Seuraa 
Viestejä1

Eli mihin perustuu, mitä tapahtuu kun oon nähnyt monta kertaa unta jossa tajuan olevani unessa ja sitten voin herättää itseni. Unet ovat olleet jotenkin ahdistavia tai tunne ahdistava ja ns. pakotan silmäni auki. Tavallaan silmäluomet pakotan auki ja sitten herään siihen ettätuntuu että väkisin aukasen silmäni.

Kerran näin unta missä olin kotona makuuhuoneesa ja tajusin vaan että oon unessa. Joku ei ollut oikein. Ei ahdistusta. Kunnes pakotin itseni heräämään useamman kerran ja aina heräsin vain unessa. Pelkäsin että en heräisi enää. Se oli pelottavaa.

Näen myös tuttuja paikkoja unissa jotka eivät vastaa mitään olemassa olevaa tietämääni paikkaa. Kuitenkin ovat sekoitusta esim lapsuudenkaupungin kodista tai ostoskeskuksesta ennen uudelleenrakennusta. Jotenkin sen aina tietää että no täällä oon taas.

Kiinnostaa siis että miten tää selittyy, onko joku "tieteellinen tai rajatieteellinen" selitys. Muilla kokemuksia?

Kommentit (10)

apassi
Seuraa 
Viestejä987

Oon nähnyt tommosia vaikka kuinka paljon. Pahimmat on kun oon tehnyt unessa itsemurhan ja herään aina siitä ja teen sen uudestaan ja jne. No, lopulta siitä aina herää, ja sit ei muuta kuin leuka rintaan ja töihin.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä31348

Ei kai siinä sen ihmeellisempää kuin aivot sekoilevat unissaan. Minulla on tapana nähdä täysin järjettömiä unia ja jossain vaiheessa tajuta, että ei tällaista voi tapahtua, tämän on pakko olla unta. Ja sitten herään. Joskus olen myös herännyt kahdesti. Järjettömyydet ovat yleensä täysin mielivaltaisia paikan ja olosuhteiden muutoksia. Esim. olen ensin töissä säätämässä jotain laitetta ja yhtäkkiä kotona aivan muissa puuhissa muiden ihmisten kanssa, enkä oikein tajua miten se muutos on tapahtunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minijehova
Seuraa 
Viestejä10479

Selkouni (lucid dreams) on nimi tuolle. Aiheesta on runsaasti kirjallisuutta, mytologiaa ja ohjeistusta. Joidenkin ravinto- tai nautintoaineiden tiedetään herkistävän moiseen.

Itse en pakottaisi itseäni heräämään, vaan antaisin mennä ja lujaa. En ole moista kokenut kuin hyvin harvoin ja hyvin lievänä ja olen hieman kateellinen kyseisestä ominaisuudesta.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10479

Neutroni kirjoitti:
Ei kai siinä sen ihmeellisempää kuin aivot sekoilevat unissaan. Minulla on tapana nähdä täysin järjettömiä unia ja jossain vaiheessa tajuta, että ei tällaista voi tapahtua, tämän on pakko olla unta. Ja sitten herään. Joskus olen myös herännyt kahdesti. Järjettömyydet ovat yleensä täysin mielivaltaisia paikan ja olosuhteiden muutoksia. Esim. olen ensin töissä säätämässä jotain laitetta ja yhtäkkiä kotona aivan muissa puuhissa muiden ihmisten kanssa, enkä oikein tajua miten se muutos on tapahtunut.

Lucid dream taitaa määritelmällisesti olla sitä ettei herää tajuttuaan tapahtumat uneksi. Kuvaamasi on mielestäni normaalia unta.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

apassi
Seuraa 
Viestejä987

Nuorena kun ryyppäsin jonkun verran näin noita aika paljon, unia, joissa olin täysin tietoinen että olen unessa, ja pystyin siellä uneksimaan kaikenlaista. Ne tilat vaan kesti yleensä vaan hyvin lyhyen aikaa, kun siinä tavallaan sitten lähti siihen unen "virtaan" mukaan, ja tietoisuus katosi. Muistaakseni joskus uneksin jumalan paikan päälle ja taisi esiintyä tiikerinä tai leijonana. Yleensä sitä tahtoo lentää. En tiedä miksi.

Toisaalta, olen myös aina halunnut lentää oikeassakin elämässä.

Nalle pUh
Seuraa 
Viestejä1365

apassi kirjoitti:

Se on yksi mysteeri. Mikä siinä on että käsittämättömän useat ihmiset näkee unessa lentävänsä. Itse olen saanut osani tuosta ja tunnen vaikka kuinka monta kohtalotoveria, kaikenlisäksi unessa lentämisen tunne on jotenkin käsittämättömän euforinen ja aidon tuntuinen. Myös maisemat jota korkealta pystyy tarkkailla ovat hyvin realistisia.

TeeSi
Seuraa 
Viestejä438

Eniten ihmettelen unessa sitä kuinka mielettömän realistisia ne saattavat yksityiskohdiltaan olla! Vaikka Pariisilaisessa yösiskossa vaatteiden, valojen, musiikin, joukkotappelujen, hymyjen keskustelujen jne. ja kaikki tapahtuu siinä samanaikaisesti. Kuitenkin tunnistan uneksi mahdottomista yksityiskohdista esim. mukana on edesmenneitä ihmisiä tai tuttujen ikä ei täsmää, vaatteiden yksityiskohdat tai tapahtumien loogisuus saattavat paljastaa uneksi! Jos uni on kiva niin pyrin jatkamaan ja vaan nautin, jos taas en tykkää niin herätän itseni sanomalla mistään välittämättä esim. puukkotappelussa: "Herää, herää, herää..."!

Nalle pUh
Seuraa 
Viestejä1365

Itse näen usein myös hyvin realistisia unia. Jos satun tuollaisissa unissa tajuavan sen uneksi, se tapahtuu yleensä ovesta kulkiessa koska paikka oven toisella puolella ei juuri koskaan vastaa toista puolta. Esim jos kävelen sisään kotiovestani, ilmestynkin toisella paikkakunnalla sijaitsevaan ostoskeskukseen.

wisti
Seuraa 
Viestejä14579

Olen tämän kertonut ennenkin, mutta menköön.
Näen unta, että olen kahden veljeni kanssa hiihtämässä. Laulamme unessa kappaletta Rakkaus on sininen ja nostelemme sauvoja pään päälle. Tämä on muka tavattoman hauskaa minusta. Sitten näen unta, että herään aamulla. Kerron veljilleni, että unessa monet asiat naurattavat, mutta valveilla ei ymmärrä, mikä niissä oli hauskaa ( lienee tuttua monelle). Mutta nyt näin todella hauskan unen. Se meni näin. . .Alan kertoa innolla unta ja nolostun, kun huomaan, ettei siinä ollut mitään hauskaa nytkään! Kaikki siis selkeää unta!
Normaalit uneni ovatkin sitten tällaisia: Olen alasti tai alusvaatteissani ihmisten edessä, tai yritän opettaa jotain eikä siitä tule yhtään mitään, olen käymässä lukion viimeistä luokkaa uudestaan, vedän sukulaisia turpaan... Usein tilanteeseen liittyy väänteitä vatsassa liian myöhäisen syömisen tms. takia.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat