Seuraa 
Viestejä11623

Ajatellessani maailman menoa ja ilmiöitä ryhdyin miettimään, että erilaisiin ideologioihin sisältyvä synnynnäinen pahuus ei aina ole ihan selvää kaikille, joskus ehkä useimmillekaan, sillä ajatus helposti keskittyy pinnallisiin ja eri harhoin vääristyneisiin ilmiöihin ja tavoitteisiin.

Ota helpon esimerkin: natsismi. Kyllä, historian tunneilla koulussa paasattiin Natsi-Saksan pahuuksista juutalaisten joukkomurhineen ja tuhoisine maailmansotimisineen. Historia tältä osin jää kuitenkin helposti kunnolla sisäistämättä. Oli lapsenkin helppo ymmärtää tappamisen vääryys ja sodan kauhut, mutta asia kiinnittyi kuitenkin kaikesta huolimatta enemmän tapahtumien kulkuun kronologisesti ja loogisesti, niin, että natsit tekivät sitä ja tätä koska oli tapahtunut sitä sun tätä. Historianopetukseen sisältyvä "akateemisuus" eli pyrkimys tapahtumien objektiiviseen kuvailuun hämärsi aika paljon syvempiä virtauksia ja asioiden psykologista puolta.

Yläasteikäisenä tapahtui sitten ihan omassa maassamme sellaisia asioita, kuin uusnatsismin suosiopiikki, joka liittyi osin lama-aikaan ja osin ensimmäisiin tummaihoisiin pakolaisiin Somaliasta. Yhteiskunnan ja sitä kautta yksittäisten perheiden ja ihmisten kärsiessä laman kurjuudesta teini-ikäisiin alkoi vedota kaikenlainen äärimmäinen. Syrjäisellä pikkupaikkakunnallanikin oli oma poppoonsa uusnatsismia fanittavia skinejä, jotka aika huolettomasti ihannoivat natsiaatetta, Hitleriä ja heittelivät rasistista huutolausetta. Pitipä oikein järjestää tutustumismatkoja isompiin kaupunkeihin, jotta pääsisi näkemään niitä inhoja neekereitä ja vähän rähisemään tilaisuuden tullen. Maallahan ei pakolaisia näkynyt, mutta sitä suuremman henkilökohtaisen ja aatteellisen ongelman tämä nuorisofragmentti heistä sai. Tuohon aikaan pidin touhua aluksi vähän pelleilynä eikä se isommalti ajatuksia herättänyt, mutta ihmettelin silti natsifanitusta ja ihmisryhmävihaa, jonka perusteita en ymmärtänyt alkuunkaan. Jotkut sankarit kuitenkin äityivät oikeaan väkivaltaan ja perusteen ollessa vain ihonväri, alkoi ihmetyttää ja tuottaa vastenmielisyyttä koko touhu. Hakaristien piirtely oli eri asia, mutta ihmisten itsetarkoituksellinen vahingoittaminen ylitti jotain pohdintakynnyksiä.

Aloin ymmärtää, että kyse ei aikanaan ollutkaan Hitlerin poliittisista päähänpistoista ja henkilökohtaisesta pahuudesta tai typeryydestä, koska samaa kaavaa samanlaisen ideologian nojalla toistettiin puoli vuosisataa myöhemmin täysin eri kontekstissa ja eri tavoin. Siitä ideologiasta kumpusi sellaista pahuutta, jota tuntemani ja sinänsä ihan järkevänoloiset nuoret ihmiset alkoivat sokeasti seurata tajuamatta puoliakaan tekojensa vakavuudesta. Aloin tajuta, että historiallisen natsismin lyöminen läpi kokonaisten kansojen keskuudessa niin, että sitä vähintäänkin siedettiin ja hyväksyttiin, merkittävän osan intomielisesti kannattaessa, oli vakava merkki pahuuden ideologioiden voimasta. Kuinka tavallinen ihminen muuttuu ideologialla valeltuna sopivasti massamanipuloituna hysteeriseksi ja äärimmäistä julmuutta tuottamaan kykeneväksi hirviöksi. Kuinka perheenisä voi aamulla antaa lähtösuukot perheelleen, laittaa kravatin kaulan, ja mennä töihin murhauttamaan tuhansia ihmisiä päivän puhteina, palaten illalla rakkaan vaimonsa höyryävien lihapatojen ääreen tyytyväisenä jälleen yhdestä mukavasta työpäivästä.

Sen jälkeen on tullut suhtauduttua melkoisen paljon kriittisemmin kaikenlaisiin ideologioihin ja uskomuksiin. Jatkokeskustelun aineksiksi riittäisi paljon sanottavaa, mutta enpä availe toistaiseksi enempää, vaan pyydän kommentteja ja kokemuksia vastaavanlaisista jutuista. Jossain vaiheessa varmasti joku ottaa esiin tämän päivän isommat poliittiset ilmiötkin, ja siinäkin riittää vakavaa mietittävää.

Sivut

Kommentit (92)

Neutroni
Seuraa 
Viestejä31325

Ideologiat ovat taitavia käyttämään ihmismielessä jollain tasolla olevaa pahuutta. Luovat vihillisen, epäinhimillistävät sen ja saavat ihmiset toimimaan kuin mielipuolet.

Minä tajusin sen hieman myöhemmin, alettuani opiskella ja muutettuani "sivistyneeseen" maailmaan. Siihen asti olin aika kakara. En ole koskaan ollut mikään rähinöivä skinipäänatsi, mutta sympatiseerasin kuitenkin nuorena enemmän äärioikeistoa (sekä poliittista että talousliberaaleja) ja pidin vasemmistoa pelleinä, kun en mistään mitään tajunnut (edes noiden kahden oikestoon liitetyn ideologian perustavanlaatuista ristiriitaisuutta) ja tietysti kaikkein pahinta oli tylsät maltilliset valtapuolueet, jotka vain "jauhavat paskaa tekemättä mitään".

MooM
Seuraa 
Viestejä8007

Jotkut ismit taittuvat helpommin pahuuteen kuin toiset, mutta luulisin, että kyse on pohjimmiltaan ihmisten kaipuusta saada oma lauma ja merkitys olemiselle, joku syyllinen huonoille asioille ja jännää tekemistä. Johtopuolella sitten ismi on tapa yhdistää laumaa, luoda tottelevaisuutta ja ilmapiiriä, jossa lauman saa toteuttamaan asioita, joita he eivät yksilöinä tekisi. Ismillä itsellään ei ole niin paljon väliä, kun sen voi aina muotoilla sopivaksi oikeuttamaan arvot ja toiminnan.

Historiallisesti natsismiin verrattavia pahuuteen johtaneita ideologioita on ollut paljon, tuhon ja valtapelin skaala tietysti vaihtelee. Niin uskonnollisia liikkeitä (vaikka ikvisitio ja sen nimissä tavisten tekemät murhat ja vainot) kuin heimo/kansallistunteesta ponnistavia. Tai jostain ideologiasta lähteviä (KKK, Mao, Stalin, jossain määrin myös USAn kommunistivainot). Äkkiseltään tuntuu, että noihin tarvitaan joku jotain kansanosaa kurjistava yhteiskunnallinen muutos ja selkeä syylliseksi sopiva ryhmä. Ja tehokas propaganda tietysti.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keijona
Seuraa 
Viestejä12218

Siinä taas yksijumalaisen dikotomian perilliset syntiä ja pyhää vastakkain asettelee, motivoisiko moiseen sen luonnollisen vastakkaisen puuttuminen, ja sitäkautta oman sukupuolen vastustaminen

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Vierailija

Mitä pahaa siinä natsismissa sitten oli, mitä muilla ei ollut? Jos nyt muistellaan vähemmistöjä muissakin maissa siihen aikaan, niin ei heillä paljoa sen paremmin mennyt. Natsit olivat vainossaan vain muita systemaattisempia, eli ideologian kanssa sillä oli hyvin vähän tekemistä.

Mutta Ab Surd onkin konfliktiteoreetikko, eli tuttavallisemmin kommari.

Keijona
Seuraa 
Viestejä12218

Päiväkoti on natsien keksintö, joten päiväkotiin lapsensa laittavat seuraavat natsien opetuksia.
Moottoritiet, kuten moni muukin teknologian avulla saavutettu tehokkuus ovat myös natsien lanseeraamia, miellyttääkö moottoritiet tai liikkumisen nopeus suihkumoottorien avulla??

Elä niinkuin opetat, vai onko rusinat pullasta tyyli ihkumpaa.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä31325

Jesjes kirjoitti:
Mitä pahaa siinä natsismissa sitten oli, mitä muilla ei ollut?

Ne hävisivät sodan.

Lainaus:
Jos nyt muistellaan vähemmistöjä muissakin maissa siihen aikaan, niin ei heillä paljoa sen paremmin mennyt. Natsit olivat vainossaan vain muita systemaattisempia, eli ideologian kanssa sillä oli hyvin vähän tekemistä.

Natsien ideologia poikkesi sikäli tappiokseen, että siinä määrättiin avoimesti ei-toivotut murhattavaksi. Se oli liian rehellinen aate. Kommunisteilla oli joutavaa propagandalätinää tasa-arvosta ja massamurhaamiset tehtiin muka ylevinä projekteina, jotka vain menivät pieleen,  ja murha-aikomus virallisesti kiistäen. Ja moraalisesti "ylevät" länsimaat tyytyivät vain hyväksikäyttämään ei-toivotut taloudellisesti hengiltä.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä31325

Tapani Kansalainen kirjoitti:
Mut tää ihmisen pintasilaus ja sivistys on lopultakin aika ohut. Kauloja on katkottu määrävälein kun epäoikeudenmukaisuus saavuttaa riittävät mittasuhteet. Historiasta ei opita. Valtaapitävät vain yrittävät keksiä parempia keinoja manipuloida ja hallita rahvasta sensijaan että yrittäisivät rakentaa parempaa yhteiskuntaa jossa kaikilla on hyvä elää.

Niin, sivistys on ihmisen historiassa uusi ja hyvin hitaasti kasvava ilmiö. Mutta kyllä se on ollut viimeisen vuosituhannen hitaassa kasvusuunnassa, ja on luultavaa että se jatkuu edelleen. Mutta yksittäisen ihmisen elinaikana ei tietysti ihmeitä tapahdu. Me ajaudumme jonkinlaiseen sivistykselliseen taantumaan ja siltä osin olemme menetettyä sukupolvea, mutta taantumien jälkeen on aina tullut ennen pitkää korkeampia huippuja ja suurempi osa maailman väestöstä on päässyt kiinni sivistykseen.

Luultavasti vallanpitäjätkin evoluoituvat aikanaan. Panen toivoni tekoälyyn. En usko siihen, mutta ehkä se jouduttaa kehitystä mahdollistamalla sen, että uudet vallanpitäjät voivat oppia edellisiltä sukupolvilta niin kuin tutkijat ja insinöörit ovat oppineet satoja vuosia, ja saa aikaan samanlaisen eksponentiaalisen yhteiskunnallisen kehityskäyrän ja vie ihmiskunnan uudelle tasolle, eläimestä kosmiseksi sivilisaatioksi, joka hallitsee lajinsa evoluutiota tietoisesti.

MooM
Seuraa 
Viestejä8007

Jesjes kirjoitti:
Mitä pahaa siinä natsismissa sitten oli, mitä muilla ei ollut? .

Tapahtumapaikka suhteessa meihin + se, että tapahtui lähimenneisyydessä + skaala ja tehokkuus.

Noiden yhdistelmänä on meihin voimakkaasti vaikuttava vaihe historiaa. Joku Tsingis-kaani valloitti enemmän, mutta aikaa on kulunut niin paljon, että on enemmän hauska historiallinen tapahtuma kuin tappo-orgiat ja isojen kaupunkien totaalinen hävitys. Jossain Kongossa tapettiin ja rääkättiin sata vuotta sitten mustia vielä pahemmin, mutta skaala oli pienempi ja paikka ja kohderyhmä meistä kauempana. Jne.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Vierailija

MooM kirjoitti:
Jesjes kirjoitti:
Mitä pahaa siinä natsismissa sitten oli, mitä muilla ei ollut? .

Tapahtumapaikka suhteessa meihin + se, että tapahtui lähimenneisyydessä + skaala ja tehokkuus.

Noiden yhdistelmänä on meihin voimakkaasti vaikuttava vaihe historiaa. Joku Tsingis-kaani valloitti enemmän, mutta aikaa on kulunut niin paljon, että on enemmän hauska historiallinen tapahtuma kuin tappo-orgiat ja isojen kaupunkien totaalinen hävitys. Jossain Kongossa tapettiin ja rääkättiin sata vuotta sitten mustia vielä pahemmin, mutta skaala oli pienempi ja paikka ja kohderyhmä meistä kauempana. Jne.

Koskas homoseksuaalisuuden tautiluokituksesta luovuttiin? Samaan aikaan jätettiin vammaisetkin kuohimatta. Jenkit laittoi ydinjätettä vesitorniin vain nähdäkseen moni saa syövän jne.

Et sä tyttörukka paljoa maailmasta ymmärrä.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10414

Olemme laumaeläimiä ja paremmin taipumus sivistymättömyyteen meitä kuvaa kuin taipumus pahuuteen. Oikeasti pahojakin on ja tuskin moni meistä noihin samaistuu.

Sivistymätön apina joka käyttää tekniikkaa mitä ei ymmärrä on altis propagandalle. Vasta kun sivistyneiden osuus kasvaa suuremmaksi kuin sivistymättömien, niin saattaa alkaa tuntua toiveikkaalta.

Sivistynyt ei hävitä, tuhoa tai kiellä sivistymättömiä, vaan auttaa väsymättä muitakin saavuttamaan sivistyksen.

En minä voi uskoa peter perusnatsia pelkästään pahaksi. Normijamppa joka koittaa ruokkia perheensä. Tekee sen hyväksytysti valtavirran mukana ja yrittää olla hyvä työntekijä, isä, aviomies ja sotilas.

Evoluution voittaa sopeutuvin ja sopeutuva ihminen todella on. Sopeudumme osaksi hirviömäistä koneistoa, mutta sopeudumme myös päinvastaiseen.

Ei tarvitse mennä isoihin järjestelmiin asti, sillä jokainen yksittäinen sotilas on ihan vastaava asia. Kyllä se vaatii propagandaa ja kiristämistä (työ, tuet ja muu raha millä ruoka), jotta sitä on valmis ampumaan naapurimaan 17-vuotiasta sergeitä naamaan tai niskaan syistä joita ei ymmärrä tai ole edes kuullut.
Sopeutuva ihminen voi ampua ja hyvin olla ampumatta.

Voiko hyvä ihminen olla hyvä sotilas?

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10414

Mielestäni hyvä ihminen ei voi olla hyvä sotilas. Sivistynyt ihminen ei voi olla sotilas ylipäätään, ei hyvä eikä huono.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10414

Tapani Kansalainen kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Mielestäni hyvä ihminen ei voi olla hyvä sotilas. Sivistynyt ihminen ei voi olla sotilas ylipäätään, ei hyvä eikä huono.

Sivistymätön juntti?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Ehrnrooth[/quote]

Tietysti.

Manhattan-projekti panee jo miettimään sivistyneisyyttä. Sanoisin että kelpaavat sivistyneiksi, vaikka tietysti tiesivät mitä tekivät.

Automaattista sivistyneiksi laskeminen ei todellakaan ole, mutta uskon että ovat sivistyneinä miettineet tekosiaan ennalta.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10414

Kyllä entinen sotilas voi myöhemmin sivistyä, mutta se saavutettu sivistys pitää näkyä pasifismin muodossa. Historia tuntee pasifistisia sotasankareita. Sota voi olla potentiaaliselle yksilölle hyvä kasvun paikka, että herää pohtimaan sivistystä ja pahuutta.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Käyttäjä4754
Seuraa 
Viestejä54

Minijehova kirjoitti:
Mielestäni hyvä ihminen ei voi olla hyvä sotilas. Sivistynyt ihminen ei voi olla sotilas ylipäätään, ei hyvä eikä huono.

Mutta äärettömän tekopyhä voi näköjään hyvinkin olla.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat