Kommentit (4)

Hattori
Seuraa 
Viestejä8
Liittynyt23.1.2018

Minkä takia sitten Siperian ikiroudan sulamisesta on peloteltu? Jos se toimiikin hiili ja metaaninieluna? Tämä sitomisilmiö on kuitenkin tunnettu noin sata vuotta.

Käyttäjä6329
Seuraa 
Viestejä7
Liittynyt10.2.2018

Jos lukee tutkimuksen johdannon, niin jo siitä huomaa, ettei koko vuotta ole otettu tutkimuksessa huomioon. Muissa tutkimuksissa on huomattu, että soiden ilmastopäästöt jatkuvat pitkälle kasvukauden jälkeiseen talveen. Ja kasvukauden jälkeinen päästö voi olla jopa suurempi kuin kasvukaudella oleva.

Mutta jos tutkimuksen lopputulos on luotettavampi kuin muiden vastaavien, niin tällöin tämä voi olla hetkellisesti hyvä uutinen.

Onkohan tutkimuksessa otettu huomioon valuma-alueiden muutokset, sekä jatkuvasti lisääntyvät sään ääri-ilmiöt, varsinkin kuivuus- ja sadejaksojen muutokset? Yksikin ptkä kuivuusjakso voi muuttaa suon vedenpintaa merkittävästi, jolloin sen päästöt muuttuvat. Entäpä vaikkapa metsäpalojen vaikutukset? Parhaimmillaanhan suo voi jopa pidättää suurimman osan valuma-alueilta veden mukana kulkeutuneesta humuksesta vähentäen muualta tulevaa COe-kuormitusta. Mm. Siperia järvien epäillään päästävän merkittäviä määriä metaania ilmakehään lämmetessään.

Entä miten metaanin määrän purkautumiselle käy? Märemmässä maassa hajoamistuotteet taitavat olla enemmän metaania kuin hiilidioksidia. Ja vastaavasti kuivassa hiilidioksidin määrä on metaania suurempi. Yleensä ovatko tutkitut päästöt COe vai vain pelkkä CO2 tasoa? Ei pitäisi olla vain CO2, mutta  tulipahan epäiltyä.

Kyseessä on yksi tutkimus, joka tuskin sellaisenaan on riittävä, joten jatkotutkimuksia tarvitaan ja mieluiten koko vuoden mittaisina, ei vain kasvukaudelta. Onko tutkimus riittävän laadukas yksikseen kumoamaan muita aiheesta tehtyjä tutkimuksia? Tiede-lehden kanta koko ilmastonmuutokseen on aina ollut epäilevä ja tällainen mahdollisesti tarkoitushakuinen uutisointi on osa sitä. Vasta YLE:n alettua uutisoida aiheesta viikoittain alkoi tutkittua tietoa hiljalleen valua myös Tiede-lehden artikkeleihin.

Ai niin, tutustuin hieman tarkemmin tapaus Atte Korholaan. Harvoin tieteentekijöiden luotettavuutta tarvitsee tarkistaa, mutta kun löydökset poikkeavat merkittävästi normaalista, niin tällöin herää kysymys ovatko tekijät luotettavia. Kyseessä on ainakin aiemmin tunnettu ilmastoskeptikko ja vähättelijä, jonka puheiden luotettavuus on kyseenalaistettu jo aiemmin: 

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/11/professori-atte-korhola-ja-holm...

Että se siitä Tiede-lehden artikkelin tasosta.

o_turunen
Seuraa 
Viestejä14205
Liittynyt16.3.2005

Käyttäjä6329 kirjoitti:

Että se siitä Tiede-lehden artikkelin tasosta.

Täsmälleen noin. Jos tutkimus ei ole IPCC:n 97 % konsensustoima ja  100 % vertaisarvioima, niin sen täytyy olla huuhaata. Varsinkin jos tekijä ei ole virallisesti ilmastoteologi.

Korant: Oikea fysiikka on oikeampaa kuin sinun klassinen mekaniikkasi. Jos olet eri mieltä kanssani olet ilman muuta väärässä.

Botski
Seuraa 
Viestejä3
Liittynyt23.9.2018

Hattori kirjoitti:
Minkä takia sitten Siperian ikiroudan sulamisesta on peloteltu? Jos se toimiikin hiili ja metaaninieluna? Tämä sitomisilmiö on kuitenkin tunnettu noin sata vuotta.

No, kun ikiroudan sulaessa lähtee liikkeelle esim. elohopeaa ja pernaruttoa tai muita kivoja tauteja. Eikä se valtava siperialainen metaanikupla niin kauhean nielumaiselta vaikuta. Roihuaa pian koko Siperia, jos joku unohtaa stumpata tupakkinsa, ka-boom.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat