Sivut

Kommentit (3391)

MooM
Seuraa 
Viestejä9803

Minijehova kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
https://www.verkkouutiset.fi/talsa-satoja-miljoonia-kelalta-suoraan-vuok...

Aiheeseenpa liittyen. Tämä teema ei saanut vaaleissa tarvitsemaansa painoarvoa.

Ymmärrän epäkohdan, mutta mitä tehdään niille ihmisille, jotka eivät pärjää ilman asumistukea? Ei se ole heidänkään vikansa, että syrjäseuduilla, missä olisi halpoja asuntoja, ei ole enää töitä.

Etätyö onnistuu maatalostakin käsin.

Minusta tuo kuulostaa parhaalta yhdistelmältä, eli etätyö ja halpa mutta hyvä asunto riittävän syrjässä.

https://yle.fi/uutiset/3-10945005

"Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää syyskuun aikana uuden suuren alueellistamisselvityksen. Ministeriö selvittää jopa 3700 työpaikan uudelleen organisoimista siten, että työtehtäviä voitaisiin tarpeen vaatiessa siirtää jatkossa nykyistä enemmän Helsingistä maakuntiin."

--

"Kulmuni sanoo puhuvansa mielummin monipaikkaistamisesta kuin perinteisestä alueellistamisesta.

–Selvitetään miten pystytään monipaikkaisuutta ja etätyömahdollisuuksia paremmin toteuttamaan, Kulmuni sanoo.

Virastojen siirtelyn sijaan kyse olisi työn uudelleen organisoimisesta monipaikkaisuutta ja paikkariippumattomuutta hyödyntäen.

– Tavoitteena on luoda joustavia työnteon käytäntöjä, vahvistaa alueellisia osaamiskeskittymiä ja varmistaa asiakaspalvelun saatavuus, Kulmuni selventää."

--

"Elinkeinoministeriön alaisuuteen kuuluvat ELY –keskukset, Energiavirasto, Business Finland, Geologian tutkimuskeskus, Finnvera, Teollisuussijoitus ja VTT. Näissä organisaatioissa työskentelee yhteensä noin 3700 henkeä."

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä16469

Kokemuksesta sanoisin että niillä ihmisillä joiden elämänhallinta on niin hukassa etteivät he kykene itse huolehtimaan edes vuokransa maksamisesta vaikka saisivat rahatkin siihen, ei ole mitään mahdollisuuksia olla mukana työelämässä. Niinpä sillä onko asuinalueella töitä vai ei, ei ole heille merkitystä.

Sensuuri kärjistää yhteiskunnan polarisaatiota.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ekavekara
Seuraa 
Viestejä11057

Pseudohippi kirjoitti:

Kokemuksesi lienee kovin yksipuolista. Asumistukea saa Suomessa moni pienipalkkainen yksinhuoltaja, pienyrittäjä ja muu heikosta toimeentuleva, mutta täysin työkykyinen. Toki sitten on tämä syrjäytyneiden ryhmä, mutta heidän ghettouttaminen ei liene sekään mikään etu yhteiskunnalle.

Etätyöhän kykeneviä on vaan varsin vähän ja heistäkin suurin osa varsin koulutettua väkeä.

ekavekara
Seuraa 
Viestejä11057

MooM kirjoitti:

Eikö tällaista kokeiltu jo 10v sitten ja siirrettiin valtion organisaatioita maakuntiin? Ja siis ihan kaupunkeihin, ei mihinkään maaseudulle. Parku oli kova ja osa siirroista kait sittemmin jo peruttu.

Ei ole sama asia. Silloin siirrettiin organisatioita ja työntekijöiden olisi pitänyt siirtyä mukana, mikä oli monelle hyvin vastenmielistä ja myös hankalaa esim. perheen kuvioidan vuoksi.  Nyt tarjotaan haluaville mahdollisuus työskennellä muualta käsin. Luonnollisesti tämä koskee työtehtäviä, joissa etätyö on järkevää. On paljon asiantuntijatyötä, jossa valtaosan palavereista voi hoitaa telcona ja muun työn tekopaikalla ei ole mitään merkitystä, kunhan on virtaa ja nettiliittymä. Koko aikaa ei tarvitse edes nettiä. Lähinnä tuossa tulee sosiaaliset jutut, ihmiset bondaavat kuitenkin paljon paremmin tauoilla ja epämuodollisisssa tilanteissa. 

Mutta noinhan sen pitäisi ollakin. Mitä järkeä on palkata ihmisiä, joihin ei voi luottaa siinä, että tekevät hommansa (kaikilla osa-alueilla) ilman valvontaa?

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

ekavekara
Seuraa 
Viestejä11057

MooM kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
MooM kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
https://www.verkkouutiset.fi/talsa-satoja-miljoonia-kelalta-suoraan-vuok...

Aiheeseenpa liittyen. Tämä teema ei saanut vaaleissa tarvitsemaansa painoarvoa.

Ymmärrän epäkohdan, mutta mitä tehdään niille ihmisille, jotka eivät pärjää ilman asumistukea? Ei se ole heidänkään vikansa, että syrjäseuduilla, missä olisi halpoja asuntoja, ei ole enää töitä.

Etätyö onnistuu maatalostakin käsin.

Minusta tuo kuulostaa parhaalta yhdistelmältä, eli etätyö ja halpa mutta hyvä asunto riittävän syrjässä.

https://yle.fi/uutiset/3-10945005

"Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää syyskuun aikana uuden suuren alueellistamisselvityksen. Ministeriö selvittää jopa 3700 työpaikan uudelleen organisoimista siten, että työtehtäviä voitaisiin tarpeen vaatiessa siirtää jatkossa nykyistä enemmän Helsingistä maakuntiin."

--

"Kulmuni sanoo puhuvansa mielummin monipaikkaistamisesta kuin perinteisestä alueellistamisesta.

–Selvitetään miten pystytään monipaikkaisuutta ja etätyömahdollisuuksia paremmin toteuttamaan, Kulmuni sanoo.

Virastojen siirtelyn sijaan kyse olisi työn uudelleen organisoimisesta monipaikkaisuutta ja paikkariippumattomuutta hyödyntäen.

– Tavoitteena on luoda joustavia työnteon käytäntöjä, vahvistaa alueellisia osaamiskeskittymiä ja varmistaa asiakaspalvelun saatavuus, Kulmuni selventää."

--

"Elinkeinoministeriön alaisuuteen kuuluvat ELY –keskukset, Energiavirasto, Business Finland, Geologian tutkimuskeskus, Finnvera, Teollisuussijoitus ja VTT. Näissä organisaatioissa työskentelee yhteensä noin 3700 henkeä."

Eikö tällaista kokeiltu jo 10v sitten ja siirrettiin valtion organisaatioita maakuntiin? Ja siis ihan kaupunkeihin, ei mihinkään maaseudulle. Parku oli kova ja osa siirroista kait sittemmin jo peruttu.

Ei ole sama asia. Silloin siirrettiin organisatioita ja työntekijöiden olisi pitänyt siirtyä mukana, mikä oli monelle hyvin vastenmielistä ja myös hankalaa esim. perheen kuvioidan vuoksi. 

...

Mutta noinhan sen pitäisi ollakin. Mitä järkeä on palkata ihmisiä, joihin ei voi luottaa siinä, että tekevät hommansa (kaikilla osa-alueilla) ilman valvontaa?

Ok, onhan tuossa sitten eroa. Toivottavasti tällä kertaa onnistuu.

Tietemättä asiasta mitään niin veikkaisin, että ainakin tietoteknisessä etätyössä valvonta on helpompaa kuin perinteisessä konttori/tehdastyössä.

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä16469

ekavekara kirjoitti:
Pseudohippi kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
https://www.verkkouutiset.fi/talsa-satoja-miljoonia-kelalta-suoraan-vuok...

Aiheeseenpa liittyen. Tämä teema ei saanut vaaleissa tarvitsemaansa painoarvoa.

Ymmärrän epäkohdan, mutta mitä tehdään niille ihmisille, jotka eivät pärjää ilman asumistukea? Ei se ole heidänkään vikansa, että syrjäseuduilla, missä olisi halpoja asuntoja, ei ole enää töitä.

Kokemuksesta sanoisin että niillä ihmisillä joiden elämänhallinta on niin hukassa etteivät he kykene itse huolehtimaan edes vuokransa maksamisesta vaikka saisivat rahatkin siihen, ei ole mitään mahdollisuuksia olla mukana työelämässä. Niinpä sillä onko asuinalueella töitä vai ei, ei ole heille merkitystä.

Kokemuksesi lienee kovin yksipuolista. Asumistukea saa Suomessa moni pienipalkkainen yksinhuoltaja, pienyrittäjä ja muu heikosta toimeentuleva, mutta täysin työkykyinen. Toki sitten on tämä syrjäytyneiden ryhmä, mutta heidän ghettouttaminen ei liene sekään mikään etu yhteiskunnalle.

En puhunut kaikista asumistuen saajista vaan niistä joiden asumistuki maksetaan suoraan vuokranantajille, eli tuon linkatun artikkelin mukaan vajaa kolmannes tuensaajista (summana lienee tuollaiset 600-700 milj. €, koko asumistuki vuonna 2018 oli 2112 milj.)Tuki maksetaan suoraan vuokranantajille yleensä siksi että jos se maksettaisiin näiden henkilöiden pankkitileille, raha menisi johonkin muuhun kun vuokranmaksuun.

Ne ihmiset jotka eivät kykene huolehtimaan vuokransa maksamisesta vaikka saavat siihen erityisen rahan, eivät kykene pysyttelemään myöskään työelämässä.

.

Eihän tuolla ole paljoakaan tekemistä asian yhteiskunnallisen vaikutuksen kanssa. Vuokranantajille se menee varmaan kaikki asumistuki (tai osa kai omistusasuntojen vastikkeisiin). Se, että kiertääkö vuokralaisen tilin kautta, on tässä yhteydessä melko toissijaista.

Taisit nyt hukata sen ajatuksen. Jos 700 milj. asumistukea vuodessa maksetaan sellaisille ihmisille joiden ei tarvitse asua työpaikkojen läheisyydessä missä vuokrat ovat korkeammat voidaan tätä summaa pienentää jos ihmiset muuttavat sinne missä ei ole töitä mutta halvemmat vuokrat. 

Ne ihmiset joiden elämänhallinta on sillä tasolla ettei itseltä vuokranmaksu onnistu vaikka rahaa siihen olisi, eivät kykene työelämään. Heidän käyttöönsä löytyy kuitenkin paljon ihan hyvätasoista asuntokantaa taantuvilta alueilta, joista työhön kykenevät ihmiset muuttavat työpaikkojen perässä pois. 

Varsinainen lahja taantuville maakuntakeskuksille :D

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Minijehova
Seuraa 
Viestejä15890

Asumistukihakemuksessa on ihan ruksattava kohta, että tahtooko sen oman tilin kautta vai suoraan vuokranmaksajalle.

Erikoista syyttää kaikkien noiden olevan sellaisia, jotka juovat jokaisen tilillä käyneen sentin, sillä yleisin syy tuohon järjestelyyn on tarpeettoman kierrättämisen välttäminen.

Erikoinen tapa arvottaa ihmisiä tuo mitä kautta asumistuki vuokranantajan tilille menee.

Suurin yksittäinen tekijä tuota valintaa koskien taitaa olla vuokrasopimuksessa lukeva vuokranmaksupäivä, ei elämänhallintaongelmat.

Tietysti jos omassa taloudessa tai lähipiirissä elämänhallinnalliset ongelmat ajaa tuohon järjestelyyn, saattaa se tuntua että niin on oltava kaikkien muidenkin kohdalla. =D

MJ

Taisin jo sanoa, etten kannata moisten ghettojen luomista. Ongelmalähiöitä pitää purkaa, ei lisätä.

Niin. Käytännössä esim. Helsingissä enimmäisasumismenoraja (1 hengen talouksissa 516 €/kk) ylittyy lähes kaikilla joten suoraan vuokranantajalle ei maksua voi itsenäisesti tehdä. 

Lainaus:

Niin onkin. Siksi en niin teekään.

Suurin yksittäinen tekijä on vuokrarästit. Ja miksi niitä sitten syntyy...

Tietysti. Niinhän se on sinullakin.

--

Olen mm. joutunut sekaantumaan taantuvalla alueella oleviin asuntoihin, joissa oli vuokralla näitä sosiaalitapauksia. Aina kun jotain tukia maksettiin, asunnoissa alkoi muutaman päivän juhlat jotka loppuivat sitten kun vuokralaista hyväksi käyttäneet juhlavieraat olivat tyhjentäneet vuokralaisen tilin. Ikävä kyllä vastikkeet näistä asunnoista piti silti maksaa. Kysyessäni asiaa sosiaalitoimistosta sain vastauksen ettei vuokraa voi ohjata suoraan vuokranantajalle ilman vuokralaisen suostumusta. tästä on jokunen vuosi aikaa ja nykyään vuokrarästit menevät joskus läpi hyväksyttävänä syynä vuokran ohjaamiseen suoraan vuokranantajalle, joskus taas eivät. 

tammukka
Seuraa 
Viestejä5030

Asumistuesta on tullut kunnon pajatso sijoitusasuntoja ostaville. Pienessäkin kaupungissa yksiöstä voi joutua pulittamaan 350-400 euroa vuokraa. Eihän esim. opiskelijoilla ole sellaiseen varaa ilman asumistukea. Ilman tukia eivät vuokranantajat voisi ottaa kuin ehkä sellaiset 200 kuussa. Tämä systeemi on rahansiirtoa ennestäänkin rikkaille veronmaksajien kustannuksella.

Niin. Sinä et kannata asumistukijärjestelmän keventämistä tai sen kustannustehokkuuteen pyrkimistä. Parempi vain että valtio tulee yksityisiä vuoranantajia ja asuntosijoittajia sadoilla miljoonilla vuosittain. Ja onhan hyötyjien joukossa monia poliittisiakin intressiryhmiä.

Ghettoutuminen on muuten tyypillisesti suurkaupunkeihin liittyvä ilmiö. Minä ehdotan että ihmiset muuttaisivat pienemmille paikkakunnille, missä on paljon hyväkuntoista asuntokantaa tyhjillään.

Sensuuri kärjistää yhteiskunnan polarisaatiota.

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä16469

MooM kirjoitti:
Pseudohippi kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Pseudohippi kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Pseudohippi kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
https://www.verkkouutiset.fi/talsa-satoja-miljoonia-kelalta-suoraan-vuok...

Aiheeseenpa liittyen. Tämä teema ei saanut vaaleissa tarvitsemaansa painoarvoa.

Ymmärrän epäkohdan, mutta mitä tehdään niille ihmisille, jotka eivät pärjää ilman asumistukea? Ei se ole heidänkään vikansa, että syrjäseuduilla, missä olisi halpoja asuntoja, ei ole enää töitä.

Kokemuksesta sanoisin että niillä ihmisillä joiden elämänhallinta on niin hukassa etteivät he kykene itse huolehtimaan edes vuokransa maksamisesta vaikka saisivat rahatkin siihen, ei ole mitään mahdollisuuksia olla mukana työelämässä. Niinpä sillä onko asuinalueella töitä vai ei, ei ole heille merkitystä.

Kokemuksesi lienee kovin yksipuolista. Asumistukea saa Suomessa moni pienipalkkainen yksinhuoltaja, pienyrittäjä ja muu heikosta toimeentuleva, mutta täysin työkykyinen. Toki sitten on tämä syrjäytyneiden ryhmä, mutta heidän ghettouttaminen ei liene sekään mikään etu yhteiskunnalle.

En puhunut kaikista asumistuen saajista vaan niistä joiden asumistuki maksetaan suoraan vuokranantajille, eli tuon linkatun artikkelin mukaan vajaa kolmannes tuensaajista (summana lienee tuollaiset 600-700 milj. €, koko asumistuki vuonna 2018 oli 2112 milj.)Tuki maksetaan suoraan vuokranantajille yleensä siksi että jos se maksettaisiin näiden henkilöiden pankkitileille, raha menisi johonkin muuhun kun vuokranmaksuun.

.

Eihän tuolla ole paljoakaan tekemistä asian yhteiskunnallisen vaikutuksen kanssa. Vuokranantajille se menee varmaan kaikki asumistuki (tai osa kai omistusasuntojen vastikkeisiin). Se, että kiertääkö vuokralaisen tilin kautta, on tässä yhteydessä melko toissijaista.

Taisit nyt hukata sen ajatuksen. Jos 700 milj. asumistukea vuodessa maksetaan sellaisille ihmisille joiden ei tarvitse asua työpaikkojen läheisyydessä missä vuokrat ovat korkeammat voidaan tätä summaa pienentää jos ihmiset muuttavat sinne missä ei ole töitä mutta halvemmat vuokrat. 

Ne ihmiset joiden elämänhallinta on sillä tasolla ettei itseltä vuokranmaksu onnistu vaikka rahaa siihen olisi, eivät kykene työelämään. Heidän käyttöönsä löytyy kuitenkin paljon ihan hyvätasoista asuntokantaa taantuvilta alueilta, joista työhön kykenevät ihmiset muuttavat työpaikkojen perässä pois. 

Varsinainen lahja taantuville maakuntakeskuksille :D

Niinpä. Parempi tietysti että tyhjät asunnot rappeutuvat käytön puutteessa ja ne vähätkin pennoset jäävät syrjäkylän baarin sijasta kasvukeskusten lähiökuppiloihin.

Mutta on se hauska huomata, että Rinteen mainitsema "ei-porukka" ei suinkaan ole riippuvainen puoluerajoista...

Sensuuri kärjistää yhteiskunnan polarisaatiota.

MooM
Seuraa 
Viestejä9803

tammukka kirjoitti:
Asumistuesta on tullut kunnon pajatso sijoitusasuntoja ostaville. Pienessäkin kaupungissa yksiöstä voi joutua pulittamaan 350-400 euroa vuokraa. Eihän esim. opiskelijoilla ole sellaiseen varaa ilman asumistukea. Ilman tukia eivät vuokranantajat voisi ottaa kuin ehkä sellaiset 200 kuussa. Tämä systeemi on rahansiirtoa ennestäänkin rikkaille veronmaksajien kustannuksella.

Pienen yksiön kokonaisvastike on 100-200 euroa. Joskus enemmänkin, jos on rempattu yhtiötä paljon. Siihen päälle muut kustannukset. Ei vuokranantaja mikään hyväntekijä ole. Jos asunto maksaa vaikka 100 000 (yksiö maakuntakeskuksessa), siitä pitäisi saada joku järkevä tuotto, vaikka nyt optimisitisesti 5 % vuodessa, eli 5000 euroa.  200 000 euron kämpästä 10 000. Noista tulee vajaa 500 tai vajaa tonni kuussa, mikä pitäisi jäädä käteen ennen verottajaa. Silloin satasen vastikkeella vuokran pitää olla satasta suurempi. Muut kulut sitten vaikuttavat noiden lisäksi (remontit, vuokralaisen vaihtumiseen liittyvät kulut jne). 

Eli ei kukaan vuokraisi asuntoja tuolla kk-vuokralla. Vaikka olisi ilmainen kämppä, koska vastike on samaa luokkaa.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

MooM
Seuraa 
Viestejä9803

Pseudohippi kirjoitti:
MooM kirjoitti:
Pseudohippi kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Pseudohippi kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Pseudohippi kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
https://www.verkkouutiset.fi/talsa-satoja-miljoonia-kelalta-suoraan-vuok...

Aiheeseenpa liittyen. Tämä teema ei saanut vaaleissa tarvitsemaansa painoarvoa.

Ymmärrän epäkohdan, mutta mitä tehdään niille ihmisille, jotka eivät pärjää ilman asumistukea? Ei se ole heidänkään vikansa, että syrjäseuduilla, missä olisi halpoja asuntoja, ei ole enää töitä.

Kokemuksesta sanoisin että niillä ihmisillä joiden elämänhallinta on niin hukassa etteivät he kykene itse huolehtimaan edes vuokransa maksamisesta vaikka saisivat rahatkin siihen, ei ole mitään mahdollisuuksia olla mukana työelämässä. Niinpä sillä onko asuinalueella töitä vai ei, ei ole heille merkitystä.

Kokemuksesi lienee kovin yksipuolista. Asumistukea saa Suomessa moni pienipalkkainen yksinhuoltaja, pienyrittäjä ja muu heikosta toimeentuleva, mutta täysin työkykyinen. Toki sitten on tämä syrjäytyneiden ryhmä, mutta heidän ghettouttaminen ei liene sekään mikään etu yhteiskunnalle.

En puhunut kaikista asumistuen saajista vaan niistä joiden asumistuki maksetaan suoraan vuokranantajille, eli tuon linkatun artikkelin mukaan vajaa kolmannes tuensaajista (summana lienee tuollaiset 600-700 milj. €, koko asumistuki vuonna 2018 oli 2112 milj.)Tuki maksetaan suoraan vuokranantajille yleensä siksi että jos se maksettaisiin näiden henkilöiden pankkitileille, raha menisi johonkin muuhun kun vuokranmaksuun.

.

Eihän tuolla ole paljoakaan tekemistä asian yhteiskunnallisen vaikutuksen kanssa. Vuokranantajille se menee varmaan kaikki asumistuki (tai osa kai omistusasuntojen vastikkeisiin). Se, että kiertääkö vuokralaisen tilin kautta, on tässä yhteydessä melko toissijaista.

Taisit nyt hukata sen ajatuksen. Jos 700 milj. asumistukea vuodessa maksetaan sellaisille ihmisille joiden ei tarvitse asua työpaikkojen läheisyydessä missä vuokrat ovat korkeammat voidaan tätä summaa pienentää jos ihmiset muuttavat sinne missä ei ole töitä mutta halvemmat vuokrat. 

Ne ihmiset joiden elämänhallinta on sillä tasolla ettei itseltä vuokranmaksu onnistu vaikka rahaa siihen olisi, eivät kykene työelämään. Heidän käyttöönsä löytyy kuitenkin paljon ihan hyvätasoista asuntokantaa taantuvilta alueilta, joista työhön kykenevät ihmiset muuttavat työpaikkojen perässä pois. 

Varsinainen lahja taantuville maakuntakeskuksille :D

Niinpä. Parempi tietysti että tyhjät asunnot rappeutuvat käytön puutteessa ja ne vähätkin pennoset jäävät syrjäkylän baarin sijasta kasvukeskusten lähiökuppiloihin.

Mutta on se hauska huomata, että Rinteen mainitsema "ei-porukka" ei suinkaan ole riippuvainen puoluerajoista...

Niin, sinähän itse tyypittelit tämän porukan " elämänhallinta on sillä tasolla ettei itseltä vuokranmaksu onnistu vaikka rahaa siihen olisi, eivät kykene työelämään". Tuskin mikään kunta riemumielin ottaa sellaista laumaa kuntalaisiksi, koska todennäköisyys saada heistä nettomaksajia on varsin pieni.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Minijehova
Seuraa 
Viestejä15890

Pseudohippi kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Pseudohippi kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Pseudohippi kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
https://www.verkkouutiset.fi/talsa-satoja-miljoonia-kelalta-suoraan-vuok...

Aiheeseenpa liittyen. Tämä teema ei saanut vaaleissa tarvitsemaansa painoarvoa.

Ymmärrän epäkohdan, mutta mitä tehdään niille ihmisille, jotka eivät pärjää ilman asumistukea? Ei se ole heidänkään vikansa, että syrjäseuduilla, missä olisi halpoja asuntoja, ei ole enää töitä.

Kokemuksesta sanoisin että niillä ihmisillä joiden elämänhallinta on niin hukassa etteivät he kykene itse huolehtimaan edes vuokransa maksamisesta vaikka saisivat rahatkin siihen, ei ole mitään mahdollisuuksia olla mukana työelämässä. Niinpä sillä onko asuinalueella töitä vai ei, ei ole heille merkitystä.

Kokemuksesi lienee kovin yksipuolista. Asumistukea saa Suomessa moni pienipalkkainen yksinhuoltaja, pienyrittäjä ja muu heikosta toimeentuleva, mutta täysin työkykyinen. Toki sitten on tämä syrjäytyneiden ryhmä, mutta heidän ghettouttaminen ei liene sekään mikään etu yhteiskunnalle.

En puhunut kaikista asumistuen saajista vaan niistä joiden asumistuki maksetaan suoraan vuokranantajille, eli tuon linkatun artikkelin mukaan vajaa kolmannes tuensaajista (summana lienee tuollaiset 600-700 milj. €, koko asumistuki vuonna 2018 oli 2112 milj.)Tuki maksetaan suoraan vuokranantajille yleensä siksi että jos se maksettaisiin näiden henkilöiden pankkitileille, raha menisi johonkin muuhun kun vuokranmaksuun.

Ne ihmiset jotka eivät kykene huolehtimaan vuokransa maksamisesta vaikka saavat siihen erityisen rahan, eivät kykene pysyttelemään myöskään työelämässä.

Asumistukihakemuksessa on ihan ruksattava kohta, että tahtooko sen oman tilin kautta vai suoraan vuokranmaksajalle.

Niin. Käytännössä esim. Helsingissä enimmäisasumismenoraja (1 hengen talouksissa 516 €/kk) ylittyy lähes kaikilla joten suoraan vuokranantajalle ei maksua voi itsenäisesti tehdä. 

Lainaus:
Erikoista syyttää kaikkien noiden olevan sellaisia, jotka juovat jokaisen tilillä käyneen sentin, sillä yleisin syy tuohon järjestelyyn on tarpeettoman kierrättämisen välttäminen.

Erikoinen tapa arvottaa ihmisiä tuo mitä kautta asumistuki vuokranantajan tilille menee.

Niin onkin. Siksi en niin teekään.

Lainaus:
Suurin yksittäinen tekijä tuota valintaa koskien taitaa olla vuokrasopimuksessa lukeva vuokranmaksupäivä, ei elämänhallintaongelmat.

Suurin yksittäinen tekijä on vuokrarästit. Ja miksi niitä sitten syntyy...

Lainaus:
Tietysti jos omassa taloudessa tai lähipiirissä elämänhallinnalliset ongelmat ajaa tuohon järjestelyyn, saattaa se tuntua että niin on oltava kaikkien muidenkin kohdalla. =D

Tietysti. Niinhän se on sinullakin.

--

Olen mm. joutunut sekaantumaan taantuvalla alueella oleviin asuntoihin, joissa oli vuokralla näitä sosiaalitapauksia. Aina kun jotain tukia maksettiin, asunnoissa alkoi muutaman päivän juhlat jotka loppuivat sitten kun vuokralaista hyväksi käyttäneet juhlavieraat olivat tyhjentäneet vuokralaisen tilin. Ikävä kyllä vastikkeet näistä asunnoista piti silti maksaa. Kysyessäni asiaa sosiaalitoimistosta sain vastauksen ettei vuokraa voi ohjata suoraan vuokranantajalle ilman vuokralaisen suostumusta. tästä on jokunen vuosi aikaa ja nykyään vuokrarästit menevät joskus läpi hyväksyttävänä syynä vuokran ohjaamiseen suoraan vuokranantajalle, joskus taas eivät. 

Jotenkin tässä nyt puhutaan ristiin...

Syytät kaikkia asumistuen vuokranantajan tilille ruksanneita sosiaalitapauksiksi, mutta oikeasti noilla kuvaamillasi tapauksilla on edunvalvoja.
Kai se saa tuntemaan itsensä niitä paremmiksi tai jotain. Tai ehkä vain wittuilet köyhille, koska ovat köyhiä tyhmyyden takia.

Miten sait koko vuokran sotkettua tähän?

Itse aina siirrän asumistukeni menemään suoraan kohteeseensa, sillä en tahdo tililleni rahaa, joka ei ole minun. En myöskään ala näpyttämään jos kela twkee sen puolestani. Aina kela yrittää maksaa minulle astukeni, joten joudun sen muuttamaan.

Minusta ei olehäpeä tunnustaa saavansa asumistukea, ja häpeä on liki ainoa selitys kierrättää asumistuet oman tilin kautta. Toinen on "lainata" ne asumistuet muuhun elämään, joka on paljon enemmän elämänhallinnallinen ongelma kuin maksaa omavastuuosuutensa erikseen.

Ihme leimaamista vain koska joku ei tahdo nähdä ylimääräistä vaivaa. Ei se niistä tee huonoja ihmisiä, kuten yrität vihjata, vaan minusta he ovat fiksuja.

MJ

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat