Sivut

Kommentit (408)

Eusa
Seuraa 
Viestejä16657

Kyttääjä kirjoitti:
Poljen jalkaani maahan ja hypin välillä tasajalkaa. Sipilän keskusta ja kokoomus ovat epäonnistuneet. Pitää muistaa, että kansanedustajien palkat ovat jo alunalkaen pilvissä. Miksei se komitea palkkoja mielellään nosta, koska ajavat samalla omaakin hyvinvointiaan. Vai että erillinen komitea? Työvoimatoimistako tuo komitea on palkattu. Itse asiassa komitea pitäisi palkata työvoimatoimistosta ja eläkelläisistä, mahdollisimman köyhistä kumminkin.

Mitäs Eusa sanoo tällaiselle idealle. Vai sallitko yhä Sipilän sekoilua ja Sipilän komiteoita? Vattu, sanon minä.

Kannattaisi ottaa asioista selvää, eikä ajaa suotta itseänsä typerään kiihkoon. Itse asiassa nimike on palkkiotoimikunta, jos haluat googletella.

Mistä riittää oppimattomia mielikuvakyttääjiä? Vai olisivatko vain trolleja - se olisi itse asiassa lohdullisempi näkymä. Ei toivoisi, että ihmiset olisivat oikeasti noin tyhmiä, että kehittävät ihan omia kuvitelmia, jotta pääsevät sitten sitä omaa sipilöintiolkiukkoaan parjaamaan. :DDDD

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

Kyttääjä
Seuraa 
Viestejä834

Odotiko  tunnin kaksi, että joku muu olisi torpannut mielipiteeni?

Kun mielipiteestä ei tullut negatiivisia signaaleja, päätit sitten itse torpata viestin.

Mielipiteestäsi paistaa katkeruus ja yksinäisyys. Ministereitä voi aina haukkua, koska he eivät tee köyhän kansan eteen yhtään mitään.

Niin kuin nyt taas tuo omien palkkojen nosto. Köyhille on lupailtu myös 100€ korotusta, mutta se on upotettu toistaiseksi naftaliiniin, ja sinne se jää.

Nuoleskele sinä vain kansanedustajien perseitä niin paljon, että kieli muuttuu ruskeaksi.

Minäkin pidän kaksi Eusaa erillään toisista. Se toinen Eusa on pätevä ainakin ongelmaketjussa, jota arvostan.

Mutta politiikkaan sinun ei pitäisi noilla tiedoilla ryhtyä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vääräleuka
Seuraa 
Viestejä733

Parasta Sipilässä on se että hänen aikanaan on yksityistäminen päässyt oikein kunnolla vauhtiin. Valtion omaisuutta myydään ulkomaille ja otetaan tyhmiltä(ulkomaalaisilta sijoittajilta) rahat pois!

Terveyspalvelut ja etenkin vanhustenhuoto on kovaa vauhtia yksityistymässä. Nyt meillä on  vihdoinkin tarjolla laadukasta vanhusten hoivaa. Kiitos siitä sinulle Juha Sipilä.

Kohta yksityistetään VR.  Tästä raideliikenteen yksityistämisestä on maailmalla  hyviä esimerkkejä esim. Britanniasta.  Sipilä ja Benner, uuh mikä voimakaksikko!

Palkat alas! Yritystuet ylös! Kaikki valtion omaisuus yksityiseksi!

Sipilän kannatusaluella Oulun seudulla erityisesti muistetaan kuinka Sipilä hoitaa hienosti maahanmuuttoasioita.  Olihan valmis sijoittamaan partalapsia omaankin kotiinsa.(Myöhemmin perui, mutta ajatus on tärkein.)

Työttömiökin Sipilä yrittää aktivoida jopa kahdella mallilla. On se hieno mies!

Suomella kuulemma menee hyvin. Jos näin on niin ketä saamme kiittää? Juha Sipilää Ja Kikyä!

Kaikkein mahtavinta  Juha Sipilässä on hänen ääretön rehtiytensä ja suoraselkäisyytensä. Tämän mies ei kieroile , sorru nepotismiin tai valehtele. On se niin mahtava mies. Maailmanparas Sipilä!

Ruotsin SVT selvitti: Maan raiskaustuomioista 58% ulkomailla syntyneille
Tiesittekö että Suomessa jopa 40% raiskareista selviää ehdollisella ja pikkusakoilla?

Eusa
Seuraa 
Viestejä16657

Surkeilla läpinäkyvillä kommenteilla ajatte vain Sipilän asiaa - vähän turhankin laajalla rintamalla. Rajaisin kohtuullisesti osaamisen talousjohtamiseen siten, että hyvinvointi säilyy tasaisesti. Se on toki pääministerin avainaluetta.

Sellaisen, joka roikkuu somessa 24/7, kannattaisi alkaa hankita muutakin elämää... ;)

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

Kyttääjä
Seuraa 
Viestejä834

Eusa kirjoitti:

Eusa, sinun kannattaisi siirtyä ketjuun "Mikä vituttaa tänään?", sillä näyttää siltä, että sinua vituttaa, kun ylitsesi on tänään kävelty!

Vierailija

Eusa tunkee jo sipiläänsä sukellusketjuunkin. Mies ei näemmä siedä eriäviä mielipiteitä. Kunnon pomomiehen asenne.

Eusa
Seuraa 
Viestejä16657

ovolo kirjoitti:
Major_Breakthrough kirjoitti:
Joku voisi luovuttaa parranajovälineet Sipilälle.

Miten tuon häikäilettömän omaneduntavoittelun ja härskiyden sais pois pääministerin tehtäviä hoidellessa? 

https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

Hieno tyyppi, kun maksaa yhteiskunnalta riskitilanteeseensa saamansa avun nyt moninkerroin takaisin!

Olethan muistanut tehdä samoin?

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

Eusa
Seuraa 
Viestejä16657

Eusa kirjoitti:
ovolo kirjoitti:
Major_Breakthrough kirjoitti:
Joku voisi luovuttaa parranajovälineet Sipilälle.

Miten tuon häikäilettömän omaneduntavoittelun ja härskiyden sais pois pääministerin tehtäviä hoidellessa? 

https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

Hieno tyyppi, kun maksaa yhteiskunnalta riskitilanteeseensa saamansa avun nyt moninkerroin takaisin!

Olethan muistanut tehdä samoin?

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

ovolo
Seuraa 
Viestejä6502

Eusa ei siis ole Sipilän vaalityön lomassa ehtinyt lukea tuota Seuran paljastavaa artikkelia. Junaillut itselle, lapsille ja bisneskavereilleen valtion (= veronmaksajien piikkiin). Ei edes pääministerinäkään katso olevan esteellinen noissa touhuissa.  Työläisille ja työttömille sitten  keppiä ja pilaantunutta porkkanaa. Ketku, mikä ketku!

Voi vittu miten törkeää puuhaa pääministeriltä. Vastuusehan tuollainen mulkku pitäisi saada, eikä ylistää häntä Eusan lailla niin kuin Olli S. julistaa Jumalaansa joka väliin.

Eusa
Seuraa 
Viestejä16657

ovolo kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
ovolo kirjoitti:
Major_Breakthrough kirjoitti:
Joku voisi luovuttaa parranajovälineet Sipilälle.

Miten tuon häikäilettömän omaneduntavoittelun ja härskiyden sais pois pääministerin tehtäviä hoidellessa? 

https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

Hieno tyyppi, kun maksaa yhteiskunnalta riskitilanteeseensa saamansa avun nyt moninkerroin takaisin!

Olethan muistanut tehdä samoin?

Eusa ei siis ole Sipilän vaalityön lomassa ehtinyt lukea tuota Seuran paljastavaa artikkelia. Junaillut itselle, lapsille ja bisneskavereilleen valtion (= veronmaksajien piikkiin). Ei edes pääministerinäkään katso olevan esteellinen noissa touhuissa.  Työläisille ja työttömille sitten  keppiä ja pilaantunutta porkkanaa. Ketku, mikä ketku!

Miten sinä olet maksanut takaisin sasamaasi peruskoulutusta ja tulonsiirtoja?

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat