Sivut

Kommentit (1247)

Olli S.
Seuraa 
Viestejä4396

1800- luvulla ajateltiin että ihmeiden aika on ohi. Nyt helluntailaisissa, vapaissa suunnissa ja karismaattisessa liikkeessä tapahtuu ihmeitä koko ajan. Meidän kirkossa alusta alkaen. Tänäänkin kerrottiin niistä kokouksessa. Eivät ne mikään pääasia ole, mutta seuraavat niitä jotka uskovat. Omassa elämässäni myös.

Vaikka mitä tapahtuisi, voihan sen skeptikko aina selittää pois.

Käyttäjä18034
Seuraa 
Viestejä265

wiki: "Maailmassa on 38 000 kristillistä kirkkoa. 2000-luvun alussa maailmassa oli kaikkiaan 65 miljoonaa luterilaista. Helluntailaiset on yksi suurimmista kristinuskon protestanttisista suunnista maailmassa. Liikkeeseen lasketaan kuuluvan neljännes maailman noin kahdesta miljardista kristitystä, eli 550 miljoonaa ihmistä."

100 vuotta sitten USA:n vanhin helluntaisuuntaus "Jumalan kirkko" julkaisi moraalisääntönsä 1911, jossa mm. kiellettiin naisten lyhyet hiukset, uiminen vastakkaista sukupuolta olevien kanssa, jos eivät olleet perheenjäseniä. Parikymmentä vuotta sitten nuo kiellot kumottiin, mukaan luettuna meikit, korut ja elokuvissa käyminen. The Christian Century-lehdessä mainittiin kiellon purkamisen syyksi se, että laajennuttuaan ulkomaille "siellä, kaupungeissa ja muissa kulttuureissa olevat eivät ymmärrä tuollaisia kieltoja."

Helluntailaisuus alkoi lisääntyä 2 pääsuuntauksella. 1: Pyhien Yhteisöt eli helluntailaisten 1906 jumaluusopin hyväksyneet. 2: Ne joista tuli helluntailaisia erottuaan perinteisistä kirkoista. Kasvun myötä hajaannus lisääntyi, kunnes oli kymmeniä eri suuntauksia. Kirjassa Helluntailiikkeen pylväät Jumalan Kirkon historioitsija mainitsee, että "on lähes 40 ryhmää pelkästään Pohjois-Amerikassa", johtuen siitä että ”helluntailiike on saanut osansa onnettomista uskonriidoista ja väittelyistä".

Amerikkalaisen pastorin Durhamin (1873-1912) mukaan pyhän hengen kaste oli tarjolla kaikille uskoville ilman mitään uskoontulokokemusta. Hänen näkemykset vetosivat sellaisiin helluntailaisiin, joilla ei ollut metodisti- tai baptistitaustaa. 1.ms. alkaessa liikkeestä erosi Ykseyshelluntailaiset kieltäytyvät tunnustamaan uusitestamentillisen ajan jälkeen syntynyttä kolminaisuusoppia ja kastavat yksinomaan Jeesuksen nimeen.

Nykyään on ponnisteltu yhdistämisissä ja jonkin verran tuloksia on saatu, mutta suurimmat ryhmät eivät ole olleet taipuvaisia lähentymään toisiinsa. Helluntailiike opettaa, että "kielilläpuhuminen seuraa pyhän hengen kastetta". Toisaalta Raamattu sanoo 1.Kor.13:8 "Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa." 100-luvun dokumentit mainitsevat että "ihmelahjat olivat lakanneet." Niitä ei enää tarvittu todistamaan että Jumala oli valinnut "hengellisen Israelin" juutalaisten tilalle. Miksi? Siksi että seurakunnat olivat kasvaneet "aikuisiksi", kuten Paavali oli kirjoittanut. Ja Jerusalemin temppelihän oli tuhottu vuonna 70.

Tuskin 100 vuotta sitten liikkeen alullepanijat saattoivat uneksiakaan siitä millaisen ihmeen se on googlen mukaan saanut aikaan: "Suomen Helluntaikirkko - Laajempi historia" kertoo että: "helluntaiherätyksen alkaessa vuonna 1901 Yhdysvalloissa on jo 500 miljoonaa helluntailaista."

Eikö tuo olekin ihme, että nyt "kapealle tielle jonka vain harvat löytävät", mahtuu noin valtava määrä kulkijoita?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä18034
Seuraa 
Viestejä265

Koska wikin mukaan maailmassa on 38 000 kristillistä kirkkoa, jonkinlainen ihme on sekin, että Suomessa on näin vähän uskontoja:

bahai-ullahit, mormonit, adventistit, babtistit, scientologit, voodooistit, sunnit, spiritualistit, ortodoksit, katoliset, anabaptistit (hutteriitit, mennoniitat ja amishit), shamanistiset, anglikaanit, saatananpalvojat, helluntailaiset (siionilaiset, saalemilaiset), luterilaiset, metodistit, presbyteerit, shiiat, reformoidut (kalvinistit), vanhakatolilaiset, pelastusarmeija, evoluutiobiologit, koptilaiset, monofysistiläiset, uskontojen uhrilaiset, vapaakirkkolaiset, rukoilevaiset, lestadiolaiset, vanhoillislestadiolaiset, uudestiheränneet, narsistit (minänpalvojat), meditaatioguruistit ja kaikki muut aasialaiset uskonnot, esikoislestadiolaiset, pikkuesikoislaiset, herännäiset (körttiläiset), pietistit (viidesläiset), hannulaiset, uukuniemiläiset (konttislaiset), narvalaiset, samperilaiset, haalilaiset, heidemenilaiset, suomalais-apostolis-luterilaiset, muromalaiset, suurseuralaiset, pollarilaiset, leeviläiset, steeniläiset, andersonilaiset, kvaenangenilaiset, davidiitilaiset, gundersenilaiset, hankalaiset, kontiolaiset, kortetniemeläiset, kumpulais-narvalaiset, korpelalaiset, alatalolaiset, ansamaalaiset, gröndahlilaiset, heiskaslaiset, hietavalaiset, huru-brunelaiset, huttulalaiset, jantuslaiset, kauppilaiset, koskelalaiset, kososlaiset, lamppalaiset, liljebladilaiset, lindströmiläis-narvalaiset, lundbergilaiset, mölleriläiset, niemeläläiset, niskalais-jenseniläiset, näppäläiset, ollanketolaiset, peuralaiset, pietarilais-vapaakirkolliset, pirttikyläläiset, poukkulalaiset, rimpiläiset, ruonavaaralaiset, samperilaiset, vanhalalaiset, volodarkalaiset, väyrysläiset, simppalalaiset, enkelihoortilaiset, aholan-lihanvapauslaiset, vanha- ja uuserikiinit, kreationistiset helluntailaiset, helluntaikirkkolaiset, helluntaikansalaiset, rauhanyhdistysläiset, evankeliset, viides-herätysliikeläiset, luterilais-karismaattiset, rauhansanalaiset ja töröläläiset, mangislaiset, mansilaiset, saarnivaaralaiset (fundamentalistiset), riitinmattilaiset, auneslaiset, luther-yhdistysläiset, elämänsanalaiset jne.

Tokilogi
Seuraa 
Viestejä1732

Minijehova kirjoitti:
Parafraasina: olen kymmenen vuotta valittanut oireista, mutta ne leimataan kuvitelluiksi.  =D

Sieltä löytyi lähinnä sinun viestejäsi, tällainen tarttui mukaan;

"Skitsofrenia ei ole kiva juttu alkuunkaan ja toistaiseksi koululääketieteellä ei ole tarjota yhtään käypää hoitoa."

Nykyiset lääkkeet toimivat useimmilla potilailla ja toisin kuin ennen, skitsofreniaa hoidetaan yleensä avohoitona. Huomattavaa kehitystä on tapahtunut, joten tämäkin käsityksesi on väärä.

Ei ole poikkeuksellista, jos joku leimautuu aiheettomasti luulosairaaksi, eikä se ettei muut lääkärit sitten asiaa tarkemmin tutki, vaan luottavat aikaisempiin lausuntoihin.

Voin arvioida asian jos se netin kautta on mahdollista ja joku sellaista pyytää tai haluaa.

Jos klikkaa viestin järjestysnumeron kohdalta, aukenee se uudelle sivulle ja saa kopioitua linkin mikä menee suoraan haluttuun viestiin.

Ihmiset arvoivat asioita niiden tietojen pohjalta mitä on ja tyhjät aukot täyttyvät mielikuvituksella, millä ei yleensä ole juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa.

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä2449

Ei se ollut hypokondria, vaan harhaluuloisuushäiriö. Sanoivat vielä että katsotaan kuinka kova jätkä olen ja päästivät ulos osastolta. Diagnoosinkin sain jälkikäteen puhelimitse, eli kosti kin sanoin psykiatrille ettei hänestä ole mitään hyötyä. Lääkekin joka määrättiin olisi ollut tappava amfetamiinijohdannaisten kanssa, joita kerroin käyttäväni bileissä.

Sen jälkeen en ole saanut hoitoa edes diagnosoituohin sairauksiin, saati saanut lähetteitä erikoissairaanhoidon piiriin. PVKta PVKn perään ja vittuilua päälle.

En välitä sanoa itseäni minimalistiksi, koska en tarvitse sellaista identiteettiä.
- Janni Jalo

Minijehova
Seuraa 
Viestejä10270

Tokilogi kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Parafraasina: olen kymmenen vuotta valittanut oireista, mutta ne leimataan kuvitelluiksi.  =D

Sieltä löytyi lähinnä sinun viestejäsi, tällainen tarttui mukaan;

"Skitsofrenia ei ole kiva juttu alkuunkaan ja toistaiseksi koululääketieteellä ei ole tarjota yhtään käypää hoitoa."

Nykyiset lääkkeet toimivat useimmilla potilailla ja toisin kuin ennen, skitsofreniaa hoidetaan yleensä avohoitona. Huomattavaa kehitystä on tapahtunut, joten tämäkin käsityksesi on väärä.

Ei ole poikkeuksellista, jos joku leimautuu aiheettomasti luulosairaaksi, eikä se ettei muut lääkärit sitten asiaa tarkemmin tutki, vaan luottavat aikaisempiin lausuntoihin.

Voin arvioida asian jos se netin kautta on mahdollista ja joku sellaista pyytää tai haluaa.

Jos klikkaa viestin järjestysnumeron kohdalta, aukenee se uudelle sivulle ja saa kopioitua linkin mikä menee suoraan haluttuun viestiin.

Ihmiset arvoivat asioita niiden tietojen pohjalta mitä on ja tyhjät aukot täyttyvät mielikuvituksella, millä ei yleensä ole juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa.

Ai vakavissasi väität että osataan parantaa muttei vaan viitsitä?  =D

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Tokilogi
Seuraa 
Viestejä1732

Minijehova kirjoitti:
Muistot tallentuu hermoverkkoihin ei muuten varsinaisesti tarkoita mitään.

Liian yksityiskohtainen selitys vaatisi aika paljon kirjoittamista, jonka luultavasti kuittaisit kertomalla ettei asia noin ole, johon sitten vielä oma näkemys, mikä ei liity asiaan mitenkään.

Voin kertoa tarkemmin asioista jossain muussa yhteydessä joku päivä, jos joku on kiinnostunut.

Minä ainakin olen kiinnostunut. :)

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä2449

Minijehova kirjoitti:
Tokilogi kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Parafraasina: olen kymmenen vuotta valittanut oireista, mutta ne leimataan kuvitelluiksi.  =D

Sieltä löytyi lähinnä sinun viestejäsi, tällainen tarttui mukaan;

"Skitsofrenia ei ole kiva juttu alkuunkaan ja toistaiseksi koululääketieteellä ei ole tarjota yhtään käypää hoitoa."

Nykyiset lääkkeet toimivat useimmilla potilailla ja toisin kuin ennen, skitsofreniaa hoidetaan yleensä avohoitona. Huomattavaa kehitystä on tapahtunut, joten tämäkin käsityksesi on väärä.

Ei ole poikkeuksellista, jos joku leimautuu aiheettomasti luulosairaaksi, eikä se ettei muut lääkärit sitten asiaa tarkemmin tutki, vaan luottavat aikaisempiin lausuntoihin.

Voin arvioida asian jos se netin kautta on mahdollista ja joku sellaista pyytää tai haluaa.

Jos klikkaa viestin järjestysnumeron kohdalta, aukenee se uudelle sivulle ja saa kopioitua linkin mikä menee suoraan haluttuun viestiin.

Ihmiset arvoivat asioita niiden tietojen pohjalta mitä on ja tyhjät aukot täyttyvät mielikuvituksella, millä ei yleensä ole juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa.

Ai vakavissasi väität että osataan parantaa muttei vaan viitsitä?  =D

Ihan vakavissani väitän.

En välitä sanoa itseäni minimalistiksi, koska en tarvitse sellaista identiteettiä.
- Janni Jalo

Tokilogi
Seuraa 
Viestejä1732

Hypokondria tarkoittaa luulosairautta, jossa potilas luulee perusteettomasti sairastavansa jotain, yleensä vakavaa sairautta. Nykyisin kun ihmiset etsivät tietoa netistä oireiluunsa ja kysyvät lääkärin mielipidettä asiaan, voi leimautua helposti luulosairaaksi. Silloin on hyvä alkaa keräämään esim kuvallisia todisteita asiasta ja kun maksaa yksityislääkärille pääsystä, uskottavuus voi palautua.

Suosittelin muuten melko samoin, eli hakee vaikka seurakunnalta tai pelastusarmeijalta rahat ja käy yksityisellä kuvauttamassa itsensä. Bonuksena on diagnoosin myötä se, että kela maksaa kuvaukseen käytetyt rahat mukisematta takaisin.

Itsediagnoosi oli puhkeilevista divetikkeleistä aiheutunut TMAU, joten simppeli tt-kuvaus antaa jo hyvin osviittaa asiasta. 400e on vatsan alueen TT mehiläisessä, joten ei kun kerjuulle. Noin halvan kuvauksen nyt maksaa vaikka toimeentulotuesta.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Tokilogi
Seuraa 
Viestejä1732

Brainwashed kirjoitti:
Tuo oli sarkastinen läppä, tuo hoito-ohjeesi, ymmärrän kyllä sen.

Jos joku kertoo käyttävänsä jotain narkkihuumeita, parempi on ehdottaa kannabista ja kaljaa vaihtoehdoksi, kun niistä voi olla vähemmän haittaa myös ympäristölle.

Turhaa on mennä kertomaan, että kannattaa olla jatkossa selvinpäin, kun se harvemmin heillä onnistuu, ennen kun saavat asiansa kuntoon

Amfetamiini tekee monesta psykopaatin, ei ole sellaisille välttämättä muiden henki minkään arvoinen. Hengenlähtöön voi silloin riittää satasen velka, jota joku ei suostu maksamaan.

Sinähän olet siitä mukavassa asemassa, että voit myös kirjoittaa bedrocan-reseptin auttaaksesi miestä mäessä. Winkwitunwink.  ;)

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat