Seuraa 
Viestejä10159

Yritän hahmottaa älyn ja muistin yhdistämistä perspektiiviälyllä, eli opittujen ja muistettujen asioiden ketjuttamisella uudeksi näkökulmaksi.

Tämä älykkyyden osa-alue on mekanismi kaiken opitun hyödyntämiseksi ilman poisoppimista. Ei siis ole olemassakaan vanhentunutta tai väärää tietoa, koska jopa huuhaaksi osoitettu asia muodostaa muistin avulla mallin, joka analysoi miten se asia oli joskus ollut loogisesti hyväksyttävä kokonaisuus. Jos joku asia on osoitettu huuhaaksi, niin mikään luonnonlaki ei estä osoittamasta huuhaaksi osoittamisen perusteluita uudelleen huuhaaksi.
Ei siis voida sanoa minkään opitun asian olevan väärää, vaan kaikki voi nähdä mallintamistyökaluna kohti aina vain totuudellisempaa totuutta. Myös totuusarvoon ohjaavat faktat voivat muuttua, joten on suorastaan vaarallista hylätä vanhentunut ajatus kokonaan uuden tieltä.
Esimerkiksi tähän kelpaa vaikka kosmologinen vakio: laajenemista ollaan korjattu kiihtyväksi laajenemiseksi, mutta osoittaa suurta ajattelun kapea-alaisuutta mennä pitämään moista vakiota todellisena, luonnollisena vakiona, koska data ei yksinkertaisesti riitä osoittamaan mitään tasaisuutta kiihtymisessä.
Tasainen koko, laajeneminen, kiihtyyvä laajeneminen ja hiipuva laajenemisen kiihtyvyys voivat kaikki olla yhtä tosia, eikä mikään anna syytä epäillä jotain aiempaa havaintoa varsinaisesti vääräksi, vaan kaikki voivat olla yhtä totta. On hyvin epätieteellistä vain komota vanha tieto, koska se voi muodostaa yhdessä uuden tiedon kanssa paremman kokonaisuuden kuin kumpikaan erikseen. On mieletöntä pyrkiä ainoastaan osoittamaan syitä miksi se vanha tieto oli lähtöisin väärästä tulkinnasta, sillä koko ratkaisu voi piillä siinä kysymyksessä, että mikä olisi voinut aiheuttaa tiedon muuttumisen, jos siis molemmat tiedot ovat oikeita.
Mitä kompleksimpi järjestelmä, sitä mielekkäämpi on oletus, että kaikki asiaa koskeva tieto on aina ollut yhtä oikeaa, mutta valitettavan vajavaista. Kaikki tieteenalat ei suoraan hylkää vanhaa tietoa uuden tieltä, mutta kaikki uskonnot niin tekevät. Haluammeko tieteen perustuvan uskontojen lainalaisuuksille?

Ajattelutyössä ja logiikassa hypoteesien muodostamisen pohjana on valtava etu muistaa kaikki kumotutkin asiat, jotta voidaan saada mahdollisimman perehtynyt ja laaja kokonaiskuva kääntymään yhtenäisenä datamassana uuden ajatuksen tarkastelun vaatimaan näkökulmaan.

Monesti uutta hypoteesia yritetään kumota yksittäisen osa-alueen luotettavana pidetyn havainnon voimin, mutta tuollainen malli ajatella vaikeuttaa huomattavasti ehjän, uuden ajatuskokonaisuuden synnyssä. Mikäli uusi näkökulma tuntuu eheältä kokonaisuudelta, niin mielestäni sitä ei kannata liian suppeilla todistuksilla yrittää kumota, vaan viisaampaa on yrittää nähdä miksi se yksi osa-alue ei tunnu tukeva sitä laajempaa kokonaisuutta. Myös siinä osa-alueessa voi se vika olla ja asian laajuudesta riippuen tuo on usein jopa se todennäköisin vaihtoehto.

Millainen älykkyystesti voisi mitata tuollaisen kokonaisvaltaisen näkemyksen tuomaa älykkyyttä? Nykyiset testit eivät moista oikein osaa testata, joten älyn lisäksi on pitänyt ympätä termejä kuten luovuus tai taiteellisuus.

En usko että älykkyydessä siis on eri osa-alueita ollenkaan, vaan esimerkiksi hyvät matemaattiset taidot ilman luovuutta ja ymmärrystä kielellisyyden vivahteista, taiteesta tai sävelistä osoittaa yksinkertaisesti matalampaa älyä kuin keskinkertaisilla matemaattisilla taidoilla varustettu pää, jolla on vahva ymmärrys ja osaaminen muilla osa-alueilla.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Kommentit (4)

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10159

...

Kannattaako opiskelu suunnata sitten siihen luonnostaan vahvimman osa-alueen osaamiseen muiden kustannuksella? Mielestäni ei, sillä jos älykkyyttä on oikeasti vain yhtä lajia, niin on aivan selvä asia, että myös entuudestaan vahvan osa-alueen taitoja pystyy parantamaan vaikka kaikki opiskelu kohdistuisi heikoimmin hallittuihin älyn ulottuvuuksiin.

Mitä tämä sitten tarkoittaa oikeassa elämässä? Tietysti sitä, että pääsykokeiden perusteella jaettavat opiskelupaikat pitää määrätä juuri päinvastoin kuin nykyisin tehdään. Jos olet matemaattisesti vahva, mutta et ymmärrä klassisen tanssin kauneutta tai muotoilun historian päälle, niin opikelu suunnataan taideteolliseen ilmaisun sivuopinnoilla. Jos taas olet lahjakas maalari ja koreografi niin opiskelu suunnataan insinöörityöhön ja matematiikka sivuaineeksi.

Tämän opiskelun tulokset näkyvät suuremmalla viiveellä kuin klassisen luontaisten kykyjensä vahvistamisen mukaisen opiskelun tulokset, mutta oletettavasti lopputuloksena on korkeampi kokonaisälykkyys. Geneettistä perua olevan älykkyyden vaikutus tässä mallissa on opiskelun hitaus tai nopeus. Päästäkseen sataan perspektiiviälypisteseen toisella menee opiskeluun tusinan vuotta, kun taas lahjakkaampi pääsee samaan kolmessa vuodessa. Tässä älykkyyden mallissa ei olisi ylärajaa, sillä aina voi jotain muista jälkeen jäävää osa-aluetta petrata lisää. Tässä mallissa myös älykkyys kasvaisi koko elämän ajan jos vain jaksaa aina harjoitella sitä heikointa osa-aluettaan ja kun se vahvistuu niin alkaa keskittymään siihen uuteen heikkoimpaa osaamiseensa.

Tuli liian pitkä jotta olisi softa hyväksynyt, joten tässä kommentissa oli tekstini loppuosa, jonka kyllä kirjoitin alunperin samaan puuroon.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10159

Ensimmäistä kertaa käytin eri editoria kirjoittamisessa ja pakko sanoa että oli kyllä erilainen kokemus positiivisessa mielessä. Kirjoittaminen oli kolme kertaa nopeampaa ja ajatus pysyi kasassa ihan toisella tavalla kuin kommenttikenttään syöttäessä. Lähes koko tekstin näki sivumuotoisena ja kappalejaot erottui selvästi. En oikolukenut ollenkaan, sillä teksti tuntui ehjemmältä wordpadissa. Jos typoja löytyy näin tuotetuista paljonkin, niin oikoluku oikealla ohjelmalla on helppoa ja nopeaa.

Plussaa siitä, että kirjoitus jäi sellaisenaan suoraan koneelle varmuuskopiona.

Iso kiitos Lentotaidottomalle hyvin perustellusta suosittelusta tähän metodiin.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Deimos
Seuraa 
Viestejä4480

Tarviiko teksti muuntaa .txt muotoon vai jäävätkö ohjausmerkit pois? Itselläni tuli yhteen viestiin kummallisia virheitä. Editorina Word.

Sömnö:"Olkoon siis sopimus: jos sinä et häiritse minua, minäkään en häiritse sinua."
Eppur si muove !!!
A.N. Whitehead:Filosofia alkaa ihmettelystä. Ja lopulta, kun filosofinen ajattelu on tehnyt parhaansa, ihmettely jää jäljelle.
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Nalle pUh: Joskus tuntuu käyvän niin, että nallekarkkikin ylittää filosofina itseään pitävän henkilön ajatuksen.
Sakarjan aivopieru: Ateistin elämää hallitsee koko ajan Jumalfobia.

Deimos
Seuraa 
Viestejä4480

Off topic: Pelit kehittävät tai ylläpitävät perspektiivi älyä ja muutakin älyä.

Sömnö:"Olkoon siis sopimus: jos sinä et häiritse minua, minäkään en häiritse sinua."
Eppur si muove !!!
A.N. Whitehead:Filosofia alkaa ihmettelystä. Ja lopulta, kun filosofinen ajattelu on tehnyt parhaansa, ihmettely jää jäljelle.
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Nalle pUh: Joskus tuntuu käyvän niin, että nallekarkkikin ylittää filosofina itseään pitävän henkilön ajatuksen.
Sakarjan aivopieru: Ateistin elämää hallitsee koko ajan Jumalfobia.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat