Seuraa 
Viestejä1457

"Huomaa, että jos sinulla on aikaa nurista ja valittaa jostakin, sinulla on myös aikaa tehdä jotain asialle."
– Anthony D'Angelo

"Jos et pidä jostain, muuta se.
Jos et voi muuttaa asiaa,
muuta asenteesi. Älä valita."
– Maya Angelou

Meillä ihmisillä on aika yleistä että valiatamme, valitamme milloin mistäkin.
Valittaminen vie aikaa elämästä pois.
Valittaminen ei paranna sitä "ongelmaa" mistä valittaa.
Valittaminen vie tavattoman paljon ihmisen energiasta.

Kun kohdalle osuu henkilö joka valittaa aamusta iltaan, mutta ei voi muuttaa sitä mistä valittaa, niin se vie myös kuuntelijalta energiaa olla mukana valittajan lähettyvillä.
Toisin sanoen valittaja varastaa toisilta energiaa aivan kuin huomaamatta, se on kuin oravankaruselli, karuselli pyörii ja kaikki lähettyvillä olevat jouyuu tahtomattaan pyörimän mukana vaikka eivät ehkä haluaisikaan.

Vähennä valittamista.
Mieti omaa elämääsi. Jätä pois valittelu jolle et voi yhtään mitään. Turha ainainen valittelu tekee sinusta negatiivisen ihmisen joka luo ympäristöönsä negatiivistä energiaa.
Ainaineń valittaja voi myös itse huonosti, energia hukka on suuri ja elämisen energia vähenee valituksien mötä. Sellainen ihminen ei voi olla onnellinen eikä myöskään itseensä tyytyväinen.

Valitatko paljon päivittäin asioista joille et mitään voi?
Miksi valitat jos et niille löydä ratkaisua?
Miksi tuhlaat energiaasi jatkuvaan valitteluun?
Miksi et ala muuttamaan ajattelutapaasi?

Ajattelutavan muuttuessa positiivisemmaksi, olokin alkaa tuntua paremmalta ja silloin valitusvirret vähenee ja tunnet olosi mukavaksi, voit jatkaa matkaa hymyillen, tervehtien sekä tuttuja ja tuntemattomia, hymyillen, sillä monta kertaa valittelut on valituksia kuvitelluista "ongelmista" itsensä ulkopuolella ja usein ne "ongelmat" sanoo valittajat olevan muitten syytä, he siis hakevat itselleen ongelmia muista ihmisistä, kuvitellen sitä ja tätä, että jos noita tai noita ei olisi niin kaikki olisi hyvin :)

"Tehokkain saarnaaja ihmiselle on hän itse. Ihminen ei koskaan luovu himoistaan, ennen kuin nuhteet tulevat hänelle hänen omalta itseltään."

Sivut

Kommentit (49)

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10477

ksuomala kirjoitti:
Absoluuttinen väliinpitämättömyys olisi varmaan kova juttu jos sen pystyisi saavuttamaan.

Eikö silloin voisi määritellä psykopaatiksi?

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
seija.hl
Seuraa 
Viestejä1457

ksuomala kirjoitti:
Absoluuttinen väliinpitämättömyys olisi varmaan kova juttu jos sen pystyisi saavuttamaan.

Alituinen valittaja ja tai täysin välinpitämätön, eivät varmasti voi hyvin.
Valittaja valittaa ja hukkaa elämänsä aikaa ja energiaansa valitusvirsiinsä.
Täysin välinpitämätön ei osaa sopeutua yhteiskuntaan, hän ei ole "intergoitunut" yhteiskuntaan.

"Tehokkain saarnaaja ihmiselle on hän itse. Ihminen ei koskaan luovu himoistaan, ennen kuin nuhteet tulevat hänelle hänen omalta itseltään."

Vierailija

Jos on asioita millä merkitystä niin on vain ajan kysymys koska joku tulee sannoo minnuu perusteetta kotirosvoksi ja sen jälkeen asia ei ole selvä ennenkuin on käyty tasaisella kattomassa.

seija.hl
Seuraa 
Viestejä1457

Ab Surd Oy kirjoitti:
On todellakin varsin raskasta elää kokoajanvalittajan kanssa.

On, on todellakin varmasti raskasta jo aviosiippa olisi alituinen valittaja. Se on hieman helpompaa jos on ystävä joka koko ajan valittaa, ystävää kun ei tapaa jatkuvasti.

Minulla oli aikaisemmin työkaveri josta tuli ystäväni/tuttavani, hän valitti jatkuvasti, melkein kaikesta. Kaikkein eniten hän valitti omista oloistaan ja keksi jos jonkin laisia sairauksia itselleen. Omien sanojensa mukaan hän ei voinut koskaan hyvin.
Ystävyytemme/tuttavuutemme loppui lopulta, hän suuttui minuun kun varovasti annoin neuvoa hänelle kun hän itse kysyi minulta, hän ei hyväksynyt vastaustani.
Loppujen lopuksi ystävät ei kasva joka puun oksilla, siis oikeat ystävät, ne muut on tuttavia vain,.Oikeat ystävät ei jätä, oikeat ystävät jaksaa kuunnella.
--------------

Voi treenata itseään, olla esim. valittamatta yksi päivä ja sitten muutama päivä. Silloin lopulta alkaa muuttaa hieman ajattelutyyliään, huomaa että elämään sisältyy paljon muuta kuin valittamista, etenkin jos valituksiin ei löydy mitään ratkaisia..

Miksi valittaa jos sille asialle valittaja ei mitään voi?

"Tehokkain saarnaaja ihmiselle on hän itse. Ihminen ei koskaan luovu himoistaan, ennen kuin nuhteet tulevat hänelle hänen omalta itseltään."

Tauko
Seuraa 
Viestejä435

Mielenkiintoinen aihe ja jossakin määrin omakohtainenkin asia. Omaa valittamista vaikea havaita, toisen puolelta tulevaa helpompaa.

Onhan asioita, jotka huomaa ja ajattelee, että korjaantuu ajan kanssa, mutta ei. Parasta puuttua tilanteeseen heti, muutoin edessä isompi ongelma.

Valittaminen, syystä tai ilman, paras kai pysäyttää alkuunsa. Voi olla epämiellyttävä tilanne, mutta ei sen jatkuminen tilannetta paranna.

Ja kuka siinä kärsii tai pahoinvoi - kaikki osalliset.

seija.hl
Seuraa 
Viestejä1457

Tauko kirjoitti:

Eikähän me kaikki valiteta jonkun verran siitä ei pääse mihinkään :)
Totta, omaa valitusta ei useinkaan huomaa, jollei ole päättänyt olla valittamatta jonkin aikaa, silloin kyllä huomaa jos yhtäkkiä tuli valitus :)

"Tehokkain saarnaaja ihmiselle on hän itse. Ihminen ei koskaan luovu himoistaan, ennen kuin nuhteet tulevat hänelle hänen omalta itseltään."

Tauko
Seuraa 
Viestejä435

On asioita, joita voi muuttaa, ja ne pitääkin muuttaa jos voi.

On taas asioita, joita ei voi muuttaa, niistä ei pidä huolestua, tai stressata, kun ei ne siitä murehtimalla muuksikaan muutu.

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä11625

seija.hl kirjoitti:
Ab Surd Oy kirjoitti:
On todellakin varsin raskasta elää kokoajanvalittajan kanssa.

On, on todellakin varmasti raskasta jo aviosiippa olisi alituinen valittaja. Se on hieman helpompaa jos on ystävä joka koko ajan valittaa, ystävää kun ei tapaa jatkuvasti.

Juu. Ja jos valittaminen tai mikä tahansa riittämiin ärsyttää, niin ei välttämättä henkilön kanssa ystvysty tai ystävyys hiipuu ajan kanssa. Ei se mikään velvollisuus sentään ole.

seija.hl kirjoitti:

Loppujen lopuksi ystävät ei kasva joka puun oksilla, siis oikeat ystävät, ne muut on tuttavia vain,.Oikeat ystävät ei jätä, oikeat ystävät jaksaa kuunnella.

Juu. Kestovalittaja tarvitsee siis ihan erityisen järeäkorvaisia ystäviä tai vaihtoehtoisesti hänellä on aika vähän ystäviä. Minusta tuntuu, että tietty epäsosiaalisuus on kestovalittajalle normaali piirre, eli ei varsinaisia ystäviäkään juuri kerää. 

seija.hl kirjoitti:

Miksi valittaa jos sille asialle valittaja ei mitään voi?

Niinpä. Tai, kuten lisäksi oman valittajani tapauksessa, joille kyllä voisi, mutta kun ei vaan silti tee. Minä jaksoin ensimmäiset 15 vuotta ottaa valituksenaiheet työmääräyksinä, ja laitoin niitä ongelmia kuntoon yksi toisensa perään niin paljon kuin kykenin. Niihin sisältyen yhden talon rakentaminen ja yksi ammatillinen uranvaihto Suomen halki muuttamisen mahdollistamiseksi. Nyt olen todennut, että ei se valitus lopu, eikä mikään oma tekoni asiaan voi tuoda muutosta. Valitus alkaa sillä hetkellä, kun silmät aukeavat aamulla, ja se lakkaa siihen viimeiseen valitukseen, kuinka "taas väsyttää ja pitää mennä nukkumaan ja aamulla aikaisin herätys ja ei jaksaisi eikä huvittaisi ja koskaan ei kukaan mitään missään ja öitä, kohta varmaan pitää herätä hoitamaan lapsia tai kissoja tai sähkökatkosta tai ukkosta tai jotain ja vittumitäpaskaa ja taaskaan ei saa nukuttua ja sänky on huono ja pitäisi uusia ja kuuma ja kylmä ja sotkua." Minä siiihen, että: "Joo, öitä". 

Odota odota, joskus se aika koittaa että se tuntuu mukavalta. Kun eläkeikään pääsee, niin valitukset vähenee, ei ainakaan ole työn takia stressiä, saa elää melkein niin kuin itse haluaa kunhan vaan osaa ottaa huomioon aviosiipan, niin hyvin menee :)

"Tehokkain saarnaaja ihmiselle on hän itse. Ihminen ei koskaan luovu himoistaan, ennen kuin nuhteet tulevat hänelle hänen omalta itseltään."

seija.hl
Seuraa 
Viestejä1457

Öitä öitä, heille joita nukuttaa :)

Sitku sitku. Minä olen kaiketi päätymässä siihen, että en aio odottaa eläkeikään asti saadakseni olla oma itseni ja elääkseni jonkinlaisessa harmoniassa. En näe mielekkäänä sitä, että ensin kärsitään koko elämä, ja sitten kun lopulta olisi mahdollisuus nauttia, kuolee pois tai on niin raihnas, ettei kykene, vaan taas kärsitään. 

Mitäs aiot tehdä jotta mahdollisuus nauttia elämästä alkaisi jo nyt sinulle?

"Tehokkain saarnaaja ihmiselle on hän itse. Ihminen ei koskaan luovu himoistaan, ennen kuin nuhteet tulevat hänelle hänen omalta itseltään."

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat