Sivut

Kommentit (2691)

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6862

Toope kirjoitti:
HuuHaata kirjoitti:
Japetus kirjoitti:
Miten se niistä näkyy? Elääkö suurempi osa suomalaisista köyhyydessä nyt kuin sodan jälkeen? Kuinka täkäläinen elintaso sitten kuitenkin voi olla maailman kärkipäätä? Onko ihan kaikkialla vain taannuttu siitä lähtien kun puoli maailmaa makasi muhennoksena maassa?

Ottaisit asioista selvää, niin ei tarvitsisi noin kummia kysellä.

Tottakai Suomessa on tänä päivänä massiivisesti enemmän köyhiä, kuin esimerkiksi sotien jälkeen tai mitä koskaan on ollut. Aika luonnollista, kun aiempina aikoina ei miinukselle taviksella ollut mitään asiaa kun ei velkaa saanut.

Suomi ei todellakaan ole elintasoltaan maailman kärkipäätä. Ei lähellekkään.

Kaikkialla ei ole taannuttu, mutta Suomessa on.

Huuhaan kommenttihan on huuhaata. Absoluuttinen köyhyys on vähentynyt, länsimaissa, Suomessa ja maailmassa. Meikäläisellä "köyhällä" on tietokone, pakastin, ruokaa, bussikortti, talvivaatteet jne.jne. Ei ole oikeasti niin "köyhä"!

Näkökantanne on täysin ääliömäinen.

Tottakai 1950-luvulla oli enemmän absoluuttista köyhyyttä. Mitäs sitten? 1870 oli vielä enemmän.

Yhtälailla rikkaat ja köyhät elävät erilaisessa ympäristössä 2019. Ei se ole mikään puolustuspuhe, että verraten historiaan asiat ovat paremmin. No niin ovat ja minimäärä ihmisiä ketä tuosta sitten pitäisi kiittää on yhtä kuin koko työssäkäyvä popula.

Köyhyys on tietenkin aina sidottu aikakauteensa. Ja nykyään Suomessa on enemmän köyhiä, kuin koskaan ennen.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6862

Jotenkin ihmeellisesti oletatte, että tämän hetken rikkaat olisivat saaneet talouskasvun aikaiseksi jo ennen syntymäänsäkkään. Mutta sitä vastoin köyhät taas ovat vain ansainneet köyhyytensä ja heidän pitäisi olla kiitollisia rikkaille, että eivät ole yhtä köyhiä kuin köyhät 1950.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toope
Seuraa 
Viestejä25573

HuuHaata kirjoitti:

Ja nykyään Suomessa on enemmän köyhiä, kuin koskaan ennen.

No, ei muuten ole! Tuo näkemys ei voi perustua mihinkään rationaaliseen näkemykseen.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6862

Toope kirjoitti:
HuuHaata kirjoitti:

Ja nykyään Suomessa on enemmän köyhiä, kuin koskaan ennen.

No, ei muuten ole! Tuo näkemys ei voi perustua mihinkään rationaaliseen näkemykseen.

Meillä on koko kakku, jossa on varallisuudet. Kysymys köyhyydestä on vain kysymys siitä miten suuri osuus valitun vähiten omistavan luokan varallisuus on.

Ja jos köyhä on, niin siellä ilman ihmettä myös pysyy. Lapsella on hieman enemmän toki toivoa erityisesti jos on poikkeuksellisen älykäs.

Tuota voi pohdiskella lähtien vaikkapa siitä mikä on asunnon mediaanarvo tällä hetkellä ja mikä on alimman 25%:n asunnon arvo. Hyvin lähelle nollaa mennään. Eli Suomeksi kun köyhän lapset perivät vanhempansa asunnon kilahtaa myynnistä taskuun luokkaa kymppitonni.

Tuo trendi ei tietenkään tule menemään mihinkään muualle kuin alaspäin. Se on mielenkiintoista miten se katkeaa, koska tyypillistä on tietenkin ollut että vallankumous tulee kun ruoka loppuu. Nyt sitä vaaraa ei ole, jos ei viherääliöt ala perseilemään urakalla, joten olisiko sitten kyseessä se, että lopulta ihmiset haistattaa pitkät koko keskusjohtoiselle systeemillemme.

Japetus
Seuraa 
Viestejä11688

HuuHaata kirjoitti:
Toope kirjoitti:
HuuHaata kirjoitti:
Japetus kirjoitti:
Miten se niistä näkyy? Elääkö suurempi osa suomalaisista köyhyydessä nyt kuin sodan jälkeen? Kuinka täkäläinen elintaso sitten kuitenkin voi olla maailman kärkipäätä? Onko ihan kaikkialla vain taannuttu siitä lähtien kun puoli maailmaa makasi muhennoksena maassa?

Ottaisit asioista selvää, niin ei tarvitsisi noin kummia kysellä.

Tottakai Suomessa on tänä päivänä massiivisesti enemmän köyhiä, kuin esimerkiksi sotien jälkeen tai mitä koskaan on ollut. Aika luonnollista, kun aiempina aikoina ei miinukselle taviksella ollut mitään asiaa kun ei velkaa saanut.

Suomi ei todellakaan ole elintasoltaan maailman kärkipäätä. Ei lähellekkään.

Kaikkialla ei ole taannuttu, mutta Suomessa on.

Huuhaan kommenttihan on huuhaata. Absoluuttinen köyhyys on vähentynyt, länsimaissa, Suomessa ja maailmassa. Meikäläisellä "köyhällä" on tietokone, pakastin, ruokaa, bussikortti, talvivaatteet jne.jne. Ei ole oikeasti niin "köyhä"!

Näkökantanne on täysin ääliömäinen.

Ei, sinun näkökantasi on täysin ääliömäinen. Se on niin ääliömäinen, että voin olla jopa Toopen kanssa samaa mieltä siitä, kuinka ääliömäinen se on.

Lainaus:
Tottakai 1950-luvulla oli enemmän absoluuttista köyhyyttä. Mitäs sitten? 1870 oli vielä enemmän.

Sitä sitten, että sinä witun hyhmänuppi Suomessa olevan enemmän köyhiä nyt kuin koskaan aiemmin. Ei pidä likimainkaan paikkaansa. Joudut vaihtamaan koko termin määritelmän voidaksesi uskotella muuta. Aivan idioottimaista pelleilyä tällainen.

Lainaus:
Yhtälailla rikkaat ja köyhät elävät erilaisessa ympäristössä 2019.

Eivät ollenkaan yhtä lailla. Se että köyhät ylipäätään elävät, on jo melkoinen muutos.

Lainaus:
Ei se ole mikään puolustuspuhe, että verraten historiaan asiat ovat paremmin.

Totta helvetissä on, kun sinä väitit nimenomaan, että asiat ovat historiaan verrattuna huonommin. Suomen piti mukaasi olla taantunut, muistatko?

Lainaus:
Köyhyys on tietenkin aina sidottu aikakauteensa. Ja nykyään Suomessa on enemmän köyhiä, kuin koskaan ennen.

Tässä ei ole mitään witun järkeä. Et voi yhtäältä kieltää puolustamasta nykyaikaa absoluuttisen köyhyyden vähäisyydellä ja toisaalta itse moittia sitä suhteellisen köyhyyden paljoudella. Koko käsite "suhteellinen köyhyys" on keksitty sovellettavaksi sinne, missä absoluuttinen köyhyys on jo lähes olematonta. Se ei ole käypä mittari, jos valtaosa köyhyydestä on edelleen absoluuttista. Tämä johtaisi siihen totaalisen absurdiin tilanteeseen, jossa kaltaisesi täystollo saattaisi väittää maan taantuneen, koska suhteellisesti köyhiä on enemmän, vaikka kaikki voivat paremmin. Näitä "köyhiä" on enemmän, koska suurimman osan historiaa mediaanitulo oli niin helvetin pieni, että kansanosa, joka tienasi vain 60 % siitä, kuoli ennen kuin sai mahdollisuuden muodostaa omaa yhteiskuntaluokkaansa. Tajuatko? Se ei ole taantumista, että keskituloiset eivät enää kuole nälkään.

Olli S. paljastaa salaisuutensa: "Mä puhun tahallani ristiin, että Japetus saisi oikeita aiheita syyttää mua."
o_turunen himokkaana: "Minä en todellakaan kuse housuuni vaan sinun silmääsi."
sääpeikolla leikkaa: "No ihmisen vaikutus ei ole alle 50% ja ei ole alle 50%.. eiköhän se olisi silloin 50-50 suurimman osan mukaan papereista... näin nopeasti pääteltynä"
Keijona ymmärtää naisia: "Onkohan sellaista munasolua edes olemassa ? Onko joku nähnyt sellaisen?"

Japetus
Seuraa 
Viestejä11688

HuuHaata kirjoitti:
Jotenkin ihmeellisesti oletatte, että tämän hetken rikkaat olisivat saaneet talouskasvun aikaiseksi jo ennen syntymäänsäkkään. Mutta sitä vastoin köyhät taas ovat vain ansainneet köyhyytensä ja heidän pitäisi olla kiitollisia rikkaille, että eivät ole yhtä köyhiä kuin köyhät 1950.

Kukaan ei ole sanonut mitään tästä. Typerämpää non sequituria olisi vaikea keksiäkään. Sinulta on lisäksi edelleen kertomatta, mitkä maat ovat mielestäsi elintasorankingin kärjessä ja mistä sen tiedät. Älä nyt ala jänistää. Maailma vartoo viisauttasi.

Olli S. paljastaa salaisuutensa: "Mä puhun tahallani ristiin, että Japetus saisi oikeita aiheita syyttää mua."
o_turunen himokkaana: "Minä en todellakaan kuse housuuni vaan sinun silmääsi."
sääpeikolla leikkaa: "No ihmisen vaikutus ei ole alle 50% ja ei ole alle 50%.. eiköhän se olisi silloin 50-50 suurimman osan mukaan papereista... näin nopeasti pääteltynä"
Keijona ymmärtää naisia: "Onkohan sellaista munasolua edes olemassa ? Onko joku nähnyt sellaisen?"

Deimos
Seuraa 
Viestejä4494

Niin, on Suomessa köyhyyttä. Ja epätasa-arvoa. Kaikilla jotka autoa tarvitsevat ei ole autoa (esim. liikkumiskyky huono). No, jos joillakin on auto, kaikilla pitäisi olla auto. Itse en autoa tarvitse ja annan mielelläni vastuun kuskaamisestani muille (julkisille liikennevälineille). Ai olen rikas, koska tulot ovat 1200 € ja elän velaksi =D =D ?

Tulonjaon tai verotuksen täytyisi olla erilainen. Nyt Suomessa on miljoona kyöhää, jos riittääkään. Sen pitäisi suuntautua suuryrityksiiin ja rikkaisiin (verotuksen meinaan). Ehkä keskituloisilta voisi myös nipistää. Koska naapurin Pertillä on BMW niin ei kaikilla pidä olla BMW:tä. Mosse kelpaa =D =D. Ai, niin, mosseja ei enää saa. Jepajeellekin voisi antaa tulonjaon myötä 2000 € käteen, jotta saisi kunnon koneen eikä tarvitsisi näpytellä kännyllä.

Köyhät kun saavuttaa kriittisen massan niin katsotaan kuinka käy. Kyllä selkään tulee tavalla tai toisella. Jos eivät kessuttele ja juo itseään hengiltä sitä ennen. Kuka hullu haluaa lapsia 600 € tuloilla ???? Ei kukaan. Nykyiset hallitukset ovat tappaneet Suomen ja tasa-arvon. 70-luvulla asiat olivat paremmin.

Sömnö:"Olkoon siis sopimus: jos sinä et häiritse minua, minäkään en häiritse sinua."
Eppur si muove !!!
A.N. Whitehead:Filosofia alkaa ihmettelystä. Ja lopulta, kun filosofinen ajattelu on tehnyt parhaansa, ihmettely jää jäljelle.
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Nalle pUh: Joskus tuntuu käyvän niin, että nallekarkkikin ylittää filosofina itseään pitävän henkilön ajatuksen.
Sakarjan aivopieru: Ateistin elämää hallitsee koko ajan Jumalfobia.

Deimos
Seuraa 
Viestejä4494

Ai niin. Se kommuuni missä elän (vanhempani ja minä) ei ole tavatonta mtt-kuntoutujien maailmassa. Tuen vanhempiani ja he tukevat minua. Tunnen Klubilla jo yhden vastaavan tapauksen. Asiat vain huonommin kuin minulla. Jos ette tiedä mistä puhun, niin se on selvinnyt Hulluus-ketjussa. Perheeni koostuu kahdesta mtt-kuntoutujasta ja yhdestä terveestä? ihmisestä. Kissa on ok. Ja hämis =D =D

Säästän yhteiskunnan varoja toiminallani. Muuten te maksaisitte elämiseni. Ihan oikeasti =D

Sömnö:"Olkoon siis sopimus: jos sinä et häiritse minua, minäkään en häiritse sinua."
Eppur si muove !!!
A.N. Whitehead:Filosofia alkaa ihmettelystä. Ja lopulta, kun filosofinen ajattelu on tehnyt parhaansa, ihmettely jää jäljelle.
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Nalle pUh: Joskus tuntuu käyvän niin, että nallekarkkikin ylittää filosofina itseään pitävän henkilön ajatuksen.
Sakarjan aivopieru: Ateistin elämää hallitsee koko ajan Jumalfobia.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6862

Hyvin hyvin harva pieraisee nollasta pystyyn suuryrityksen, Tuollainenkin seisoo jättiläisten hartioilla. Sitten rupusakki, joka ei muuta ole tehnyt kuin istunut valmiiseen toisten rakentamaan pöytään huutaa kuinka heillä on oikeus.

Sitten koska eihän ne mitään osaa pitää vielä olla vaalikaudesta toiseen tuhannet virkamiehet tukemassa muuten luhistuvaa korttitaloa. Yritystukiakin pitää jakaa miljarditolkulla, kun muutoin valmiiseen pöytään sammuneille vuorineuvoksille tulee paha mieli.

Tokkura
Seuraa 
Viestejä5290

Eusa kirjoitti:
Lyde19 kirjoitti:
"Leninin mukaan revisionistit olivat Marxin ennustuksia kumotessaan ottaneet huomioon ainoastaan muutaman viimeisen vuosikymmenen taloudellisen kehityksen. Saadakseen kokonaiskuvan talouden kehittymisestä oli Leninin mielestä tutkittava pidemmän aikavälin tapahtumia."

Leninin aikana muutama vuosikymmen oli liian lyhyt aika talouden kehityksen arvioinnissa. Nyt revionistit esittävät kahden peräkkäisen vuoden verokertymää ikäänkuin näillä luvuilla voisi olla jokin korrelaatio hallituksen toimintaan.

Eipä taida Leninin tai Marxin opit missään tapauksessa auttaa meitä hyvinvointiyhteiskuntamme kärkihankkeina...

Miten ne sitten ovat auttaneet Kiinaa?

Käyttäjä5812
Seuraa 
Viestejä106

Tokkura kirjoitti:

Eivät mitenkään. Ne vahingoittivat sitä.

Tavaksi tulleet systemaattinen valehtelu ja vääristely ovat siellä edelleen epävakautta luova tekijä.

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä2505

Deimos kirjoitti:
Niin, on Suomessa köyhyyttä. Ja epätasa-arvoa. Kaikilla jotka autoa tarvitsevat ei ole autoa (esim. liikkumiskyky huono). No, jos joillakin on auto, kaikilla pitäisi olla auto. Itse en autoa tarvitse ja annan mielelläni vastuun kuskaamisestani muille (julkisille liikennevälineille). Ai olen rikas, koska tulot ovat 1200 € ja elän velaksi =D =D ?

Tulonjaon tai verotuksen täytyisi olla erilainen. Nyt Suomessa on miljoona kyöhää, jos riittääkään. Sen pitäisi suuntautua suuryrityksiiin ja rikkaisiin (verotuksen meinaan). Ehkä keskituloisilta voisi myös nipistää. Koska naapurin Pertillä on BMW niin ei kaikilla pidä olla BMW:tä. Mosse kelpaa =D =D. Ai, niin, mosseja ei enää saa. Jepajeellekin voisi antaa tulonjaon myötä 2000 € käteen, jotta saisi kunnon koneen eikä tarvitsisi näpytellä kännyllä.

Köyhät kun saavuttaa kriittisen massan niin katsotaan kuinka käy. Kyllä selkään tulee tavalla tai toisella. Jos eivät kessuttele ja juo itseään hengiltä sitä ennen. Kuka hullu haluaa lapsia 600 € tuloilla ???? Ei kukaan. Nykyiset hallitukset ovat tappaneet Suomen ja tasa-arvon. 70-luvulla asiat olivat paremmin.

Ei kiitos. Arvostaisin enemmän sitä ettei omaisuuttani vietäisi viranomaisten toimesta kun siltä tuntuu.

En välitä sanoa itseäni minimalistiksi, koska en tarvitse sellaista identiteettiä.
- Janni Jalo

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä2505

Tai jos nyt haluat antaa tietokoneen minulle, niin osaan kyllä arvostaa, mutta jos meinasit laittaa muut maksumiehilsi, niin ei kiitos.

Ja tällä hetkellä läppäri käy paremmin. Pöytäkoneelle minulla ei tule enää olemaan käyttöä.

En välitä sanoa itseäni minimalistiksi, koska en tarvitse sellaista identiteettiä.
- Janni Jalo

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat