Laajeneeko tila vai energia?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Myönnän, että on helpompaa ja ehkäpä joidenkin ihmisten mielestä turvallisempaa ajatella tilan laajenevan jossakin kaukana meistä.

Jos maailmankaikkeus laajenee niin ettei se laajene ulospäin jo olevaan tilaan, on kyseessä sellainen laajeneminen jota ihminen ei voi ymmärtää, mutta kun tila laajenee jossakin kaukana meistä ja vain vähän jollakin tietyllä alueella, niin silloin se on hyväksytympää,

kuin ajatus jonka mukaan me itse laajenemme koko ajan kiihtyvällä vauhdilla.

On paljon vaikeampaa hyväksyä itsensä kiihtyvä laajeneminen kuin alkuräjähdysteorian simsalapimtilaulottuvuudet, vaikka kaiken aineen kiihtyvän laajenemisen ihminen voi ymmärtää.

Jos tila on absoluuttisesti ei mitään, niin ettei tila laajene tai kaareudu ja jos tilassa oleva energia, joka on yhtä ja samaa energiaa, on erittäin tiheään käpertyneenä erillisissä energiakeskittymissä, jotka laajenevat kolmiulotteisesti avautuen koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi,

tarkoittaa se sitä, että energiakeskitymien ulkokehä pääsee laajenemaan nopeammin kuin ydin sektorin laajentumisen takia ja näin energiakeskittymistä myös loogisesti alkaa avautua energia-aaltoja, joihin loogisesti ajatellen voi syntyä erillisiä energiakimppuja kun avautuva energia-aalto kohtaa vastaan tulevan energia-aallon, jossa oleva energia myös laajenee/avautuu koko ajan vähemmän tiheäksi sektorin lajentumisen takia.

Kun pallonpintamaisesti etenevä energia-aalto kohta vastaavanlaisen pallonpintamaisesti etenevän energia-aallon, ei kummassakaan aallossa oleva energia pääse laajenemaan tasaisesti, koska samalle alueella on yks kaks enemmän tasaisesti laajenevaa energiaa.

Näin energia hankautuu ja aaltoihin rullautuu/käpertyy erillisiä energiakeskittymiä, jotka jatkavat avautumistaan omina energiakimppuina/hiukkasina, joista myös avautuu energia-aaltoja pallonpintamaisesti.

Kun energiakeskittymä eteenpäin liikkuessaan hankautuu toiselta sivultaan enemmän, alkaa keskittymä pyöriä yläkierteellä suhteessa sille puolelle, jolle se hankautuu enemmän.

tai ainakin keskittymän pinnalla oleva energia alkaa pyöriä keskittymän ympäri.

Eli keskittymän se sivu kumpi hankautuu enemmän, hidastaa vauhtiaan ja toinen sivu pyrkii jatkamaan liikettään ja näin pinnalla oleva energia alkaa pyöriä keskittymän ympäri.

Keskittymän keskeltä avautuu edelleen energiaa ja näin keskittymän ympäri pyörivä energia hankautuu myös itse keskittymästä avautuvaan energiaan, joka saa ympärillä pyörivän energian edelleen taipumaan ja näin se työntyy poispäin keskittymän keskustasta enemmän ja enemmän kaarevalla radalla.

Näin ns. hiukkaselle eli kolmiulotteisesti laajenevalle energiakeskittymällä syntyy ns. magneettikenttä, kun se pyörii vinhasti akselinsa ympäri, siitä itsestään avautuvasta energiasta, joka ei pääse työntymään suoraviivaisesti poispäin energiakeskittymän ytimestä, vaan työntyykin erittäin kaarevalla radalla poispäin kolmiulotteisesti laajenevasta hiukkasesta eli energiakeskittymästä, jollaisia kaikki hiukkaset ovat.

Toiset vain eivät pyöri vinhasti akselinsa ympäri, jolloin niillä ei havaita ns. magneettikenttää.

Miten elektronit syntyvät atomin ytimestä avautuviin energia-aaltoihin.

Ytimestä ulospäin avautuva energia-aalto hankautuu siltä alueelta tiheämpään osaan vastaan tulevasta energia-aallosta, missä suunnassa toisen atomin ydin on.

Eli myös vastaan tuleva energia-aalto etenee pallonpintamaisesti ja kohtaavat energia-aallot hankautuvat tiheämpään osaan toisissaaan olevasta energiasta suoralla viivalla siltä alueelta joka halkaisee tilan atomin ytimestä toiseen.

Näin hankauksen yhteydessä syntyvät erilliset energiakeskittymät alkavat taipua eteenpäin menevän liikkeen aikana kohti tuota suoraa, koska hankautuvat siltä sivultaan tiheämpiin energia-aaltoihin.

Näin eteenpäin menevän liikkeen aikana saadaan erillisiä kolmiulotteisesti laajenevia energiakeskittymiä samalle alueelle ilman, että erilliset energiakeskittymät vetäisivät toisiaan puoleensa.

Atomien ytimistä avautuviin energia-aaltoihin syntyvät erilliset energiakeskittymät muodostavat yhden isomman energiakeskittymän eli elektronin, joka jatkaa matkaansa kohti toisen atomin ydintä.

Matkalla se avautuu/laajenee ja hankautuu vastaan tuleviin energia-aaltoihin, joista ensin takertuu energiaa elektroniin, mutta kun elektroni pääsee lähemmäksi toisen atomin ydintä, se alkaa kohtaamaan tiheämpiä ja tiheämpiä energia-aaltoja, jotka alkavat tempaamaan elektronin pinnalta energiaa mukaansa toiseen suuntaan.

Elketronin pintaan hankautuva energia alkaa pyöriä yläkierteellä suhteessa elektroniin ja näin toiseen suuntaan menevästä energia-aallosta syntyy energiatihentymiä ja lopulta elektroneja, jotka saavat vastaavalla tavalla syntymään uusia elektroneja sen atomin ytimestä avautuviin energia-aaltoihin, jonka ytimeen kyseiset elektronit jossakin vaiheessa taipuvat.

Atomien ytimissä on erillisiä kolmiulotteisesti laajenevia energiakeskittymiä, joista avautuu energia-aaltoja, joilla on myös energialuonne.

Atomien ytimissä on lähes ääretön määrä lähes äärettömän tiheään käpertynyttä energiaa.

Koko näkyvä maailmankaikkeus on energia-aaltoa, joka on avautunut yhdestä jättimäisestä energiakeskittymästä. Liikumme poispäin tuosta jättimäisestä energiakeskittymästä, joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella. Sektorin laajentumisen takia kaikki aine pystyy laajenemaan kiihtyvällä vauhdilla.

Jos oletamme, että kaikki galaksit ovat astetta isomman aineen kokoluokan tähden fotoneja, niin silloin liikumme astetta isomman aineen kokoluokan valonnopeudella astetta isomman aineen kokoluokan galaksien väliseen tyhjyyteen, jossa on lähes äärettömästi tilaa, joka ei laajene tai kaareudu, niin että siellä meissä oleva energia lopulta pääsee avautumaan saman tiheyden omaavaksi energiaksi,

kunnes viimein saavumme toisen galaksin sisälle ja hankaudumme niin tiheisiin vastaan tuleviin energia-aaltoihin, että meistä syntyy astetta isomman aineen kokoluokan yleisesti punasiirtynyttä valoa.

Tämä ajatus ei tarvitse ylimääräisiä tilaulottuvuuksia, eikä neljää erillistä luonnonvoimaa.

Ajatus sisältää vain yhden yksinkertaisen periaatteen, jonka ihminen voi ymmärtää.

Tämä periaate on ihmisten suhteellisesti yhtä vaikea hyväksyä kuin ihmisten oli aikoinaan vaikea hyväksyä aurinkokeskinen malli.

Savor

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

Oletko mielummin USKOVAINEN, joka uskoo maailmankaikkeuden laajenevan niin ettei se laajene ulospäin jo olevaan tilaan?

Vai tukeudutko tieteeseen, joka pystyy todistamaan toistettavalla kokeella, että energia pystyy käpertymään tiheämpään ja avautumaan vähemmän tiheäksi?

Savor

Vierailija

Kauanko aine voi laajentua kiihtyvällä vauhdilla?

Jos ja kun liikumme tietyllä vauhdilla, joka on paljon enemmän kuin näkyvän maailmankaikkeuden valonnopeus, poispäin yhdestä pisteestä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella.

Ja jos ja kun atomien ytimissä on lähes ääretön määrä lähes äärettömän tiheään käpertynyttä energiaa,

voimme laajentua kiihtyvällä vauhdilla vielä miljardeja vuosia, koska sektorin laajentuminen tuo tilaa kaikkien kolmiulotteisesti laajenevien kappaleiden väliin, ilman että olisi olemassa ylimääräisiä tilaulottuvuuksia tai että tila itse laajenisi tai kaareutuísi.

Savor

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä5202
Liittynyt26.3.2005

Kun maailmankaikkeus EI LAAJENE jostain keskipisteestä "ulospäin", vaan jokainen PISTE itsessään laajene, niin mitkään "reunat" eivät mene muita nopeammin mihinkään.

Ja sitten, energia ei ole mikään ötökkä. Se on laskennallinen suure, kyky tehdä työtä. Se on relaatio.

Vierailija
Lentotaidoton
Kun maailmankaikkeus EI LAAJENE jostain keskipisteestä "ulospäin", vaan jokainen PISTE itsessään laajene, niin mitkään "reunat" eivät mene muita nopeammin mihinkään.

Ja sitten, energia ei ole mikään ötökkä. Se on laskennallinen suure, kyky tehdä työtä. Se on relaatio.

Kerro lisää.

Miten maailmankaikkeus sitten alkuräjähdysteorian mukaan laajenee niin ettei se laajene ulospäin jo olevaa tilaan, vaan luo tilansa itse.

Siis miten pistemmäisen energiakeskittymän sisään ilmestyy tilaa räjähdyksenomaisesti niin ettei se laajene ulospäin jo olevaan tilaan, vaan luo oman tilansa sen saman pisteen sisään?

Savor

Vierailija

Onko olemassa joku este sille ettei koko näkyvä maailmankaikkeus voi liikkua paljon yli valonnopeudella johonkin tiettyyn suuntaan, niin ettei sitä olla oivallettu?

Savor

Silti valonnopeus on maksimi näkyvässä maailmankaikkeudessa.

Mutta näkyvän maailmankaikkeuden valonnopeus, joka siis on maksiminopeus näkyvässä maailmankaikeudessa, ei ole este sille, että kaikki näkyvän maailmankaikkeuden energia liikkuu todella paljon nopeammin poispäin yhdestä pisteestä.

Tarkennetaan vielä sen verran, ettei tila liiku meidän mukanamme, vaan kaikki näkyvän maailmankaikkeuden energia liikkuu tilassa joka ei laajene tai kaareudu tai liiku näkyvän maailmankaikeuden energian mukana.

Ja tuossa tilassa, joka ei laajene tai kaareudu liikkuu myös energiaa vastakkaiseen suuntaan kuin näkyvän maailmankaikkeuden energia ja se taas vaikuttaa tietyllä tavalla aika ajoin näkyvän maailmankaikkeuden energiaan jne.

Savor

Vierailija

Kertokaa jotakin yhtä loogista.

Kertokaa miten gravitaatio toimii eli välittyy.

Ei, ettehän te sitä pysty kertomaan, ette nyt, ettekä koskaan, koska eihän kyseistä voimaa edes ole olemassa.

Savor

Vierailija

Tiesitkö että alkuräjähdysmallin inflaatioteorian mukaan atomin ytimen kokoinen energiakeskittymä laajeni galaksin kokoiseksi sekunnin miljardisosassa?

Siis atomin ytimen kokoinen jutska laajeni galaksin kokoiseksi niin ettei se laajentunut ulospäin jo olevaan tilaan sekunnin miljardisosassa.

Höpö höpö, kaikki energia laajenee/räjähtää edelleen kiihtyvällä vauhdilla kolmiulotteisesti ja nimenomaan ulospäin jo olevaan tilaan, niin että jokaisen energiakeskittymän ulkopinta pääsee laajenemaan eli muuttumaan vähemmän tiheäksi sektorin laajentumisen takia enemmän kuin energiakeskittymän keskusta.

Vai että laajeni tila räjähdyksenomaisesti paljon yli valonnopeudella simsalapim ja sitten sen laajeneminen lähes pysähtyi simsalapim, kunnes alkoi jossakin vaiheessa laajentua simsalapim kiihtyvällä vauhdilla, niin ettei se laajene ulospäin jo olevaan tilaan, vaan jotenkin ihmeellisesti simsalapim ylimääräiseen tilaulottuvuuteen, jota ihminen ei voi ymmärtää, mutta pitäisi vaan USKOA, kun isot pojat niin sanoo.

Kyllä teillä on jutut, vaan kun ei ole munaa ajatella että itse laajenee kiihtyvällä vauhdilla, niin sitten pitää alkaa USKOVAISEKSI ja uskoa simsalapim ylimääräisiin tilaulottuvuuksiin.

HAH HAH, kyllä te olette mainioita.

Savor

Vierailija
Savor
Kertokaa jotakin yhtä loogista.
Kertokaa miten gravitaatio toimii eli välittyy.

Ei, ettehän te sitä pysty kertomaan, ette nyt, ettekä koskaan, koska eihän kyseistä voimaa edes ole olemassa.
Savor

Tästä olen itse asiassa samaa mieltä, tai siis ajattelen jotenkin niin, että gravitaatio on negatiivinen dimensio, aineen ja energian vastaominaisuus, joka tyhjästä syntyneellä on pakko olla. Vastavoima, joka pyrkii palauttamaan ennalleen tämän "häiriötilan", joka havaitaan universumina ja siinä olevana aineena. Musta aukko käyttäytyy juuri ylläolevan päättelyn kaltaisesti. Siinä tämä negatiivinen dimensio on päässyt vallalle, ja aine, aika ja tila purkautuu taas tyhjäksi, mitä se oli ennen alkuräjähdystä. Aikaa siinä tulee kulumaan kyllä ikuisesti, ainakin aukon ulkopuolella olevan mielestä. Sen takia havaitsemme mustan aukon massan, koska se ei ole vielä kadonnut, eikä tulekaan katoamaan. Mutta se on ikuisesti katoamassa olevassa tilassa.

Vierailija

Tavallaan epäsuorasti uskon osittain kirjoittamasi laajenemisen, mutta sen havaitseminen on vaikeata. Sen voisi ehkä tuntea siten, että nykyään ei saada tehtyä yhtä paljoa kuin ennen, mutta kyse taitaa olla kyllä vanhenemisesta...

Vierailija

Kertokaapa miten atomin ytimen kokoisesta energiakeskittymästä tulee galaksin kokoinen sekunnin miljardisosassa niin ettei se laajene ulospäin jo olevaan tilaan?

Pullataikinan rusinatkin loittonevat toisistaan samalla tavalla kuin supergalaksijoukot loittonevat toisistaan, mutta pullataikina laajenee kolmiulotteisesti ulospäin jo olevaan tilaan.

Miten siis teidän maailmankaikkeus laajenee?

Ai niin, ettehän te sitä osaa kertoa, koska sitä ei ihminen voi ymmärtää, mutta siihen pitäisi vaan USKOA, koska isot pojat niin sanovat.

Alkuräjähdysuskovaiset uskovat ylimääräisiin tilaulottuvuuksiin, vaikka itse tilaa ei edes voi havannoida.

Pelottaako ajatus siitä että laajenemme koko ajan kiihtyvällä vauhdilla niin paljon, että on pitänyt kehittää uskonto, joka uskoo ylimääräisiin tilaulottuvuuksiin?

Alkuräjähdysteoriassa tila laajenee yli valonnopeudella.

Ajatuksessani me edelleen liikumme paljon yli valonnopeudella.

Alkuräjähdysteoriassa atomin ytimen kokoinen energiakeskittymä laajeni galaksin kokoiseksi sekunnin miljardisosassa.

Ajatuksessani erilliset energiakeskittymät laajenevat edelleen kolmiulotteisesti kiihtyvällä vauhdilla.

Alkuräjähdysteoria tarvitsee ylimääräisiä tilaulottuvuuksia, joita ihminen ei voi ymmärtää.

Ajatukseni mukaan tila ei ole mitään, eikä se laajene tai kaareudu ja näin meillä on kolmiulotteinen maailmankaikkeus jonka ihminen voi ymmärtää.

Hyväksytte tilan laajenemisen yli valonnopeudella, mutta mekö emme muka voi liikkua paljon yli valonnopeudella koko ajan?

Hyväksytte atomin ytimen kokoisen energiakeskittymän laajenemisen galaksin kokoiseksi sekunnin miljardisosassa, mutta erilliset energiakeskittymätkö eivät muka voi laajentua kiihtyvällä vauhdilla kolmiulotteisesti edelleen.

Haloo, herätkää pahvit.

Savor

Savor

Vierailija
Savor
Kertokaa jotakin yhtä loogista.

false /\ false => true
false \/ false => true

Nuo kummatkin lauseet ovat yhtä loogisia kuin sinun juttusi.

Vierailija

Tai sitten sinun juttusi ovat ainoita jotka laajenevat

Tälläkään hetkellä ei ole varmaan ketään joka niistä enää ymmärtää mitään, tai haluaisi ymmärtää

Vierailija
Fenring
Tai sitten sinun juttusi ovat ainoita jotka laajenevat

Tälläkään hetkellä ei ole varmaan ketään joka niistä enää ymmärtää mitään, tai haluaisi ymmärtää

Jos näin olisikin, niin eipä hätiä mitiä, koska eihän kukaan ymmärrä nykyistäkään maailmankaikkeuden laajenemista.

Alkuräjähdysuskovaisten itsensä mukaanhan ihminen ei voi ymmärtää kyseisen teorian mukaista maailmankaikkeuden laajenemista.

Moni toki uskottelee ymmärtävänsä.

Siis ne jotka eivät ymmärrä, että kyseessä on ylimääräinen/ylimääräiset simsalapim tilaulottuvuudet joita ihminen ei voi ymmärtää.

Vaan miten voisikaan, kun kyseisiä ylimääräisiä tilaulottuvuuksia ei edes ole olemassa.

Savor

Vierailija

Savor please!
Opettele tiivistämään kun tuota ei jaksa lukea. Ajatus voi olle hyvä, mutta kun se katoaa tekstimassaan. Muutenkin tuo aihe on "ensiksi, muna vai kana"-sarjaa.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat