Sivut

Kommentit (1639)

ID10T
Seuraa 
Viestejä2742
Liittynyt3.10.2007

Keijona kirjoitti:
Lainaus:
Keijona kirjoitti:
Fanaatikkoja riittää kasvavissa määrin. Sellaisia "minämeidänmielestä" fiksuja:
"En ole uskovainen, mutta uskon itseeni ja lisäksi koulussa koulutetulle fanaattisesti uskollinen."

Hiukankin matematiikka ymmärtäville on itsestään selvyys, että yksilö on täysin subjektiivinen arvioimaan itseään, joten tuollainen minäminä tätä, ja sitäkautta dikotominen sinäsinä sitä, on todells tyhmää, siis pelkkää mokailua ja virheilyä.

Onhan se selvää, että itseyksilökeskeinen uskoo, että vika on toisessa yksilössä (seurauksessa) eikä järjestelmässä (syyssä) joka niitä yksilöllisiä individualisteja tuottaa. Juu, sitten yksilökeskeinen hyökkää toista yksilöä vastaan, kuvittelee omassa yksilöllisessä päässään että järkevää ja paras vaihtoehto.Tietenkin ilman pienentäkään objektiivisuutta.

En ole aivan varma, ymmärsinkö viestisi oikein, mutta kyllähän ihmisen pitää itseensä uskoa. Yrittäjyyttäkään ei olisi, jos kukaan ei uskoisi itseensä. Sama koskee lähes kaikkia keksintöjä ja innovaatioitakin.

Voihan sitä myös itseään ymmärtää, niin ei tarvitse uskoa. Sitä lähinnä haluttiin sanoa että huvittaavaa paradoksaalisuutta on, kun nuo itseensä uskojat pilkkaa muita uskovia.

Mistä lähtien itseensä uskominen on ollut uskonto?

Toope
Seuraa 
Viestejä24762
Liittynyt23.7.2006

EU perustaa yhteisiä rajavartiovoimia rajojensa turvaksi:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201809102201191086_ul.shtml

Jopa 10 000 miehen joukot (hih!) turvaisivat Euroopan rajoja laittomalta siirtolaisuudelta.

Jokainen tietää, että tarvitaan kymmenkertaisia määriä tuohon! Mutta ehkä hyvä alku?

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

John Carter
Seuraa 
Viestejä9817
Liittynyt17.2.2006

Zorba the Greek kirjoitti:
Toope kirjoitti:
EU perustaa yhteisiä rajavartiovoimia rajojensa turvaksi:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201809102201191086_ul.shtml

Jopa 10 000 miehen joukot (hih!) turvaisivat Euroopan rajoja laittomalta siirtolaisuudelta.

Jokainen tietää, että tarvitaan kymmenkertaisia määriä tuohon! Mutta ehkä hyvä alku?

Alkaa vihdoin järki voittaa.

Totta, vaikka miljoonan miehen joukot kuulostaisivat paljon uskottavimmilta.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Chiara
Seuraa 
Viestejä1123
Liittynyt27.11.2013

SD:n kannatus vaaleissa meni ihan laskelmien mukaan. Skåne on SD:n  hallintoalue nykyään, varsinkin sen itäiset kunnat ja  myös naapurimaakunta Blekinge ovat SD:n hallinnassa. Melkein kaikissa  Skånen kunnissa on SD suurin puolue. Ei mikään yllätys sinäänsä, mutta hyvä että SD:n  kannatus vieläkin rajoittuu  suurelta osin Skåneen. Siellähän puolue syntyikin. Saadaan me muut huokaista helpotuksesta.

Tässä on vuoden vanha dokumentti siitä kuinka SD:stä tuli Skånen suurin puolue. Itse he sanovat että heidän kannaus Skånessa johtuu paikallisnationalismista. Niinpä.

 "# Värderingsundersökningar visar att intoleransen är högre än i resten av landet. Framförallt bland män med lägre utbildning." Toisin sanoen rasismia esiinty Skånessa (varsinkin maaseudulla) enempi kuin muualla Ruotsissa.

https://www.expressen.se/kvallsposten/sd-storst-i-skane-harar-deras-resa...

Televisiosta tutut Filip ja Fredrik sanovat että mehän voitaisiin kaivaa lapiolla Skåne irti Ruotsista, eikä skånelaisilla ole koskaan oikeastaan ollutkaan mitään sitä vataan, päivastoin. Skåne nationalismi on kytenyt monet kymmenet vuodet. Heillä on omat lippunsa ja omat vaakunansa ja omat vapaudet. Ruotsissahan maakuntapolitiikka on se perinteinen hallintomuoto jostain tuolta 1300-luvulta lähtien,  siis paljon ennen kuin valtio syntyi ja saatiin eduskunta.

Maakuntalakien voimin hallittiin alueita, heille maksettiin verot. Kuninkaita hyöri ja pyöri joukossa, mutta kuinkailla ei ollut rajattuja alueita hallinnassaan. Ensimmäiset Sveanmaan kuninkaatkin lyötiin Moran kivillä Upplannissa Upplannin maakuntalakien voimin.  Maakunnat saivat myös ensi alkuun valita eduskuntaan edustajat,  kun Ruotsista syntyi yhtenäinen valtio , ei siis tavalliset  kansalaiset kuten nykyään.

Maakuntien itsemääräämisvalta on melkoinen Ruotsissa. Suomessahan  teillä ei ole maakuntapolitikkoja lainkaan, ei siis mitään instanssia kuntien ja valtion välillä, joka voi ajaa alueen asioita. Lääninhallituksissa ei istu vaaleissa valittuja henkilöitä, vaan valtionvirkamiehiä tyhjän panttina.  Mehän äänestettiin sunnuntaina myös Maakunta/ Landsting- vaaleissa maakuntapolitikkoja. Maakunnille maksetaan  vieläkin  sievoinen summa veroja, noin 11-12 kruunua jokaisesta tienatusta satasesta. Mutta monelle maakuntapolitiikka on paljon tärkeämpää kuin valtionpolitiikka. Maakunnat vastaa terveyden huollosta,  neuvoloista,  äitiysneuvoloista, sairaaloista ja terveyskeskuksista,  lasten hammashoidosta, infrastruktuurista ja paljosta muusta erittäin tärkeistä asioista. Jopa kulttuuri on maakuntien omalla vastuulla.

John Carter
Seuraa 
Viestejä9817
Liittynyt17.2.2006

Chiara kirjoitti:

Komukoiden ja mamujen korrelaatio on selvästi nähtävissä tietyissä maakunnissa. Hieman samalla tavalla, kuin vihervasureiden osuus Suomessa pääkaupunkiseudulla. Mistäköhän johtuu? Ensimmäisenä tulee mieleen, että noissa maakunnissa asuu eniten mamuja. Sadan vuoden päästä demografinen kehitys on ennättänyt Ruotsissa jo sille tasolle, että valtaosa äänestäjistä tulee olemaan tällä kehityskululla mamuja. Onneksi ei vielä olla siinä tilanteessa ja jotakin asian eteen on vielä tehtävissä. Suomi tulee mamukehityksessä n.10-15 vuotta Ruotsia jälkijunassa, joten meillä on teihin verrattuna asiat vielä hyvin sen suhteen.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

seija.hl
Seuraa 
Viestejä1445
Liittynyt10.6.2017

Forskare: Samband mellan låg utbildning och SD-röst
Tutkijat sanoo että SD äänestäjät useimmat heistä edustaa matalaa koulutusta. 
Esim. Skånessa naapurikunnat, Sjöbo ja Lund on hyvä esimerkki. Kimpikin kunta Skånessa, naapurikuntia, mutta aivan erilainen koulutustaso.
Sjöbossa äänestivät paljon sdtä. Lundissa äänestivät vähän sdtä. Lundissa on paljon enemmän koulutettuja kuin mitä Sjöbossa on. Ja tuo pätee esim. kaikkiin Skånessa ja myös muualla. Sd äänestäjäjiää yleisesti sanottuna on alhainen koulutus verrattuna muihin jotka ei ääestä sdtä.
------------------------------
Forskare: Samband mellan låg utbildning och SD-röst
En analys av valresultatet visar ett starkt samband mellan utbildningsnivå och stödet för Sverigedemokraterna, skriver DN.
– Ju lägre utbildning en person har, desto troligare är det att denne röstar på Sverigedemokraterna, säger forskaren Anders Sannerstedt till tidningen.
Skillnaderna blir större
Framför allt anser han att skillnaden mellan storstäderna och landsbygden blir tydligare.
– Tonen kring hur man diskuterar integration kommer att förändras, och vi kommer att se skillnad mellan stad och land. Storstäderna fortsätter arbetet med integration, medan i många andra kommuner kommer man kanske ha som utgångspunkt att invandrarna inte borde vara här för de passar inte in, säger Hellström till Helsingborgs Dagblad.
I riksdagsvalet röstade 39,4 procent av väljarna i skånska Sjöbo på Sverigedemokraterna. Vilket innebär en ökning med 9,4 procentenheter jämfört med valet för fyra år sedan.
En ökning som innebär att Sjöbo med sina 19 000 invånare är SD:s starkaste fäste – i hela landet.
Forskaren Anders Sannerstedt bor i en av Sjöbos grannkommuner, Lund. 
Där har invånarna i genomsnitt en hög utbildningsnivå. 68,6 procent mellan 25 och 64 år har eftergymnasial utbildning. Stödet för SD i årets val blev i Lund bland det lägsta i landet – 12,4 procent. 
– Ju lägre utbildning en person i arbetarklassen har, desto troligare är det att denne röstar på Sverigedemokraterna. Tittar du på medelklassen är det på samma vis. Ju lägre utbildning, desto större chans att du är Sverigedemokrat, säger Anders Sannerstedt till DN.

https://www.expressen.se/nyheter/val-2018/forskare-samband-mellan-lag-utbildning-och-sd-rost/
-----------------------------------

"Tehokkain saarnaaja ihmiselle on hän itse. Ihminen ei koskaan luovu himoistaan, ennen kuin nuhteet tulevat hänelle hänen omalta itseltään."

seija.hl
Seuraa 
Viestejä1445
Liittynyt10.6.2017

SD haluaa rajoittaa naisten vapautta. sd haluaa rajoittaa kansan sananvapautta. sd sisällä edelleenkin on nazismia. sd poliittisilla listoilla oli valtava määrä nazisteja pyrkimässä kuntiin politiikoiksi. expressen ilmiantoi heidät ja useimmat heistä sd potki pois listoiltaa. Åkesson ei ole pystynyt pesemään sd mainetta "valkoiseksi". alhaisesti koulutetut työläismiehet  äänestää sdtä. eivät ole ottaneet selvää mitkä aikeet sdllä on. sd ei tule antamaan mitään työläismiehille, turha odottaa. sd kehuu ja ylistää Unkarin Orbania. kuka normaali ihminen haluaisi Orbanin tekemiä rajoituksia Ruotsii? ainoastaan sd haluaa.

On tärkeää erottaa muslimit ja islamismi. Islamismi on ideologia, joka haluaa rajoittaa ihmisten vapautta ja ennen kaikkea naisten oikeuksia. Islamismens ideologiassa on suuria yhtäläisyyksiä muiden populististen ja oikeistolaisten ääriliikkeiden kanssa, jotka ovat nyt syntymässä ympäri maailmaa. Ruotsindemokraatit ja islamistit yhtyvät  heidän pyrkimyksiinsä rajoittamaan naisten elämää.
Haluatko todellakin autoritaarisen hallinnon?...sanoo nalin Pekgul
https://www.expressen.se/debatt/jag-forstar-dig-mycket-val-du-som-rostar-pa-sd/
------------

"Tehokkain saarnaaja ihmiselle on hän itse. Ihminen ei koskaan luovu himoistaan, ennen kuin nuhteet tulevat hänelle hänen omalta itseltään."

John Carter
Seuraa 
Viestejä9817
Liittynyt17.2.2006

seija.hl kirjoitti:

Seija yrittää nyt vierittää SD:n syyksi islamin ongelmia. Häpeäisit, SD ja islam ovat kaksi kolikon kääntöpuolta. SD taistelee islamia ja maahanmuuttoa vastaan ja näin ollen yrittää vastustaa kaikkia luettelemiasia islamin ja maahanmuuton epäkohtia. Taidat olla aika epätoivoinen tällä hetkellä?

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

seija.hl
Seuraa 
Viestejä1445
Liittynyt10.6.2017

Kummallakin, sekä sdllä ja islamisteilla on sama agenda, he haluaa rajoittaa naisen elämää ja rajoittaa myös koko kansan asemaa ja rajoittaa myös sananvapautta niin että valtamediat ja tv/radio ei enää saisi tehdä vapaata journalistista työtä.
SD ei halua kaikille ihmisille Ruotsissa samoja arvoja, sd haluaa rajoittaa maahanmuuttajien elämää, sd haluaisi päättää kuka on ruotsalaien ja kuka ei. ja niin edelleen,

Vaikka sd vastustaa islamisteja kuten muutkin vastustaa islamistia, niin siitä huolimatta sdn agenda on samankaltainen kuin islamistien, siitä ei pääse mihinkään.

PSSSST: Suomessa tietenkin suuret islamtietäjät tietää kaiken Ruotsin asioista ja uskonnosta Islam, muslimeista ja islamisteistakin, Suomessa kun nuo muukalaisvihamieliset on niin korkeasti koulutettuja hyvä työpaikka ja aikaa heille riittää tuherrella foorumilla aamusta yöhön, niin tottapa toki he on kaikkitietäväisiä Ruotsin asioista ja alentavat meitä Ruotsissa asuvia koko ajan, pitävät meitä tyhminä ja korostavat omaa tietävyyttään....mmmm juu noin siellä Suomessa eräät toimii  :)

"Tehokkain saarnaaja ihmiselle on hän itse. Ihminen ei koskaan luovu himoistaan, ennen kuin nuhteet tulevat hänelle hänen omalta itseltään."

John Carter
Seuraa 
Viestejä9817
Liittynyt17.2.2006

seija.hl kirjoitti:
Kummallakin, sekä sdllä ja islamisteilla on sama agenda, he haluaa rajoittaa naisen elämää ja rajoittaa myös koko kansan asemaa ja rajoittaa myös sananvapautta niin että valtamediat ja tv/radio ei enää saisi tehdä vapaata journalistista työtä.
SD ei halua kaikille ihmisille Ruotsissa samoja arvoja, sd haluaa rajoittaa maahanmuuttajien elämää, sd haluaisi päättää kuka on ruotsalaien ja kuka ei. ja niin edelleen,

Vaikka sd vastustaa islamisteja kuten muutkin vastustaa islamistia, niin siitä huolimatta sdn agenda on samankaltainen kuin islamistien, siitä ei pääse mihinkään.

PSSSST: Suomessa tietenkin suuret islamtietäjät tietää kaiken Ruotsin asioista ja uskonnosta Islam, muslimeista ja islamisteistakin, Suomessa kun nuo muukalaisvihamieliset on niin korkeasti koulutettuja hyvä työpaikka ja aikaa heille riittää tuherrella foorumilla aamusta yöhön, niin tottapa toki he on kaikkitietäväisiä Ruotsin asioista ja alentavat meitä Ruotsissa asuvia koko ajan, pitävät meitä tyhminä ja korostavat omaa tietävyyttään....mmmm juu noin siellä Suomessa eräät toimii  :)

Toivottavasti Ruotsissa tulee uusinta vaalit, joissa SD nousee suurimmaksi puolueeksi ja saa pääministerin statuksen.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Chiara
Seuraa 
Viestejä1123
Liittynyt27.11.2013

John Carter kirjoitti:

Ei tule uusia vaaleja. Mutta eduskunnssa tullaan äänestämään pääministeristä, jolloin SD tulee äänestämään Löfveniä, se tiedetään. SD tekee aina äänestyksissä päinvastoin kuin olettaisi. SD tulee äänestämään Löfveniä katkeruudessaan Alianssia kohtaan. Eikä ole täysin mahdottomuus sekään, etteikö Annie Lööfistä voisi tulla pääministeri, jos asia menee erittäin tiukalle. 

Kyllä nämä perinteiset puolueet pitää huolen siitä että hallitus saadaan kasaan.  Mutta heidän tulee ajatella erittäin pitkällä tähtäimellä, ei vaan neljä vuotta eteenpäin. Voi olla että muutamat puolueet tulee menemään yhteen tai pari  kolme puoluetta perustaa yhteisen koalisation, Italian tyylin mukaan. 

Luultavimmin tullaan tekemään yhteinen överenskommelse, kuten tehtiin veljä vuotta sitten vaalien jälkeen. 

seija.hl
Seuraa 
Viestejä1445
Liittynyt10.6.2017

Radikaalinen populistinen sd.
"Existential taistelu", "voitto tai kuolema".
- Mattias Karlsson, sd
https://www.expressen.se/nyheter/val-2018/hard-kritik-mot-sd-topp-efter-facebook-inlagg/

https://www.expressen.se/kronikorer/sd-toppens-inlagg-seger-eller-dod/

"Existential taistelu", "voitto tai kuolema", noin puhuu radikaali nationalisti.
Pettymyksen paljastaa häen sanansa, nyt kerää hän pienen radikaalin ryhmän taisteluun tai kuolemaan,
Sd ja islamistit käyttää aivan samoja fraaseja kun he kiukustuu ja haluaa herättää huomiota, keräävät sen pieen joukon taistelemaan kaikkia muita vastaan,

"Tehokkain saarnaaja ihmiselle on hän itse. Ihminen ei koskaan luovu himoistaan, ennen kuin nuhteet tulevat hänelle hänen omalta itseltään."

John Carter
Seuraa 
Viestejä9817
Liittynyt17.2.2006

Chiara kirjoitti:
John Carter kirjoitti:
seija.hl kirjoitti:
Kummallakin, sekä sdllä ja islamisteilla on sama agenda, he haluaa rajoittaa naisen elämää ja rajoittaa myös koko kansan asemaa ja rajoittaa myös sananvapautta niin että valtamediat ja tv/radio ei enää saisi tehdä vapaata journalistista työtä.
SD ei halua kaikille ihmisille Ruotsissa samoja arvoja, sd haluaa rajoittaa maahanmuuttajien elämää, sd haluaisi päättää kuka on ruotsalaien ja kuka ei. ja niin edelleen,

Vaikka sd vastustaa islamisteja kuten muutkin vastustaa islamistia, niin siitä huolimatta sdn agenda on samankaltainen kuin islamistien, siitä ei pääse mihinkään.

PSSSST: Suomessa tietenkin suuret islamtietäjät tietää kaiken Ruotsin asioista ja uskonnosta Islam, muslimeista ja islamisteistakin, Suomessa kun nuo muukalaisvihamieliset on niin korkeasti koulutettuja hyvä työpaikka ja aikaa heille riittää tuherrella foorumilla aamusta yöhön, niin tottapa toki he on kaikkitietäväisiä Ruotsin asioista ja alentavat meitä Ruotsissa asuvia koko ajan, pitävät meitä tyhminä ja korostavat omaa tietävyyttään....mmmm juu noin siellä Suomessa eräät toimii  :)

Toivottavasti Ruotsissa tulee uusinta vaalit, joissa SD nousee suurimmaksi puolueeksi ja saa pääministerin statuksen.

Ei tule uusia vaaleja. Mutta eduskunnssa tullaan äänestämään pääministeristä, jolloin SD tulee äänestämään Löfveniä, se tiedetään. SD tekee aina äänestyksissä päinvastoin kuin olettaisi. SD tulee äänestämään Löfveniä katkeruudessaan Alianssia kohtaan. Eikä ole täysin mahdottomuus sekään, etteikö Annie Lööfistä voisi tulla pääministeri, jos asia menee erittäin tiukalle. 

Kyllä nämä perinteiset puolueet pitää huolen siitä että hallitus saadaan kasaan.  Mutta heidän tulee ajatella erittäin pitkällä tähtäimellä, ei vaan neljä vuotta eteenpäin. Voi olla että muutamat puolueet tulee menemään yhteen tai pari  kolme puoluetta perustaa yhteisen koalisation, Italian tyylin mukaan. 

Luultavimmin tullaan tekemään yhteinen överenskommelse, kuten tehtiin veljä vuotta sitten vaalien jälkeen. 

Voi tulla uudet vaalit ja voi olla myös mahdollista, että SD alkaa tekemään yhteistyötä porvariallianssin kanssa. Aiemmin jo maltillinen kokoomus kosiskeli yhteistyötä SD:n kanssa. On turha kuvitella, että SD:lla ei tulisi olemaan mitään vaikutusmahdollisuuksia politiikkaanne.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat