Seuraa 
Viestejä10157

Kärsimme joka ikinen päivä aivovaurion, jonka vain uni osaa korjata. Tuntuu uskomattomalta väitteeltä, mutta moderni unitutkimus ja aivokuvaus osoittavat väitteen yksiselitteisesti todeksi.

Joka aamu kun heräät niin aivosi ovat niin terveet kuin ne ylipäätään voivat olla. Edellyttäen siis että olet saanut nukuttua luonnolliseen heräämiseen saakka ilman häiriöitä. Valvominen on aivovaurio, joka etenee tunti tunnilta pahemmaksi koko ajan ilkeämmin aivoja vaurioittaen.

Hereilläolo tuottaa myrkyllistä proteiinia, beta amyloidia, joka on vahvasti sidoksissa mm. Altzheimerin tautiin.
Unen puute on se tekijä, joka aiheuttaa eniten syöpää, sydänsairauksia, dementiaa ja Alzheimeria. Tautilistani on keinotekoisen lyhyt, koska unen puute on suurin yksittäinen tekijä uskomattoman monessa sairaudessa. Unen puute tappaa vastustuskyvyn.

https://youtu.be/Y-8b99rGpkM

https://www.independent.co.uk/life-style/health-and-families/sleep-depri...

Huomenta siis ja iloisena kohti uutta aivovauriota.
En ole ihan varma saatteko riittävästi palkkaa elimistöllisiin tuhoihin nähden, mutta sanoisin omana arviona että ette saa. Arviooni ei vaikuta palkan suuruus.

Jos jollain on mahdollisuus neuvotella itselleen lyhyempi, esimerkiksi 4-6h työpäivä liukuvilla työajoilla, niin suosittelen tuon peliliikkeen toteuttamaan ennen kuin päivittäisen aivovaurion korjaaminen hidastuu ja työperäisestä univajeesta johtuvat tuhat ja yksi sairautta syövät teidät matojen evääksi.

Ja nukkukaa ne päiväunet joka ikinen päivä! Kahdet päikkärit on aina parempi kuin yhdet. Huolehtikaa sopivasta lämpötilasta ja pimeydestä. Heittäkää herätyskellonne järveen tai mereen.

Rakkautta ja rauhallista unta... =D

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Sivut

Kommentit (64)

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10157

WHO luokittelee nykyään yötyön karsinogeeniksi!  =D

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10157

Se sopiva lämpötila on sitten viileä. Niin kylmä kuin kehtaa vain toteuttaa. Kukaan maailmanhistoriassa ei ole saanut selvänä nukkuessaan kuolemaan johtavaa hypotermiaa, vaan aina herää ennen kuolemaa.

Toisaalta ei keuhkokuumekaan kiva ole, ja jos työn takia nukkuu liian vähän, niin keuhkot eivät kestä kylmyyttä kuten täysunisilla.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minijehova
Seuraa 
Viestejä10157

Liian vähä uni ajaa hormonien avulla ihmisen syömään ihan liikaa ja lisäksi ihan väärää kamaa. Univaje lienee suurin yksittäinen tekijä lihavuusepidemiassa. Amerikkalaiset ovat niin lihavia siksi että tekevät unen kustannuksella ihan liian pitkää työpäivää ja -viikkoa. Määrällisesti ja laadullisesti sama ruoka samalla henkilöllä lihottaa tai ei lihota unen määrästä ja laadusta riippuen. Huh!

https://www.youtube.com/watch?v=pwaWilO_Pig

Kannattaa katsoa tämä kaksi tuntia kestävä Matt Walkerin haastattelu unitutkimuksen nykytilasta ja uusista löydöistä. Lupaan että se on parhaiten käytetty kaksituntinen tämän vuoden aikana.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Vänni
Seuraa 
Viestejä328

No nyt saa sitten nukuttua hyvin kun kerrotaan lisää unen tärkeydestä joka tiedotusvälineissä. Olen ennestään jo huono nukkuja paineet lisääntyy vaan nukkumiseen. 

Aika ei olisi esteenä nukkumiseen, ei vaan nukahda.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10157

Vänni kirjoitti:

Meinasin tuohon näkökulmaan liittää enemmänkin kettuilua, mutta en tohtinut tärkeää asiaa pilata.

Yritä luovasti miljoonaa eri tapaa. 

Suosittelen näin kylmiltäni tuota lämpötilan laskemista illalla. Ihan kunnolla räppänää vaan auki. Saattaa auttaa hyvinkin.

Unilääkkeet tai alkoholi ovat huonoimmat mahdolliset tavat, etenkin tuo viina. Jos tekee mieli kännätä niin itse suositteen aamujurria ehdottomasti.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10157

Major_Breakthrough kirjoitti:
Siihen auttaa melatoniini...luontainen unilääke.

Hormonien kanssa pelleillessä pitää noudattaa erityisen suurta varovaisuutta. Melatoniinin vieroitusoireisiin kuuluu täydellinen insomnia.

Paras se unilääkkeistä on, mutta kannattaa silti mielestäni vältellä niin paljin kuin voi.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10157

Vänni kirjoitti:
No nyt saa sitten nukuttua hyvin kun kerrotaan lisää unen tärkeydestä joka tiedotusvälineissä. Olen ennestään jo huono nukkuja paineet lisääntyy vaan nukkumiseen. 

Aika ei olisi esteenä nukkumiseen, ei vaan nukahda.

Onko näkynyt vai juttuja suomen mediassa aiheesta?

Hyvä jos on. 

Saa linkata minulle. Olisi kiva vilkaista juttujen tasoa. 

En paljon enää suomeksi lue, koska kaksi kieltä lähinnä sekoittaa käsitteitä ja suomeksi ollut aina ja kaikesta kovin suppea tarjonta.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

offmind
Seuraa 
Viestejä17142

Minijehova kirjoitti:
Kärsimme joka ikinen päivä aivovaurion, jonka vain uni osaa korjata. Tuntuu uskomattomalta väitteeltä, mutta moderni unitutkimus ja aivokuvaus osoittavat väitteen yksiselitteisesti todeksi.

Joka aamu kun heräät niin aivosi ovat niin terveet kuin ne ylipäätään voivat olla. Edellyttäen siis että olet saanut nukuttua luonnolliseen heräämiseen saakka ilman häiriöitä. Valvominen on aivovaurio, joka etenee tunti tunnilta pahemmaksi koko ajan ilkeämmin aivoja vaurioittaen.

Hereilläolo tuottaa myrkyllistä proteiinia, beta amyloidia, joka on vahvasti sidoksissa mm. Altzheimerin tautiin.
Unen puute on se tekijä, joka aiheuttaa eniten syöpää, sydänsairauksia, dementiaa ja Alzheimeria.

No olipas tyhmä juttu. Jos kyse ei ole unihäiriöistä tai muusta erityksestä ongelmasta, niin on todella turhanpäiväistä väittää hereillä oloa aivovaurioksi. Hereillä olo on kuitenkin sitä, mitä varten aivot ovat olemassa ja yöunien välissä tapahtuu kaikki se millä on hitonkaan merkitystä.

Jos aivojen käyttäminen rasittaa, niin ainahan voi ryhtyä poliitikoksi tai uskovaiseksi.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

apassi
Seuraa 
Viestejä975

Jos valveillaolo aiheuttaa aivovauriota, niin eikö tuo ole silloin niin luonnollista, että voidaanko puhua vauriosta? Ainakin minä käsitän aivovaurion pysyväksi "viaksi", josta ei enää eroon päästä.  Eikö olisi kuvaavampaa puhua vaikka rasituksesta?

Ihminen kuinkin on valveilla n. 2/3 elämästään.

Jos tuon 2/3 ajan saisi turpaansa, jolloin voidaan puhua oikeista vaurioista, veisi kuolema mukanaan varmaan jo yhden vuorokauden aikana.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10157

offmind kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Kärsimme joka ikinen päivä aivovaurion, jonka vain uni osaa korjata. Tuntuu uskomattomalta väitteeltä, mutta moderni unitutkimus ja aivokuvaus osoittavat väitteen yksiselitteisesti todeksi.

Joka aamu kun heräät niin aivosi ovat niin terveet kuin ne ylipäätään voivat olla. Edellyttäen siis että olet saanut nukuttua luonnolliseen heräämiseen saakka ilman häiriöitä. Valvominen on aivovaurio, joka etenee tunti tunnilta pahemmaksi koko ajan ilkeämmin aivoja vaurioittaen.

Hereilläolo tuottaa myrkyllistä proteiinia, beta amyloidia, joka on vahvasti sidoksissa mm. Altzheimerin tautiin.
Unen puute on se tekijä, joka aiheuttaa eniten syöpää, sydänsairauksia, dementiaa ja Alzheimeria.

No olipas tyhmä juttu. Jos kyse ei ole unihäiriöistä tai muusta erityksestä ongelmasta, niin on todella turhanpäiväistä väittää hereillä oloa aivovaurioksi. Hereillä olo on kuitenkin sitä, mitä varten aivot ovat olemassa ja yöunien välissä tapahtuu kaikki se millä on hitonkaan merkitystä.

Jos aivojen käyttäminen rasittaa, niin ainahan voi ryhtyä poliitikoksi tai uskovaiseksi.

Sitä valvominen kuitenkin tutkitusti on.

Raflaava sanavalinta on tarkoitettu herättämään unen tärkeyteen.

Univaje koskee suomessakin n. joka toista aikuista ja siksi lienee pahin kansanterveydellinen ongelma.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

apassi
Seuraa 
Viestejä975

Minijehova kirjoitti:
Liian vähä uni ajaa hormonien avulla ihmisen syömään ihan liikaa ja lisäksi ihan väärää kamaa. Univaje lienee suurin yksittäinen tekijä lihavuusepidemiassa. Amerikkalaiset ovat niin lihavia siksi että tekevät unen kustannuksella ihan liian pitkää työpäivää ja -viikkoa. Määrällisesti ja laadullisesti sama ruoka samalla henkilöllä lihottaa tai ei lihota unen määrästä ja laadusta riippuen. Huh!

Onko tälle väittämälle mitään taustaa?

Itse väitän, että porukka lihoo siksi, että roskaruokaa yleensäkkään myydään, ja sitä myydään niin helppona ja halpana, joka sopii ihmisille, joilla tahtoo olla tapana mennä sieltä missä aita on matalin.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10157

apassi kirjoitti:
Jos valveillaolo aiheuttaa aivovauriota, niin eikö tuo ole silloin niin luonnollista, että voidaanko puhua vauriosta? Ainakin minä käsitän aivovaurion pysyväksi "viaksi", josta ei enää eroon päästä.  Eikö olisi kuvaavampaa puhua vaikka rasituksesta?

Ihminen kuinkin on valveilla n. 2/3 elämästään.

Jos tuon 2/3 ajan saisi turpaansa, jolloin voidaan puhua oikeista vaurioista, veisi kuolema mukanaan varmaan jo yhden vuorokauden aikana.

Valvominen vastaa aivovauriota ja sen korjaamiseen on luonnollinen mekanismi: uni.

Kannattaa vilkaista noita linkkejä jos englanti sujuu.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10157

apassi kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Liian vähä uni ajaa hormonien avulla ihmisen syömään ihan liikaa ja lisäksi ihan väärää kamaa. Univaje lienee suurin yksittäinen tekijä lihavuusepidemiassa. Amerikkalaiset ovat niin lihavia siksi että tekevät unen kustannuksella ihan liian pitkää työpäivää ja -viikkoa. Määrällisesti ja laadullisesti sama ruoka samalla henkilöllä lihottaa tai ei lihota unen määrästä ja laadusta riippuen. Huh!

Onko tälle väittämälle mitään taustaa?

Itse väitän, että porukka lihoo siksi, että roskaruokaa yleensäkkään myydään, ja sitä myydään niin helppona ja halpana, joka sopii ihmisille, joilla tahtoo olla tapana mennä sieltä missä aita on matalin.

On tietysti. 

Mekanismina on leptiini ja greliini; unisäätelyllä toimivat ruokahalua säätelevät hormonit.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC535701/

En ala suomeksi etsimään, mutta leptiinin ja greliinin voi katsoa ainakin wikistä jos ei lontoo taivu.

Ei ihmiset laiskuuttaan väärin syö, kyllä se on aivokemia kun noita asioita ohjaa.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat