Sivut

Kommentit (2693)

Käyttäjä5812
Seuraa 
Viestejä107

Käyttäjä5812 kirjoitti:
Jakob kirjoitti:
Käyttäjä5812 kirjoitti:
Tokkura kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
Lyde19 kirjoitti:
"Leninin mukaan revisionistit olivat Marxin ennustuksia kumotessaan ottaneet huomioon ainoastaan muutaman viimeisen vuosikymmenen taloudellisen kehityksen. Saadakseen kokonaiskuvan talouden kehittymisestä oli Leninin mielestä tutkittava pidemmän aikavälin tapahtumia."

Leninin aikana muutama vuosikymmen oli liian lyhyt aika talouden kehityksen arvioinnissa. Nyt revionistit esittävät kahden peräkkäisen vuoden verokertymää ikäänkuin näillä luvuilla voisi olla jokin korrelaatio hallituksen toimintaan.

Eipä taida Leninin tai Marxin opit missään tapauksessa auttaa meitä hyvinvointiyhteiskuntamme kärkihankkeina...

Miten ne sitten ovat auttaneet Kiinaa?

Eivät mitenkään. Ne vahingoittivat sitä.

Tavaksi tulleet systemaattinen valehtelu ja vääristely ovat siellä edelleen epävakautta luova tekijä.

Minä seuraan suht aktiivisesti uutisia Kiinasta. Sanoisin että valehteleminen ei kuulu Kiinan valtion tiedonvälitykseen enempää kuin esim. USAn. Kiina ei ole Venäjä vaikka suurin osa suomalaisista tuntuu niin ajattelevan. Vaikenemista on kyllä jonkin verran ja asioiden kaunistelua.

Marxin opit on Kiinassa haudattu kymmeniä vuosia sitten, juhlapuheissa häntä kuitenkin kovasti yritetään muistaa kehua.

Vapaan lehdistön puuttuminen ja systeeminen valehtelu kulkevat käsikkäin.

Vaikka talousdatan vääristely. Ei ole uskottavaa, että talouskasvu on aina desimaalilleen sama kuin on ennakoitu viisivuotissuunnitelmassa. No, ehkä se on lievemmin sanoen asioiden kaunistelua.

On esimerkkejä toki lähempääkin. Luovaa kirjanpitoa harjoitettiin ainakin Kreikassa ja Italiassa.

Jotain referenssiä Kiinan systeemisestä valehtelusta.

http://dynamic.hs.fi/2019/uiguurimuslimit/

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eusa
Seuraa 
Viestejä16950

Lyde19 kirjoitti:
Miksi ammattiliittoja tarvittaisiin nyky-yhteiskunnassa?

Autopomo julisti, että työntekijä pitäisi ampua – sen jälkeen alkoi helvetillinen simputus https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006045333.html

Simputus ja kiusaaminen on rikos. Rikoksia ei tule käsitellä kansankokouksissa vaan oikeuslaitoksen toimesta tuomiot ja rangaistukset.

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

Lyde19
Seuraa 
Viestejä5087

Luuletko yksittäinen työntekijä, ilman ammattiliiton tukea, voisi haastaa työnantajansa oikeuteen kiusaamisesta? Pitäisin tuollaista henkilöä rohkeana mutta tyhmänä.

Vertaakko oikeuslaitosta kansankokoukseen vai mikä möläytys tuo oli?

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä2591

Oikeuslaitos tekee mitä huvittaa kuten poliisitkin. Se on viranomaisten tehtävä osoittaa luotettavuutensa, eikä kansalaisen luottaa sokeasti, mutta oletkin osoittautunut intohimoiseksi natsiksi lähiaikoina.

En välitä sanoa itseäni minimalistiksi, koska en tarvitse sellaista identiteettiä.
- Janni Jalo

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä2591

Eikä toi ole mikään anekdootti. Poliisi on avoimesti myöntänyt valitsevansa kirsikat kakusta. Samoin juuri opettaja Hesarissa myönsi saman. Kuulema on pakko, kun rikosten määrä ja häiriökäytäytyminen on lisääntynyt. Vaan kun ei ole. Tästä on rutkasti evidenssiä, mutta parhaat käytännöt eivät vain ota tuulta alleen.

En välitä sanoa itseäni minimalistiksi, koska en tarvitse sellaista identiteettiä.
- Janni Jalo

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä2591

Erityisluokilla oli vain epäpätevämmät opettajat ja pienemmät resurssit. Mitään muuta eroa en nähnyt. Opettajat tulivat milloin huvitti ja lähtivät kun huvitti luokan riehuessa lopun aikaa. Koulukodissakin käytettiiin mitä luovempia menetelmiä joihin piti vain sopeutua, ja joihin ei tietenkään voinut sopeutua, kun säännöt muuttuivat sitä mukaa kuin niihin sopeutua. Väärä metodologia voi auttaa marginaalisesti, joka tulkitaan siten että samaa mutta enemmän ja mielivalta sen kuin paheni pahenemistaan.

QS
Seuraa 
Viestejä5288

Eusa kirjoitti:
Lyde19 kirjoitti:
Miksi ammattiliittoja tarvittaisiin nyky-yhteiskunnassa?

Autopomo julisti, että työntekijä pitäisi ampua – sen jälkeen alkoi helvetillinen simputus https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006045333.html

Simputus ja kiusaaminen on rikos. Rikoksia ei tule käsitellä kansankokouksissa vaan oikeuslaitoksen toimesta tuomiot ja rangaistukset.

Varmasti Eusa kannatat myös sitä, että Elinkeinoelämän keskusliitto, en jäsenjärjestöt sekä paikalliset yritysten keskenään muodostamat organisaatiot lopetetaan. Haluaisitko aloittaa vaikka näistä:

https://ek.fi/ek-ja-jasenliitot/jasenliitot/

...

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10435

JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:

Ei ole hyvää kasvatusta vaihdella sääntöjä lennosta ja siksipä tuollaista linjausta ei koulukodeissa tai erityisluokilla ole olemassa.

Kokemuksesi ovat huomattavan subjektiivisia ja kaukana totuudesta. Voin ihan kokemuksesta sanoa.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10435

Ilmiö on aivan sama kun moni kokee VRn myöhästyvän suurimman osan vuoroistaan. Data ei tuollaista tietenkään tue, vaan 99% vuoroista ajetaan aikataulujen mukaan.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Eusa
Seuraa 
Viestejä16950

Lyde19 kirjoitti:
Luuletko yksittäinen työntekijä, ilman ammattiliiton tukea, voisi haastaa työnantajansa oikeuteen kiusaamisesta? Pitäisin tuollaista henkilöä rohkeana mutta tyhmänä.

Vertaakko oikeuslaitosta kansankokoukseen vai mikä möläytys tuo oli?

Ammattiliiton ja työntekijän tappelu on kansankokous. Oikeusturvavakuutus on hyvä olla kilpailutettuna laatu/hintasuhteella.

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

Eusa
Seuraa 
Viestejä16950

Eusa kirjoitti:
Lyde19 kirjoitti:
Luuletko yksittäinen työntekijä, ilman ammattiliiton tukea, voisi haastaa työnantajansa oikeuteen kiusaamisesta? Pitäisin tuollaista henkilöä rohkeana mutta tyhmänä.

Vertaakko oikeuslaitosta kansankokoukseen vai mikä möläytys tuo oli?

Ammattiliiton ja työntekijän tapppelu...

:) Toki noinkin. Myös ammattiliitto ja työnantaja saattavat hyvinkin tapella ja käyttää resurssiaan pois tuotannosta.

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä2591

Minijehova kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Erityisluokilla oli vain epäpätevämmät opettajat ja pienemmät resurssit. Mitään muuta eroa en nähnyt. Opettajat tulivat milloin huvitti ja lähtivät kun huvitti luokan riehuessa lopun aikaa. Koulukodissakin käytettiiin mitä luovempia menetelmiä joihin piti vain sopeutua, ja joihin ei tietenkään voinut sopeutua, kun säännöt muuttuivat sitä mukaa kuin niihin sopeutua. Väärä metodologia voi auttaa marginaalisesti, joka tulkitaan siten että samaa mutta enemmän ja mielivalta sen kuin paheni pahenemistaan.

Ei ole hyvää kasvatusta vaihdella sääntöjä lennosta ja siksipä tuollaista linjausta ei koulukodeissa tai erityisluokilla ole olemassa.

Kokemuksesi ovat huomattavan subjektiivisia ja kaukana totuudesta. Voin ihan kokemuksesta sanoa.

Se mikään linjaus ole paviaani. Kokemukseni ovat aika kattavia ja perustuu kokemuksiin sekä kuulopuheisiin. Huostaanotetut kun järjestävät käesimysolympialaisia kokemuksistaan.

En välitä sanoa itseäni minimalistiksi, koska en tarvitse sellaista identiteettiä.
- Janni Jalo

Eusa
Seuraa 
Viestejä16950

QS kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
Lyde19 kirjoitti:
Miksi ammattiliittoja tarvittaisiin nyky-yhteiskunnassa?

Autopomo julisti, että työntekijä pitäisi ampua – sen jälkeen alkoi helvetillinen simputus https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006045333.html

Simputus ja kiusaaminen on rikos. Rikoksia ei tule käsitellä kansankokouksissa vaan oikeuslaitoksen toimesta tuomiot ja rangaistukset.

Varmasti Eusa kannatat myös sitä, että Elinkeinoelämän keskusliitto, en jäsenjärjestöt sekä paikalliset yritysten keskenään muodostamat organisaatiot lopetetaan. Haluaisitko aloittaa vaikka näistä:

https://ek.fi/ek-ja-jasenliitot/jasenliitot/

...

Parempi olisi pärjätä ilman, mutta en ole ehdottanut työmarkkinajärjestöjen lopettamista, päinvastoin: yhdistyksiä monipuolisesti etuja ajamaan. Yhdistäytymisvapaus on rikkomaton oikeus. Työmarkkinajärjestöjä ei kuitenkaan saisi kohdella yleishyödyllisinä verovapauksin, eikä jäsenmaksu saisi olla verovähennyskelpoinen.

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10435

JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Erityisluokilla oli vain epäpätevämmät opettajat ja pienemmät resurssit. Mitään muuta eroa en nähnyt. Opettajat tulivat milloin huvitti ja lähtivät kun huvitti luokan riehuessa lopun aikaa. Koulukodissakin käytettiiin mitä luovempia menetelmiä joihin piti vain sopeutua, ja joihin ei tietenkään voinut sopeutua, kun säännöt muuttuivat sitä mukaa kuin niihin sopeutua. Väärä metodologia voi auttaa marginaalisesti, joka tulkitaan siten että samaa mutta enemmän ja mielivalta sen kuin paheni pahenemistaan.

Ei ole hyvää kasvatusta vaihdella sääntöjä lennosta ja siksipä tuollaista linjausta ei koulukodeissa tai erityisluokilla ole olemassa.

Kokemuksesi ovat huomattavan subjektiivisia ja kaukana totuudesta. Voin ihan kokemuksesta sanoa.

Se mikään linjaus ole paviaani. Kokemukseni ovat aika kattavia ja perustuu kokemuksiin sekä kuulopuheisiin. Huostaanotetut kun järjestävät käesimysolympialaisia kokemuksistaan.

Joka tapauksessa minulla on aivan toisenlaiset kokemukset. Johtunee siitä että osaan käyttäytyä.  =D

Minullakin on luonnollisesti tuttuja noilta ajoilta ja jopa kuusi sisarusta samoilla kokemuksilla.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat