Kokoomus haluaa presidentistä seremoniamestarin

Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005

[size=150:km0urdvr]Presidentiltä ollaan riisumassa valtaoikeuksia[/size:km0urdvr]

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen haluaa riisua presidentiltä sitä, mitä presidentille kuuluu kansalaisten mielestä. Kokoomuksen ei kannattaisi "kostaa" äänestäjille heidän valintaansa. Kansa toivoi vaikuttajapresidenttiä. Halosella on nyt valtuuksiensa puitteissa avaimet käsissään. Olisiko Katainen yhtä innokkaana julistamassa valtavähennyksiä, jos työväen presidenttiehdokas Sauli Niinistö olisi saanut enemmistön kansalaisista taakseen? Niinistöä kannatettiin karismaa omaavana ihmisenä yli puoluerajojen ja Kokoomuksella puolueena ei ollut suurta osuutta Saulin menestykseen. Sauli kuitenkin yhdisti Kokoomuspuoluetta yhteishengen nimissä.

On surullista, että kykyilypuolue tutkailee valtaoikeuksia näkemättä metsää puilta. Kansalaiset eivät riisuisi presidenttiänsä liiaksi vallasta. Monien tutkimuksien mukaan äänestäjät laajasti haluavat vaikutusvaltaista presidenttiä ja ilman valtuuksia pelkkä seremoniallisuus ei riitä.

Kokoomus on markkinapuolue, jonka aate ja ideologia perustuvat tehosekoittimen lailla voittoihin, markkinointiin, mainontaan ja ostovoimaan. Kokoomus on aineellisen elämänlaadun vertailupuolue, joka ei nykyisessä kokoonpanossaan ota osaa aatteelliseen arvokeskusteluun. Kokoomuksen kannattajissa on paljon osaajia, joissa oikeasti kyky kohtaa toisiansa. On liiallista aliarviointia jäsenistöä ja kannattajia kohtaan tempaista puheenparreksi presidentin valtaoikeusvähennykset. Kykyilykin vaatii kaitsijansa liiallisen ahneuden patoamiseksi.

Taloudellinen kasvutuottoisuushokema värittää kaupallista aatekeskustelua, jossa Kokoomus säestää kulutuksen kaikkivoipaisuutta ja tuloskäyrien miehekästä kasvua. Kokoomus on kasvupuolue, jossa äänestäjä herää kysymään sen ideologiaa ja "kansakuntansa" henkistä kaapin paikkaa. Kansallinen Kokoomus menetti 1970-luvun alussa edesmenneen puheenjohtajansa Juha Rihtniemen myötä kykynsä aatteelliseen keskusteluun. Nyt Kokoomus on materiaalipuolue, jonka päämäärinä ovat kulutuksellinen hyvinvointi ja vertailutalous perhekohtaisesti kunkin ostovoimakyvyistä.

Presidentti tarvitsee lisää valtaoikeuksia ja näin kävisi jos kansa saisi päättää asiasta itse. Tosiasiassa maailmanmeno tarvitsee juuri nyt kansalaisjohtajia poistamaan raakaa vastakkainasettelua talouden tuotoksien ja siihen joukkotyöpanoksia antavien ihmisten väliltä. Kokoomuskin on unohtamassa peruskuluttajan roolituksen markkinamekanismissa. Yksikään tuotantovoitto, yksikään johtajien optio ja palkkio kuin omistajien osingotkaan eivät lohkea, ellei ole suuren peruskansalaisjoukon kysyntää. Kaikki lähtee tavallisesta kuluttajasta. Kiihkeä voittotalousajattelu ei kohtaa Suomessa työntekijää ja kuluttajaa.

Talouselämä ja julkishallinto tehokkuusinnoissaan automatisoi voitontavoittelussa ja tehokkuusdynamiikassa, per tuotosyksikkö, työt koneille, ymmärtämättä, että koneiden takana on kuitenkin ihminen. Helsingin kaupungin päätös ilman kuljettajaa toimivasta metrosta on oiva esimerkki, jossa tuotos-panos ajattelu on tehnyt lyhytnäköisen päätöksen ihmisten työpanoksien kustannuksella. Kokoomus on ollut tehotalouden nykykehityksen vankka kannattaja. Konservatiivinen ja aatteellisesti päämäärätön ostovoimaindividualismi on kohtaaamassa nousevien idän talousmahtien kollektiiviset yhteenkuuluvuusideologiat.

Kokoomuksen kannattaisi kuunnella kansaa ja muotoilla puolueensa keskinäishyvinvointiteesit vastaamaan nykypäivää. Kahtiajako repii kansakuntaamme ja kuilua kuromaan tarvitaan vahvaa vaikuttajapresidenttiä. Presidentin toimintakykyä ei paranna Kataisen julistama seremoniallisuus. Ranska ei ole purkamassa vahvan presidentin valtaa, eikä USA, Venäjä kuin Kiinakaan. Suomea ei tarvitse "ajaa" Kokoomuksen lailla EU:n "osavaltioksi".

Valtion koolla ei ole merkitystä presidentin/ valtiojohtajan valtuuksia määritettäessä. Suomalaiselle mentaliteetille ei sovi presidentittömyys. Suomi tarvitsee johtajaa, joka osaa sanoa painavasti, kun sen aika on. Kokoomukselle on hyväksi katsoa totuutta silmiin ja havaita repeämä ihmisyyden ja talousajattelun välillä. Kaikkea ei mitata rahassa. Keskipisteessä on ihminen itse osana luontoa ja Kokoomusta äänestävä on myös Ihminen luonnosta. Ihmisyyteen kuuluu myös heikomman huomioiminen. Kokoomuksen edellisellä presidentillä, Juho Kusti Paasikivellä oli vahvat valtaoikeudet; aika oli silloin sen arvoinen, kuten se on nytkin, katsomatta presidentin puoluetaustaan.

Ilkka Luoma

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (28)

Vierailija

Tänne muuten voi tulla, yks Jan Vapaavuori fani, huutamaan ”KOMUKAA” ja vatimaan ”nappia otsaan” aamulla, kun herää.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005
pc = potential criminal
Tänne muuten voi tulla, yks Jan Vapaavuori fani, huutamaan ”KOMUKAA” ja vatimaan ”nappia otsaan” aamulla, kun herää.

.......................................

Heh, heh..., enpä ole nauranut aikoihin heti näin aamutuimaan

Antaa herra "KOMUKAA, nappia otsaan" -fanin tulla aamusängystään, ei se mitään haittaa (se tuo virkeyttä arkiharmauteen), meille kaikille on sijamme.

Komukoitten vihaajia esiintyy aina aika-ajoin... olisi itseasiassa tutkimuksen arvoinen asia, miksi jotkut vihaavat lähes patologisesti kirkuvan punaisia lipun liehuttajia, mukavat marssithan heillä on ...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Jos Sauli Niinistö olisikin tullut valituksi, kokoomus varmaan haluaisi
TYÖVÄEN SEREMONIAMIESTARIA. - Seremoniamestari tätä palstaa vasten onhan Arla. Sere monia, Sere jossakin poika-aikani tarinassa oli
kaani kansainvaellusten aikaan.

Jos kokoomuksessa ollaan tuota mieltä, miksi ei otettaisi seremoniamestariksi Ruotsin kuningas Kalle Kustaata, joka perheineen on työhön jo valmiiksi koulutettu. Ja näin lopultakin voitaisiin toteuttaa reaalisesti historiankirjoituksessa pitkään hellitty ajatus Ruotsi-Suomesta?!

Onko siis myös Iso Poika Bush USAn ja koko maailman Suuri Seremoniamestari? Muistuttaen roolissaan entisajan Ku-Klux-Klanin päällikköä Suurta Wizardia?

Onhan tietysti eroa siinä, onko seremoniamestarina vallaton sosdemi vai
täydet valtaoikeudet omaava suurporvari tai suurporvariston renki.

Vaan miksipä Nokian-Ollila ei ollut kokoomuksen pressaehdokkaana?
Olis voitu myös yhdistää Nokian hallinta ja Suomen hallinta.

Vierailija

Johtaja Adolf Hitler olihan muiden rooliensa ohessa myös suuri seremoniamestari, tässä roolissa avusajanaan myös tohtori Joseph Göbbels. Ah niitä suuria aikoja kokoomuksessakin, kun saatiin nähdä ja kuulla Saksan Johtajaa. Oli hänen keuhkonsakin vahvistuneet nuorukaisajoista, joina vältteli palvelusta Itävallan armeijassa.

Myös toinen ajan liittolaismaa Japanihan oli Idän suuri seremonioiden mestari. Osa seremonioista oli kylläkin kotoisin Lännestä.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005
ArKos itse
Jos Sauli Niinistö olisikin tullut valituksi, kokoomus varmaan haluaisi
TYÖVÄEN SEREMONIAMIESTARIA. - Seremoniamestari tätä palstaa vasten onhan Arla. Sere monia, Sere jossakin poika-aikani tarinassa oli
kaani kansainvaellusten aikaan.

Jos kokoomuksessa ollaan tuota mieltä, miksi ei otettaisi seremoniamestariksi Ruotsin kuningas Kalle Kustaata, joka perheineen on työhön jo valmiiksi koulutettu. Ja näin lopultakin voitaisiin toteuttaa reaalisesti historiankirjoituksessa pitkään hellitty ajatus Ruotsi-Suomesta?!

Onko siis myös Iso Poika Bush USAn ja koko maailman Suuri Seremoniamestari? Muistuttaen roolissaan entisajan Ku-Klux-Klanin päällikköä Suurta Wizardia?

Onhan tietysti eroa siinä, onko seremoniamestarina vallaton sosdemi vai
täydet valtaoikeudet omaava suurporvari tai suurporvariston renki.

Vaan miksipä Nokian-Ollila ei ollut kokoomuksen pressaehdokkaana?
Olis voitu myös yhdistää Nokian hallinta ja Suomen hallinta.

........................................

Olihan Suomi saamassa kuninkaan 1910-luvulla Saksasta, perui tulonsa, kun katajainen kansa ei halunnutkaan kingiä itselleen...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005
BUSHMAN
KOMUKAT

Nappi otsaan

------------------------------------

Mainiota, tulihan se sieltä

Maailman rikkaus on erilaiset ajatukset, mielipiteet ja humoristinen ilmaus

Voidaanhan sanoa myös:

[size=150:1tp0yqbt]Toverit, huomenna jaetaan kiväärit [/size:1tp0yqbt]

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

VAKAVASTI, kyllä Haloska seremoniamestariksi sopii.

Kun ensimmäisen kerran näin julkisuudessa, luulin sossujen
tilanneen juhliensa piristeeksi jostain ohjelmatoimistosta ja
odotin, koska ottaa naamarin pois.

Vierailija

Ainakin virallisesti saksalaisen kuninkaan tulo Suomen tyssäsi siihen, että kuningasehdokas itse perui suostumuksensa, kun Saksa oli saanut perusteellisesti päihinsä maailmansodassa.

Kesälä 1918 esitetty perustelu, että entinen hallitsijasuku oli sammunut, joten oli valittava uusi. Tämä ei ihan pitänyt paikkaansa. Merkittävimmät Romanovit toki juuri vähän ennen oli teloitettu. Ei kuitenkaan kaikkia.
Yhäkin Venäjän kruunua varten on virallinen perijä.

Eräs puoli asiassa: pitkän Venäjän ajan ja useiden myllerrysten jälkeenkään Suomessa ei vielä ollut omaa virallista hallitusmuotoa, vaan niiltä osin noudatettiin Ruotsin 1809 edeltäneitä perustuslakeja. Uuden eduskunna hyväksymän hallitusmuodon vahvisti valtionhoitaja Mannereheim heinäkuussa 1919. Vasta siitä lähtien Suomi virallisesti
on Suuriruhtinaskunnan sijasta Tasavalta.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005
BUSHMAN
VAKAVASTI, kyllä Haloska seremoniamestariksi sopii.

Kun ensimmäisen kerran näin julkisuudessa, luulin sossujen
tilanneen juhliensa piristeeksi jostain ohjelmatoimistosta ja
odotin, koska ottaa naamarin pois.

Haloselta ei pureta mitään valtaoikeuksia, vaan seuraajalta, jos Eduskunta niin päättää.

Mihin "otsanapit" jäivät

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005
BUSHMAN
NO eihän nyt Haloskaa,
hellyttävä tätönen
Valta saisi rajoittua kyökin
puolelle

.............................

Halonen oli tiukka täti jo Ulkoministeriössä ollessaan ulkoministeri. Kuulemma jopa takakiree. Keittiössä perunat ja sohvaperunatkin saavat kyytiä ...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä7179
Liittynyt9.9.2005
pc = potential criminal
Tänne muuten voi tulla, yks Jan Vapaavuori fani, huutamaan ”KOMUKAA” ja vatimaan ”nappia otsaan” aamulla, kun herää.

...................................

"Nappi otsaan" on pensasmiehenä kadonnut, mutta Katainen nosti esille autoveron poiston; saanee runsasta kannatusta kansalaisilta ....

... Päinvastoin autovero suosimaan pienikulutuksisia ja turvallisia uusia autoja, bensaimurit verolle.

Presidentille lisää valtaa ja hänelle suoravaikutuskanava kansaan ja kansalta.

MIKÄS ettei, jos meillä joskus olisi presidentti, joka valtaa osaisi
käyttää, ei vain ylipäällikkönä romuttaisi Suomen puolustusta, tär-
väisi maan suhteita maailman johtavaan valtioon ja juoksisi
halailemassa homoja ja saatananpalvojia

Vierailija

Maailman johtavaan? USA on kyllä taloudellisesti ja sotilaallisesti voimakkain. Johtamiskykyä koko maailmaa ajatellen eipä juurikaan ole nähty. Malliesimerkki tapaus Irakin hoitaminen. Ensimmäien vaihe voitto sodassa Saddamista kyllä hoidettiin mallikkaasti. Sen jälkeen, miten väitätte tapauksessa johtamiskyvyn ilmenneen?

Hallinto, jonka Johtaja julistaa milloin minkäkin maan terroristien listalle
ja vihjaa mahdolliseen sotaankin siellä sun täällä. Joka Johtaja alkaa rähistä, jos häenn johtamiskykyjäänkin epäillään. Omankin maansa kansalaisille.

Tuommoinenko on maailman JOHTAVA MAA? On teillä joillakin omituinen käsitys johtamisesta.

On kyllä Bush Toisen hallinto ollut taitava johtamaan yhä uusia satoja miljardeja dollareita sotaluottoihin. Sijoitusten siirtyessä näihin tuotannosta tyhjiötä ovat käyneet täyttämään japanilaiset, saudit,
kiinalaiset ja jopa venäläiset.

Kerrtoaan, etrtä Sauli Niinistö on ikävystynyt elämäänsä ja olemiseensa Luxemburgissa. Hänestä kokoomus haluaisi tehdä Suuren Seremoniamestarin. - Hengessä, missä Arla on täällä tehnyt taikatemppujaan. - Mikä se onkaan on ollut Ku-Klux Klanin ylimmän
päällikön arvonimi? Eikös suuri Wizardi, suuri Noita? Tai kääntäisikö Arla sen ehkä Suureksi Vitsinkertojaksi?

Minä tällä pitkään olen puhunut täälä Iso Poika Bushista. USAssa itsessään käytetään nimitystä Bush 2, siis Bush Two, Bush toinen.
Minäkin taidan siirtyä käyttämään hänen kotomaistaan nimitystä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat