Sivut

Kommentit (66)

ekavekara
Seuraa 
Viestejä5901
Liittynyt7.8.2016

MooM kirjoitti:
Sitten on suuret asiat, vaikka nyt joku sodan takia omaisuuden, terveyden, läheisten ja vapauden menettäminen. Noissa enemmän ihmetyttää, miten niiden ihmisten pää toimii, jotka eivät katkeroidu tai masennu.

Olisiko katkeroituminen jonkinlainen egon sairaus? Ihminen, joka ei kaipaa itselleen paljoa, jopa antaa itsestään muille, ei ehkä katkeroidu niin helposti kuin ihminen, jonka elämä perustuu saamiseen. Katkeruus on sitten joko saamatta jäämistä tai menettämistä.

Ymmärtääkseni tässä on myös se aasialainen (mm. buddhalaisuuden) logiikka, että asioiden haluaminen on pahasta. Tyydytyksen ja mielekkyyden hakeminen saamisen ja omistamisen kautta onnistuu harvoin. Siksi munkit opettavat luopumaan, päästämään irti halusta omistaa.

Zorba the Greek
Seuraa 
Viestejä2381
Liittynyt13.7.2018

MooM kirjoitti:

Sitten on suuret asiat, vaikka nyt joku sodan takia omaisuuden, terveyden, läheisten ja vapauden menettäminen. Noissa enemmän ihmetyttää, miten niiden ihmisten pää toimii, jotka eivät katkeroidu tai masennu.

On vaikeempiakin asioita mista yksityinen ihminen voi päästä yli.

wisti
Seuraa 
Viestejä12866
Liittynyt12.2.2013

Katkera voi olla monesta syystä. Tami Tamminen ei ymmärrä, että hän ei ajokiellossa saa ajaa edes lyhyitä matkoja autolla, vaikka oli aikoinaan mainio maalintekijä.

MooM
Seuraa 
Viestejä7170
Liittynyt29.6.2012

Zorba the Greek kirjoitti:
MooM kirjoitti:

Sitten on suuret asiat, vaikka nyt joku sodan takia omaisuuden, terveyden, läheisten ja vapauden menettäminen. Noissa enemmän ihmetyttää, miten niiden ihmisten pää toimii, jotka eivät katkeroidu tai masennu.

On vaikeempiakin asioita mista yksityinen ihminen voi päästä yli.

No tuo lista ei ollut se pointti eikä tämä ole mikään kisa muutenkaan. Mietin vaan, mitä erityistä on niissä ihmisissä, jotka menevät läpi kaikenlaisia kohtuuttomia hirveyksiä ja menetyksiä ja säilyvät täysjärkisinä ja vieläpä katkeroitumattomina.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Lyde19
Seuraa 
Viestejä3865
Liittynyt7.7.2013

Katkeruuteen voi olla myös fyysinen syy. Jos kuka tahansa pistetään useita kertoja vuodessa matkustamaan lentokoneissa homoseksuaalien ja haisevan rahvaan seassa hengitellen näiden suolikaasuja niin kyllä siinä optimistinenkin luonne katkeroituu. Katkeroituminen lienee jonkinlainen kehon reaktio homokaasua vastaan samoin kuin eturauhasen liikakasvukin jolla elimistö pyrkii poistamaan kehoon kertyneen homokaasun elimistöstä.

MooM
Seuraa 
Viestejä7170
Liittynyt29.6.2012

ekavekara kirjoitti:
MooM kirjoitti:
Sitten on suuret asiat, vaikka nyt joku sodan takia omaisuuden, terveyden, läheisten ja vapauden menettäminen. Noissa enemmän ihmetyttää, miten niiden ihmisten pää toimii, jotka eivät katkeroidu tai masennu.

Olisiko katkeroituminen jonkinlainen egon sairaus? Ihminen, joka ei kaipaa itselleen paljoa, jopa antaa itsestään muille, ei ehkä katkeroidu niin helposti kuin ihminen, jonka elämä perustuu saamiseen. Katkeruus on sitten joko saamatta jäämistä tai menettämistä.

Ymmärtääkseni tässä on myös se aasialainen (mm. buddhalaisuuden) logiikka, että asioiden haluaminen on pahasta. Tyydytyksen ja mielekkyyden hakeminen saamisen ja omistamisen kautta onnistuu harvoin. Siksi munkit opettavat luopumaan, päästämään irti halusta omistaa.

Ehkä noinkin. Toisaalta ajattelen sitä ajatuksen suuntana, siis menneeseen vs. tulevaan. Katkera juuttuu siihen, mitä on ollut tai olisi voinut olla, jos sitä tai tätä ei olisi tapahtunut (tai olisi tapahtunut). Varmasti jokaisella on tuollaisia ajatuksia, mutta katkeralla ne myrkyttävät  kyvyn ajatella nykytilannetta ja tulevaisuutta siitä lähtökohdasta, jossa nyt sitten on. Menneeseen kun ei voi vaikuttaa, korkeintaan oppia virheistä, ennusmerkeistä jne., ja tietysti onnistumisistakin.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

seija.hl
Seuraa 
Viestejä1445
Liittynyt10.6.2017

ekavekara kirjoitti:
Tätä palstaa kun lukee, ei voi välttyä huomaamasta sitä katkeruutta, milllä jotkut täällä maailmaan suhtautuvat. Miten tuon olotilan voisi välttää, että oman elämänsä viimeisinä aikoina olisi kiitollinen siitä, mitä on elämältä saanut, eikä vain katkera siitä mitä jäi saamatta? Vai onko edes mahdollista? Onko ihminen tuomittu katkeruuteen kuoleman edessä?

Kai siihen on omat syynsä miksi ihminen katkeroituu, vähemmäksi aikaa tai pitemmäksi aikaa.
On niin monenlaisia luonteita ja monenlaisia kokemuksia ja monenlaisia tunteita. 
Kaikki ihmiset tuntee joskus katkeruudentunteen.

"Tehokkain saarnaaja ihmiselle on hän itse. Ihminen ei koskaan luovu himoistaan, ennen kuin nuhteet tulevat hänelle hänen omalta itseltään."

jussipussi
Seuraa 
Viestejä41750
Liittynyt6.12.2009

ekavekara kirjoitti:
Onko ihminen tuomittu katkeruuteen kuoleman edessä?
Asiaa kannattaa käydä läpi mielessään. Mielessä se maailma muodostuu.

"If happiness always depends on something expected in the future, we are chasing a will-o'-the-wisp that ever eludes our grasp, until the future, and ourselves vanish into the abyss of death."

https://bigthink.com/personal-growth/alan-watts-education?rebelltitem=5#... .

jussipussi
Seuraa 
Viestejä41750
Liittynyt6.12.2009

MooM kirjoitti:
Zorba the Greek kirjoitti:
MooM kirjoitti:

Sitten on suuret asiat, vaikka nyt joku sodan takia omaisuuden, terveyden, läheisten ja vapauden menettäminen. Noissa enemmän ihmetyttää, miten niiden ihmisten pää toimii, jotka eivät katkeroidu tai masennu.

On vaikeempiakin asioita mista yksityinen ihminen voi päästä yli.

No tuo lista ei ollut se pointti eikä tämä ole mikään kisa muutenkaan. Mietin vaan, mitä erityistä on niissä ihmisissä, jotka menevät läpi kaikenlaisia kohtuuttomia hirveyksiä ja menetyksiä ja säilyvät täysjärkisinä ja vieläpä katkeroitumattomina.

Tämä saattaa antaa vihjeen.

"A senior monk and a junior monk were traveling together. At one point, they came to a river with a strong current. As the monks were preparing to cross the river, they saw a very young and beautiful woman also attempting to cross. The young woman asked if they could help her cross to the other side.

The two monks glanced at one another because they had taken vows not to touch a woman.

Then, without a word, the older monk picked up the woman, carried her across the river, placed her gently on the other side, and carried on his 
journey.

The younger monk couldn’t believe what had just happened. After rejoining his companion, he was speechless, and an hour passed without a word between them.

Two more hours passed, then three, finally the younger monk could contain himself any longer, and blurted out “As monks, we are not permitted a woman, how could you then carry that woman on your shoulders?”

The older monk looked at him and replied, “Brother, I set her down on the other side of the river, why are you still carrying her?”"

https://www.kindspring.org/story/view.php?sid=63753 .

jussipussi
Seuraa 
Viestejä41750
Liittynyt6.12.2009

HuuHaata kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
HuuHaata kirjoitti:

Pitäisikö kuolinvuoteella kiittää muka sitä maallista, jota vaikkapa EU on tuonut?

Jotain tällaista alotuksellani tarkoitin. Tuntematta Huuhaata, arvaan että hänen katkeruutensa EU:ta kohtaan on puhtaan periaatteelllista.

Eli siis pitäisi olla kiitollinen irrationaalisesti instituutioille, jotka on omasta mielestä hoidettu ihan persiilleen?

Katkeruus yleisenä elämänasenteena kaikkea kohtaan toki on tuhoisaa.

Eikä myöskään omaa inhoani instituutioita kohtaan voi sanoa katkeruudeksi. Ainoa mitä haluaisin olisi, että päivä päivältä ja vuosi vuodelta löyhkäisivät kauempana minusta.

Kuinka paljon inhoat Ortodoksien instituutiota ja Venäjän instituutiota?

Entä jos se löyhkääjä löytyykin peilistä? Miten siitä pääsisi kauemmas?

jussipussi
Seuraa 
Viestejä41750
Liittynyt6.12.2009

MooM kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
MooM kirjoitti:
Sitten on suuret asiat, vaikka nyt joku sodan takia omaisuuden, terveyden, läheisten ja vapauden menettäminen. Noissa enemmän ihmetyttää, miten niiden ihmisten pää toimii, jotka eivät katkeroidu tai masennu.

Olisiko katkeroituminen jonkinlainen egon sairaus? Ihminen, joka ei kaipaa itselleen paljoa, jopa antaa itsestään muille, ei ehkä katkeroidu niin helposti kuin ihminen, jonka elämä perustuu saamiseen. Katkeruus on sitten joko saamatta jäämistä tai menettämistä.

Ymmärtääkseni tässä on myös se aasialainen (mm. buddhalaisuuden) logiikka, että asioiden haluaminen on pahasta. Tyydytyksen ja mielekkyyden hakeminen saamisen ja omistamisen kautta onnistuu harvoin. Siksi munkit opettavat luopumaan, päästämään irti halusta omistaa.

Ehkä noinkin. Toisaalta ajattelen sitä ajatuksen suuntana, siis menneeseen vs. tulevaan. Katkera juuttuu siihen, mitä on ollut tai olisi voinut olla, jos sitä tai tätä ei olisi tapahtunut (tai olisi tapahtunut). Varmasti jokaisella on tuollaisia ajatuksia, mutta katkeralla ne myrkyttävät  kyvyn ajatella nykytilannetta ja tulevaisuutta siitä lähtökohdasta, jossa nyt sitten on. Menneeseen kun ei voi vaikuttaa, korkeintaan oppia virheistä, ennusmerkeistä jne., ja tietysti onnistumisistakin.

Voi kokeilla sellaista ettei jatkuvasti kerro itselleen tai muille itsestä todellista tai kuviteltu tarinaa. Menneet ja tulevat asiat tapahtuu mielen tasolla vain tarinoissa. Niiden kertomatta jättäminen/vähentäminen saattaa auttaa vähentämään mahdollisen katkeruuden syntyä.

Toinen  on se että vaikka jokaisella on mielessään oma muisteltu tunteellisten rastien kautta kulkeva tarinansa niin se on vain tarina isolta osaltaan, enemmän tai vähemmän sattumalta tapahtuneita jonoksi kyhättyjä muistikuvia jotka olisivat voineet tapahtua myös "miljardeilla muilla tavoin".

Kannattaa  hyvissä ajoin myös opettaa itselle se että "lopulta" kaikesta "saavutetusta" joutuu luopumaan, että ei tule sitten yllätyksenä.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä41750
Liittynyt6.12.2009

Jos  menneet tapahtumat  itse kerrottuna tarinana katkeroittaa mielessä mieltä tällä hetkellä niin niitä ei kannattane kertoa. Tämä hetki kannattaa mieluummin elää tänä hetkenä ja ns uutena ja freshinä.

Kokeiluksi löydättekö kuviteltuja vihollisia siitä ympärillänne olevasta todellisuudesta, vaikkapa 100 metrin säteellä. Väitän että se todellisuus on hyvin tylsän rauhallista ja seesteistä. Mutta auta armias kun pääsemme mielen siivin riitelemään tekniikan avustuksella vihollistemme kanssa näistä kuitelmissamme. Saamme niistä kuvitelmistamme jopa fyysisiä oireita, verenpaine nousee,  joudumme nauttimaan pakosta alkoholia rauhoittaakseen itsemme omilta kuvitelmiltamme ja menetämme mahdollisesti yöunemme.

Kuka sen teki? Tuo perkuleen naapuri ja minun viholliseni.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä4299
Liittynyt10.10.2011

Ab Surd Oy kirjoitti:
Neutroni kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Tätä palstaa kun lukee, ei voi välttyä huomaamasta sitä katkeruutta, milllä jotkut täällä maailmaan suhtautuvat. Miten tuon olotilan voisi välttää, että oman elämänsä viimeisinä aikoina olisi kiitollinen siitä, mitä on elämältä saanut, eikä vain katkera siitä mitä jäi saamatta? Vai onko edes mahdollista? Onko ihminen tuomittu katkeruuteen kuoleman edessä?

En usko, että siihen voi kovin paljoa vaikuttaa, jos perii katkeroitumaan taipuvaisen luonteen. Monet vaahtoavat, että muuta asennettasi, mutta mikäs sitä on muuttaessa, jos on optimistinen aivotoiminta, joka ihan oikeasti uskoo hyvään  ja mahdollisuuksiin joka tilanteessa. Se on vähän kuin varis tulisi raakkumaan rammalle ihmiselle, että mihin sinä jalkoja tarvitset, lennä niin kuin minäkin teen.

Joskus kyllä dramaattiset elämänkokemukset muuttavat asennetta. Mutta ei sitäkään voi ennustaa kenelle niin käy ja mihin suuntaan se muuttuu. Joku oppii näkemään katastrofin jälkeen elämän arvon ja hienouden, mutta moni jää pelkäämään tai katkeroituu huonolle onnelleen.

Toisaalta jos et ole keski-iässä erityisen katkeruuteen taipuvainen, voit olla kohtuullisen huoletta, että tuskin tulet katkeroitumaan, jos ei mitään isoa onnettomuutta tapahdu. Sinulla on sitten se parempi aivokemia vakiona.

Jos rajut kokemukset (jotka eivät ole mitään aivoihin kohdistuvia traumoja) voivat muuttaa asennoitumista elämään ja asioihin katkeruus/onnellisuus (ja ehkä + pessimismi/optimismi) -aksel(e)illa, niin silloin kysymys ei ole luonteen kaltaisesta suhteellisen kiveen hakatusta kokonaisuudesta vaan opittavissa olevasta kyvystä. Luonteellaan ei siis voine perustella katkeruutta, vaan kyse on pohjimmiltaan valinnasta olla katkera.

Näen kyllä katkeruuden tuottaman palkitsemismekanismin, joka sitä ruokkii ja hankaloittaa siitä eroon pääsemistä. Katkeruus kun yleensä on jonkinlaista syyllisyyden ulkoistamista ja uhriksi asettumista. Se on eräänlainen oman erehtymättömyyden/täydellisyyden harha ja sekä tekosyy passivoitumiselle ja vastuuttomuudelle, että este oppimiselle, kehittymiselle ja oman elämänsä parantamiselle.

Joo, elämä on epäreilua ja shit happens, mutta itselleen edullisinta, ja usein läheisille parempi, olisi kuitenkin unohtaa menneet ikävyydet, antaa anteeksi toisten pahuudet ja keskittyä siihen, miten tulevaisuudessa voisi välttyä noilta ikävyyksiltä ja saavuttaa jotain parempaa. Menneisyydenkin osalta parasta omalle itselleen olisi vaalia niitä hyviä muistoja, joita kuitenkin aina on.

Katkeruus tosiaan hoidettavissa oleva vaiva. Ns. Silmien aukaisuun tarvitaan joku kokemus tai matka (etenkin kunnon psykedeelimatka) laukaisemaan, jonka jälkeen katkeruus on vain muisto.
Myös jonkun kumppanin löytäminen joskus laukaisee ja tulokset ovat pysyviä, vaikka se suhde kariutuisi.

Mielialaansa ja näkemystään maailmasta pystyy muokkaamaan ja kontrolloimaan ihan itse.

Ah, this is obviously some strange usage of the word 'safe' that I wasn't previously aware of.

Goswell
Seuraa 
Viestejä12001
Liittynyt8.3.2010

Suomi on menossa jonnekin jossa kivaa on vain harvoilla ja valituilla, niillä tosin onkin sitten tosi kivaa, palkat nousee työvaiheessa kymmeniä prosentteja vuodessa, hölmöillä saa mitä tahansa, vastuuta ei oikeasti ole, lisäeläkkeitä muutenkin valtavavien eläkkeiden päälle ruinataan ja saadaan, muista eduista puhumattakaan.

Ja pienemmät nilkit lypsää samoja etuja kuula tutisten hiukan pienempänä toki, mutta niitä pikkuxxxxxx on sitten jo paljon ja sitten on meitä muita.

https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005847528.html

Ihmettelen vaan että miten kehtaavat, eikö sellaista ole ollenkaan kuin omatunto, eikö sellainen kuulu sanavarastoon kuin kohtuullisuus ja reiluus jopa solidaarisuus.

Ihan vaan ihmettelen että miksi. Katkeruutta, aivan varmasti.

Minun mielestä noin.

---
Seuraa 
Viestejä3493
Liittynyt6.9.2006

Ab Surd Oy kirjoitti:
Sen voi välttää kai olemalla katkeroitumatta. Asennekysymys. Jotkut ovat katkeria jo parikymppisenä.

Sulla se on kyllä lääke kaikkeen. Mutta varmaan se näin on. Alkoholismin voi välttää, olemalla juomatta. Ylipainon liikkumalla ja syömällä järkevästi. Sama pätee kaikkeen.

Persoonan muuttaminen ei taida olla pääsääntöisesti minkään päätöksen alla oleva asia. Tietenkin omaa toimintaa voi tietoisesti muuttaa, mutta harvoin se on pysyvää pitkällä aikavälillä. Usein tällaiset pysyvät muutokset vaativat jonkun trauman. Se, että oma järki järki sanoo toista, ei paljon auta.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat