Sivut

Kommentit (284)

Sakarja kirjoitti:
Kahdenlaista tiedettä!

Kun ateisti tai evolutionisti puhuu tieteestä,  tieteellisistä tutkimuksista tai tieteellisistä todisteista, pitäisi hälytyskellojen alkaa soida.

Ateistit ja evolutionistit tarkoittavat "tiede" sanalla aivan muuta kuin mitä oikea tiede on.

On olemassa ateistista valhetiedettä ja oikeaa, rehellistä tiedettä, jotka ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

Ateistinen valhetiede on harhaanjohtavaa, koska se lähtökohtaisesti sulkee pois Jumalan, jota ilman ei olisi olemassa mitään sellaista, mitä tiede nimenomaan tutkii. Kaikki tiedemiehet tutkivat Jumalan luomistekoja, sillä mitään muuta tutkittavaa maailmankaikkeudessa ei olekaan.

Oikea ja rehellinen tiede lähteekin siitä, että Jumala on olemassa ja että Hän on kaiken luoja.  Lähes kaikki entisajan suuret tieteen pioneerit olivatkin Jumalaan uskovia ja heidän ansiostaan nykyinen tiedekin on  kehittynyt.  Ja myös nykyäänkin lukuisat tiedemiehet uskovat Jumalaan ja luomiseen, vaikka ovat joutuneet usein syrjinnän kohteeksi uskonsa tähden.

"jumala" loi Homo Idioticuksen muutama tuhat vuotta sitten, Homo Sapiens on sitten kehittynyt evoluution myötä...

Nalle pUh
Seuraa 
Viestejä1366

satunnainen seuraaja kirjoitti:

Vai olisiko homo idioticus luonut jumalan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ID10T
Seuraa 
Viestejä4258

Nalle pUh kirjoitti:

Hän ja serkkunsa homo retardicus.

Deimos
Seuraa 
Viestejä5588

Sanan säilä on terävä ja hyvin osuva :-)

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

Sakarja
Seuraa 
Viestejä282

Kaikki on alkuaan Jumalasta!

Nurinkurisen evoluutiouskomuksen mukaan elottomat aineet, jotka ovat ensin luoneet itse itsensä olemattomuudesta, ovat sitten olemattomalla älyllään luoneet elollisen. Sen mukaan ilman älyä ja tietoisuutta olevat elottomat aineet olisivat luoneet ihmisen aivot ja älyn.  Eli äly olisi syntynyt älyttömyydestä!  

Toisin sanoen, evoluutio-opin perusteella älytön aine on viisaampi kuin älyllinen ihminen.

Evoluutio-oppi johtaakin uskomukseen, jonka mukaan luotu on luonut luojansa ja on viisaampi kuin luojansa.

Sen mukaan eloton kuvapatsas on viisaampi ja älykkäämpi kuin kuvanveistäjä ja on luonut kuvanveistäjän, leipä on luonut leipurin,  tietokone on luonut tietokoneen suunnittelijat, höyrykone on luonut James Watt nimisen henkilön, jota pidetään höyrykoneen keksijänä.   Saman oppi johtaa näkemykseen, että lapset ovat synnyttäneet vanhempansa jne.

Onneksi meillä on Raamattu, joka kertoo totuuden. Sen perusteella tiedämme, että kaikki, sekä elolliset että elottomat, näkyväiset ja näkymättömät, ovat saaneet alkunsa Elämästä eli Jumalasta ja Hänen yliluonnollisista luomisihmeistään. (Kol.1:16-17)

Kukas sen jumalan loi? Ei mikään nyt voi ilman suunnitteliaa syntyä.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä11327

Nalle pUh kirjoitti:
Huhhuh. Tuo on jotenkin niin sairasta että tämä ei ole edes hauskaa enää. Ei ole kilttiä nauraa vammaisen kustannuksella.

Minä ainakin tunnustan kykenemättömyyteni väitellä tuon rotukarjan kanssa. Jos näkisin livenä, niin esittäisin että varastin nenänsä. :)

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Nalle pUh
Seuraa 
Viestejä1366

Minijehova kirjoitti:

En tiedä, välillä kun näkee kuinka pihalla jotkut voi olla niin herää jotain sellaisia myötätuntemuksia että tekisi mieli silittää päätä ja todeta rauhallisesti että "ei se haittaa"

Suurimmaksi osaksi kuitenkin hyvää komiikkaa.
Eilen meinasin oikeasti tippua tuolilta revetessäni kun tämä kyseinen logiikan mestari kertoi että en voi kumota hänen väitteitään jos en tieteellisesti todista ensin omiani oikeaksi.
Tiesin kyllä että noilla ameeboilla on tapana harrastella sitä mutta silti kun se tapahtuu oikeasti odottamatta, se on joka kerta yhtä koomista. Vähän niinkuin joku päästäisi korvaamattoman hassun kuuloisen pierun. 😂 kakkahuumori on lapsellista muttei silti voi olla nauramatta.

Keijona
Seuraa 
Viestejä12554

Määrän ja laadun luonnonlaki. Totuutta on yksi mutta siitä voi muodostua monta valhetta ja paljon erilaisia väärinkäsityksiä, kuten tuo "mitä on ateismi" lankakin hienosti todistaa.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä11327

Keijona kirjoitti:
Määrän ja laadun luonnonlaki. Totuutta on yksi mutta siitä voi muodostua monta valhetta ja paljon erilaisia väärinkäsityksiä, kuten tuo "mitä on ateismi" lankakin hienosti todistaa.

Yhtä hyvä todiste kuin olisi laittaa globaali kysely, että minkä värinen jumala on.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Nalle pUh
Seuraa 
Viestejä1366

Minijehova kirjoitti:
Keijona kirjoitti:
Määrän ja laadun luonnonlaki. Totuutta on yksi mutta siitä voi muodostua monta valhetta ja paljon erilaisia väärinkäsityksiä, kuten tuo "mitä on ateismi" lankakin hienosti todistaa.

Yhtä hyvä todiste kuin olisi laittaa globaali kysely, että minkä värinen jumala on.

Tai että minkä värinen ja kuinka suuri jumala on.
Vastausvaihtoehdoiksi
Punainen
Keltainen
Vihrä
Keskikokoinen
Tavallisen kokoinen
Normaalikokoinen

Ja luonnollisesti vaan yksi vastaus per osallistuja 😊

MooM
Seuraa 
Viestejä8294

Keijona kirjoitti:
Määrän ja laadun luonnonlaki. Totuutta on yksi mutta siitä voi muodostua monta valhetta ja paljon erilaisia väärinkäsityksiä, kuten tuo "mitä on ateismi" lankakin hienosti todistaa.

No, onhan se jotain, että Keijona toteaa ateismin totuudeksi.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Keijona
Seuraa 
Viestejä12554

Lainaus:
Keijona kirjoitti:
Määrän ja laadun luonnonlaki. Totuutta on yksi mutta siitä voi muodostua monta valhetta ja paljon erilaisia väärinkäsityksiä, kuten tuo "mitä on ateismi" lankakin hienosti todistaa.

No, onhan se jotain, että Keijona toteaa ateismin totuudeksi.

Onhan se teismin vastareaktio tosiasia. vaikka eivät ateistit alkuperäänsä halua tiedostaakkaan. 

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Keijona
Seuraa 
Viestejä12554

Kuten sekin itsestäänselvyys, että tottakai ristinusko  ristiriitaisuutensa takia aiheuttaa vastareaktion, ateismin, ja tuo vastareaktio tietysti perii synnyttäjänsä ominaisuuksia, kuten fanaattisuutta ja ristiriitaisuutta.  

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

ID10T
Seuraa 
Viestejä4258

Keijona kirjoitti:
Lainaus:
Keijona kirjoitti:
Määrän ja laadun luonnonlaki. Totuutta on yksi mutta siitä voi muodostua monta valhetta ja paljon erilaisia väärinkäsityksiä, kuten tuo "mitä on ateismi" lankakin hienosti todistaa.

No, onhan se jotain, että Keijona toteaa ateismin totuudeksi.

Onhan se teismin vastareaktio tosiasia. vaikka eivät ateistit alkuperäänsä halua tiedostaakkaan. 

Sovitaan sitten vaikka niin, että ateismi on teismin jälkeläinen, mutta mitä sitten? Jos en pidä vaikka retiisistä sitä maistettuani, niin ei minun tarvitse ajatella retiisiä sen enempää.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat