paljon autenttisempi ja vahvempi. Eihän se tietenkään sovellu kaikkiin elokuviin tai kohtauksiin.

Se sopivat hyvin harvoin yhteenkään juonelliseen elokuvaan. Onneksi näyttelijät ovat yleensä sen verran taitavia että kovassa paineessakin saavat itsestään hyvän suorituksen ulos.

Lainaus:
-:)lauri kirjoitti:

On sitten kokonaan eri asia jos ohjaaja ja näytelijä sopivat kyseenalaisiista menetelmistä keskenään, mutta minään lähtökohtana mielestäni ei ole mitään perustetta lähteä siitä, että ohjaaja saisi ottaa itselleen taiteellisen vapauden "ohjata" näyttelijöitä keinoja kaihtamatta vain sellaisen uskomuksen perusteella, että kun tässä on nyt tätä niin kutsuttua "tunnetta" ja sen vuoksi "omistautumista" mukana, että juuri nyt oikeat tunteet jotenkin myös välittyisivät elokuvan katsojillekin, ikään kuin näyttelijä ei onnistuisi tehtävässään ilman tuota psykologista kuormitustakin tai ikään kuin näyttelijä ei osaisi sitä tarvittaessa sitten erikseen pyyttää.

Käytäntö osoittaa kuitenkin ihan muuta.

Ei osoita.

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

mdmx
Seuraa 
Viestejä6415

Leffat kuvataan kuitenkin kohtaus kerrallaan, ja ne katsotaan kohtaus kerrallaan. Tottakai johdonmukaisuus on myös tärkeässä roolissa, ennenkaikkea se on sitä käsikirjoituksessa.

Mutta tunne on tunne, ei siitä näe mikä sen on aiheuttanut. En oikein ymmärrä mitä tarkoitat johdonmukaisuudella kun kyse on tunteen välittämisestä, voitko antaa esimerkin?

Itse en kyllä ainakaan huomaa johtuuko näyttelijän kokema pakokauhu ja asteittainen sekoaminen elokuvan aikana siitä mitä ohjaaja teki, vai siitä että elokuvassa hänen aviomiehensä alkoi sekoamaan ja yritti lopulta tappaa koko perheen.

Pelko on pelkoa. Se mitä Wendy Torrance tuntee, tai mitä siitä katsojalle vahvasti välittyy, on hyvin johdonmukaista elokuvan tapahtumiin nähden, vaikka oikeasti olisikin kyse siitä että Kubrick käyttä henkistä väkivaltaa Shelley Duvalliin.

Ja ne ohjaajat jotka onnistuneesti käyttävät tota metodia ottavat sen näyttelijän haltuunsa kyllä senverran kokonaisvaltaisesti, että se johdonmukaisuus kohtauksien välillä on lähinnä ohjaajan vastuulla.

Se että leffan juoni on johdonmukainen liittyy hyvin vähän näyttelijän kykyyn ilmentää tunteita. Tunteet toistetaan kohtaus kerrallaan, kun taas johdonmukaisuus on elokuvaan kokonaisuutena liittyvä asia. Tietysti niiden tunteiden pitää mätsätä elokuvan tapahtumiin, ja juuri siitä huolehtii hyvä ohjaaja.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat