Seuraa 
Viestejä10417

Käykö maailman vähittäiskaupalle hiljalleen suomi-ilmiö, eli kaikki kauppa keskittyy duopoliksi tai jopa monopoliksi? Yksi kauppa myy kaiken elektroniikan, vaatteet, ruoka-aineet ym. ja se johtaa nopeassa juoksussa yritysostoihin, joiden avulla myös tuotetaan itse kaikki.

Minun on vaikea nähdä Amazonin romahdusta nopeasti, koska se voi nyt siirtyä tuottajaksi kaiken myymänsä osalta. Amazon on vasta ohittanut Wallmartin jenkkien suurimpana vaatteiden jälleenmyyjänä ja on vain ajan kysymys, koska ohittaa myös ruokien osalta tuon jättiläisen.

Oma kuljetusverkosto kehitetään pakotettuna, mutta tuo avaa mahdollisuuden tuottaa kaikki jenkkien posti- ja pakettipalvelut, jolloin suurimmaksi asiakkaaksi kuin itsestään tulee U.S. Postal Service.
Mielestäni Amazonin pakottaminen oman kuljetusverkoston kehittelyyn oli se viimeinen ja ratkaisevin virhe monopolin synnyttämisessä.

Ensimmäistä triljonääriä on veikattu ikuisen elämän, ilmaisen energian tai avaruuslouhinnan seurauksena, mutta minä sanon Bezozin olevan matkalla kohti triljonääriyttä ja lujaa.

Onko Amazonin monopoli päivittäistavaroissa estettävissä? Onko Amazonin kasvulle helppo löytää luonnosllista ylärajaa jostain läheltä?
Minä en usko että esteitä olisi olemassa tai tehtävissä.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Kommentit (8)

Jakob
Seuraa 
Viestejä1346

Minijehova kirjoitti:

Onko Amazonin monopoli päivittäistavaroissa estettävissä? Onko Amazonin kasvulle helppo löytää luonnosllista ylärajaa jostain läheltä?

Yhdysvalloissa valtio puuttuu aina jossain vaiheessa "monopoleihin", tehdään pakotettuja yrtysten pilkkomisia tms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minijehova
Seuraa 
Viestejä10417

Jakob kirjoitti:

Tuota silmäillen kirjoitinkin suomihenkisestä duopolista, jonka Amazon muodostanee Wallmartin kanssa.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

NytRiitti
Seuraa 
Viestejä3379

Mulla on tällänen visio suomipojan tulevaisuudesta. LIDL myy kaiken tarvittavan, Yandex kärrää ne kotiovelle droneillaa, suomipoika nauttii kansalaispalkkaa, löhöö sisällä ja lihoo.

Tapani Kansalainen
Seuraa 
Viestejä2900

En muista ostaneeni amazonilta mitään. Amazon kafeessa kyllä on tullu paljon käytyä. Se on PTT huoltoasemilla oleva kahvilakatju täällä.

Tykkään ostaa kamaa niin että näen sen. Ei nettikuvien perusteella oikeen vaatteita voi ostaa jollei sit osya jotain semmosta mitä itellä on jo.

Ruokaa toki vois ja kotiinkuljetus olis kiva.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10417

Tapani Kansalainen kirjoitti:

Tuossa luulen olevan erittäin suuret rahat kyseessä ja tuo tulee tapahtumaan nopeasti.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Tapani Kansalainen
Seuraa 
Viestejä2900

Mä uskon että pitemmässä juoksussa automatisointia tulee, mut ihmiset kuitenki rupee kaipaamaan sitä sosiaalista aspektia kun käydään liikkeessä ja voi vähän jutella kauppiaan kanssa. Siks torilla on kiva käydä. Täällä tulee ostettua liki kaikki ruoka torilta ja torimuijien kans on kiva vaihtaa muutama sana ja hymy.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10417

Tapani Kansalainen kirjoitti:
Mä uskon että pitemmässä juoksussa automatisointia tulee, mut ihmiset kuitenki rupee kaipaamaan sitä sosiaalista aspektia kun käydään liikkeessä ja voi vähän jutella kauppiaan kanssa. Siks torilla on kiva käydä. Täällä tulee ostettua liki kaikki ruoka torilta ja torimuijien kans on kiva vaihtaa muutama sana ja hymy.

Torin voinee toteuttaa virtuaalisena, jolloin se täyttää kaikki tarpeet. Mikään ei estä keräkaalin virtuaalista näpelöintiä farmers marketilla ja sitten sen saman kaalin toimittamista kotiovelle (tai jopa suoraan amazon-jääkaappiin takakautta). Näkisin että noi on pieniä teknisiä ja inhimillisiä hidasteita, jotka katoavat vanhempien ikäluokkien mukana.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat