Seuraa 
Viestejä8828

Kuva: Kulutusjuhlan aineksia - per capita!
...

Elämme näyttö- ja vertailutaloudessa [1. Mitä se tarkoittaa? Yksinkertaisesti sitä, että haluamme erottua, olla joukossa ja/tai saada hyväksyntää – olemme markkinavirtauksen uhreja – kaikki perustuu kuluttamiseen, kasvuun [2 ja sen hillittömään hoentaan ---

[2011] ” … Sosiaalinen media jyrää ja avartaa tunnustamaan, ainakin näennäisesti. Vuonna 2011 tuli täyteen 42 vuotta, kun kansa sai tarpeekseen ympäri Eurooppaa - vähintäänkin nuorison keskuudessa. Tsekkoslovakia valloitettiin, ylioppilaat sytyttivät aatteillaan Pariisin - Helsingissä Vanha valloitettiin.

Oli uusien aatteiden tie - kansalaiset aktivoituivat, oli syntynyt henki ja muutostarve. Nyt jokin on niksahtanut tietyissä arabimaissa – missä mennään muuttuva maailma?

...
[ … omena kypsyy alkusyksystä. Marjat ovat poimittavissa myös loppukesästä lähtien. Elämän sykli säätelee meitä - olemme aktiivisia kypsyessämme henkiseen taantumaan, pelkona ettemme enää nouse vallitsevasta urautumasta. Kuluttamisen väsymys hiipii, ja tilalle siirtyy tarve pohtia, mitä huomenna tapahtuu. Kansalaisviisari kiertyy vääjäämättömästi - loputonta kulutuksen kasvua ei ole olemassa... ]

11012009 - Kansa pelkää muutoksia, joita ei osata ennakoida. Nyt suurin uhka on oman toimintamme tuloksena syntynyt huoli ympäristömme ja kulutusintomme romahtamisesta. Kulutus ja ympäristö lyövät kättä ja muutos tapahtuu. Kansakunta väsyy vertailutalouden konsensukseen - emme jaksa enää kuluttaa yli sen huolen, joka syntyi silmien avautuessa hallitsemattomasta muutoksesta ympäriltämme.

Historiallisesti tänään on kulunut pitkä aika viimeisestä kovasta kädenväännöstä, jossa puhallettiin kaikki patoutuneet paine-energiat loppulauseeseen - "ei enää koskaan". Kuten vanha sanontakin kertoo: "älä sano koskaan - ei koskaan" - toimii nytkin.
Levoton mieli kisaillessaan näytöstä ostovoiman tavoittelussa herätti oikeasti uhan omasta itsestämme ja suhteesta niihin resursseihin, mistä tämä elinvoimamme lähtee.

...
Puolueet ovat samasta juuresta lähtöisin,

... niitä vaivaa sanattomasti ja ymmärtämättömästi sovittu puolueiden konsensus. Edustajat ovat niin rakastuneita turvallisista kausipaikoistaan, että olisi oltava "uhka vaihdosta" jopa kesken kaudenkin. Nyt ei kovin suurta johtopäätöserehdystä sallita, puhumattakaan vauhtisokeudesta, joka ei huomannut ympäristön menneen edelle kansan arvoasteikossa.

Maallisen tavoittelu keskipisteenä oli eräs aikakausi,

... joka hokemana jatkuvasta kasvusta on nyt tiensä päässä. Poliitikko, joka ei hoksaa lopettaa rykimää kasvusta jatkuvasta, herää aamunkoitteessa tieltä, jolla vaeltaa moni etsien huomisen päämäärää ja joukkuetta, joka sinne johtaisi.

Emme enää tavoittele suurempaa, kauniimpaa, nopeampaa, helpompaa ja näyttävämpää. Maallinen adjektiivi vaihtuu arvoksi nähdä elintila väkevänä, josta perheen, suvun ja yhteisöllisyyden tunne ja yhteenkuuluvuus heräävät henkiin tarpeellisuuden tunteen kasvuna.

42 vuotta sitten opiskelijat nousivat barrikadeille

Joukkovoima asemoitui tahdoksi, siksi suuren voiman he mobilisoivat vapaaehtoisesti ja tunnehakuisesti. Aktiivisuutta ajoi kyllääntyminen sellaiseen, josta aika oli ajanut ohi - oli kasvanut tarve tunnistaa uusi uljas ihminen. Nahanluonti tapahtui nopeasti, kuten tapahtuu nytkin .... on ainekset pysäyttää kehitys, jossa mahdottomuuden tunniste ja kyllääntyminen paistavat jo uutta havainnoivaan katseeseen.

.
Jatkuu

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (16)

asdf
Seuraa 
Viestejä12058

jaho kirjoitti:
Harvinaisen sekavasti kirjoitettu. Oliko tuossa jotain otsikkoon liittyvää?

Melkoinen yllätys, että Ikeltä tulee puppulausegeneraattoriin verrattavaa puutaheinää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Titanic
Seuraa 
Viestejä1388

Jaa, kuuntelin pari päivää sitten Upanisadeja ja niiden mukaan, joutuu pimeään ja vähän ulalle asioista seuraavan periaatteen mukaan:

Joka tuntee pelkän nykyisyyden, mutta ei tiedä tulevia asioita joutuu pimeässä haparoimaan.

Joka tuntee pelkän tulevaisuuden, mutta ei tiedä nykyisiä asioita joutuu pimeässä haparoimaan.

Joka tekee hyviä tekoja, mutta ei omaa oikeaa oppia joutuu pimeässä haparoimaan.

Joka omaa oikean opin, mutta ei tee hyviä tekoja joutuu pimeässä haparoimaan.

Pitää olla molemmat kunnossa:

Pitää tuntea tulevaisuus ja nykysyys.

Pitää olla oikea oppi ja oikeat teot.

Mä itse ihmettelin oppia jatkuvasta 2 prosentin talouskasvusta ennen kuin aloin tutkia arabialaista ja intialaista filosofiaa. Mutta sitten mua on muistutettu seuraavista asioista:

1. Tuo 2 prosenttia on pientä edistymistä, ja evankeliumi sanoo itsestään. Evankeliumi on sanoma jostakin paremmasta eli pienestäkin edistysaskeleesta. Ei ole evankeliumin kanssa sopusoinnussa julistaa TAANTUMAA.

2. 1980-luvulla koulun maantiedon tunnilla opetettiin, että kun raaka-aineet loppuvat 2020-2070 tulee varmuudella maailmanloppu. Ja evankeliumi sanoo, JOKA VAHVANA PYSYY LOPPUUN ASTI PELASTUU.

Raaka-aineet loppuvat siinä tapauksessa, että pari kolme niitä ahmii itselleen. Mutta aivan samoin ne loppuvat siinä tapauksessa, että ne jaetaan tasan 500 eri tahon kesken. Suomi on ollut rikas maa ja rauhaa on rakennettu ainakin 1970-luvulta lähtien. Suomi luultavasti tehtiin tekemällä rikkaaksi, jotta Suomi voitaiisin ryöstää muiden toimesta myöhemmin. Kansa kun on nöyrää ja lainkuuliasta ja hieman sinisilmäistä, joten siltä saattaa olettaa voitavan helposti ryöstää joskus kaikki. Onhan tänne nyt jo tullut jonkin verran pakolaisia. Eivät tahtoneet tulla köyhään maahan, vaan rikkaaseen? Ja suosivat rikastumistamme sen tähden?

Itse en pidä Suomea liian rikkaana, mutta pari juttua on joita aina mietin:

Miksi pörrää niin paljon autoja tyhjänpäisillä reissuilla.

Miksi ammattikorkekoulujen jokaisessa luokassa on oma televisio. (Ennen oli vain yksi televisio per koulu):

Onko Suomen talouspolitiikassa jotakin tehostettavaa? Sitä en tiedä. 

JPI
Seuraa 
Viestejä27205

asdf kirjoitti:
jaho kirjoitti:
Harvinaisen sekavasti kirjoitettu. Oliko tuossa jotain otsikkoon liittyvää?

Melkoinen yllätys, että Ikeltä tulee puppulausegeneraattoriin verrattavaa puutaheinää.

Mutta tärkein asia siinä oli ihan kohdallaan. Nimittäin koko maailmassa on todellakin yksi suuri yhteinen perusteiltaan kestämätön uskonto, rajaton kasvu ja sen myötä pääosin tarpeettoman roinan ja pöperön tuottaminen ja tuputtaminen ihmisille siinä määrin, että juuri kukaan ei tunne omistavansa mitään tarpeeksi vaan haluaa aina vain lisää.
Kuvottava uskonto todellakin.

3³+4³+5³=6³

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä8828

[2

...

Sukupolvet vaihtuvat

Suuntaukset kohtaantuvat mallinnuksissa, joissa katsotaan oppia ja mallia vuosimiljoonaisesta ympäristöstä - päämääriä ei enää ohjata taloushakuisesti, vaan ympäristölähtöisesti. Taseet muuttavat muotoaan, nyt tutkitaan aikaansaannoksien taseita ja henkilökohtaisia tilejä kulutuksesta ja jäljestä, jotka täytyy korjata. On remonttimiesten ja -naisten aika. … ” [Jatkuu linkin ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2011/01/tuulen-vire-yltyi-myrskyksi.html - alta]

Entä nyt 2018, kun huomaamme tuo kirjoituksen seitsemän lihavan vuoden jälkeen olevan edelleen erittäin ajankohtainen? Mitä teemme? Olisi aika hillitä kuluttamista ja siirtää vaihde vapaalle – kiihdytyksen sijasta. Hyväksyä vähentäminen, jonka voimme aloittaa täältä keskimäärin yltäkylläisestä lännen markkinataloudesta, jolle sälyttyy viimeisen 120 vuoden kulutusjuhlan ympäristöjälki [Kuva 1 – viimeiset 50 vuotta] – suurelta osin – kumuloituneena?

...

Viitteet:

[1 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131588-nayttotaloudesta-sopeu... -

[2 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/01/kulutushokemasta-toimeliaisuuteen.... -

.

The END

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Tommi Turmiola
Seuraa 
Viestejä709

Aloitukseen on liitetty hiilidioksiidipäästöihin liittyvä kuva, joka on aiemminkin esitynyt jenkkifobistissa kirjoitukissa. ja muussa propagandassa.

Tässä on faktaa: Kiinan CO2 päästöt ovat suurimmat niin kumulatiivisesti 1990 alkaen kuin tälläkin hetkellä.

"Persaukisuus on itseaiheutettu olotila" - T. Turmiola 2017

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä8828

Tommi Turmiola kirjoitti:

Aloituksen kuva on aiemman Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja ja tohtori Petteri Taalaksen esityksestä Tieteen päiviltä 2014 ... Kumulatiivisuus per capita olisi se kaikkein vakuuttavin ja oikeudenmukaisin ja aloitettuna 1900 -luvun alusta. Hiilidioksidi on pitkäkestoinen ilmakehäkaasu ... 

Ilkka Luoma kirjoitti:

Aivan älytön väite !   Silloinhan väkirikkaisen maiden teollisuus  kuten Kiinassa voisi tuprutella hillittömästi hiilidioksiidia,  mitä se itse asiassa on tehnyt eniten viimeisen neljännesvuosisadan.

Ongelma näkyy Kiinan energiasektorissa: kiinalaiset polttavat surutta hiiltä eikä loppua näy.

Kiina rakentaa seuraavien 15-20 vuoden aikana 25-35 uutta ydinvoimalaa ... 

...

" ...  Kiina on pääsemässä niskan päälle taistelussaan ilmansaasteita vastaan, sanoo asiasta tutkimuksen julkaissut Chicagon yliopisto(siirryt toiseen palveluun).

Yliopisto on kerännyt tietoja 200:sta havaintopisteestä eri puolilta Kiinaa vuodesta 2013 lähtien. Havainnot ovat niin rohkaisevia, että yliopisto arvelee "maan olevan voittamassa sodan saasteita vastaan". ... " -Yle

~ https://yle.fi/uutiset/3-10114264  - 

Tässä on oikeaa tietoa:

Kiinalaisen CRI:n mukaan tämänhetkiseen viisivuotissuunnitelmaan kuuluu  ydinvoimaloiden rakennushankkita.

Voimaloita pyritään rakentamaan kuudesta kahdeksaan vuodessa. Vuoden 2020 jälkeen kiinalaisten tavoitteena on kasvattaa rakennustahti yli kymmeneen voimalaan vuodessa. Vuoteen 2021 mennessä aiotaan rakentaa siis jopa 40 uutta ydinvoimalaa.

Kiina itse  haluaa nostaa  ydinvoiman osuuden energiantuotannostaan 5 prosentista 10 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä, jolloin hiilen tupruttelu ei katoa mihinkään sillä 66 prosenttia Kiinan käyttämästä energiasta tulee tällä hetkellä hiilestä.

Lisäksi Kiinan CO2 päästöjen arvioidaan kasvavan 3,5 prosenttia. Kiina tuottaa tällä hetkellä  28 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Kiinan kasvavat päästöt johtuvat nimen omaan lisääntyneestä kivihiilen käytöstä. Yksi syy on vähentänyt vesivoiman tuotanto.

Pitää kuitenkin muistaa, että kolmannes Kiinan päästöistä syntyy sellaisista tuotteista, jotka päätyvät meidän käyttöömme. Suuri osa kiinalaiskrääsästä tehdään aivan muiden kuin kiinalaisten itsensä kulutukseen.

Maailmalla boikotoidaan kiinalaiskrääsää ihmisoikeuksien,  uuskolonialismin ja ilmaston vuoksi.

"Persaukisuus on itseaiheutettu olotila" - T. Turmiola 2017

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä8828

Tommi Turmiola kirjoitti:
Aloitukseen on liitetty hiilidioksiidipäästöihin liittyvä kuva, joka on aiemminkin esitynyt jenkkifobistissa kirjoitukissa. ja muussa propagandassa.

Tässä on faktaa: Kiinan CO2 päästöt ovat suurimmat niin kumulatiivisesti 1990 alkaen kuin tälläkin hetkellä.

...

Kumul. näyttäisi alkavan US' n nähden vuonna 2005 ... 

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä8828

Major_Breakthrough kirjoitti:
Miten olikaan vaikea taas päätellä kenen aloittama lännenmiehen vastainen ketju jälleen oli kyseessä !

...

Alustuksen graafi oli hyvin puolueeton -Ilmatieteenlaitos/ silloinen pääjohtaja Petteri Taalaksen esityksestä (Tieteen Päivät)

Se ei kerro mikä maa on suurin hiilidioksiiditupruttelija eli Kiina.

Puolueetonkaan tuo slaidi ei yksinään ole, koska jakamalla Kiinan huikeat CO2 päästöt 1,4 miljardilla tilasto kaunistuu eikä kerro totuutta.  Esitelmöijä on todennäköisesti esittänyt myös maakohtaiset päästöt.

"Persaukisuus on itseaiheutettu olotila" - T. Turmiola 2017

Lyde19
Seuraa 
Viestejä5061

Radiossa pohdittiin asiaa "Onko talous uusi uskonto?"

Ja kyllä. Keskiajalla esim. sotia perusteltiin uskonnolla, nykyään sotien syyksi käy hyvin talous.  Suomen hallitus uskottelee että pienet palkat jotenkin edistävät talouden kehitystä mikä on aivan absudi ajatus.  Talouden pitäisi aina kasvaa, mistäs tälläinen evankeliumi on tullut? Tässä uskossa velka on saatanan asemmassa vaikka ilman velkaa ei voi olla kasvua. 

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat